Akseli Salokannel muistelee 1964 kirjassaan
Vanhaa Hämeenlinnaa mainiosti elämää 1800-luvun kahdella
viimeisellä vuosikymmenellä. Kertomuksissaan hän yhdistää
tarkoituksella Myllymäen Kaurialaan. Tarkasti piirtyy lukijan
mieleen muun muassa 1880-luvun Uuden torin tienoo Kaurialan ja
Myllymäen välissä. Aluetta on aikanaan kutsuttu myös Myllymäen
toriksi ja se on antanut nimensä Torikadulle. Kaupungin suunnasta
torille saavuttiin Läntistä Viertotietä (Chaussèe katua, vuoteen
1924). Nykyään katu tunnetaan Turuntienä ja on Hämeenlinnan
vilkkaimpia väyliä. Salokanteleen kouluvuosina katu oli surkeassa
kunnossa. ”Sepeleistä huolimatta olivat pyörien muodostamat
raiteet syvät ja kuoppaiset. Kaupunkiin matkaavat raskaat
hiekkakuormat sitä yhä rasittavat.” Moiset huomiot on syytä
pitää mielessä, jos matkanteko jonkin verran sattuu tuntumaan
nykymatkaajan takalistossa.
Torin ylälaidassa ollut pumppukaivo on
jo ammoin kadonnut. Itse sen sijaan muistan lapsuudestani ja
nuoruudestani pohjoislaidalla olleen elokuvateatterin, jonka
kohtaloksi koitui väistyä uuden asuinkerrostalon tieltä videoajan
syrjäyttäessä teatterit melkein tyystin. Salokanteleen
lapsuudessa niillä paikkeilla oli veden täyttämiä savikuoppia,
joiden kerrotaan syntyneen jo keskustan kirkkoa rakennettaessa.
Myllymäen kupeella on kuulemma toiminut aikanaan useampikin
savenvalaja, joten moiset kuopat eivät ole mitään tavatonta
olleet. Puiston laidalle seisahtuessani saatan nähdä silmissäni
1880-luvun vesselit pyydystämässä ruutanoita. Torin
luoteispuolella sijaitsivat ilmeisesti puutarhureiden Strahoffin ja
Kurjatkinin palstat. Kurjatkinin kaalimaihin rajoittui syvin
savikuoppa, jota kutsuttiin Siperian kulmaksi. Se oli liian syvä
kahlaamiseen. Savikuoppien pieniä ruutanoita käytettiin täkyinä
koukkukalastuksessa. Niillä käytiin jonkinlaista kaupankäyntiä
kaupungin suuntaan.
Salokannel kertoo myös nahkuri
Ahlgrenin talosta, jonka pihamaalla oli suuria parkkikasoja. Niistä
löytyi isoja kastematoja. Hän antaa myös tarkan osoitteen,
Peltokatu 9. Kaupunkilaisten vanha polvi varmaan osaa asettaa
mielessään paikan kartalle. Kaupunki oli kuitenkin kovin erilainen
vielä 1964, jolloin Salokannel kirjansa kirjoitti, joten itse
jouduin ottamaan avukseni Hämeenlinnan olympiavuoden 1952 opaskartan
varmistaakseni kyseisen paikan sijainnin. Tuo olympialaisten kohteita
ja kaupungin rakennetta esittelemään laadittu kartta on muutenkin
oiva apu menneen kaupunkikuvan hahmottamisessa. Näin saa pikaisesti
selville, että nykyinen Matti Alangon Katu on kantanut ennen nimeä
Peltokatu. Vanhan nimen alkuperä käy puolestaan selkeästi esille
katsellessa vuoden 1887 asemakaavaa: kadun pohjoispuolelta alkoivat
kaupungin pellot, joilla siis sijaitsivat myös puutarhureiden
palstat.
Tarkistettuani kadonneen
Peltokadun sijainnin aloin pohtia muitakin Hämeenlinnan hävinneitä
tai ainakin hahmoltaan ja nimiltään muuttuneita katuja. Kertoessaan
vanhan Myllymäen asukkaista ja heidän mökeistään lähteeni
osoittaa joitain paikkoja hyvinkin selkeästi niin kuin Torikatu 2,
jonne Hauhon Ilmoilasta kotoisin ollut korpraali Antti Kurt oli
rakentanut mökin. Mökki ja sen tilalle rakennusmestari Laxénin
1880-luvun alussa rakennuttama talo ovat niin kuin myös Torikatu 4:ssä
ollut nk. ”Piispan kulman” talo ovat saaneet tehdä tietä
uudisrakennusten tieltä. Paikka on silti hahmotettavissa. Kun
kirjoittaja alkaa kertoa Torikadun ja Eteläkadun kulmasta
laskeutuneen tien varressa olleesta Elias Johanssonin eli Haitin
mökistä ja saunasta, nykylukija alkaa jo hieroa otsaansa.
Torikatu ja Eteläkatu? Kun avuksi
otetaan jälleen vuoden 1952 kartta, paljastuu, että tuolloin
Eteläkatu on johtanut alhaalta aina ylös kasarmialueen laitaa
Torikadun alkupäähän. Itse asiassa Hämeenlinna-Seuran julkaisussa
Kaupunki kuvissa I löytyy sivulta 98 mainio kuva 1930-luvun tulvien
ajoilta, jolloin Eteläkatua pääsi entisen nahkatehtaan kulmilta
Lahdensivuntien alkupäähän samanlaista pengerryssiltaa pitkin kuin
Pikkutorin suunnalta Vanhan hautausmaan kulmalle. Eteläkatu siis
jatkui kuvan osoittamasta paikasta ylös Myllymäelle. Moottoritien
katkaisema pätkä katua tunnetaan nykyisin Selkäsuonkatuna.
Sivumennen sanoen uusi moottoritien kate on rakennettu Selkäsuolle.
Juuri ilmestyneessä Hämeenlinnan historiassaan Ilkka Teerijoki
kuvaa Eteläkadun olleen syyssateiden jälkeen niin liejuinen, että
paras väline sen ylittämiseen olisi ollut vene. Asiaan liittyen
edellä mainitussa Kaupunki kuvissa teoksessa onkin sivulla 15
usein esillä ollut kuva, jossa tuntematon mieshenkilö meloo Suomen kasarmien
ja Kaivokadun väliselle heitteikölle tulvineessa vedessä.
Eteläkatu johdattelee meidät myös
seuraavan kadonneen kadun jäljille. Vuoden 1887 asemakaavasta löytyy
nimittäin Eteläinen Niittykatu. Se puolestaan on kulkenut
Eteläkadun paikalla. Keskustan pohjoispuolella on ollut vastinparina
Pohjoinen Niittykatu, nykyisin lyhyesti Niittykatu. Raastuvankadulle
päätyy seistessään Raatihuoneenkadulla, Residensi katua kutsutaan
Hallituskaduksi. Panimokatu on vaihtunut Palokunnankaduksi. Vuoden 1926 asemakartassa näkyy Linnankatu paikalla, josta löytyy vuodesta
1951 alkaen Sibeliuksenkatu. Linnankatu on vaihtunut torin
vastakkaiselle puolelle pyyhkäisten tieltään Kirkkokadun. Mainitun
Kirkkokadun paikalta löytyy vuoden 1887 kartassa Itäinen
Linnankatu, jolla tuolloin on ollut parinaan nykyisen
Sibeliuksenkadun kohdalla Läntinen Linnankatu. Rantakatua etsivän
pitää suunnistaa Arvi Kariston Kadulle. Nimien vaihdoksia
seuratessaan menee melkein pyörälle
päästään.
Kauppakeskuksen rakennusmassa peittää tyystin näkymän Selkäsuolla. |
Palataanpa vuoteen 1952. Kulkija tahtoi
lähteä Eteläkadulta kohti Helsinkiä. Moottoritietä ei ollut, ja
Vikmaninlahtikin huuhteli vesillään huomattavasti läntisempää
rantaa kuin nykyään. Lahdensivuntie oli jo olemassa, mutta vaihtui
ilmeisesti Jaakonkadun risteyksen tienoilla Helsingintieksi. Aluksi
loivasti kaakkoon suuntautunut maantie kääntyi Kanakouluntien ja
Virvelintien yhtymäkohdan tienoilla etelään. Nykyisinkin
Lapiontieltä koilliseen johtava Mehiläisen tie ylitti tuolloin Helsingin
tien ja yhtyi Visamäentiehen. Samalla se seurasi Hämeenlinnan ja
Vanajan rajaa. Tässä kohtaa voi havaita konkreettisesti
Hämeenlinnan kaupunkia vuoteen 1967 painaneet ahtaat rajat. Torilta
kaupungin etelärajalle ei ollut kummoinenkaan kävelymatka!
Olympiavuoden kartalle on myös
hahmoteltu Pohjoinen valtatie Kaivokadun ja Puutarhakadun väliin
Lukiokadun tasalta. Tässä jälleen silmä löytää kadonneen
kadunnimen. Puutarhakatu on hävinnyt kartalta ja muutettu
Eureninkaduksi. Se on epäilemättä viitannut kaupunkilaisten ja erityisesti puutarhureiden Kaurialassa sijainneisiin viljelyksiin. Puutarhakatua on suunniteltu jatkettavaksi Käänteenaron pohjoispäähän asti. Vuonna
1952 Vanhan hautausmaan luoteislaitaa seurasi Birger Jaarlinkadun
jatkeena kadunpätkä, joka oli saanut nimensä Eurenilta. Sama lyhyt
katu näkyy myös vuoden 1926 asemakartassa. Nykyisin paikalla on
kapea kuja.
Pohjoinen valtatie olisi puolestaan
suunnattu suoraan Ojoisten läpi siten, että se olisi lopulta
kulkenut nykyisten Puistonmäentien ja Antreantien linjaa. Hipposkatu
olisi halkaissut Pullerinkentän yhtyäkseen Härkätiehen nykyisen
Palloiluhallin kulmilla eli moottoritien ylittävän Ojoisten sillan
kohdilla.
Katujärjestelyt ovat olennaisesti
muovanneet kaupunkinäkymää eri puolilla Hämeenlinnaa. Tiiriön
suunnalta minulla on joitain omakohtaisia muistikuvia aivan
varhaisimmasta lapsuudesta 1960-luvulta. Eri puolilta kaupunkia
löytyy varmaan muitakin esimerkkejä, mutta nämä ovat nousseet
viime aikoina omaan mieleeni pyrkiessäni hahmottamaan kaupunkikuvan
muutosta kuluneina vuosikymmeninä. Varsinkin nykyisenä
gps-aikakautena luotamme löytävämme etsimämme sangen vaivatta,
mutta jo viisikymmentä vuotta sitten kirjoitetun tekstin
ymmärtämiseen tapahtuneet muutokset vaikuttavat olennaisesti niin
kuin esimerkiksi Salokanteleen teoksen kuvaileminen paikkojen
sijoittamiseen oikeille sijoilleen. Siinä samalla kun ympärillemme
rakennetaan runsaasti uutta paljon vanhaa katoaa iäksi.
Lähteet:
Y.S.Koskimies.
Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944
Ilkka Teerijoki. Hämeenlinnan
historia. Ensimmäisestä maailmansodasta 2000-luvulle. 2014
Pikkutori, Suomen kasarmit ja vanha
hautausmaa. Asemakaavoitus, rakennushistoria ja kaupunkikuva. Tmi
Lauri Putkonen, raportti 16.5.2007
Akseli Salokannel. Vanhaa
Hämeenlinnaa. 1964
Hämeenlinnalaisia
1639-1989. Hämeenlinnan kaupunki, 1989. Hämeenlinna 350
vuotta.
Hämeenlinnan alueen vanhoja karttoja ja kaavoja voi katsoa muun muassa Hämeenlinnan Lydiasta
http://kirjasto.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/
Hämeenlinnan alueen vanhoja karttoja ja kaavoja voi katsoa muun muassa Hämeenlinnan Lydiasta
http://kirjasto.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti