Hämeenlinnassa oli
astuttu vuoden 1967 alusta uuteen aikaan pääosan Vanajan kunnasta
tultua liitetyksi kaupungin alueeseen. Vanajalaisia kismitti
kuntaliitoksessa ainakin veroäyrin korotus 3 pennillä.
Viimeisimmän, vuonna 2009 tapahtuneen Hauhon, Rengon,
Tuuloksen, Lammin ja Kalvolan Hämeenlinnaan liittämisen yhteydessä
oli esillä muun muassa käytännön järjestelynä tiettyjä
kadunnimien muuttamisia. Sanomalehti viiden vuosikymmenen takaa
osoittaa, että katujen nimien samankaltaisuus aiheutti sekaannusta
myös tuolloisessa, huomattavasti nykyistä pienemmässä
kaupungissa.
Sepänkuja vuonna 1967 ja 2017. Viisikymmentä vuotta sitten se piti hallussa ainakin epävirallisesti kaupungin lyhimmän kadun titteliä. |
Hämeen Sanomat aloittaa
vuonna 1967 juttunsa arvuuttelemalla, missä vanhassa Hämeenlinnan
kaupunginosassa ei ollut yhtään katua. Kompakysymykseltä
vaikuttavan utelun vastaukseksi tuli Keinusaari, josta kuulemma
löytyi vain Viipurintie, Hämeentie, Cajanderintie, Kiistalantie
jne. Nykyään pikainen vilkaisu Karttapalvelun sivulle tuo silmiin
ainakin Keinukadun ja Vuotakadun. Viisikymmentä vuotta on siis
tuonut ainakin jotain muutosta tuohonkin asiaan.
Kuten toimittaja
tekstissä mainitsee, toki kaupunkilaiset pitävät mielessään
katuina niin teitä kuin polkujakin. Siitä puolestaan tarina
puolestaan ajautuu pohtimaan Pätkäpolun ja Sepänkujan sijaintia.
Tuohon aikaan kaupunkilaisella ei ollut käytössään Karttapalvelun
kaltaista nopeata Internet-sivua, vaan hänen täytyi tutkia paperista karttaa
ellei ennalta kyseisten paikkojen sijaintia tuntenut. Apuna oli toki
käytettävissä poliisilaitoksen osoitetoimiston kaupunginosittain
koordinoitu kartta. Toimittaja päästää lukijan oitis
uteliaisuuden mahdollisesti nostattamasta ahdistuksesta selittämällä
Pätkäpolun löytyvän Kankaantaustasta ja Sepänkujan Hätilän ja
Idänpään rajamailta. Näistä vinkeistä huolimatta paikannus
kartalta on kuitenkin voinut viedä aikaa, sillä tuo polku ja kuja
ovat sangen lyhyitä; Sepänkujaa tituleerataan vuonna 1967 jopa
kaupungin lyhyimmäksi kaduksi. Sille annetaan mittaa noin 40 metriä.
Nykyisessä Suur-Hämeenlinnassa lyhyimmän kadunpätkän
määritteleminen lienee liki mahdotonta. Siksi lukemattomia kujia ja
polkuja löytyy jo liitoskunnistakin puhumattakaan uusien
asuntoalueiden nurkista.
Seppää tarvittiin aina. Hämeen Sanomissa haettiin ammattimiehiä 11.6. 1918. |
Sepänkujan löytyminen
juuri Hätilästä on toki luonnollista sikälikin, että seppä oli
aikanaan yhteisössään tärkeä ja Hätilä kartanona merkittävä.
Einar Palmunen mainitsee teoksessaan Hätilän kylän ja kartanon
vaiheet muun muassa vuoden 1838 henkikirjan, josta löytyy seppä E.
Domander. Seppä Erik Domanderin ja hänen vaimonsa Ulrikan
kohtaloksi koituivat 1860-luvun kuolonvuodet heinäkuussa 1867.
Palmusen mukaan senaatin Sota-asiain toimituskunnan kirje 25.9.1866
kuvernööreille määräsi laatimaan tiluskartan kaikista
kruununpuustellien maista. Siinä ollut luettelo pelloista ja
niityistä on samanlainen kuin 1801-1818 laadittu. Joitain
tonttejakin on ollut merkittyinä, muun muassa Ruutikellarintien
alkupään tienoilta seppä Solmannin tontti. Vilkaisu Hämeenlinnan
Karttapalvelun sivulle osoittaa, että Ruutikellarintien kaakkoispää
osuu nykyään Kaisankujaan, jonka erottaa Sepänkujasta vain
Tyynelänkuja.
Pätkäpolku yhdistää näppärästi Kankaantaistantien Hattelmalantiehen. |
Ennen aikaan siis
osoitetoimisto oli apu etsittäessä katuja ja polkuja. Muuan
samankaltaisten kadunnimien trio mainitaan jo 1967 Hämeenlinnasta. Se kelpasi mainioksi esimerkiksi lehtijuttuun. Nuo nimet
löytyvät yhä alle kilometrin säteellä toisistaan. Kyseessä on
nimittäin Rinkelinmäenkuja-Rinkelinmäenpolku-Rinkelinkatu
-kolmikko. Koska ne sijaitsevat aivan jäähallin kulmalta, voisi kai
leikkisästi puhua katuketjusta. Keskikaupungilla olivat
Linnankatu, Linnaniemenkatu ja Linnantie. Tässä vaiheessa voi joku
lukijani ihmetellä, että tässä on nyt jotain merkillistä.
Linnankatu ja Linnaniemenkatu nimittäin kyllä löytyvät, mutta
silmä ei tapaa Linnantietä. Hämeenlinnan Lydia tietää kertoa,
että nykyisestä Kustaa III:n kadusta käytettiin vuoteen 1980 nimeä
Linnantie. Nuokin kaikki kolme katua löytyvät sangen läheltä
toisiaan, joten varsinkin satunnainen kulkija on saattanut hyvinkin
sekaantua ja päätyä täysin väärää paikkaan – onneksi tosin
lähelle määränpäätään.
Kulkija voi yhä sekaantua Rinkeleissä samalla lailla kuin viisikymmentä vuotta aiemmin. Kaiken lisäksi nämä ovat erittäin lähellä toisiaan. |
Alussa mainitsemani
vuoden 1967 kuntaliitos toi Hämeenlinnaan myös ns. Vanajan
asevelikylän. Sen kaduista jutussa mainitaan Kisatie, Tanhutie,
Mestarintie ja Harjutie. Kaurialasta on puolestaan 1967 löytynyt
Kisakuja, Myllymäessä löytyy yhä Tanhukatu, Asemantakana
Mestarinpolku, Sairiossa Harjukatu. Luonnollista on sinänsä, että
Asevelikylässä löytyy Sammontien ja Kuralantien välistä
rinnakkain itä-länsisuuntaiset Vääpelin-, Kersantin-,
Korpraalin-, Pioneerin- ja Jääkärintie. Pioneerintien itäpäästä
lähtee suorassa kulmassa etelään Pioneeripolku, joka yhtyy
Korpraalintiehen. Äsken mainitsemieni Korpraalin- yms teiden
itäpäiden ja Marssitien välissä kulkee viimeksi mainitun
suuntaisesti luoteis-kaakkosuuntaisesti Korsutie. Siitä erkanee
lähellä Kuralantietä pienoinen Korsukuja, joka kilpailee
lyhyydestä Sepänkujan kanssa.
Asevelikylästä löytyy luonnollisesti armeijahenkistä paikannimistöä. Ettei asia olisi liian yksinkertainen, on ollut sattuneesta syystä ollut erikseen niin sanotut kaupungin ja Vanajan asevelikylät. |
Hämeenlinna on siis
oikeastaan täynnä kujia ja polkuja., jotka vain jäävät suurten
katujen ja korkeiden talojen kätköihin. Toki uudisrakennukset ja
asuinalueiden uudelleenjärjestelyt tuhoavat vanhoja kujia, vaikka
uusiakin ”hukkapätkiä” toki jatkuvasti syntyy rakennusryppäiden
laitamille. Sairion alueella entisen ja jo vuosia sitten hajotetun
vaneritehtaan alueelta löytyy piskuinen Fanerikuja. Niinikään jo
hajotetun entisen Turkistehtaan seutuvilla uudet asuintalot junaradan
varressa reunustavat Turkistietä. Katujen ja kujien nimet ovat siis
sen historian kaikuja, joka vähitellen häipyy kaupunkilaisten
tajunnasta.
Fanerikujan nimen merkitys ja tarkoitus on vielä toistaiseksi paikkakuntalaisille sangen selkeä, mutta ajan kanssa tämäkin herättänee kummastusta. |
Muistikuvat radan varressa seisseestä Turkistehtaan rakennuksesta ovat yhä varttuneemmalle väelle selvät, mutta uudet asukkaat pohtinevat pian, mistä Turkistiekin oikein nimensä on saanut. |
Muistelmakirjassaan
Vanhaa Hämeenlinnaa Akseli Salokannel kertoo lapsuutensa
Myllymäestä, joka mutkikkaat kujat ja käyrät kadut ovat varsinkin
kesäaikaan nautinnollisia kävely-ympäristöjä. Vielä viime
vuosisadan alussa seutu yhdessä Punaportin kanssa oli salapolton
ynnä kaikenlaisen muun jumalattomana pidetyn elämän keskuksen
maineessa. Ainakin sanomalehdissä toistuvasti päiviteltiin muun
muassa ”Myllymäen huligaaniosuuskunnan” aikaansaannoksia. Eipä
siellä tainnut puukko järin tiukasti tupessa pysyäkään. Seutu
oli pitkään asemakaavoituksen ulkopuolella. Vanajan puolella
sijainneelle Punaportille puolestaan sijoittui kaikenlaista irtainta
väkeä. Juuri tuo ilmeisen epämääräinen väestörakenne ja
pitkään vallinnut säätelemätön rakentaminen yhdessä
kallioisten olosuhteiden kanssa on ollut omiaan synnyttämään
keskikaupungin suorasta ruutukaavasta poikenneita katuja, joista yhä
on joitain jäljellä.
Kalliokujan yläpäässä yhtyvät siihen sekä Hakapolku että Hakakatu, Siellä on myös kallioinen aukio, jolla ennen seissyt tuulimylly oli vielä 1890-luvulla seudun selkeä maamerkki. Muisto elää yhä kaupunginosan nimessä. Näkymät sekä mäelle että mäeltä ovat ajan saatossa suuresti muuttuneet niin kuin saatamme hyvin havaita vertaamalla uusia kuvia monille kaupunkilaisille tuttuun 1880-1890 -lukujen näkymään Kaivokadun suunnasta Kuivansillan ylitse kohti Myllymäkeä. Kuulu postikorttikuva on löydettävissä Hämeenlinnan Lydiasta, joka on sen julkaissut. |
Entisen myllyn paikalle on asetettu opastaulu kertomaan lyhyesti Myllymäen ja sen myllyn historiasta. [VOIT NAPSAUTTAA KUVAN SUUREMMAKSI] |
Salokannel kertoo muun
muassa Louhimo- ja Torikatujen välissä vielä 1890-luvulla olleista
kymmenestä riihestä, joiden omistajina hän sanoo olleen Myllymäen
venäläiset puutarhurit ja kaupungin liikemiehet. Turuntietä
reunustaneiden matalien talojen ohella ammoisen tarkkailijan katseen
on sanottu nähneen nuo aitat, pakarit, tallit ja ulkohuoneet.
Siksipä vaikuttaakin sopivalta, että mäen korkeimmalta paikalta
löytyvät sekä Hakapolku, että Hakakatu. Entisen Myllymäen villiä
rakentamista kuvastelee sekin, että Salokannel toteaa
lapsuudenkotinsaa paikan jääneen Myllymäenkadun ja Torikadun
kulmauksessa viimeksi mainitun kadun alle. Hänen vanhempiensa mukaan
mainittu rakennus olisi siirretty aikanaan vanhasta kaupungista.
Varsinaisen uransa
kansakouluntarkastajana tehnyt Akseli Salokannel oli myllärin poika.
Hänen isänsä mylly sijaitsi Nykyisen kalliokujan yläpäässä,
josta löytyy asiaan liittyvä opastaulu. Muistelmakirjassaan hän
kertoo elävästi lapsuudentuntemuksiaan ja äänimaailmaa myllyn
koneiston ja tuulen hallitessa aisteja. Nykyisille
hämeenlinnalaisille ja heidän vanhemmilleenkin Myllymäki on
ainoastaan kaupunginosan nimi, mutta 1890-luvulla maiseman
korkeimmalla paikalla erottui taivasta vasten vielä tuulimylly. Sen
löytää ainakin yhdestä paikkakuntalaisille tutusta
postikorttivalokuvasta, joka esittää näkymää Kuivansillan yli
kohti Myllymäkeä. Niin kuin kirjailija muistelmissaan toteaa,
jauhatus oli täyttä työtä. Jauhettava vilja oli kannettava
ilmeisen jyrkkiä portaita kolmanteen kerrokseen, josta se valui
toisen kerroksen jauhinkiville. Alhaalla olleita säkkejä oli
silloin tällöin nosteltava. Mitään koneellisia nostolaitteitahan
tuohon aikaan ei ollut.
Satunnainen kulkija
saattaa nykyään seisahtua tyhjälle, kallioiselle paikalle.
Näkyväisyyttä keskikaupungille estävät kerrostalojen seinät,
mutta jyrkkäpudotus pohjoiseen on yhä jäljellä, samoin joitain
puutaloja niin kuin Hakakadun ja Hakapolun kulmassakin. Tovin
tahtoisi jollain aikakoneella päästä näkemään sitä elämää
ja niitä ihmisiä, joita kotiseutukirjailija on aikanaan sattuvasti
kuvannut. Kun ottaa omaa aikaa ja harhailee kaupungin kujilla ja
poluilla silmäillen tienviittojen sanomaa, saattaa hyvinkin päätyä
pohdiskelemaan monenmoista. Näennäisen omituisilta vaikuttavat
yksityiskohdat voivat selittyä tutkittaessa taustoja, vaikka paljon
yksityiskohtia toki himmenee näkymättömiin perimätiedon
haihtuessa.
* * *
Lähteet:
Hämeenlinnan Lydia
Hämeen Sanomat 25.3.1966
Hämeen Sanomat 22.2.1967
Palmunen. Hätilän kylän
ja kartanon vaiheita
Salokannel. Vanhaa
Hämeenlinnaa