Puolenpäivän aikoihin 12.12.1881 kajahti laukauksia Kaivokadun ja Kymnaasinkadun eli nykyisen Lukiokadun risteyksessä. Larsonin ravintolan tarjoilija – tai ravintolan palvelija niin kuin sanomalehti Hämeen Sanomat muutama päivä myöhemmin kuvaili – ampui morsiamensa, vanginvartijantyttären Mathilda, ”Tilda” Lundin yrittäen sen jälkeen vielä surmata itsensäkin.
 |
| KAUHEA TEKO. Hämeen Sanomat kertoi järkyttävästä tapauksesta 16.12.1881. Nainen oli surmattu ampumalla kadulle keskellä päivää. Hirvittävä mustasukkaisuus oli ajanut ampujan tekoonsa. |
Vaikka kirjailija Larin-Kyösti aikansa tiiviisti pikkukaupunkiamme tarkkailtuaan ja sitä ihmisineen teksteissään kuvailtuaan kuulemma totesikin ilmapiirin tietyssä elämänvaiheessaan arjeltaan ankeaksi ja käyneeksi itselleen kenties liiankin pieneksi, näyteltiin täällä silti jo hänen lapsuudessaan draamaa, joka sivusi läheltä hänen vanhempiaankin. Tapahtunutta ja sen keskushenkilöitä ajateltaessa korostuu mielikuva alle 4000 asukkaan kaupungista kokoaan suurempana ihmiskohtaloiden risteysasemana.
Larin-Kyöstiin perehtyneet tietävät hänen vanhempiensa tulleen Ruotsista umpiruotsalaisina. Kankurimestari Gustaf Larsonin poika Gustaf Israel Larson vietti lapsuutensa Norrköpingissä päätyen etsimään töitä Tukholmasta; konttoristin ura ei auennut, vaan tie vei viinuriksi. Niin kuin Juhani Niemi Larin-Kyösti- teoksessaan toteaa kirjailijan aikanaan kuvailleen. Uravalinta ilmeisesti kadutti syvästi. Kierreltyään Itä-Göötanmaalla ja Södermanlandissa Gustaf Israel Larson jonkin aikaa asuttuaan Westervikissä lähti 1860-luvun lopulla Suomeen tavaten matkansa varrella niin ikään Ruotsista Suomeen muuttaneen Wilhelmina Skogin, jonka kanssa avioitui. Pariskunta päätyi sittemmin Hämeenlinnaan.
Oikeuden pöytäkirjoissa selvitellään joulukuun 12. päivän revolveriampujan sukutaustaa. Abraham Frithiaf [Fritz] Nordström oli syntynyt 5.1.1860 Tukholmassa panimomestari Abraham Alfred Nordströmin ja Ida Nordströmin poikana. Äiti kuoli ilmeisesti sangen varhain, ja leski muutti poikansa kanssa aikanaan Suomeen kiertäen Euran ja Kurun kautta Tampereelle. Aloitettuaan tamperelaisen maakauppiaan palveluksessa Frithiaf Nordström siirtyi ravintoloitsija Baeurin palkkalistoille ravintola Societehusetiin.
Tammikuussa 1881 Nordström päätyi Hämeenlinnaan Gustaf Larsonin ravintolaan. Tässä vaiheessa pohdiskelija aprikoi syyn ja sattumien summaa. Oliko sekä ravintoloitsijan että tarjoilijan taustoilla jotain merkitystä vai mitä?
Joka tapauksessa pian alkoi kehittyä Larsonien taloudessa draama, jonka syitä ja traagisia seurauksia selviteltiin pikkukaupungissa pitkään ja aiheesta sepitettiin arkkiveisukin. Larin-Kyöstin vanhempien palveluksessa työskenteli nimittäin hetken samaan aikaan hämeenlinnalaisen vanginvartijan Carl Lundin tytär Mathilda. Tamperelaisen tarjoilijan ja vanginvartijan tyttären välille kehkeytyi suhde, jota arkkiveisu kuvailee muun muassa:
Ja toisiansa – katselit.
Rinnoissa paloi rakkaus,
Sydämmis lemmen kauneus..”
Myöhemmät todistajanlausunnot antavat viitteitä, että todellisuus oli jonkin verran karumpi kuin alkuasetelmasta voisi kuvitella; Mathilda Lund luopui työpaikastaan sangen pian ja palasi vanhempiensa luokse. Yhteydenpito kirjeitse pariskunnan välillä kulki Mathilda Lundin ystävättären kautta. Myöhemmissä todistajanlausunnossaan mainittu ystävätär antaa julki, ettei Mathilda ollut suinkaan lupautunut naimisiin Nordströmin kanssa.
Nordströmillä kuitenkin oli vankka usko annetuista lupauksista, ja hän omien sanojensa mukaan jopa pyrki tiedustelemaan naisen vanhemmilta syytä morsiamensa vapaamieliseen ja julkeana pitämäänsä käytökseen kaupungin asevelvollisten sotilaiden kanssa. Syytetty itse väitti luopuneensa aivan tekoaan edeltävien päivien aikana 10. joulukuuta käynnistään Mathildan kotitalossa tämän äidin luona nähtyään morsiamensa portilla kolmen tai neljän asevelvollisen seurassa. Myöhemmissä oikeudenkäyntipöytäkirjoissa puolestaan käsitellään useammassa kohtaa riitaa, jota Nordström ja Mathilda Lund olivat käyneet talon kuistilla.
Aiemmin tuona päivänä 10. joulukuuta Nordström oli tavannut Mathildan kadulla Raatihuoneenkadulla päässään huivi, jonka oli saanut kuulemma Nordströmiltä. Vihansa vimmassa hän oli riistänyt huivin, arkkiveisun sanoin:
Äkisti morsiamen siin,
Ja pirstaleiksi repäisi;
Wihoissa poijes erisi...”
Sunnuntaina 11 joulukuuta oli ilmeisesti hierottu jonkinlaista sovintoa välikohtauksen jälkeen kaksikon tavattua Birger Jaarlin kadulla Tähtipuiston ja siellä sijainneen kesäravintola Stjernan [Stjärna] liepeillä. Yhteinen kävelymatka oli kuitenkin aikanaan päättynyt Mathildan selittäessä joutuvansa lähtemään kotiin tapaamaan joitakin sukulaisiaan. Nordström kuitenkin kertoi nähneensä tämän myöhemmin iltapäivällä uudelleen ja sillä kertaa asevelvollisten seurassa. Myöhemmin kuulusteltaessa syytetty kertoi unettomasta yöstä ja tuntemastaan katkeruudesta, mutta väitti, ettei hänellä ollut selkeätä mielikuvaa aikeista surmata Mathilda Lund.
Joka tapauksessa myöhempien oikeuskäsittelyjen aikana kauppias Alexander Bogdanoffin palveluksessa ollut kirjanpitäjä Hänninen todisti, että Nordsröm oli juuri joulukuun 12. päivänä aamulla kello kymmenen maissa saapunut ostamaan revolverin ja laatikollisen patruunoita.
Siinä vaiheessa Nordström uskoi ilmeisesti vakaasti morsiamenaan pitämänsä Mathilda Lundin huonotapaisuuteen, mutta aikoiko hän tuossa mielentilassaan surmata juuri tämän vai itsensä? Joka tapauksessa revolverin ostaminen tuossa tilanteessa enteili selkeästi veritekoa. Myöhemmät todistajalausunnot vahvistivat kuvaa harhasta, jonka valtaan mies oli joutunut. Uhrin äiti Gustava Lund kuvasi tytärtään hiljaiseksi ja rauhalliseksi. Hän oli toki kuullut huhuja Nordströmin ja tyttärensä suhteesta, mutta piti väitteitä avioliitosta perättöminä. Niin hän kuin aikanaan epäkiitolliseen postinvälittäjän asemaan joutunut Wilhelmina Lindroos molemmat kertoivat Matildan selittäneen saaneensa sormuksen arpajaisista tms.
 |
| Wileniuksen asemakaavasta vuodelta 1872 löydämme paikan, jossa mustasukkaisuutensa riivaama Abraham Frithiaf [Fritz] Nordström laukoi asettaan surmaten Mathilda Lundin yrittäen lopuksi amoua itsensä. Kuva: Hämeenlinnan Lydia/kaupunginkirjasto/Hämeenlinnan kaupunginarkisto |
Kello yhdentoista ja kahdentoista aikoihin ennen puoltapäivää Kaivokadun ja Kymnaasinkadun (Lukiokatu) liepeillä oli liikkeellä muutamia ihmisiä, joita myöhemmin kuulusteltiin.
Renki Henrik Samuelsson oli ollut tulossa hevoskärryjensä kanssa maantietä Myllymäen suunnasta Vanhan hautausmaan ja Kaivokadun välillä. Välimatka aivan tarkkojen havaintojen tekemiseen oli ollut liian pitkä, eikä hän ollut osannut kiinnittänyt kadulla liikkuneisiin ihmisiin suurempaa huomiota ennen kuin oli kuullut laukaukset. Sitten hän oli erottavinaan jotain savunkaltaista Nordströmin ja Mathilda Lundin ympärillä, Mathilda Lundin juoksevan Kaivokadulla kadoten näkyvistä Kymnaasinkadulle. Todistaja ei voinut päätellä, yrittikö Nordström ampua Mathilda Lundia vai itseään.
Varamaanmittari Nordman oli mainittuna aikana huoneessaan kello yhdentoista ja kahdentoista välillä kuullut huoneeseensa ainakin kaksi tai kolme edellä mainituista laukauksista. Ne eivät tulleet kaukaa pihasta, joten hän kiiruhti Kymnaasinkadun puoleisen ikkunan ääreen, josta saattoi nähdä jopa osan Kaivokadusta. Silti hän ei saattanut nähdä mustaan päällystakkiin pukeutuneen ja huivi päässään juosseen naisen koko matkaa, mutta havaitsi tämän Hollmingin, Manströmin ja Konstbergin pihojen kulmauksessa ja miehen juoksevan naisen perässä revolveri kohotettuna huutaen täyttä kurkkua.
Todistajan itse ehtiessä kadulle oli Kaivokadulta tullut mies juuri heittäytynyt kadulle kaatuneen naishenkilön viereen itsekin verissään. [Nordström yritti ampua itsensäkin siinä onnistumatta]. Siinä vaiheessa paikalle oli kokoontunut muutakin väkeä ja joku oli jo käskenyt kutsua paikalle poliisin.
Tapauksen oikeuskäsittelyn aikana käytiin läpi lääkärinlausunto vammoista ja kuulusteltiin useita tapaukseen liittyneitä silminnäkijöitä ja todistajia. Syytetyn ja uhrin liikkeet pyrittiin selvittämään mahdollisimman tarkoin. Asiaa puitiin kerta toisensa jälkeen ennen kuin kuolemantuomio julistettiin. Syyskuun toisena päivänä 1882 hämeenlinnalaiset saivat lukea sanomalehti Hämäläisestä Turun hovioikeuden vahvistaneen annetun tuomion ja jättäneen sen vielä senaatin ja keisarin ratkaistavaksi.
Joulukuun toisena 2. pnä 1882 eli melkein vuosi surmatyön jälkeen tuli lopulta tieto, jonka mukaan kuolemantuomio oli muutettu 12 vuodeksi ja 28 päiväksi ”kuritushuoneeseen vedelle ja leiwälle”. Surmaajan lopullisesta kohtalosta ei minulla ole tietoa, mutta sitä vain voi kuvitella, millaista henkistä rasitusta draaman lähipiiri on aikanaan käynyt lävitse kuukausien tutkinnan aikana pikkukaupungissa, jossa lähes jokainen on tuntenut jollain lailla toisensa. Kaiken lisäksi Nordströmiä on säilytetty linnan vankilassa uhrin isän ollessa ammatiltaan vanginvartija. Mathilda Lundilla oli aikanaan toisenlainen kohtalo täkäläisen varuskunnan suhteen kuin jokin vuosikymmen myöhemmin eräällä toisella täkäläisellä, vuonna 1887 syntyneellä, vanginvartijantyttärellä eli Hilma Lehtosella, joka puolestaan päätyi Latvian silmäätekevimpien piirien kautta Stalinin leireille päästen vasta viimeisiksi vuosikseen kaiken menegtäneenä leskenä takaisin lapsuutensa kaupunkiin. Niin, ihmiskohtaloiden risteysasemana näen kaupungit - myös piskuisen Hämeenlinnan, joka on kautta vuosisatojen sekä tuonut ihmisiä yhteen että erottanut.
Ruotsista kaupunkiimme päätynyt Nordström tarttui revolveriin, surmasi ja tuomittiin kuritushuoneeseen. Niin ikään meren takaa tullut Gustaf Israel Larson koki vain parisen vuotta edellä kuvattujen tapahtumien jälkeen eli maaliskuun lopussa 1884 elämänsä ajautuneen niin tuskallisesti umpikujaan, että surmasi itsensä viiltäen valtimonsa peilinpalasella. Kirjailija Larin-Kyösti kertoi isänsä teon johtuneen peliveloista. Ravintoloitsija oli ilmeisesti liiaksi hyväuskoinen ja taiteellinen liike-elämään ja kohtaamaan monenmoisia helppoheikkejä ja onnenonkijoita. Sitä olen vain viime aikoina pohtinut, millainen kuorma lopulta koko Larsonin ravintolan ympärille kerääntyneelle yhteisölle pitkällisesti käsitelty revolverisurmakin kuulusteluineen ynnä kaikkinaisine tutkimuksineen on ollut ja yhdistettynä muuhun ihmisjuonitteluun. Se on varmasti vääntänyt herkimpiä mieliä katkeamispisteeseen. Ja kuinkahan tapahtumien seuraaminen on vaikuttanut Larin-Kyöstiin, joka juuri aiemmin eli 1880 oli aloittanut opintiensä Lucina Hagmanin kolmivuotisessa valmistavassa koulussa ja tunnetusti jo ilmeisen varhain tarkkaili valppaasti ympäristöään. Joka tapauksessa Larsoneilla palveluväen tragedia ymmärrettävästi ja todennäköisesti pian peittyi itse isä-Gustafia ja perhettä itseään kohdanneen murhenäytelmän alle. Mistään asiakirjoista emme kykene hahmottamaan tapahtumaketjun kaikkia kipeitä vivahteita.
* * *
Lähteet:
Gustafsson, G. W.: Kahden kihlatun onneton rakkaus, eli kuinka sulho päätti morsiammen päiwät rewolwerin laukauksella/
(Hämeenlinnan kaupunginkirjaston käsikirjasto)
Hämäläinen 14.12.1881;
2.9.1882;
2.12.1882
Hämeen Sanomat 16.12.1881
Hämeenlinnan raastuvanoikeus ja maistraatti (KA/Hämeenlinna):
RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1882
Konseptikirja 1881-1883
Juhani Niemi: Larin-Kyösti. Kansanlaulaja ja kosmopoliitti
Reima T. Luoto (toim): Larin-Kyöstin Hämeenlinna
Y. S. Koskimies: Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944
Hämeenlinnan Lydia, Wileniuksen asemakaava 1872
