Rauniotiellä ja Lietsan kulmilla

Osa Vanajan kartasta 1840-luvulta. 

Lähde https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/22169

Kartan tuottaja www.vanhakartta.fi ja Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto.

NÄPÄYTÄ HIIRELLÄ KUVAA.

Muistan Hämeenlinnan kaupunginmuseon entisestä, ansiokkaasta perusnäyttelystä valokuvasuurennoksen kylästä Härkätien varrelta. Kyseessä oli Lietsa, viimeinen taukopaikka ennen suurta erämaataivalta tiellä kohti Turkua. Kuva oli vanha ja henki sitäkin vanhempaa aikaa. Tavan takaa palasin katsomaan tuota heijastusta menneestä koettaen tavoitella mieleeni tunnelmia vuosisadoilta, jolloin matkanteko Hämeestä Turkuun merkitsi ainakin viikon taivalta halki synkkien salomaiden tavoitellen kylää toisensa jälkeen.

Yhdeksän vuotta sitten polkupyöräilin Härkätien Hämeenlinnasta Turun tuomiokirkon kupeelle. Silloinkin poikkesin reitiltä yöpymään Renkajoen varrelle. Päätän Renkoviikon koittaessa polkea Härkätietä osuuden Kuittilasta Lietsaan. Aamuinen taival halki metsäautotien halkoman metsän on ehkä kuitenkin lähempänä tavoittelemaani tunnelmaa kuin päällystetty maantie Rengon kirkolla. Onhan sitä paitsi johtanut kautta aikain jonkinlaisia polkuja kohti tavoittelemaani kulkureittiä. Jokainen kuoppa ja kivi vie entistä lähemmäksi sitä tunnelmaa, joka ennen on vallinnut.

Kesäaamu Rengon Kuittilan peltoaukealla

Toki hakkuuaukiot särkevät jonkin verran tunnelmaa. Toisaalta jo alkumatkasta saan tuijottaa pitkän tovin sarvipäähirveä ylitse heinien valtaaman aukean. Kuittilassa tavoitan Härkätien paikassa, jossa tuoksuu leipomo samalla tavoin kuin jo yhdeksän vuotta aiemmin. Verratessani samasta paikasta yhdeksän vuoden välein ottamiani valokuvia huomaan istusten kasvaneen peittämään näkyvistä rakennukset 10-tien alikulkutunnelin kupeelta. Sitä en toki heti havaitse ollessani pyörän päällä, vaan ennemmin olen erottavinani pientareet Eskolankulmalle johtavan tien suunnassa muistamaani avarammiksi.

Niemisen veljesten muistokivi.Tällä paikalla Miina ja Niilo Nieminen kasvattivat kymmenen lasta, viisi tyttöä ja viisi poikaa. Biemisen veljeksistä neljä kaatui sodissa.

Kiertomatkani Rengossa on vasta alussa, joten kiiruhdan jatkamaan taivaltani. Ensimmäinen etappini on Niemisen poikien muistomerkki. Neljä veljestä kaatui samasta mökistä vuosina 1940-1941.

Sitten matka jatkuu pellonlaitaa mutkittelevaa maantietä. Voisi luulla, ettei vilkasta 10-tietä olisikaan lähellä. Mutkan takaa kurkistaa lato. Ilma on yhä miellyttävän viileä yön jäljiltä auringon viivytellessä repaleisten pilvien takana. Viialankulmalla kiinnitän huomioni vanhoihin kilometripylväisiin, jotka tuntuvat kuiskivan aikakaudelta, jolloin jokaisen kilometrin taittaminen oli oma kokemuksensa eikä moottoroidun kiiruhtamisen taustahuminaa.

Nummenkylässä museotie kääntyy 10-tieltä mutkittelemaan kohti Lietsaa, missä aikanaan sijaitsi Lietsankoukun erämaatila. Jussi Härme kertoo Rengon historiassa renkolaisseurueesta, jonka kesken syntyi vuonna 1747 hurja riita markkinamatkan Turkuun ehdittyä vasta tuolle erämaataipaleen reunalla sijainneelle tilalle. Muurilalainen isäntä oli siirtänyt omin päin kuittilalaisen rekeä pois matkanteon tieltä. Syntynyttä käsirysyä selviteltiin sittemmin talvikäräjillä.

Pitkäjärven rainiotien eli Jauhopolkun suuntaan kääntyy Lietsassa tilustie Alitaloon ja Honkalaan. Vuonna 

2005 paikalla oli huomattavasti metsäisempää. Onneksi opastaulu oli yhä 2014 paikoillaan, vaikkei sitä oikean-

puoleisessa  kuvassa näykään, koska se on otettu suunnilleen vasemmalla näkyvän polkupyörän kohdalta. 

Tämä on hyvä esimerkki maiseman muutoksista, jotka hyvinkin nopeasti muuttavat näkymiä melkein tunnis-

tamattomiksi.

Saapuessani Lietsaan osaan odottaa aiemman retkeni perusteella kärrytien erkanevan maantiestä vasemmalle. Museotien sivuun jäänyt kulku-ura on rauniotietä, joka halkaisee Pitkäjärven torpan pihapiirin. Kallioista, jyrkkää mäkeä ei ole voitu madaltaa, joten kyseessä on ollut hankala ajopaikka etenkin ensimmäisille automobiileille, joiden moottorien polttoaineen saanti pätki tämän tieraunion osuuden ollessa aina vuoteen 1936. Jyrkässä näessä vitsailtiin perävalojen näkyvän etupäästä. Taluttaessani pyörääni hyttysten armeijan seuraamana koetan kuulostella mielikuvituksessani kiesien kolinaa tai ensimmäisten autojen torven törähdyksiä näiden kutsuessa apuvoimia saavuttaessa mäkeä kohti.

Tässä mäessä saivat kulkijat tosissaan kiskoa kuormiaan ylös kohti Porrasta ja edelleen Turkua. Kallioista 

mäkeä ei voinut koettaa tasoittaa. Vasemmanpuoleinen kuva on vuodelta 2005 ja toinen yhdeksän vuotta

myöhemmin. Aiemmin metsittynyttä Pitkäjärven tilan pihaa on hiljattain raivattu, ja työkoneiden jäljet ovat

selvästi nähtävissä uusissa kuvissa.

Pitkäjärven pihapiirissä on säilynyt yhä joitain rakennuksia.

Otan muutamia kuvia metsäiseltä, poluksi muuttuneelta tieltä, mutta nuo hyttyset saavat kulkijan liikkumaan turhankin ripeästi. Kyseessä on ensimmäinen kerta vuonna 2014, jolloin hyönteisistä on luonnossa haittaa. Kesän merkki sekin. Matkan varrella saan lukea niin parantaja Tohteerista kuin Sauna-Tiltastakin, joka kävi niin harvoin kaupassa, että kauppiaskin ehti vaihtua. Samalla hätkähdän lukiessani, että Lietsassakin on parhaimmillaan ollut useampi kauppa.

Portaan suunnasta saavuttaessa Pitkäjärven mäki  on miltei yhtä hankala paikka kuin tultaessa Rengosta.

Metsän keskellä ura kääntyi suoraan tilan pihaan. Liekö päärakennuksen päädystä tulijoita tuijottanut ikkuna

ollut kuuluisan Pitkäjärven Tohteerin, joka kuulemma joskus asusteli talossa ja paransi muun muassa sokean

tytön, joka oli tullut paikalle Akaasta saakka.

Näin nurmettunut rauniotie oli kesällä 2005.

Seuraava seisahduspaikka on Palsankallion rajakivi, joka on aikanaan ollut seitsemän pitäjän rajapaikka. Siellä ovat kohdanneet Loppi, Tammela, Urjala, Sääksmäki, Kalvola, Hattula, Vanaja ja Vanajan alainen Rengon kappeli. Opastaulusta kulkija saa tietää moisen säteittäin eri pitäjiin sajoittuneen rajapisteen tarkoituksen: Härkätiehen rajoittuneet pitäjät vastasivat tien kunnossapidosta. Samalla oli yksinkertaisinta sopia tien kulkuoikeuksista.

Otaksun rajakiven olleen jollain lailla selkeämmin erottuva vielä kymmenisen vuotta aiemmin. Hämärästi muistelen, että kuuluisat osoitinkivet olisivat olleet tuolloin selkeämmin erotettavissa. Maastossa kaikki on jatkuvassa muutostilassa, mikä tälläkin retkellä on ollut jo selvästi havaittavissa. Siksi maiseman jatkuva ikuistaminen ja tallentaminen onkin niin kovin tärkeätä. Harmittelen mielessäni, etten ole kuvannut kohdetta ensimmöäisellä kerralla tai sitten otokset ovat joutuneet hukkaan.

Palsankalliolla. Vielä sentään erottuu tämä Härkätien kannalta merkittävä aikoinaan seitsemää pitäjää yhdistänyt

rajamerkki.

Jatkan matkaani Lietsan toiselle puolelle. Tarkoitukseni on kääntyä Riihimäki-Urjala -tielle, jota pääsee 10-tielle. Olen päättänyt vielä palata Rengon kirkolle. Aion vielä koettaa, saisinko jonkinlaisen käsityksen Pahanmaailmanmäestä, joka on merkitty peruskarttaan lähelle paikkaa, jossa Härkätie ylittää mainitun Riihimäeltä Urjalana johtavan tien. Samalla tulen käyneeksi Portaaseen johtaneen erämaataipaleen rajamailla. Sen jälkeen onkin aika jatkaa tutustumista muihin osiin Renkoa.

Riihimäki-Urjala -tiellä. Jossain suoran päässä häämöttää risteys Lietsaan ja Portaaseen. Jossain sivumaastossa

kohoaa Pahanmaailmanmäki, jota satunnainen polkupyöräilijä ei vielä tällä kerralla täysin varmasti kyennyt 

tunnistamaan. Jokunen ehdokas synkeän nimen kantajaksi toki erottautui.

Lähteet

Markus Hiekkanen – Jussi Härme. Rengon historia. (1993)

Rauniotien opastaulut