Hautuumaakiista

Här hvilar... Nuo ovat hyvinkin saattaneet olla ensimmäiset näkemäni ruotsinkielen sanat.

Hämeenlinnan Vanhan hautausmaan historia juontuu samoihin aikoihin kuin kaupungin paikan siirtäminen linnan kupeelta Saaristen latokartanon Niementaustan mäelle. Kustaa III:n vuonna 1777 tekemän päätöksen toteuttaminen eteni kartanon loppukatselmukseen 6.-.8.6.1779. Kulkutautivaaran vuoksi hautausmaa perustettiin uuden kaupunkialueen ulkopuolelle Kaurialan pellolle. Kauriala puolestaan oli aikanaan ollut Rengon hallintopitäjään ja Vuorentaan neljänneskuntaan kuulunut kolmitaloinen kylä, joka liitettiin 1557 Saaristen kartanoon. Korvaukseksi asukkaat olivat saaneet maata Rengon Uudestakylästä ja Kuittilasta.

Hämeenlinnan Vanhan hautausmaan kaakkoiskulmalla seisovat Churberg-pappien hautakivet. Isompi 

vasemmalla on Olof Churberg, joka vaikutti seuraavaa hautausmaata kaavailtaessa. Pienempi kivi oikealla 

kuuluu 1852 kuolleelle Mathias Churbergille, joka oli perustamassa kaupungin ensimmäistä pankkia. Hän kiersi

1843 ympäri kaupunkia keräämässä pohjarahastoa. 1846 pankki aloittikin toimintansa ollen Kanta-Hämeen Alue-

säästöpankin alku. Takana oikealla kohoaa uuden ajan kauppamonumentti eli moottoritien kate, joka mullistaa

jälleen maiseman.

Kaurialan historiaan aion palata myöhemmin. Nyt keskityn hautausmaahan. Seisoessani Turuntien itäpäässä koen pitäväni toista jalkaa menneessä ja toista tulevassa. Nykyhetki tuivertaa kyljessä kuin myrskytuuli painaen kulkijaa puolelta toiselle. Vain pieni osa hautakivistä on jäljellä. Osa haudoista on jäänyt katujen ja nurmen alle unohduksiin. Paljon tekstiä on hioutunut kivien kyljistä. Kivien alla lepäävienkin nimet ovat katoamassa maailmalta, joka töytäilee ohitse omaa aikaansa. Silti joistakin vainajista on löydettävissä tietoja. Gustaf Erik Eurén, Johan Henrik Nordenswan, Victorine Nordenswan ja Christian Gustaf Sibelius eivät ole kadonneet jälkeen tulleilta. Kaupungin ensimmäisen pankkilaitoksen alullepanijan ja tarmokkaan talousmiehen, kirkkoherran ja rovastin Mathias Churbergin hautamuistomerkki hautausmaan kaakkoiskulmassa on lopulta saanut uuden ketjuaidan ympärilleen oltuaan vuosikaudet suorastaan jalkakäytävän keskellä.

Säveltäjämestarin isä Christian Gustaf
Sibelius saapui sotilaslääkäriksi, ryhtyi
myös kunnanlääkäriksi ja sai 1868
kohtalokkaan lavantautitartunnan.
Näin saamme siis kiittää sotilaita

Sibeliuksestamme.

Hautausmaata ennen ympäröinyt kiviaita on kadonnut. Vuodesta 1963 muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös on keidas kaiken kiireen keskellä. Samalla se on portti kaupungin historiaan; aivan kuin se itsekin on ollut kadota muuttuvan maiseman alle puiston omaan historiaan liittyy kuvajaisia kaupungista, josta olisi voinut tulla toisenlainen. Historia on päättymätön sarja ratkaisuja, jotka seurauksineen voisivat olla erilaisia. Itseäni yhtä aikaa viehättää ja kauhistuttaa nähdä ympärilläni alati muuttuva maisema.

Kovin monta vuosikymmentä ei hautausmaa Kaurialassa riittänyt kaupunkilaisten tarpeisiin. Jo vuonna 1847 kirjoitti silloinen kuvernööri, monin tavoin työteliäs Otto Carl Rehbinder seurakunnan kirkkoherralle:” Terveyden säilyttämiseksi vaaditaan raitis, terveellinen ja mätänemishajusta vapaa ja puhdas ilma”. Kuvernööri ehdotti kirkkomaan siirtämistä Poltinaholle, vaikka siellä olikin jo valmiiksi meneillään kilpa kaupunkilaisten viljelys – ja laidunmaiden ynnä sotaväen käyttämien harjoitustantereitten kesken. Kirkonkokouksen enemmistö tuolloin vielä vastusti uuden hautausmaan hankkimista.

Kaupunkia koetteli kuitenkin kesällä 1853 kolera ja tappoi paljon väkeä. Haudata täytyi myös venäläisiä sotilaita ja kruununlaitoksissa kuolleet. Seuraavana vuonna ehdotettiin, että Poltinaholta erotettaisiin maata hautausmaata varten. Tällä kertaa vastusti senaattikin moista ajatusta, sillä sotaväki tarvitsi harjoituskenttänsä. Kuvernööri lähestyi jälleen 1855 seurakuntaa tiedustellen, mitä oltiin mieltä Ahveniston järven eteläpuoleisesta alueesta. Seurakunta myönsi paikan kauneuden ja sopivuuden melkoisesta etäisyydestä huolimatta. Vanhan hautausmaan katsottiin kuitenkin yhä riittävän.

Lopulta vuonna 1867 senaatti pisti kuvernöörin asialle muistuttamaan, että lääkintöhallituksen vt. päällikkö oli tarkastuksessaan edellisenä vuonna todennut hautausmaan olevan etenkin kesäaikaan ja kulkutautien raivotessa vaarallinen. Kovan maaperän vuoksi haudat oli kaivettu liian mataliksi, minkä ihmiset saivat helteillä havaita. Uusi hautausmaa oli siis saatava aikaiseksi. Alati toimeliaan kuvernööri Rehbinderin oli jälleen ryhtynyt penäämään seurakunnalta ja kaupungin asukkailta päätöstä aikaiseksi. Hänen uusin ehdotuksensa oli varata hautapaikoiksi Ojoisten Vähikkälän seudulle kuuluvan Korpi-Mattilan torpan vierestä metsäistä hakamaata.

Kartta Korpi-Mattilan torpan hakamaalla toimeen-

pannusta maanmittaustoimituksesta, jonka nykyinen

tunnus on Hämeenlinna 12:6. Kuva suurenee

näpäyttämällä sitä hiirellä. Hämeen maanmittaus-

toimiston arkisto MML 1, 3. Hämeen maakunta-

arkistoon siirretty kokoelma.

Maanmittari G.A. Jernström sai tehtäväkseen toimittaa mittauksen ja kartoituksen lähetettäväksi kuvernöörille. K.O.Lindeqvist mainitsee vuodeksi 1869. Maakunta-arkistoon toimitetun maanmittausmateriaalin joukosta löysin ”Aijotun toimituksen” vuodelta 1868 nykyisellä toimitusnumerolla 12:6. Toimituspapereista ilmenevät kuvernöörin toimeksianto toimitusta varten vuodelta 1867, pormestari Therménin allekirjoittama ote maistraatin pöytäkirjasta vuodelta 1868, kuvernöörille osoitettu pormestarin allekirjoittama kirje päätöksestä nimittää maanmittari Jernström toimittamaan kyseisen palstan mittaus. Lopuksi löytyy vielä maanmittarin raportti itse toimituksesta.

Vuonna 1870 osa seurakuntalaisista alkoi epäillä Korpi-Mattilan seudun soveltuvuutta hautausmaaksi, koska maasto oli kivistä ja epätasaista. Muutamien seurakunnan jäsenien oli vielä tarkistettava kummatkin kohteet. Viimein seurakunta oli valmis hyväksymään Ahveniston eteläpuoleisen rinteen. Silti yhä joukossa oli väkeä, joka piti Korpi-Mattilaa parempana vaihtoehtona ja kauhisteli uuden tien rakentamista Ahvenistolle. Koko paikkaa kutsuttiin  autioksi ja synkäksi, varsinaiseksi rosvojen ja ryöväreiden pesäpaikaksi. Hautojen suojaamiseksi katsottiin tarvittavan erityinen vahti.

Kirkon kokouksen pöytäkirjassa 13.6.1870 aprikoidaan yhä valintaa Korpi-Mattilan ja Ahveniston järven

etelänpuoleisen rinteen välillä. Eriäviä mielipiteitä edelleen oli, vaikka lopullisella päätöksellä alkoi olla

kiire esivallan menettäessä kärsivällisyyttään. Hämeenlinnan maakunta-arkisto (HMA). Hämeenlinnan kaupunki-

seurakunnan arkisto. II Ca:5 Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1849-1891. Kuva digitaaliarkistosta,

Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1849-1891, jakso 79.

Aijotun hautausmaan maanmittaus-

asiakirjojen kansi kertoo selvää

kieltään muuttuneista kuntarajoista.

Hämeen maanmittaustoimiston 

arkisto MML 1, 3. Hämeenlinnan 

maakunta-arkistoon siirretty 

kokoelma.

Seuraavaksi alkoi kiivas valituskierros tehdystä päätöksestä. Poltinahon kentän halki kulkeminen koettiin erityisen vaaralliseksi ampumaharjoitusten vuoksi. Kuvernööri torjui seurakuntalaisten valitukset. Senaatti hylkäsi vetoomuksen 31. toukokuuta 1872. Vaikka asiasta ei voitu enää valittaa, kirkonkokouksen enemmistö lähetti vielä armonpyynnön senaattiin saamatta aikaan päätöksen kumoamista. Uutta kirkkomaata alettiin käyttää vuonna 1873, ja tien rakentamisen nostattamat valitukset ratkaistiin keväällä 1874. Kaupungin ottaessa vastattavaksene ¾ kustannuksista lopun jäädessä maaseurakunnan harteille.

Hämeenlinnassa oli siis käyty läpi vuosien sitkeätä kiistaa hautausmaasta. Voi vain arvailla, minkälaista keskustelua kokoukset ovat synnyttäneet. Rakennetut hautausmaat ovat olleet selkeitä maamerkkejä kaupungin kasvaessa. Entäpä Pullerinmäki ja Korpi-Mattila? Nykyään Poltinahontien varsi on miltei kokonaan täynnä uusia rakennuksia. Vanhat mäkitupalaisalueet ovat kadonneet. Viisarin ja Rinkelinmäen kyläkirja vuodelta 2001, Rinkelinmäeltä Viisarille, esittelee kuvin seutua, jossa vielä tuolloin oli useita jo hävinneitä taloja. Sieltä myös löysin maininnan Korpi-Mattilan torpasta. Maakunta-arkistosta löytyi jo mainittu toimituskartta, josta ei varmistu torpan vanha paikka. Missä se siis on tarkalleen ollut?

Koska en voinut tavata ketään paikan muistavaa, päätin jatkaa tutkimuksia arkistoissa. Kuninkaan kartastossa (1776-1805) on merkittynä Poltinaholta maalaiskunnan Parolan kylään johtavan tien laitaan Ahveniston järven koillispuolelle kolme torppaa. Varmasti rakennuksia oli enemmänkin. Pullerinmäen kerrotaan alkaneen Korpi-Mattilan torpan kohdilta. Kyläkirjasta sain tietää paikkalla asuneen suvun nimen ja sen avulla kaupunginarkistossa säilytettävästä Vanajan arkistosta varmistin tontin rekisterinumeron. Maakunta-arkistosta löytyi vielä tietoa lainhuudoista. Korpi-Mattilan viereen aiotun hautausmaan paikka oli mielessäni enää sinettiä vaille.

Korpi-Mattilan seutu nykyään. Vanhat rakennukset ovat saaneet väistyä. Vasemmalla keskellä Poltinahontie 23,

 joka oli viimeinen osa nykyään lakkautettua, entistä torpan maata. Sen takana näkyvälle rinteelle suunniteltiin 

1860-luvun lopulla hautausmaata. Oikealla puolella näkymää kadun vastakkaiselta puolelta, mistä myös on
aikanaan kuulunut maata torpalle. Tätä on aikanaan kutsuttu myös Ojoisten Vähikkälän alueeksi, joka oli myös 

yhtenä vaihtoehtoisena paikana 1884 valmistuneelle Suomen kasarmien alueelle. Kyseessä on siis paikka, 

josta olisi hyvinkin saattanut muotoutua täysin toisenlainen kaupunginosa kuin mitä se nykyään on.

Lopullinen varmuus Korpi-Mattilasta löytyi maanmittaustoimistosta. Poltinahontie 23. Tilan maata on toki ollut aiemmin tuota tonttia laajemmallakin alueella. Tässä kohdin on taas hyvä palata aatoksissa historiaan vaihtoehtoisten ratkaisujen ketjuna. Varhaisimmat lapsuudenmuistoni ovat mainitun Pullerinmäen, Bullersbackenin, toiselta puolelta. Muistelen ihmetelleeni vuosia sitten, mikä se merkillinen pulleri on ollut, Nyt tätä kirjoittaessani sanat alkavat valjeta, buller = melu, häly / backe = mäki.*) Kovin ovat kuormat tainneet kolista vieriessään kaupunkimatkoilla ja väki pitää meteliä. Seutukunta on on ollut vuoroin maalaiskuntaa, Vanajaa ja ties mitä ennen päätymistään kaupunginosaksi. Sitä en sitten osaakaan arvioida, mitä kaikkea hautausmaa olisi tuonut Ojoisten, Parolan kylän ja Tiiriön mäkitupalaisalueen historiaan. Pullerinmäen kupeella lepää toteutumattomia suunnitelmia ja kasvaa uusia jälkiä läpiviedyistä hankkeista. Näiden tapahtumaketjujen pohtiminen onkin menneiden asioiden harrastamisen suola.

*)Lisäys 10.10.2015: Anneli Kiuru kirjoittaa teoksessa Rinkelinmäeltä Viisarille, että Pullerinmäellä on seisonut siirtolohkare, jonka ruotsinkielisestä nimityksestä "bullestenr" paikka olisi saanut ilmeisesti nimensä. Joenhiisi palannee jossain vaiheessa asiaan...

Vanhan hautausmaan, Pullerinmäen ja Ahveniston välinen alue 1890-luvulla.

Lähteet:

Einar Palmunen. Saaristen kuninkaallinen latokartano

K.O. Lindeqvist. Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809-1875

Y.S.Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944

Hämeenlinnan maanmittauskonttorin arkisto. Hämeen maanmittaustoimisto. MML 1, 3. Hämeenlinnan maakunta-arkisto (HMA)

Anneli Kiuru et al. Rinkelinmäeltä Viisarille. Muistoja Hämeenlinnan maalaiskunnan viimeisiltä vuosilta. Wanaja-seura ry.

Hämeenlinnalaisia 1639-1989. Hämeenlinna 350 vuotta. 

http://www.hamewiki.fi/wiki/Vanha_hautausmaa

Kun aurinko pimeni ja viinikaupat sulkeutuivat

Suomessa nähtiin auringonpimennys 21.8.1914. Pimennys alkoi Helsingissä kello 12.53 ja päättyi 15.10. Pimennys oli täydellinen Rauma-Hanko -linjan länsipuolella. Tarkkailemisen vaarat tiedettiin hyvin ja niistä varoitettiin lehdissä etukäteen, koska "ihmiset sadoittain ovat pilanneet näkönsä katselemalla luonnonilmiötä ilman minkäänlaista suojaa silmilleen". Siksi silmälääkäriyhdistys pyysi lehdistöä levittämään asiaankuuluvia varoituksia. Muistutettiin tavallisten tummien tai värillisten silmälasien riittämättömyydestä. Liian vähän noetut lasit, pullolasit yms eivät nekään antaneet tarvittavaa suojaa. Vaarallista oli myös katsella pimennystä pienen paperiin tehdyn reiän tai olkihattunsa reikien läpi. Sormet oli suojakeinona myös syytä visusti unohtaa. Peili ja heijastava vedenpinta todettiin niin ikään vaarallisiksi.

Joka tapauksessa väki odotti kasvavalla mielenkiinnolla tulevaa luonnonnäytöstä.

* * *

Lokakuun kymmenentenä kerrottiin kaiken lisäksi, että taivaalla oli nähtävillä Otavan alla pyrstötähti! Ennemerkit olivat siis esillä suuren sodan jo sytyttyä. Luolajassa Suvikkaan kartanon mailla saatiin harvinaisen kookkaita perunoita, joista eräskin painoi peräti 550 grammaa. Ikään kuin olisi ennen sodan pahimpia pula-aikoja tarjoiltu odottamatonta yltäkylläisyyttä...

* * *

Merkillisesti puuhasi myös kana Jokioisten Niemen kylässä tekemällä pesän entiseen variksen tai harakan pesään kahdeksan metrin korkeuteen, minne hyppeli oksalta toiselle. Muniakin sinne siunaantui, joten linnun omistaja joutui kapuamaan perässä puuhun. Aikansa touhua jatkui, kunnes kana kyllästyi pesäpaikkaansa.

* * *

22.8. annettiin tiedoksi, että läänin kuvernööri oli 11.8. kaupungin valtuusmiesten anomuksesta määrännyt hämeenlinnalaiset olutmyymälät suljettaviksi sunnuntain ja pyhäpäivien aattoina klo 12.Asialla ei kuitenkaan ollut tuolloin suurta merkitystä, sillä oluen ja portterin vähittäismyynti oli jo ehditty toistaiseksi täysin kieltää.

Syyskuussa maan väkijuomaliikkeille myönnettiin oikeus sotatilankin aikana myydä rypäleviinejä vähintää 2 mk/pullo. Hämeenlinnan Wäkijuoma-, Wähittäismyynti- ja Anniskelu oy:n johtokunta päätti kuitenkin pitää viinikaupan toistaiseksi suljettuna. Tampereen Wähittäismyynti- ja anniskeluyhtiö johtokunta päätti syyskuun lopulla sulkea viinikauppansa, jotka olivat ehtineet muutaman päivän olla avoinna. Ostotilaisuutta oli kuulemma käytetty väärin.

10.10. kerrottiin Pietarissa pidetystä konferenssista, jonka aiheena oli väkijuomain kielto Suomessa. Liikkui epäselviä huhuja, oliko tavoitteena kaikkien väkijuomien täyskielto. Kyseessä oli ilmeisti aie sallia panimoiden myydä koreittain olutta ostolupatodistuksia vastaan. Anniskelupuolella pyrkimyksenä oli edelleenkin sallia ainoastaan ensiluokan ravintoloiden tarjota ruoan yhteydessä väkijuomia ja olutta. Joka tapauksessa raittiusihmiset olivat alkaneet saada tuntuvaa jalansijaa päätöksenteossa.

Pietarista sähkötettiin 25. lokakuuta, että edellä mainittu rajoitus anniskeluun Suomessa oli hyväksytty. Myynti sallittiin vain oluen ja portterin suhteen olutpanimoista vähintään 24 pullon erissä. Denaturoitua ja puuväkiviinaa sekä pulituurin [puusepänlakan] myynti sallittiin ainoastaan poliisin antamalla luvalla. Lopulta 18.11. hallitsija vahvisti senaatin esityksen alkoholipitoisten aineiden kaupan rajoittamisesta Suomessa sotatilan ajaksi.

* * *

Kirstulan kartanon omistaja paroni [Gustaf] Standertskjöld[-Nordenstam] sai kiitosta kuvernööriltä luovutettuaan maksuttomasti omistamansa Hatunniemen huvilan sairaalaksi haavoittuneille. Hiukan myöhemmin myös kauppias A. Gust. Skogster tarjosi vastikään Keinusaarelle rakennuttamansa talon sairaalaksi sodassa haavoittuneita varten. Rakennuksessa oli kaksitoista huonetta ja tilaa kahdeksalletoista sairaalle. Talo oli määrä luovuttaa täysin valmiina ja varusteltuna ja olla viimeisteltynä vielä elokuun kuluessa. Sen oli tarkoitus olla Punaisen Ristin käytössä koko sodan ajan.

Syyskuun alussa kartanonomistaja Otto Lönnholtz luovutti Katumajärven rannalta Godthem-nimisen huvilansa sairaalaksi sodassa haavoittuneita sotilaita varten varustaen tarvittavat vuoteet vaatteineen, huonekalut, valon, lämmön, maitoa 100 litraa päivässä sekä rahallista avustusta.

Syyskuun alussa perustettiin myös Punaisen Ristin haaraosasto Hämeenlinnaan.

Paitatehdas Oy Tilhi lahjoitti täkäläisiin sotilassairaaloihin 40 yöpaitaa.

Hämeenlinnan Telefooniyhtiö päätti järjestää sotilassairaaloihin ilmaiset puhelimet sodan ajaksi.

* * *

Lähteet:

Hämetär 20.8. - 21.11.1914

Sodan syttyessä

1.8.1914. Ei ollut ihmisillä aavistusta, kuinka mullistavat voimat oli päästetty valloilleen. Eivät sitä toki tienneet asukkaat Hämeenlinnassakaan. Joka tapauksessa tämä päivämäärä pistää väistämättä pohtimaan niin sanotusti syntyjä syviä.

Sota on alkanut!

Sodan voi otaksua alkaneen täältä katsoen kaukaisena Itävalta-Unkarin julistettua 28.7. sodan Serbialle. Balkan oli ollut levottomuuden pesäke jo vuosikausia. Itse asiassa suuri sota oli ollut vähällä syttyä jo kolmisen vuotta aiemmin. Vuonna 1911 Italia kävi Libyassa sotaa Turkkia vastaan, ja liikehdintää oli myös Balkanin rajoilla. Hämettäressä julkaistiin säännöllisesti piirroskaavioita laivastojen vahvuuksista ja välitettiin tietoja taisteluista. Lähes samaan aikaan kun Italia ja Turkki solmivat lopulta rauhan lokakuussa 1912 Bulgaria, Serbia, Kreikka ja Montenegro hyökkäsivät Turkin kimppuun. Niin sanotun ensimmäisen Balkanin sodan (1912-1913) seurauksena Turkki joutui luopumaan lähes kaikista Euroopan puoleisista alueistaan. Balkanin valtiot joutuivat kuitenkin keskinäisiin riitoihin, ja Turkki sai vallattua Adrianapolin takaisin. Samalla Bulgaria oli menettänyt vuonna 1913 alueita Serbialle.

Ohjeitten jakamisessa ei aikailtu.

Niinpä olettaa sopisi, ettei arkkiherttuan murhan jälkeistä liikehdintää aluksi täällä kaukana sisämaassa seurattu laajoissa piireissä suoranaisena uhkana täkäläisille oloille. Oltiinhan sitä paitsi osa suurta venäläistä imperiumia, jossa toki ei viimeisimpinä aikoina sinänsä ollut aina kovin hilpeätä asustella. Paikallisen sanomalehden sivuilta lukijat olivat kyllä edellisten viikkojen aikana saaneet lukea jännityksen kiristymisestä Euroopassa. 16.8. oli ilmoitettu Italian kutsuneet 120 000 reserviläistä palvelukseen uhkaavaan rautatielakkoon vedoten. Heinäkuun 28. päivänä saatiin tietää määräyksestä, jolla rautatieviranomaiset velvoitettiin varaamaan toistatuhatta vaunua ”erinäisiä tarkoituksia varten". Tukholmasta viestitettiin, että Ranskan presidentti peruutti Kööpenhaminan vierailunsa palatakseen kotimaahansa. Kotkassa lastia ottamassa tai purkamassa olevia saksalaisia höyrylaivoja oli käsketty purjehtia heti sodanjulistuksen jälkeen Ruotsiin. Jäisikö Englanti puolueettomaksi?

Kaikesta huolimatta varsinainen sodanjulistus ei vallannut paikallisessa sanomalehdessä puoltakaan etusivua, vaan hävisi 1. elokuuta kooltaan Tampereen saippuatehtaan mainokselle. Sodanjulistuksen varjolla kehotettiin tilaamaan sanomalehti. Sodan on täytynyt vaikuttaa joltain niin kovin kaukaiselta.

Joka tapauksessa viranomaiset eivät aikailleet julkistaa ohjeita ja määräyksiä liittyen sotatilaan. Samassa lehdessä puhuttiin sekä sotatilan julistamisesta osaan että koko maahan. Sotatilaan julistetuilla paikkakunnilla armeijan päälliköllä oli oikeus muun muassa kieltää poistumasta oleskelupaikaltaan niitä henkilöitä, jotka tietojensa, ammattinsa tai toimensa vuoksi voitiin kutsua sotatarkoituksia edistäviin tehtäviin. Lisäksi aikakauslehtien lakkauttaminen koko sota-ajaksi tuli mahdolliseksi. Kokoontumisvapauteen puututtiin. Oppilaitoksia suljettiin, alempia virkamiehiä saatettiin erottaa viroistaan sotatilan ajaksi, yms.

Ruotsi kutsui asevelvollisia miehiään Suomesta. Naantalissa olleet venäläiset kylpylävieraat saivat omaisiltaan sähkeitse kutsun lähteä viipymättä kotimatkalle. Hangon kylpylästä tulossa olleet venäläiset ruuhkauttivat Hyvinkään aseman. Tornio ja Haaparanta olivat suurina matkustajaleireinä. Liikkeellä oli  kuulemma runsaasti myös ruhtinaita ja kreivejä yms. Junamatka Torniosta Helsinkiin kesti eräänkin kerran 41 tuntia junan seistessä Seinäjoella 6 tuntia ja Riihimäellä 3 tuntia. Voi vain koettaa kuvitella niitä synkkämielisin ihmisin lastattuja junia, jotka kolistelivat noina päivinä Hämeenlinnan ohitse. Majakat Helsingin ja Hangon välillä sammutettiin. Muutenkin säädettiin tiukkoja purjehdusmääräyksiä ja -kieltoja. Helsingin sairaalojen katoille määrättiin punaisen ristin lippu. Viipurissa talojen ikkunat oli pimennystä varten varustettava luukuin. 

Elämä vailla kahvia ja vehnäleipää?

Jo 4.8.1914 todettiin Hämettäressä, että kaupungin kauppiaat olivat sotatilan vuoksi korottaneet hintoja kaikille tavaroille. Sokerin, jauhojen, ryynien ym. hinnat ovat nousseet noin 50 prosenttia. Sodan ensimmäisellä viikolla paikallisia kauppiaita moitittiin kovasti elintarvikkeiden suurista hinnankorotuksista. Hamstrausta esiintyi eri puolilla maata. ”Pankkikauhu” osoitti muutaman päivän jälkeen laantumisen merkkejä. Yleinen paniikki oli vallinnut yleisön keskuudessa tavarajunien liikenteen seisahtuessa sodan ensi päiviksi. Sanomalehdessä arvosteltiin ihmisiä, jotka olivat ”antaneet itsensä kiihoittua ihan järjettömään kauhuun niinä päivinä, jolloin tavarajunia ei lainkaan ollut liikkeellä.” Lehden mukaan etenkin varakkaammat piirit ansaitsivat ankarimmat moitteet tahtoessaan ahtaa hinnalla millä hyvänsä aittansa ja varastopaikkansa täyteen kaikkia niitä tavaroita, joita he olivat jokapäiväisen elämänsä mukavuudeksi olivat tottuneet käyttämään.

Toisella viikolla jatkui maailmantilaneen kuristavuuden pohdinta entistä selvemmin. ”Eräät , etupäässä tahi yksinomaan kotimaisia markkinoita varten työskentelevät tehtaamme ovat viime päivien tapahtumain johdosta alkaneet osottaa mielestämme aiheetonta hermostumista ja hätäilyä. Tehtaiden taholta on näet otettu täytäntöön sellainen menettely, ettei tavaroita myydä ensinkään luotolla, vaan käteismaksulla”, kirjoitti Hämetär 13.8.1914.

Sota-aika oli siis asettunut jo taloksi.

Lähteet:

Wikipedia:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_maailmansota

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_Balkanin_sota

Grimberg. Kansojen historia osa 20. 1984

Hämetär, vuoden 1911 vuosikerta

Hämetär 28.7., 4.8. , 8.8. , 13.8.1914