Kirjavaraston aarteita 2
Luettuaan Heikki
Tiilikaisen teoksen Tsaarin amiraali suomalainen Oscar von Kraemer ei voi
olla ihmettelemättä, kuinka ylipäänsä kykenisi kirjoittamaan
kenestäkään 1800- luvun hämäläissyntyisestä ihmisestä
sivuuttaen tuon Hauhon Hyömäen kartanossa syntyneen
suomenruotsalaisen upseerin, jonka tie sentään vei jo
seitsenvuotiaana Pietarin merikadettikouluun ja sitä tietä maailman
kaukaisimmillekin merille.
Tulevan amiraalin
lähtökohdat olivat yhtä aikaa sekä onnekkaat että ankarat:
eversti-isä kuoli varhain pojan ollessa hieman alle viisivuotias. Lesken
lapsineen oli muutettava Hyömäestä Hämeenlinnaan. Tuttava- ja
sukupiiriin kuului kuitenkin Pietarissa toimiva Suomen asioiden ylin
hoitaja, ministerivaltiosihteeri
Robert Henrik Rehbinder, jonka
myötävaikutuksella Oscarin veli Robert otettiin Tie- ja
vesiyhteyslaitokseen. Bror-veli ja Oscar puolestaan aloittivat
Pietarissa kadettikoulun merikomppaniassa vuonna 1827.
On useampi vuosi siitä
kun ensimmäisen kerran luin tämän elämäkerran, ja paluu
teoksen ääreen on vain vahvistanut mielikuvaa siitä, että jos
jostakusta niin Oscar von Kraemerista elämänvaiheineen tulisi
laatia elokuva tai minisarja. Tiilikaisen teoksen esittelemä mies ei
jää kuivakkaaksi hallintomieheksi tai yksioikoiseksi
meriupseeriksi. Nykylukijaa saattavat hätkähdyttää sanankäänteet,
jotka osoittavat karusti hänen olleen aikansa ihminen
luonnehtiessaan laajoilla matkoillaan kohtaamiaan ihmisiä ja
kansoja. Emme kuitenkaan saa sortua anakronismiin eli odottaa hänen
välttävän ilmaisuja, joita emme nykypäivänä suosi.
Kraemerin uran ja elämän
varrelta on erotettavissa joitain selkeitä vaiheita. Ensinnä oli
luonnollisesti perusopintovaihe, jossa nuori ja jopa aikansa oloissa
lyhytvartinen poika sai osoittaa sitkeyttään. Siinä hänellä oli
tukena vanhempi veljensä ja suomalainen siirtokunta. Kirjeet
löytävät tuolloin ja vielä vuosia myöhemminkin äidille
Hämeenlinnaan. Tässä yhteydessä ja pitkin kertomuksen ajanvirtaa
onkin lukijan hyvä antaa mielikuvituksensa soljua ajatukseen, kuinka
maailmanmatkaajalla oli kaukana horisonttien takanakin mielessä
lapsuustantereet ja Hämeenlinna.
Nuori meriupseeri kaipasi
toimintaa ja sotilaskunniaa tahtoessaan siirton Krimille.
Huonokuntoiseksi kuvaillun Itämerenlaivaston rutiinien sijaan siellä
oli luvassa mainetekoja Venäjän ja Osmanien valtakunnan välien
kiristyessä. Aluksi sota kuitenkin antoi odottaa itseään, ja
Kraemer anoi edelleen Kaukasukselle. Iso-Britannian, Ranskan ja
Sardinian julistaessa lopulta sodan Venäjälle, ja Krimin sodan eli
täkäläisittäin Oolannin sodan alkaessa Kraemer koki
tyrmistyksekseen joutuneensa hiukan syrjään toiminnan
polttopisteestä. Silti osansa hurmeisista taistoista oli hänkin
vielä saava etenkin piiritetyssä Sevastopolista, josta kirjeet
kuulemma kuitenkin kaikesta huolimatta löysivät Hämeenlinnaan ja
takaisin. Kielitaitoisena Kraemer sai monenmoisia ylimääräisiä
tehtäviä esimerkiksi kiinniotettujen vihollisten kuulustelujen
tulkkina. Ilmeisesti hän sai kosolti kokemusta, josta oli hyötyä
tulevaisuuden kansaínvälisissä tehtävissä ja jopa ollessaan
mukana keisarillisissa seurueissa. Noita myöhempiä vaiheita ennen
hänen oli toki selvittävä Sevastopolista hengissä. Huhtikuun
kuudentenatoista 1855 hän haavoittuikin. Vaikkei kaikilla
Sevastopolin puolustajilla ollut mahdollista saada asiallista hoitoa
eikä vastapuolen vastaava ollut muuta kuin katastrofi, Kraemerin
pelasti myöhemmin Venäjällä liki legendaariseen kuuluisuuteen ja
maineeseen noussut myöhempi akateemikko, lääkäri ja kirurgi
Pirogov.
Krimin sodan rauha
solmittiin 30 maaliskuuta 1856. Tuleva amiraali oli säilyttänyt
henkensä ja ilmeisesti päässyt sotainnostaan. Pitkin Eurooppaa
ynnä Saksan Aachenissa vietetyn toipumisloman jälkeen oli vuorossa
komennus harmaassa Kronstadissa. Ilmeisesti ympäristön yleisen
ankeuden tunnetta lisäsivät matkoilla hankitut velat. Helpotusta
toi tehtävän saaminen Mustallemerelle lähtevässä
laivasto-osastossa. Tuolloisten matkojen yhteydessä meriupseeri ehti
myös tutustua kauttakulkumaihin niin kuin tuolloin muun muassa
Espanjaan ja Kreikkaan. Aluksissa oli höyrykone apuvoimana, ja
tekstissä mainitaankin toistuvasti, kuinka höyrykattilat vaativat
huoltoa ja laiva hiilestämistä.
Ajan tavan mukaan Kraemer
oli saanut koulutuksen, jossa antiikin kulttuurilla oli merkittävä
osuus, joten hänen alkuaikojensa kuvailemat pettymykset esimerkiksi
Ateenaan pitänevät varmasti sisällään melkoisen emotionaalisen
myllerryksen. Tuskin hän tuolloin vielä saattoi aavistaa, millainen
merkitys tuollakin maalla hallitsijoitaan myöten tulikaan hänelle
vielä olemaan. Sen sijaan Kostantinopolin kauneus kuulemma sai
osakseen toistuvan ihailevia toteamuksia. Paluu Kronstadtiin
tietenkin jo etukäteen tympäisi kaukomatkojen makuun päässyttä
nuorta miestä. Vuonna 1858 hän saikin määräyksen ensimmäiseksi
upseeriksi alukselle, jonka oli määrä kaksivuotisella
purjehduksellaan ennättää Kiinaan ja Amur-joelle asti.
|
Matkustavan maanmiehen ensimmäinen kirje löytyy Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning
-julkaisun vuoden 1860 numerosta 2.
Kansalliskirjaston digitoitu aineisto https://digi.kansalliskirjasto.fi |
Seuraaviin kolmeen
vuoteen liittyy mielenkiintoinen vaihe Oscar von Kraemerin elämässä,
mikä tarkoittaa kiintoisuutta paitsi tietenkin asianomaisen itsensä
myös jälkipolvien kannalta, sillä tuolloin hän toimi eräänlaisena
J. V. Snellmanin sanomalehti Litteraturblad för allmän medborgerlig
bildning ulkomaankirjeenvaihtajana otsakkeen Bref från en resande
landsman (Kirjeitä matkustavalta maanmieheltä). Meriupseerin
kirjoittamat matkakuvaukset Snellmanin lehdessä saattavat jonkin
verran kohahduttaa nykylukijan silmäkulmia. Elämäkertakirjan
kirjoittaja Tiilikainen kuitenkin toteaa sekä Snellmanin että von
Kraemerin suhtautuneen tietyllä vieroksunnalla skandinavismiin, jota
kannattajineen salainen poliisi tarkkaili kiinteästi.
Kraemerin saama hyvä
klassinen koulutus takasi tarvittavat yleistiedot, joita kelpasi
pitkillä matkoilla kartuttaa niin lukemalla kuin itse kokemalla.
Niin kuin kirjan kirjoittaja edelleen toteaa kirje oli aikakauden
ihmisten tärkein kommunikaatioväline sähköisten välineiden
ottaessa vasta hapuilevia ja kalliita joskin pikaisestu kasvavia ensi
askeliaan. Postilaitokset toimivat oloihin ja etäisyyksiin nähden
ilmeisen erinomaisesti ja luotettavasti. Kraemerin tapauksessa olivat
kirjeet siis kulkeneet aikanaan jopa piiritetyn Sevastopolin ja
Hämeenlinnan välillä. Sittemmin laajempikin lukijakunta pääsi
nauttimaan hänen kynänjäljestään sanomalehden kautta. Hän ei
kuulemma pahemmin käännä klassisia lentäviä lauseita tai
ranskan-, espanjan- tai englanninkielisiä ilmauksia, vaan lukijan
oletetaan omaksuneen vastaavan sivistys- ja kielitaidon. Tiilikainen
toteaakin noiden monien viittausten todennäköisesti tekevän
vaikeata hahmottaa monelle nykyään itseään sangen sivistyneenäkin
pitävälle lukijalle. Lisäksi 1800-luvun matkakirjoittaja ei
vaivaudu lainkaan kainostelemaan tai kaunistelemaan kuvaillessaan
kohtamiaan kulttuureja tai ihmisiä. Antipatiat tai tympäytyneisyys
joitakin ominaispiirteitä kohtaan tulevat kuulemma esille.
Epäilemättä 2020-luvun lukijan täytyisi siis kamppailla ollakseen
antamatta anakronismin luikerralla mieleensä, jottei vaatisi
tekstistä nykypäivän hienotunteisuutta. Toisaalta esimerkiksi Cornwallin kaivostyöläisten olot tuntuvat hirvittävän Kraemeria
sangen peittelemättömästi.
Pitkän laivamatkan
aikataulut sotkeentuvat jo Englannin rannikolla aluksen
höyryputkiston ongelmien vuoksi, ja Kraemer pääsee heti tuolla
hyödyntämään purjehduksellisen hukka-aikansa. Nykypäivän
ihmisen saattaa olla vaikeata ymmärtää tuon ajan maailmaa, jossa
ei vain piipahdettu viikonlopuksi toisella puolella Eurooppaa tai
ponkaistu tuosta vain valtamerten tuolle puolelle. Hiukankin
etäämmälle suuntautuneilta matkoilta paluu todennäköisesti
mutkistui ja viivästyi. Kraemerin tapauksessa nousussa ollut
laivastoura tietenkin asetti omat tiensä vaihtuville suunnitelmille.
Imperiumina Venäjä käytti laivastoaan voimannäyttöön ja
läsnäolonsa merkkinä. Siinä sivussa matkakirjoittaja sai oivaa
materiaalia kuvauksiinsa Kauko-Idästä Kiinaa ja Japania myöten
puhumattakaan etäisistä etelämeren saarista.
Ensimmäisen viivästyksen
Kraemer käytti siis hyväksi tutustuessaan sekä Britannian
rautateihin että erinäisiin kaupunkeihin ympäröivine
maaseutuineen. Samalla hän esitti teräviä huomiotaan niin asemien
sijoittelusta kuin kohtaamistaan näkymistä.
”Matkustaminen
Englannissa on jokseenkin kallista, sillä et tahdo mielelläsi ottaa
paikkaa toisessa luokassa; siellä kohtaamasi seura on epämukavaa ja
itse vaunut ovat jotensakin siivottomia ja synkkiä. Jopa ensimmäisen
luokan vaunut ovat huonompia kuin Saksan toisessa - - -”
Kaikki viivästykset ja
sosiaalinen kanssakäyminen brittien kanssa loppuivat aikanaan, ja
laiva pääsi jatkamaan pitkää purjehdustaan. Kuvatessaan myöhemmin
matkan jatkoa kohti Hyväntoivonniemiä hän kuvailee lyhyesti
maiseman avaruutta ja mainitsee jopa päivien yksitoikkoisuuuden.
Sitä taustaa vasten ymmärtää hänen kertomuksensa saapumisesta
Kap Verdelle:
” - - - Nämä
saaret sijaitsevat välillä 15 ° ja 17 ° N. leveysaste, siten
tropiikissa, - ja tietenkin odotimme [niiden] näyttävän
entrooppiselta luonto täydessä kauneudessaan, rikkaine
kasvillisuuksineen ja sen maukkaine hedelmineen, - saavamme nähdä
ihmisten näkemään elävän primitiivisessä viattomuudessä,
tyytyväisinä ja runsaudessa leväten palmujen, kookos- ja
banaanipuiden alla - - -
- - - Mutta kuinka
julmasti ja naurettavasti petyimmekään! Olimme yksinkertaisesti
unohtaneet tosiasian, että tämä [saari]ryhmä kuuluu Portugalille,
laiskimmalle ja taikauskoisimmalle Eurooppaan syntyneistä
kansakunnista, sellaiselle jonka sanotaan kykenevän muuttamaan jopa
paratiisin - - - ”
|
Laivan miehistö toivoi Kap Verdelle päästyään löytävänsä trooppisen paratiisin, mutta joutui
pettymään löytäessään karun kivikkoiset ja jyrkkärantaiset saaret. Kraemerin luonnehdinta
saarten portugalilaisten hallitsijoiden luonteenlaaduste eivät suinkaan mairittele. Vasemman-
puoleisesta kuvasta voi hahmottaa, kuinka etelämpänä Kap Verde Kanariansaarilta katsottuna
Afrikan länsirannikon tuntumassa. Oikealla puolestaan Fajan lahti ja kylä Bravan saarella
kuvattuna 1994. Siitä näkee hyvin kuinka karu näky laivan miehistöä Kap Verdellä odotti.
Kuvat Wikimedia commons |
Ohitan tässä Kraemerin
Afrikan eteläkärkeen liittyvät kirjoitukset, mutta liitän vielä
otteen tunnelmista matkaajien päästessä viimein Indonesiaan
koettuaan sitä ennen toukokuun 17. ja 18. päivä Madagaskarin
seutuvilla pahimman myrskyn, mitä Kraemer oli sitä ennen kokenut
(vaikka hän kuvailee jo monta käyneensä läpi).
”Ohitimme Kauriin
kääntöpiirin 20 kesäkuuta kevyellä ja suotuisalla
eteläpasaatilla, ja päivä päivältä koimme olomme lämpimämmäksi
ja kuumemman miellyttäväksi, tosin joskus tuuli varsin
voimakkaasti.
27. kesäkuuta
saavutimme vihdoin Jaavan ja ankkuroimme yöllä sen eteläiselle
rannikolle; seuraavana aamuna jatkoimme Sunda salmeen
ankkuroituaksemme klo 2 yöllä Anjerin [Anyer] kaupungin
ulkopuolelle.
Seuraavana aamuna
meitä odotti iloinen näky laivan ollessa meille niin vieraalla
rannikolla parinkymmenen malaijiveneen ympäröidessä sitä, kaikki
täynnä hedelmiä ja muuta ruokaa, papukaijoja, apinoita ja
puolialastomia malaijia huudellen ja kiljuen; mielelläni astuin
maihin 51 päivän merimatkan jälkeen.
Ja millainen maa!
Ellei siellä asuisi krokotiileja, käärmeitä eikä puolivillejä
ihmisiä sitä voisi kutsua hyvin maalliseksi paratiisiksi.
Pienoinen Anjerin kaupunki on täysin uponneena ikuisen trooppiseen
vihreyteen, jolta se tuskin näyttää olevan pelastettavissa;
tiheän majesteettiset metsät kookospähkinä- ja banaanipuita,
monia muita meille tuntemattomia puita ja kasveja peittävät
merenrannan veden reunaan asti; ilma on selkeä, taivas ja vesi
taivaansininen; ja lisää: ei kuumetta tai kulkutauteja, jotka ovat
niin yleisiä trooppisissa maissa!
Jos olisimme pystyneet
viipymään siellä muutaman päivä, olisin halunnut mielelläni
tehdä retken Bataviaan, joka sijaitsee vain 8 tunnin päässä,
mutta kapteeni sai toistuvia määräyksiä kiirehtiä Peiho –
joelle [eli Hai-joki]
(jonka kautta pääsemme Pekingiin) [yhdistää
Pekingin Tianjiniin ja Bohainmereen], jotta yhdistyisimme
siellä liittoutuneiden muiden laivueiden kanssa, jäisimme niihin.
Vierailumme Singaporessa olisi yhtä lyhyt ja sitten vierailemme myös
Shanghaissa. Hyvällä onnella meillä voi olla hyvää aikaa ottaa
osaa Pekingin retkikuntaan - - -”
Tällaista saivat siis
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildningin seuraajat lukea
vuosina 1860-1862. Aprikoin vain, mitähän sai Kraemerin vanha äiti
Hämeenlinnassa lukea.
|
Anjer eli Anyer ja Sunda salmi, mistä Kraemer uskoo löytäneensä viimein maanpäällissen paratiisin,
mikäli siellä ei olisi krokotiileja, käärmeitä tai puolivillejä ihmisiä. Oikealla on Sunda salmen
kartta vuodelta 1729.
Kuvat Wikimedia Commons |
|
Anyer (Anjer). Sunda salmi kuvattuna satamasta. Maalaus on vuodelta 1872 eli noin 12 vuotta
myöhemmin kuin Kraemer siellä kävi.
Kuva Wikimedia Commons |
Helsingin ja Hämeenlinnan
välille alkuvuodesta 1862 avattu rautatieyhteys ilmestyy kuin
kuliseista tarinaan jos toiseenkin. Uuden kulkuyhteyden
alkukuukausina raiteille tupsahtaa myös Kraemerin viettäessä
loppukesän Suomessa vieraillen sukulaisten ja tuttavien luona
unohtamatta Ruotsiakaan. Seuraavana kesänä 1863 hän sai komentonsa
oman laivan, joka oli Porissa rakennettu 17 tykin korvetti. Heti
elokuun alussa alus sai käskyn liittyä eskaaderiin, jolla oli
salaisena tehtävänä olla väline poliittisessa lähentymisessä
Yhdysvaltain kanssa. Ajankohtaan liittyi maaorjuuden lakkauttaminen
Venäjällä ja Yhdysvaltojen sisällissota. Koneistonsa osasena
Kraemer pääsi Tiilikaisen mukaan osaksi seuraelämän hyökymäistä
pyöritystä. Yhdysvaltain purjehdukseen liittyi jatkeena Kraemerille
mieluinen ja ilmeisesti ylimääräinen tehtävä kiertää
Karibialla, missä matkaaja saattoi jälleen havainnoida sekä elämän
loistokkaat että nurjat puolet. Kiertueen aikoihin liittyi myös
taustalle surua Kraemerin äidin Ulrika von Kraemerin kuollessa
Hämeenlinnassa 20. helmikuuta 1864 poikansa ollessa samaan aikaan
Havannassa.
Aika tavoin heti uransa
alusta Kraemer pääsi kosketuksiin eri hallitsijoiden kanssa näiden
tehdessä tarkastuksia aluksilla. On syytä muistaa, että alukset
olivat tärkeä väline kuljettaa hallitsijasuvun jäsenet
seurueineen käynneille eri hoveihin ja lomille. Tärkeä merkkipaalu
oli määräys 1866 fregatti Osljabjan päälliköksi, jossa alettiin
kouluttaa 16-vuotiasta Aleksei Aleksanrovitsia seuraavaksi
merivoimien komentajaksi amiraali Possietin ohjauksessa. Loistokkuus
oli ainakin ensimmäisiltä kuukausilta poissa, sillä huonoon
kuntoon päässeen aluksen kunnostaminen tuntui vievän aluksen
päällikönkin voimat ennen kuin päästiin ensimmäiselle
purjehdukselle Madeiralle ja matkan tärkeimpään tavoitteeseen eli
keisarin kuolleen vanhimman pojan Nikolai Aleksandrovitsin morsiamen,
Tanskan prinsessan Dagmarin saaminen kiinnostumaan seuraavasta
kruununperijästä eli tulevasta Aleksanteri III:sta. Vielä oli
järjestettävä prinsessan matka Pietariin. Ilmeisesti keisari oli
erittäin tyytyväinen Kraemerin suorituksiin, koska nimitti hänet
sivuadjutantiksi 25.9.1866. Siinä yhteydessä Kraemer pääsi ja
joutui paiskimaan töitä etikettiin kuuluneiden kohteliaisuus- ja
kiitoskäyntien kanssa ylempiensä suuntaan, mikä varmasti
viimeisteli hänen diplomaattisia taitojaan, joille oli oleva
myöhemmin runsaasti käyttöä.
Syksyyn 1866 liittyi
tapaaminen tulevan vaimon eli vapaaherratar Sophie Cedercreutzin
kanssa. Vaikka ikäeroa 22-vuotiaan nuorikon ja 38 ikävuoteen
ehtineen meriupseerin välille olikin ehtinyt kertyä, he ilmeisesti
oivalsivat oitis löytäneensä elämänkumppaninsa. Heti avioliittoa
ennen ja sen alkuvaiheissa laivasto vei Kraemerin pitkille matkoille.
Balkanin tilanne ajoi sulhasen laivoineen muun muassa Kreikkaan,
jonka silloiseen tilanteeseen lukija pääsee tutustumaan
mielenkiintoisella tavalla samoin kuin aikakauden vallasväen
keskinäisiin suhdeverkostoihin, joihin Kraemerkin pääsee sittemmin
perheineen kytkeytymään. Hänen laivansa ottaa osaa suureen
pakolaisten kuljettamiseen Kreetalta Turkin salliessa näiden poistua
saarelta. Sophie otti osansa kuolleen äidin sijalla Oscarin hellien
kirjeiden kohteena, ja etäisyyttä todella oli heidän välillään
tulevina vuosina riittävä keisarin laivaston ottaessa osaa niin
diplomatiaan kuin sotilaallisiin operaatioihin. Häätkin pidettiin
Kreikassa morsiamen isän, senaattori Carl Emil Cedercreutzin
lähdettyä itse viemään tyttärensä Ateenaan vihittäväksi.
Ensimmäinen sähkeonnittelu häiden johdosta tuli itse Kreikan
kuningattarelta, ja keisari ylensi Kraemerin 1. luokan kapteeniksi.
|
Vladivostok kuvattuna 30 elokuuta 1880. Tiilikainen kertoo kirjassaan mielenkiintoisen yksityiskohdan.
Kaukoidänmatkallaan 1860-luvun alussa tapasi Kraemer Leonard Jägerskiöld -nimisen ystävän, joka oli aluksineen
talvehtinut paikassa nimeltä Port May joutuen siellä kaatamaan metsää ja rakentamaan jonkinlaisen
asumuksen. He eivät tuolloin tienneet ystävän perustaneen paikan, josta tuli Venäjälle tärkeä Vladivostok. Ihmiselämä
saattaa olla täynnä merkillisiä kohtaloita ja sattumuksia.
Kuva Wikimedia Commons |
Politiikka otti kuitenkin
pian taas osansa. Kraemer sai tehtäväkseen uhmata Krimin sodan
jälkeen vallinnutta venäläisalusten kieltoa purjehtia Bosporin
salmista. Kulissipeli oli kuitenkin saanut sulttaanin sallimaan
voimannäytön. Paluumatkalle osui Oscar von Kraemerin uran
vaarallisin hetki eli Aleksandr Nevskin haaksirikko Tanskan
rannikolla. Vaikka kannella oli myös amiraali Possiet, Kraemer oli
sentään aluksen päällikkö. Lisäksi tietenkin mukana oli myös
suuriruhtinas Aleksei. Tiilikaisen teoksessa on sangen
yksityiskohtainen selvitys tapahtumien kulusta. Kraemerin ura olisi
saattanut päättyä tuohon onnettomuuteen, mutta keisari lähetti
sen sijaan kiitokset pelastustöistä ja miehistön toiminnasta.
Hallitsijan osuus oli lopulta ratkaiseva myös tapahtumia
setvittäessä myöhemmin oikeusistuimessa. Epäilyksiä ei jäänyt
siitä, että keisari arvosti meriupseeriaan. Toukokuussa 1869 tuli
nimitys keisarin eskaaderimajuriksi, jonka tehtävänä oli muun
muassa toimia hallitsijan huvipursien päällikkönä.
|
Vara-amiraali, kenraaliadjutantti
Johan Fredrik Oskar von Kraemer
kuvattuna Pietarissa 1890.
Kuva Museovirasto-Musketti Historian kuvakokoelma |
Muiden tapahtumien ohella
jatkui taustalla suuriruhtinas Aleksein valmentaminen laivastouraa
varten. Kraemer ei päässyt oman perheensä ja hiljattain syntyneen
poikansa pariin, sillä itsellään keisarilla oli huolia
jälkikasvunsa suhteen. Aleksei nimittäin oli iskenyt silmänsä
epäsäätyiseen suhteeseen ja julistanut menevänsä naimisiin
äitinsä hovineidon kanssa. Keisari ei voinut moista sallia, vaan
kruununperijä oli lähetettävä maailmanympäryspurjehdukselle
amiraali Possietin valvonnan alla ja Kraemerin komentaessa fregatti
Svetlanaa. Matka oli pitkä ja siihen liittyi myös suurisuhtinaan
kuuluisa käynti Villissä lännessä, jota on myös hyödynnetty
aiheena Lucky Luke -sarjakuva-albumissa. Vaikka suuriruhtinaan oli
siis itse asiassa amiraali Possietin ohjauksessa ja seurueessa oli
lukuisia muitakin henkilöitä laajan kiertueen eri vaiheissa,
kielitaitoisen ja jopa aikalaisten keskuudessa pienikokoisen Oscar
von Kraemerin tahtoisi nähdä sarjakuvassa esiintyvän lyhyenlännän
henkivartiokaartieversin ja suurisuhtinaan avustajan esikuvana.
Tuossa vaiheessa Oscarilla oli jo ilmeisesti vankka kokemus
vallasväen asioiden järjestelystä taustalla ja siis kontakteja
kruunupäitä myöten.
Suuriruhtinas seikkaili laajasti lännessä ja tapasi mielenkiintoisia henkilöitä,
mutta tunteen palo kiellettyä suhdetta kohtaan ei tainnut pahemmin
laimeta. Fregatti Svetlana päätyi pitkälle matkalle Karibialle ja
Kauko-Itään vasten Kraemerin toivetta päästä kotiin.
Paluumatkalle sentään lopulta päästiin Suezin kanavan kauta.
Sielläkään tosin ei vältytty kommelluksilta. Italiassa oli
tilaisuus tavata viimein vaimo Sophie ja esikoispoika Alexis.
Vuoden 1874 maaliskuusta
olivat vuorossa Kronstadtin satamakapteenin tehtävät ja
vastaaminen muun muassa alusten korjaamizsesta ja henkilöstöasioista.
Perhekin kasvoi. Taustalla eli ongelmallinen ja sotainen suhde
Tuekin kanssa. Vuonna 1877 julistettu sota ei aluksi sivunnut
Kraemeria, vaan hän sai viettää perhe-elämää. Laivasto
valmistautui puolustamaan myös Suomen rannikkoa ja tekniikkakin
taustalla kehittyi.
Kraemerin ura oli
väistämättä kääntymässä ehtoopuolelle. Vielä olivat vuorossa
nimitys eskaaderikomentajaksi Välimerelle, toimiminen siellä
keisarinnan käytössä, hovipalvelusta keisarillisilla purjehduksilla
sekä toimimista laivaston teknisen komitean puheenjohtajana.
Tärkeänä merkkipaaluna oli myös vielä toimi Venäjän laivaston
pääesikunnan päällikkönä ja Mustanmeren laivaston komentajan
sijaisena. Hän päätyi myös meriakatemiaan ja valtakunnanneuvoston
jäseneksi. Aktiivipalveluksen jälkeen seurasi ylennys amiraaliksi.
Vuosina 1898-1903 hän toimi Venäjän Punaisen Ristin esimiehenä. Vanha amiraali kuoli 10.9.1904 Pekkalan kartanossa Ruovedellä.
Oscar von Kraemer eli
mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän. Matkojensa varrella hän
tapasi mitä erikoisempiin tehtäviin maailmalle päätyneitä
suomalaisia. Hänen muassaan lukija saa oppia, kuinka suomalaisesta
Johan Casimir Ehrnroothista oli tulla Venäjän virkamiehenä
Bulgarian hallitsija tai maanmiehet osallistuivat keisari
luottomiehinä Puolan kapinaa. Mikäli muuan
Gustaf Mannerheim olisi
aikanaan tavoittanut Kraemerin, olisi tulevan marsalkankin ura
saattanut muovautua toisenlaiseksi. Venäjän asiantuntijana muun
muassa
Timo Vihavainen on aikanaan kiinnittänyt Tiilikaisen teoksen
virheellisiksi katsomiinsa venäläisiin nimiin, mutta maallikolle
teoksen lukuisat reunahuomautukset aikalaisista ja laivastosta ovat
hyvin antoisaa luettavaa ja uusia vinkkejä tarjoavaa. Minut se sai
penkomaan vielä tulevan amiraalin kirjeenvaihtajan toimen satoa
vuosilta 180-1862. Tiilikaisen teos on paitsi seikkaperäinen kuvaus
usein liian helposti yliharpatusta ajanjaksosta Euroopan ja maailman
historiassa ynnä Suomen autonomian ajan vaiheista ennen
sortokausia. Oscar von Kraemer kuului aikaan, jolloin Suomi kehittyi
vinhasti osana Venäjän imperiumia. Kuohuntavaiheiden alkaessa oli
hänen vuoronsa jo väsyneenä väistyä nuorempien tieltä.
* * *
LÄHTEET:
Heikki Tiilikainen. Tsaarin amiraali – suomalainen Oscar von Kraemer
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning 1860-1862
- N:o 2 Februari 1860
- N:o 11 November 1860
- N:o 12 December 1860