Rätäsateisena
joulukuun alun päivänä 2014 seisoin minäkin Tampereentien
varrella väkijoukon mukana katsomassa, kuinka Leopardit sun muut
sotavälineet vyöryivät paraatissa niin että suo allamme tärisi.
Ajankohta oli historiallinen, sillä sotaväki oli jättämässä
kaupunkia, vaikka nykyisten lyhentyneiden välimatkojen ja pikaisen
taivaltamisen aikana Hattulan Parolakin on miltei kaupunkia. Hetken
vertauskuvallisuutta ei voine vähätellä. Uskon kaupungin eläneen
ja säilyneen vaikeina aikoina hengissä juuri armeijan ja
linnoituslaitteiden vuoksi, vaikka itse linnahan on kuuluisa lähinnä
antautumisistaan.
Nikolai_Zaretsky. Jääkärit 1812. KUVA Wikimedia Commons |
Tässä yhteydessä ei
ole syytä pohdiskella linnan tarkkaa rakennusaikaa. Tärkeä paikka
kulkuyhteyksien risteyksissä vaikutti linnan sijoittamiseen ja linna
ympäristönsä asutukseen. Jonkinlaista sotaväkeä Vanajaveden
saarella on ollut vuosisatoja. Niin myös Ison Vihan miehitysaikana,
jonka päättyessä Hämeenlinnan kerrotaan olleen melkoisessa
alennustilassa, jopa niin surkeassa, että valtiopäivät Ruotsissa
pohtivat 1722-1723 koko kaupungin lakkauttamista. Kaupungit Suomessa
päätettiin kuitenkin säilyttää ja uudelleenrakentaa. Niin
päätettiin myös varustaa Hämeen linna. Kaupunki piti mitata ja
kartoittaa 1724. Ison Vihan aiheuttamia tuhoja kartoittanut ja
parannusehdotuksia tehnyt niin sanottu Läntinen tutkimuskomissio
asettui Hämeenlinnaan, joka kaikesta huolimatta oli maaherran
mielestä ainoa mahdollinen suuren joukon majoituspaikka Hämeessä.
Majoitus ja
sotilasvarustukset ovat siis olleet olennaisessa osassa Hämeenlinnan
olemassaolossa. Samalla se ajoi jo ennestään ahtaudessa suon,
kivisen Pyövelinmäen ja joen välissä eläneen kaupungin entistä
hankalampaan asemaan. Uudet varustukset vaativat lisää tilaa,
Niinpä sotakollegio määräsi 1733 kaupungin siirrettäväksi
kauemmaksi. Kaupungin ei enää katsottu ensinkään mahtuvan samalle
saarelle linnoituksen kanssa. Alkoi vuosikymmenten prosessi, joka
vaikuttaa olleen välillä täysin seisahduksissa. Tuona aikana
ehdotuksia eri paikoista oli ainakin kymmenkunta. Oman jarrunsa
suunnitelmiin tekivät suunnitelmat kehittää vesiyhteyksiä
sisämaasta merelle. Ennen moisten suunnitelmien selkiytymistä oli
mahdotonta päätellä parasta paikkaa kaupungille. Tulipalot 1737 ja
1739 saivat esivallan ymmärtämään kaupungin muuttamisen tarpeen
ja kaupunkilaiset taipumaan ajatukseen.
Mutkia oli toki vielä
monia, eikä niiden pohtiminen ole tämän kirjoituksen tarkoitus.
Kun kaupunki sitten oli siirretty Saaristen latokartanon
Niementaustan mäelle, jatkui sotaväen majoitusvelvollisuus entiseen
tapaan. Ruotsinvallan vaihtuessa Venäjän alamaisuuteen juuri
sotaväen majoituksen kerrotaan olleen suurin muutoksen asukkaille
tuomista rasituksista. Linna oli varastona ja vankilana. Uusi
esivalta sovelsi Ruotsin ajan asetuksia ennen kuin vuoden 1812 alussa
julkaistiin entistä tarkemmat määräykset, uusi majoitussääntö.
Juolahtaapa mieleen, että esivallan näkökulmasta kaupungin
tulevaisuutta arvioitaessa saattoi merkittävää olla varmistaa
jonkinlaisten asumusten pysyminen linnan lähettyvillä, jotta oli
paikka mihin sotaväkeä majoittaa.
Venäläisen ratsuväkikoulun upseereita 1909. Osa heitäkin varmaan päätyi Suomen suuriruhtinaskunnan alueelle. KUVA Wikimedia Commons. |
Majoituskustannuksia varten muodostettiinkin erityinen rahasto. Varat koottiin kultakin talolta erityisen arvioinnin mukaan. Ongelmansa synnytti myös varusväen huolto. Leipomista varten tarvittavien uunien ahkeran käytön arveltiin synnyttävän huomattavan tulipalovaaran. Vaikka linnalla oli jo leipomo, maaherra vaati 1811 maistraattia hankkimaan kaupungilta kuusi leivinuunia sotaväen käytettäväksi. Maistraatti ei asiaan innostunut viitaten linnan leipomoon. Lisäksi valiteltiin linnaan kiskotun luvatta monta syltä puuta ilmeisesti leipomista varten.
Kulkiessaan kaupungin
ympäristössä sotamiehet saivat varmasti osin tahtomattaankin
aikaan valitettavia kohtauksia. Lindeqvist kertoo eräästä sotamies
Tshumakoffista, joka huhtikuisena päivänä 1812 oli matkalla
Kankaantaustan kylästä kaupunkiin rantaa pitkin. Siellä hän
tapasi raatimies Bymanin, joka raivostui kohtaamisesta siinä määrin,
että antoi sotamiesparalle ympäri korvia. Luutnantti Vesolovskoi
riensi tiedustelemaan syytä moiseen. Byman vastasi sotamiehen
kävelleen hänen viljelysmaallaan. Ilmeinen vahinko oli saanut
aikaan raivoisan kohtauksen, mutta taustalla voi arvella olleen
jotain muutakin ja Tshumakoffin joutuneen sattumalta kaunaisen
Bymanin tulilinjalle.
Sotilaspoika-aiheinen postikortti vuodelta 1915. Sota oli tuolloin vasta aluillaan tunnelmat taisivat pari vuotta myöhemmin olla hiukan toisenlaiset. KUVA Wikimedia Commons. |
Venäläisten sotamiesten
yksityisyritteliäisyyskin harmitti. Paikkakunnan teurastajat
valittivat 1825 näiden alkaneen ostaa elukoita, teurastaa ja myydä
lihaa vähissä erissä. Tässä yhteydessä Lindeqvist huomauttaa
juuri kaupunkilaisten olleen useimmiten riitojen aiheuttajia ja
kohdelleen vieraitaan kovakouraisesti. Vuonna 1815 kauppias
Vaseniuksen talossa asunut everstiluutnantti During kirjoitti
Vaseniuksen perättömästi väittäneen sotamiesten vieneen hänen
lautojaan. Niinpä everstiluutnantin lähettämä vääpeli oli
turhaan koettanut ostaa Vaseniukselta talikynttilöitä. Olipa
kauppias käynyt vääpelin rinnuksiin kiinni ja työntänyt ilmeisen
rajusti pois puodista sanoen, ettei voinut myydä puita eikä valoa,
koska hänen talonsa oli myyty.
Vuoden 1831 surullisen
kuuluisa tulipalo tuhosi koko läntisen osan kaupunkia ja saattoi
majoituksen entistä raskaammaksi. Keisarin myöntämät avustukset
eivät olleet riittäviä. Linnasta varattiin huoneita vankilan
henkilökunnalle ja itse vankilaakin laajennettiin. Kaiken lisäksi
kaupunkilaiset pelkäsivät saavansa majoitettavaksi kolmannenkin
komppanian entisten sotilaiden lisäksi. Niinpä he kääntyivät
1839 hallituksen puoleen valittaen majoituksen kovuutta. Kun
hallitsijan tulipalon jälkeen myöntämät avustukset loppuivat 1843
kaupunkilaiset esittivät Hätilän vuokraoikeutta tai että
kasarmeja rakennettaisiin valtion kustannuksella. Kaupungissa
majaillut 7. eli Hämeenlinnan linjapataljoona oli ainoa Suomessa
vakinaiselle paikalle sijoitettu kasarmeja vailla ollut
joukko-osasto.
Siksi ruhtinas Mensikov
määräsi, että kolmas komppania oli sijoitettava lähikyliin
Hämeenlinnan ympäristöön ja Hämeenlinnaan jäisi vain kaksi
komppaniaa. Kenraalikuvernöörin apulainen Thesleff ilmoitti
kuitenkin vielä 1843 senaatille, etteivät sotilasviranomaiset pane
esteitä kasarmien rakentamiselle. Vaihtoehtoina olivat sekä vanhan
kaupungin paikka että niin sanottu Hevoshaka linnan lähettyvillä.
Koska Hevoshaka katsottiin liian kosteaksi kasarmit päätettiin
rakentaa vanhan kaupungin paikalle. Piirustukset olivat valmiina
1845, urakkasopimus 2.10.1848. Työt kestivät kolme vuotta.
Lopputarkastus noissa kahdessa ensimmäisessä kasarmissa oli
20.12.1851. Pian muuton jälkeen yöllä 7.-8.1.1852 raivosi yöllä
ankara myrsky, joka repi katon irralleen kummastakin rakennuksesta.
Toinen vielä voimakkaampi puhuri kiskoi hetkeä myöhemmin
etelänpuoleisesta rakennuksesta koko katon irti, vieläpä
katonkannattimet, palkit ja savutorvetkin sekä levitti ne kasarmin
pihamaalle.
Niin voidaan siis todeta,
että Hämeenlinna oli saanut ensimmäiset kasarminsa melkoisella
ryminällä. Sotilaat liikkuivat myös harjoituskenttänä
toimineella Poltinahon kentällä. Suomen kasarmien rakentaminen
1881-1883 liittyi vuonna 1878 Suomen suuriruhtinaskunnassa voimaan
astuneeseen asevelvollisuuslakiin. Yhteiskunnallisten jännitteiden
kasvaminen ja yhteiskunnan sisäinen kehitys ei voine olla
heijastumatta sotilaiden ja kaupunkilaisten kanssakäymisestä
säilyneisiin tiedonjyväsiin.
Oma näyttämönsä
väestön ja sotilaiden välisessä kanssakäymisessä oli myös
Kankaantaustan rajaportti Vanajan kunnan ja Hämeenlinnan välillä
eli ns. Punaportti. Punaisiksi maalatut tulliportit portinvartijan
tupineen olivat ilmeisesti merkittäviä paikkoja ja niistä
kuuluisin siis Kankaantaan punainen portti.
Läheisellä Poltinahon
kasarmialueella majaili venäläistä sotaväkeä, jonka vaikutus
ympäristöönsä oli väistämätöntä. Sotilaat käyttivät
portinvartijan asuntoa kapakkanaan, mikä veti puoleensa uusia
kapakkayrittäjiä. Venäläisten perustamat pienet puodit kuuluivat
maisemaan 1800-luvun lopulla. Kankaantaan Jaakkolan isännän
mailleen rakentamista vuokra-asunnoista kehittyi tiheä mökkikylä
Punaportilta Helsingin tien varteen ja sai kyseenalaisen maineen houkutellen venäläisiä sotilaita, venäläisiä leskivaimoja
lapsineen ynnä muualta tulleita ”joutonaisia”. Lopulta
Punaportille asetettiin oma poliisi ja vuonna 1869 julkaistiin
Punaportin poliisijärjestys.
Lääninvankilan vartija
Kustaa Toiwola oli Hämettären mukaan 2.12.1909 menossa kotiinsa
Pikkuparkkiin kasarmien luona ollutta poppelikujannetta pitkin.
Tällöin hänen eteensä ilmestyi sotamies, joka kielsi häntä
jatkamasta matkaa. Toiwola aikoi silti jatkaa matkaansa, jolloin
sotamies ojensi kiväärinsä häntä kohti. Toiwolan piti kovin
selittää, että hän oli aina tuota yleistä tietä käyttänyt.
Jotenkin asia oli tullut selväksi, mutta sotamies oli komentanut
kulkijaa kiirettä pitämään. Lehdessä ihmeteltiin tapahtunutta,
sillä mainittu tie oli ainoa reitti Parkkiin päin mentäessä eikä
vastaavaa tiedetty aiemmin tapahtuneen.
Vielä enemmän huomiota
lienee saanut everstiluutnantti Grusewitz-Njetshain kuolema.
Hämeenlinnaan sijoitetun 4. rykmentin pataljoonanpäällikkö
ammuttiin sotaharjoituksissa Ojoisten niityllä 23.9.1908. Mainittu
everstiluutnantti oli toukokuun ensimmäisenä 1907 ollut osallisena
Helsingin päävahdissa tapetun vallankumouksellisen matruusi
Kostjatowin tappamisessa. Sen vuoksi G-N:n kuolemaa oli alettu
epäillä tahalliseksi eli kostoksi mainituista Helsingin
tapahtumista. Tutkimukset eivät kuitenkaan olleet johtaneet
pikaisiin tuloksiin. Syys-lokakuussa 1909 tutkimukset olivat
kuitenkin olleet uudestaan käynnissä. Niiden johdosta oli
täkäläisestä sotaväestä vangittu muuan (virolainen)
aliluutnantti ja neljä sotamiestä, jotka oli viety 1.10.
Helsinkiin. Sanomalehti päättää uutisen pohtimalla, jatkuisivatko
kuulustelut vai pantaisiinko ankara (kuoleman)tuomio täytäntöön.
Lokakuun lopun
perjantai-iltana 1909 joutui 60-70-vuotias muonamiehen leski
Annastiina Järwelä kokemaan kovia palatessaan Ojoisten kartanosta
puutarhatöistä kohti kotiaan Pullerinmäessä. Niitypolun
notkelmapaikassa vastaan tuli venäläinen sotilas, joka lähelle
päästyään levitti kätensä kuin syleilläkseen. Kovin pelästynyt
eukko parkaisi, jolloin sotilas löi päähän esineellä, jota eukko
ei jälkeenpäin muistanut. Eukko meni tiedottomaksi.
Vasta illalla klo
kahdeksan seutuvilla palasi työmiehiä samaa polkua pitkin töistään.
He kuulivat voihkinaa ojasta ja toimittivat puolitunnottoman naisen
saamaan apua. Jälkeen päin saatujen tietojen mukaan hänen
vasemmasta korvastaan oli tullut paljon verta.Vielä kolmisen päivää
myöhemmin uhri oli heikossa kunnossa. Asiasta oli ilmoitettu
Hattulan piirin nimismiehelle.
Jokseenkin farssimaisia piirteitä puolestaan saivat erään juopuneen venäläisen sotamiehen toimet Myllymäessä ilmeisesti syksyllä 1910. Mainittu miekkonen heitti kivellä ikkunat sisään. Kasarmista riensi paikalle lisää sotilaita, joiden avulla kivittäjä aikoi paeta paikalta, mutta poliisit lopulta saivat pakenijan kiinni. Ikkunat oli rikottu erään venäläisen torikauppiaan asunnosta, missä perhe oli parhaillaan ilallisella. Perheen isälle tuli kova kiire takaa-ajoon, joten lusikastaankaan hän ei huomannut luopua vaan katselijoiden huvitukseksi pinkoi lusikka ojossa pitkin katua sotamiehen perässä.
Valitettavasti
historianlehdille pyrkivät jäämään voittopuolisesti ikävät ja
haitalliset tapahtumat hämeenlinnalaisten ja sotilaiden välisistä
suhteista. Silti on syytä muistaa, että sotaväen seudulle tuoma
väki lisäsi ratkaisevasti seudun toimeliaisuutta. Muun muassa
juutalaiset perustivat kauppapuotejaan ja käsityöläisverstaitaan.
Eri puolilta imperiumia saapuneet ihmiset loivat kontakteja eri
puolille laajaa Venäjän imperiumia ja Eurooppaakin. Yksi
häkellyttävimmistä esimerkeistä on vanginvartijan tyttären Hilma
Lehtosen päätyminen Latvian sotaministerin vaimoksi ja samalla
Latvian ensimmäiseksi naiseksi juuri ennen toista maailmansotaa.
Hämeenlinna on saanut paljon sotaväeltä. Vaikka linnoitus on
vetänyt myös puoleensa hävitystä, se on osaltaan pitänyt
paikkakuntaa hengissä läpi vaikeiden aikojen. Siksi maisemaan
jääneitä vanhoja kasarmirakennuksia katselee aina syvällä
kunnioituksella.
* * *
LÄHTEET:
Punaportti. Häme-Wiki.
http://www.hamewiki.fi/wiki/Punaportti
31.1.2015 klo 13:06
Katermaa.
Hämeenlinnan kaupungin muutto 1736-1778. Historiallinen Arkisto 94.
Lindeqvist.
Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809-75.
Sanomalehdet:
Hämeen
Voima 7.10.1909
Hämeen
Voima 2.11.1909
Hämeen
Voima 3.9.1910
Hämetär
4.12.1909
Venäläiset
sotajoukot Suomessa1809-1917
31.1.2015
klo :14:46