Kaupunginpuisto-Parkki-Pyövelinmäki- Bödelsbacken
Tovi aikojen välissä. Vuoden ensimmäisen aamun tunnit ovat vasta valkenemassa. Yöllä satanut lumi on valkaissut maiseman, joka hiljalleen astuu esille hiipuvasta pimeydestä. Hiljaiset aamuhetket houkuttelevat kameran kanssa tavoittelemaan talvisia hetkiä.
 |
| Pimeys ja hämärä vielä painivat puiston pohjoislaidalla. |
Seuraan yksittäisen kulkijan jättämiä jälkiä kohti kenttää laululavan edessä. Tässä on ihan oma tunnelmansa aivan kuin mennyt vuosi yhä tarraisi jotenkin vastasyntyneen helmoihin tietäen joutuvansa kuitenkin päästämään irti. Samalla kaikki juuri koittaneen vuoden päivät ovat käytännössä yhä edessä. Sumuinen aamu on liki taianomainen ja niin leppeä kuin keskitalvella vain voi olla. Tuulenhenkäyskään ei liiku. Toisinaan kantautuu joen toiselta puolelta kaukaisena jyrinänä lumiauran ääni paljastaen, että ihmiset ovat tänäänkin toimessa. Juna tai kaksi kolistelee rautasiltansa ylitse.
 |
| Puistokomitean paviljonki talvisessa asussaan. |
Saavun Puistokomitean paviljonkiin, jonka takana laskeutuvat penkereet kohti rantareittiä. Vanaja on saanut hentoisen jääpeitteen. Varikonniemi on lähes kätkeytynyt sumuun ja vetäytyy hetki hetkeltä tiivimmin utunsa kätköihin. Katselen puiston jyrkkää etelärinnettä ja pohdin, millainen se onkaan ollut 1700-luvulla, jolloin arvon kaupunkilaisilla oli noilla paikkeilla niittymaita tai pappila Vanhankaupunginlahden perukassa. Jossain lähettyvillä Ojoisten hakamaalle pystytettiin myös aikanaan maaherra Stichaeuksen lahjoituksella köyhäintalo, josta sittemmin muistelisin käydyn pitkällistä kiistaa. Tällainen utuisen ajaton aamu meille siis on suotu ihmisten jälleen opetellessa kirjaamaan uuden vuosiluvun. Tämä vaikuttaa oivalliselta ajankohdalta mietiskellä menneitä.
 |
| Paviljongista kelpaa tähystää linnan ohitse kohti kaupunkia. |
 |
| Vasemmalla näkymä Puistokomitean puutarhan ylitse alas Vanajalle. Oikealla polku kohti Tampereentietä. Tämä on kesäisin tunnelmallinen ja rauhallinen kolkka pysähtyä suojaan hälyiseltä kadulta ja vilvoittelemaan puiden varjoon. |
Paviljongin nurkalta lähtee vuosien varrella tutuksi tullut polku kohti Tampereentietä. Sitä reunustaa muutama täkäläiseksi vanha tammi ja jokunen puupenkki. Ne ovat mainioita paikkoja levähtää kuumina suvipäivinä. Lumi on pehmentänyt rinteen piirteet ja muovannut puiden muotoja hiukan uuteen uskoon. Tässäkin kohtaa on lähes uskomatonta, kuinka lähellä yksi kaupungn vilkkaimmista kaduista onkaan. Jonkin kerran olen ajatellut, kuinka Eino Leino ja Larin-Kyösti ovat aikanaan varmasti näiltä seutuvilta tähyilleet kohti kaupunkia. Siitä ovat käyskennelleet herrat ja rouvat Puistoravintolaan elleivät sitten ole laskeneet Pyövelinniemessä suoraan laituriin noustakseen mäkeä huvipaikkaan.
 |
| Vasemmalla yksityiskohta talvisesta puistosta eli ontoksi kovertunut kanto on saanut lumikääreen. Oikealla puolestaan entisen Puistoravintolan sija hiukan epätavallisemmasta suunnasta. Yleensä lähestyn sitä etelästä. Sille ei vain voi mitään, että tuossa parkkipaikan tienoilla kahden vanhan tammen vieressä tahtoisi nähdä sen Puistoravintolan, jonka hämeenlinnalaiset antoivat ensin rappeutua ja sitten purkivat. |
 |
| Ainakin hetken vuoden ensimmäisinä tunteina puisto saa tarjota liki satumaisia, lumisia näkyjä. |
 |
| Alhaalla Pyövelinniemen rannassa lumi ja jää tarjoavat kuvioitaan, joita ei nykyisin täällä edes talvella usein tai ainakaan kauan pääse ihailemaan. |
Sitten onkin jo aika laskeutua alas rantaan paluumatkaa varten. Käyn vielä ihailemassa jään ja lumen rantaan luomia kuvioita. Katsellessani rantareitin polkua tuumin, millaista väkeä siinäkin vuosien kuluessa on talsinut. Viime syksynä vastaan asteli kymmenkunta vanhoihin asuihin sonnustautunutta kulkijaa täysin yllättäen mutkan takaa. Sellainen oli sävähdyttävä kokemus, koska yleensä täällä aikaa viettäessani aatokseni ovat 1700- ja 1800-luvussa, usein muistellen Puistoravintolasta lukemiani asioita.
Lähtiessäni palaamaan kotiin päätän vielä kiertää Hakalanniemen kautta. Siellä muistuu aina mieleen Hakalan torppa ja reitillä sinne ammoinen Vanajan ylittänyt silta, jonka seutuvilla rymistelevät nykyään junat jatkaen ikivanhaa kulkijoiden perinnettä. Näin vähin erin olen valmis ottamaan vastaan tämänkin alkaneen vuoden. Taakse jää usvan keskelle puisto kuin omaan välitilaansa vuosien välissä.
 |
| Vielä silmäys joen ylitse idän usvaan. Jos jättää mielestään vastarannalle vedetyt kiskot ja talon, voisi vaikka unohtaa vuosisadan ja miettiä, mitä salomailla joen toisella puolella saattaakaan odottaa. Ketä sieltä voisi ikiaikaista maantietä saapuakaan ja pienen hyppäyksen ylävirtaa, aivan joenmutkan takana sillan ylittäen karauttaa paikalle? |
