Vuonna 1911 saatiin
nauttia kahden vuoden tiiviin valmistelutyön tuloksista.
Hämeenlinna – Hämeen pääkaupunki - oli muutaman kesäisen
päivän ajan Suomen kulttuurielämän kiistaton keskus, jonne oli
saapunut myös vieraita ulkomailta. Eri puolilla kaupunkia esiintyi
niin laulajia, soittajia, tanssijoita kuin Kansallisteatterin
näyttelijöitäkin. Upouudella urheilukentällä kisailtiin niin tansseissa, leikeissä kuin tuimissa yleisurheilukamppailuissakin.
Kiistatta voimme arvailla, kuinka merkittävästi nuo päivät
kietoutuivat aikalaisten elämäntarinoihin.
Hämeenlinnan Lydiasta voi hakea katsottavaksi vuonna 1912 julkaistun kartan Hämeenlinnasta. Sen avulla tekstissä mainitut paikat hahmottuvat tarvittaessa muistikuvia paremmin mieleen.
Hämeenlinnan Lydiasta voi hakea katsottavaksi vuonna 1912 julkaistun kartan Hämeenlinnasta. Sen avulla tekstissä mainitut paikat hahmottuvat tarvittaessa muistikuvia paremmin mieleen.
Ainakin yhden aikansa
kuuluisan hämeenlinnalaissyntyisen henkilön tiedän käyneen
juhlilla. Latvialaisen upseerin Kristjanis Berkiksen kanssa vuonna
1909 avioitunut Hilma Lehtonen on ikuistettu Jukka Rislakin
muistelmateoksessa olevaan kuvaan, jonka kerrotaan olevan mainittujen
laulujuhlien ajalta. Karun monivivahteisen elämän viettäneet
Berkikset päätyivät muun muassa sittemmin edustamaan Latviaa
Britannian Yrjö VI:n [1936-1952] kruunajaisissa. Elämä
yhteiskunnan huipulla särkyi neuvostomiehitykseen ja vankileireille.
Hilma itse selvisi takaisin Suomeen 1959 ja kuoli 1961 Vuorentakana.
Jo päivää ennen
varsinaisia juhlia aloitettiin Suomalaisella Yhteiskoululla Kolmas
kansanvalistuskokous. Myös Suomen kirjastoseuran ihmiset ystävineen
kokoontuivat samana päivänä tuolle koululle. Elettiinhän
kiihkeätä valistustoiminnan aikaa, jolloin esiteltiin sekä
valistusjärjestöjen yhteistoimikunnan että kansalaisopistojen
johtokunnan saavutuksia. Tahdottiin seurata kehitystä
kansalaisopinnoissa ja kirjastoasioissa. Keskusteltiin myös
yhteistoiminnasta amerikansuomalaisten kanssa ynnä
valistusjärjestöjen ja Suomalaisuuden Liiton toimintojen
yhdistämisestä ynnä muusta.
Kuten jo aiemmista
kirjoituksista on ilmennyt, oli kaupunkimme ilmeeseen tahdottu
kiinnittää erityistä huomiota. Kuukausien ajan talonomistajia oli
patisteltu siistimään seiniään ja aitojaan. Rautatie oli tuolloin
pääasiallinen ja tärkein reitti saapua kaukomailta kaupunkiin.
Siksipä asemalta saavuttaessa tulijaa odotti koristeltu kuja
erilaisin vaakunoin merkitylle kunniaportille. Katajaköynnösten
kerrottiin nostattavan mielialaa. Kuljettaessa Raastuvankatua
saavuttiin Isolle torille, missä saattoi havaita monilla tahoilla
niinikään köynnöksin ja koivuin koristeltuja rakennuksia.
Nähtävillä oli myös sinivalkoisia rusetteja. Tässä yhteydessä
täytyy nykypäivän lukijaa muistuttaa siitä lehvistökatoksesta,
jonka tuon ajan puut kesäisin muodostivat matalien puutalojen
kattojen ylle. Näky on ollut varmasti erittäin vehreä. Suomalaisen
yhteiskoulun kohdalla Kuivansillan pielessä oli samanlainen
kunniaportti kuin lääninsairaalan kohdalla rautatieasemalta
saavuttaessa. Urheilukenttä oli sekin koristeltu köynnöksin ja
erityisin ”winippeli”-lipuin.
Järjestäjien haikailema
varsinainen juhlaliputus ei aikakauden ”yleisistä syistä”
ilmeisesti kuitenkaan ollut suureksi mielipahaksi toteutunut.
Sanomalehdessäkin lohduttauduttiin toteamalla, että ”me emme
laula lipuin, waan täysin rinnoin ja isänmaallisin mielin, tietäen
hyvin, että tuommoiset rajoitukset, kuin liputusjutusta tehtiin,
eiwät särje ehjää laulutunnelmaa”. Löytyi kaupungista
sentään yksi jääräpää vetämään ”Waltakunnan lipun”
salkoon. Hämettären mukaan senaattori Kairamon talon katolla se
nimittäin liehui.
Juhlille saapuneista
vieraista saivat luonnolliseti erityisen huomion virolaiset. ”He
tuowat meille wiestin kansalta, jonka elämä näyttää, kuinka
waikeisiin oloihin pieni kansa wieraan sorron alla woi joutua, mutta
joka samalla todistaa, kuinka paljon kestää kansa, joka tahtoo
elää.” Kielen, tuon samalla kertaa sekä niin tutun että
vieraan koettiin estävän sydämen syvimpien tuntojen jakamista.
Silti oli tahtoa kätellä lämpimästi ja toivottaa tervetulleeksi.
Virolaisen ”pikku satakieleksi” kutsutun laulajattaren Paula
Brehmin konserttia perjantaina 30.6. odotettiin erityisellä
mielenkiinnolla. Olihan odotettavissa virolaista sävelrikkautta,
suruun sortunutta syvää alakuloisuutta, joka seuraavassa hetkessä
täyttyi raikkaasti pulppuavasta ilosta vapaana kahleista niin kuin
toimittaja kuvaili. Ohessa tunnelmaa antamaan vironkielinen arkistonäyte ohjelmasta, jossa esitellään kolme laulajatarta: Aino Tamm, Paula Brehm, Mathilde Lüdig-Sinkel. (Brehm esitellään kohdassa 32:48, laulunäyte kohdassa 34:56)
Juhlien aikana oli
käytössä ylimääräisiä junavuoroja Riihimäeltä Hämeenlinnaan.
Höyrylaivat Kangasala, Pälkäne, Luopioinen I,
Luopioinen II, Mallaswesi I, Mallaswesi II, Urho
ja moottorivene Nopea kulkivat Puiston ja Karlbergin välillä.
Kangasalaa ja Pälkänettä lukuunottamatta ne kulkivat
aamusta iltaan. Nuo kaksi tekivät matkan vain normaalien
kulkuvuorojensa väliaikoina. Pienempiä huviretkiä varten olivat
käytettävissä höyrylaivat Urho, Luopioinen II ja Pälkäne
sunnuntaina [2.7.] klo 9 ja 11 a.p. sekä klo 1 päivällä.
Matkoihin kuului käynti Hattulan selällä. Ulkomaalaisille oli
tiedossa vielä maanantaina klo 10 a.p. Huviretki Rusteeseen
Kangasalalla, Mallasvedellä lotjineen, Urholla ja Luopioinen I:lla.
Lisäksi kehotettiin yleisesti moottorien omistajia ja yksityisiä
soutajia välittämään liikennettä Puiston ja Karlbergin välillä.
Juhlatapahtumien kaksi ensimmäistä päivää. NAPSAUTA HIIRELLÄ ISOMMAKSI |
Ensimmäinen juhlapäivä
– torstai 29.6. - valkeni pilvisenä navakan tuulen puhaltaessa
etelästä. Sateenuhka ei ollut vielä päällimmäisenä, vaikka
päivän mittaan vettäkin vihmoi. Moisen ei annettu häiritä päivän
ohjelmaa juhlaväen määrän alati kasvaessa. Laaditun ohjelman
mukaan aamuyhdeksältä harjoitteli orkesteri lyseolla ja
Kansanvalistuskokousta jatkettiin Suomalaisella Yhteiskoululla.
Tuntia myöhemmin olivat vuorossa moninaisten vaiheiden jälkeen
valmistuneen urheilukentän vihkiäiset ja ensimmäiset kilpailut eli
satasen juoksu, kuulantyöntö ja seiväshyppy. Iltapäivällä
yhdeltä pidettiin lyseolla Haydnin Luomisen yhteisharjoitus.
Samaan aikaan käynnistyivät urheilukentällä Leikki- ja
kansantanssikilpailut. Tuolloin pidettiin myös Kansanvalistusseuran
juhlakokous. Iltapäivän ehdittyä kolmeen vieraat saattoivat
siirtyä Raatihuoneelle seuraamaan Ilmajoen torvisoittokunnan
konserttia elleivät jääneet urheilukentälle katsomaan yleisiä,
ohjattuja leikkejä. Tuntia myöhemmin konsertoi Eino Rautavaara
lyseon juhlasalissa. Iltapäivän ja alkuillan aikana konsertit
vuorottelivat lyseolla ja Raatihuoneella. Esiintyjinä olivat vielä
Alma Silventoinen, Gerda Lind, Suomen laulu, Dagmar Parmaa.
Laulunopettajatkin kokoustivat puoli yhdeksältä illalla
Raatihuoneen juhlasalissa. Ohjelma päättyi iltayhdeksältä
[puiston] juhlakentällä Kansallisteatterin jäsenten
juhlanäytäntöön Tuulten pyörteessä.
Ensimmäisen juhlapäivän
ohjelmaa tarkasteltaessa huomio kiinnittyy Hämetärtä
selattuani etenkin lehden etukäteen Suomen parhaaksi sekakuoroksi
nimittämään Suomen lauluun. Jo 27.6. sanomalehti kertoi erikseen
kuoron kahdesta juhlilla pidettävästä konsertista. Torstain
konsertin etukäteistietojen mukaan se jakaantui kolmeen eri osaan.
Niistä ensimmäisessä oli määrä kuulla klassisia kappaleita:
Guiseppe Corsin Adoramuste 17:nneltä vuosisadalta, kolme
kuorolaulua (yksi naiskuorolle) kuoronjohtaja H. Klemettin
sovituksina. Toisessa osassa seurasivat tuon ajan klassillisten
säveltäjien teokset (kuten Bruckner, Grieg ja Bateson). Kolmas osa
omistettiin kotimaisille teoksille. Palmgrenin Takamailla ja
Madetojan Kukka haudalla mainittiin sekakuorolaulun helminä.
Toivo Kuulan Auringon noustessa ja Siell´on kauan jo
kukkineet omenapuut kuvattiin suomalaisen laulun ehkä kahdeksi
kauneimmaksi kukaksi. Sanomalehden mukaan niillä sopi päättää
arvokas ohjelma.
Toisen juhlapäivän ohjelma NAPSAUTA HIIRELLÄ ISOMMAKSI |
Juhlien näin
käynnistyttyä pidettiin mielessä myös vieraiden etu ja
turvallisuus niin kuin Hämetär totesi. Se kiitteli kaupungin
viranomaisten tapaa huolehtia näistä asioista. Maistraatti oli
ryhtynyt tiukkoihin toimiin estääkseen vuokrien kiskonnan
asettamalla määräyksen huoneiden hintojen pysyttämiseksi
käypäisinä, kohtuullisina. Hinnastot oli naulattu hotellien
eteisiin yleisön nähtäviksi. Palomestari oli ruiskumestarin kera
tarkastanut vieraita majoittaneiden osoitteiden palokaluston.
Hämeenlinnan kaupungin
ja ympäristön kartta oli kuulemma myös viimeinkin saatu
kirjakauppoihin. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämän
Hämeen Lydian sivuiltakin on löydettävissä julkaisu Hämeenlinnan Liike-elämä ja liikkeet, jota Joenhiisi käsitteli joulun aikaan parisen vuotta
sitten. Tuo paikallisen liike-elämän opas ilmestyi laulujuhlien
yhteydessä 10 000 kappaleen painoksena ja sitä jaettiin ilmaiseksi.
Oheistan tekstini
yhteyteen sanomalehdessä julkistetun juhlaohjelman eri päiville. Ne
voi suurentaa napsauttamalla linkkejä kuvien alla. Jokin tapahtuma
on kuitenkin syytä nostaa vielä esille. Pääsääntöisesti
kirjoituksia seuratessa saa sellaisen käsityksen, että sade vaivasi
ajoittain kiivaastikin tapahtumia. Toki tahtoisi muodostaa mieleensä
mielikuvan aurinkoisista entisajan kesäpäivistä.
Kolmannen päivän ohjelma NAPSAUTA HIIRELLÄ ISOMMAKSI |
Perjantaina vietettiin
juhlien varsinaisia avajaisia. Päivä oli alkanut kello seitsemän
torvisoitolla toripuistossa ja yhteisvoimisteluharjoituksilla
urheilukentällä. Torvisoiton säestyksellä väki kokoontui isolle
torille, josta juhlakulkue lähti kahdeksalta kohti Kaupunginpuistoa.
Se kulki Läntistä Linnankatua, Koulukatua ja Linnan tietä
juhlakentälle. Siellä olivat yhdeksältä vuorossa viralliset
avajaiset tervehdyspuheineen ja laulukilpailuineen. Monipuolinen
päiväohjelma eri puolilla kaupunkia huipentui illalla
juhlakonserttiin juhlakentällä.
Mainittuun konserttiin
arvioitiin kokoontuneen noin 8000 ihmistä. Orkesteriin kuului
viitisenkymmentä miestä. Suurimmalta osin tilapäistä kokoonpanoa
arvioitiin onnistuneeksi ja sen soittoa sopusuhtaisen hyväksi,
yhteissoittoa tasaiseksi ja varmaksi. Sinänsä lopputulosta ei
pidetty ihmeellisenä, sillä johtihan orkesteria itse Rob. Kajanus,
jolta oli totuttu saamaan ihmeitä. Tarjolla oli kotimaisten
säveltäjien parasta tuotantoa. Alkuosa koostui Sibeliuksen
värikkäästä musiikista. Mukana oli Kajanuksen
kansanlaulusikermä, Palmgrenin valssi Op Tuhkimo ja Kuulan
eteläpohjalaistyylinen Kansanlaulu. Konsertin päätti
Porilaisten marssi, joka oli yleisön vaatimuksesta toistettava. Itse
olosuhteet ulkoilmakonsertissa saivat kuitenkin arvostelua, koska
tietyt kohdat esityksistä häipyivät kuulumattomiin. Lisäksi
yleisön levoton hälinä ”esti ottamasta asiaa wakawalta
kannalta”.
Viimeisen juhlapäivän ohjelma NAPSAUTA HIIRELLÄ ISOMMAKSI |
Jonkinlaista nykypäivän
kesäteatteritunnelmaa saivat juhlavieraat ilmeisesti kokea
Kansallisteatterin jäsenten esittäessä perjantaina
Kaupunginpuiston juhlakentällä Nummisuutareita. Kyseessä
oli teatterin toinen juhlanäytäntö, joka sanomalehden mukaan
soveltui olosuhteisiin paremmin kuin seurueen aiempi Tuulten
pyörteissä. Aleksis Kiven henkilöiden touhut juhlalavan
vieressä vaikuttivat kirjoittajan mielestä ”varsin hauskalta”.
Itse näytös sujui arvostelijan mielestä statisteja lukuunottamatta
sangen onnistuneesti. Hän totesikin, kuinka näytelmän
harjastukkaiset nummisuutarit olivatkin kuin viisikymmentä vuotta
aiemmin eläneitä Hämeenlinnan ympäristön asukkaita. Katsojat
palkitsivatkin esiintyjät suosionosoituksin.
Kolmannen juhlapäivän
eli lauantain 1.7. kohokohtia eittämättä olivat, kun Haydnin
Luominen ja Larin-Kyöstin monisivuinen juhlaruno Uneksijan
sävel esitettiin juhlakentällä. Vaikka juhlapäivät
huipentuivatkin seuraavana päivänä suureen kansanjuhlaan, joissain
yhteyksissä jälkeen päin juuri lauantaita arvioitiin tapahtumien
huippuhetkiksi. Näin jälkeen päin ajatellen tapahtumien runsaus
hätkähdyttää ajatellen tuolloin elettyä aikaa 5000-6000 asukkaan
pikkukaupungissa. Konserttien, urheilukilpailujen, näyttelyiden ja
juhlapuheiden taakse on tuolloinkin kätkeytynyt majoituksen ja
ruokahuollon vaativa toiminta. Toisinaan tahtoisi päästä syrjästä
seuraamaan tuota aikakautensa hämeenlinnalaisen elämän
huippukohtaa, joka ilman epäilystä aikaansa suhteutettuna
uskoakseni on ylittänyt ponnistuksena kaikki aiemmat tai myöhemmät
tapahtumat kaupungissamme.
Tarinan lähestyessä loppuaan Uneksijakin alkoi päästä elämänsä sävelen jäljille. |
Sunnuntain kansanjuhlassa
piti professori E.N. Setälä Hämettäreen sittemmin painetun
juhlapuheensa, jonka aluksi hän muisteli kymmenvuotiaana
koulukaupunki Hämeenlinnaan tekemäänsä matkaa.
Hattelmalanharjulla pysähtynyt matkahevonen ja näköala
Hämeenlinnaan antoivat syyn aloittaa puhe kuuluisalla sitaatilla,
jonka ajatus varmasti tuolloinkin väreili lukuisten juhlavieraiden
mielissä:
”Hämeenlinna, ensi
kerran kun sun -
näin
Hattelmalan
harjanteelta, mene ei se
mielestäin.”
* * *
Lähteet:
Hämetär ti 27.6.1911 –
4.7.1911
Rislakki. Krisjanis
Berkiksen ja Hilma Lehtosen tarina. Latvian kohtalon vuodet .
Hämeen Sanomat 28.10.2005: