Viimeinkin laulujuhlat

Vuonna 1911 saatiin nauttia kahden vuoden tiiviin valmistelutyön tuloksista. Hämeenlinna – Hämeen pääkaupunki - oli muutaman kesäisen päivän ajan Suomen kulttuurielämän kiistaton keskus, jonne oli saapunut myös vieraita ulkomailta. Eri puolilla kaupunkia esiintyi niin laulajia, soittajia, tanssijoita kuin Kansallisteatterin näyttelijöitäkin. Upouudella urheilukentällä kisailtiin niin tansseissa, leikeissä kuin tuimissa yleisurheilukamppailuissakin. Kiistatta voimme arvailla, kuinka merkittävästi nuo päivät kietoutuivat aikalaisten elämäntarinoihin.

Hämeenlinnan Lydiasta voi hakea katsottavaksi vuonna 1912 julkaistun kartan Hämeenlinnasta. Sen avulla tekstissä mainitut paikat hahmottuvat tarvittaessa muistikuvia paremmin mieleen. 

Panoraamakuva torilta laulujuhlien aikaan kesä–heinäkuun vaihteessa vuonna 1911. Kaupungissa vietettiin
todella kulttuurillista kesää, josta jäi merkittäviä muistoja aikalaisten elämäntarinoihin.
Kuvan julkaissut Hämeenlinnan Lydia / Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Ainakin yhden aikansa kuuluisan hämeenlinnalaissyntyisen henkilön tiedän käyneen juhlilla. Latvialaisen upseerin Kristjanis Berkiksen kanssa vuonna 1909 avioitunut Hilma Lehtonen on ikuistettu Jukka Rislakin muistelmateoksessa olevaan kuvaan, jonka kerrotaan olevan mainittujen laulujuhlien ajalta. Karun monivivahteisen elämän viettäneet Berkikset päätyivät muun muassa sittemmin edustamaan Latviaa Britannian Yrjö VI:n [1936-1952] kruunajaisissa. Elämä yhteiskunnan huipulla särkyi neuvostomiehitykseen ja vankileireille. Hilma itse selvisi takaisin Suomeen 1959 ja kuoli 1961 Vuorentakana.

Jo päivää ennen varsinaisia juhlia aloitettiin Suomalaisella Yhteiskoululla Kolmas kansanvalistuskokous. Myös Suomen kirjastoseuran ihmiset ystävineen kokoontuivat samana päivänä tuolle koululle. Elettiinhän kiihkeätä valistustoiminnan aikaa, jolloin esiteltiin sekä valistusjärjestöjen yhteistoimikunnan että kansalaisopistojen johtokunnan saavutuksia. Tahdottiin seurata kehitystä kansalaisopinnoissa ja kirjastoasioissa. Keskusteltiin myös yhteistoiminnasta amerikansuomalaisten kanssa ynnä valistusjärjestöjen ja Suomalaisuuden Liiton toimintojen yhdistämisestä ynnä muusta.

Larin-Kyöstin yli kymmensivuinen  juhlaruno esitettiin laulujuhlien yhteydessä Kaupunginpuistossa
lauantaina 1.7.1911. Siinä Uneksija lähtee etsimään kylläisten kaupunkien valhekunnian soraäänien
seasta kohti salomaita etsimään elämän säveltä.

Kuten jo aiemmista kirjoituksista on ilmennyt, oli kaupunkimme ilmeeseen tahdottu kiinnittää erityistä huomiota. Kuukausien ajan talonomistajia oli patisteltu siistimään seiniään ja aitojaan. Rautatie oli tuolloin pääasiallinen ja tärkein reitti saapua kaukomailta kaupunkiin. Siksipä asemalta saavuttaessa tulijaa odotti koristeltu kuja erilaisin vaakunoin merkitylle kunniaportille. Katajaköynnösten kerrottiin nostattavan mielialaa. Kuljettaessa Raastuvankatua saavuttiin Isolle torille, missä saattoi havaita monilla tahoilla niinikään köynnöksin ja koivuin koristeltuja rakennuksia. Nähtävillä oli myös sinivalkoisia rusetteja. Tässä yhteydessä täytyy nykypäivän lukijaa muistuttaa siitä lehvistökatoksesta, jonka tuon ajan puut kesäisin muodostivat matalien puutalojen kattojen ylle. Näky on ollut varmasti erittäin vehreä. Suomalaisen yhteiskoulun kohdalla Kuivansillan pielessä oli samanlainen kunniaportti kuin lääninsairaalan kohdalla rautatieasemalta saavuttaessa. Urheilukenttä oli sekin koristeltu köynnöksin ja erityisin ”winippeli”-lipuin.

Järjestäjien haikailema varsinainen juhlaliputus ei aikakauden ”yleisistä syistä” ilmeisesti kuitenkaan ollut suureksi mielipahaksi toteutunut. Sanomalehdessäkin lohduttauduttiin toteamalla, että ”me emme laula lipuin, waan täysin rinnoin ja isänmaallisin mielin, tietäen hyvin, että tuommoiset rajoitukset, kuin liputusjutusta tehtiin, eiwät särje ehjää laulutunnelmaa”. Löytyi kaupungista sentään yksi jääräpää vetämään ”Waltakunnan lipun” salkoon. Hämettären mukaan senaattori Kairamon talon katolla se nimittäin liehui.

Juhlille saapuneista vieraista saivat luonnolliseti erityisen huomion virolaiset. ”He tuowat meille wiestin kansalta, jonka elämä näyttää, kuinka waikeisiin oloihin pieni kansa wieraan sorron alla woi joutua, mutta joka samalla todistaa, kuinka paljon kestää kansa, joka tahtoo elää.” Kielen, tuon samalla kertaa sekä niin tutun että vieraan koettiin estävän sydämen syvimpien tuntojen jakamista. Silti oli tahtoa kätellä lämpimästi ja toivottaa tervetulleeksi. Virolaisen ”pikku satakieleksi” kutsutun laulajattaren Paula Brehmin konserttia perjantaina 30.6. odotettiin erityisellä mielenkiinnolla. Olihan odotettavissa virolaista sävelrikkautta, suruun sortunutta syvää alakuloisuutta, joka seuraavassa hetkessä täyttyi raikkaasti pulppuavasta ilosta vapaana kahleista niin kuin toimittaja kuvaili. Ohessa tunnelmaa antamaan vironkielinen arkistonäyte ohjelmasta, jossa esitellään kolme laulajatarta: Aino Tamm, Paula Brehm, Mathilde Lüdig-Sinkel. (Brehm esitellään kohdassa 32:48, laulunäyte kohdassa 34:56)

Juhlien aikana oli käytössä ylimääräisiä junavuoroja Riihimäeltä Hämeenlinnaan. Höyrylaivat Kangasala, Pälkäne, Luopioinen I, Luopioinen II, Mallaswesi I, Mallaswesi II, Urho ja moottorivene Nopea kulkivat Puiston ja Karlbergin välillä. Kangasalaa ja Pälkänettä lukuunottamatta ne kulkivat aamusta iltaan. Nuo kaksi tekivät matkan vain normaalien kulkuvuorojensa väliaikoina. Pienempiä huviretkiä varten olivat käytettävissä höyrylaivat Urho, Luopioinen II ja Pälkäne sunnuntaina [2.7.] klo 9 ja 11 a.p. sekä klo 1 päivällä. Matkoihin kuului käynti Hattulan selällä. Ulkomaalaisille oli tiedossa vielä maanantaina klo 10 a.p. Huviretki Rusteeseen Kangasalalla, Mallasvedellä lotjineen, Urholla ja Luopioinen I:lla. Lisäksi kehotettiin yleisesti moottorien omistajia ja yksityisiä soutajia välittämään liikennettä Puiston ja Karlbergin välillä.

Juhlatapahtumien kaksi ensimmäistä
päivää.
NAPSAUTA HIIRELLÄ ISOMMAKSI

Ensimmäinen juhlapäivä – torstai 29.6. - valkeni pilvisenä navakan tuulen puhaltaessa etelästä. Sateenuhka ei ollut vielä päällimmäisenä, vaikka päivän mittaan vettäkin vihmoi. Moisen ei annettu häiritä päivän ohjelmaa juhlaväen määrän alati kasvaessa. Laaditun ohjelman mukaan aamuyhdeksältä harjoitteli orkesteri lyseolla ja Kansanvalistuskokousta jatkettiin Suomalaisella Yhteiskoululla. Tuntia myöhemmin olivat vuorossa moninaisten vaiheiden jälkeen valmistuneen urheilukentän vihkiäiset ja ensimmäiset kilpailut eli satasen juoksu, kuulantyöntö ja seiväshyppy. Iltapäivällä yhdeltä pidettiin lyseolla Haydnin Luomisen yhteisharjoitus. Samaan aikaan käynnistyivät urheilukentällä Leikki- ja kansantanssikilpailut. Tuolloin pidettiin myös Kansanvalistusseuran juhlakokous. Iltapäivän ehdittyä kolmeen vieraat saattoivat siirtyä Raatihuoneelle seuraamaan Ilmajoen torvisoittokunnan konserttia elleivät jääneet urheilukentälle katsomaan yleisiä, ohjattuja leikkejä. Tuntia myöhemmin konsertoi Eino Rautavaara lyseon juhlasalissa. Iltapäivän ja alkuillan aikana konsertit vuorottelivat lyseolla ja Raatihuoneella. Esiintyjinä olivat vielä Alma Silventoinen, Gerda Lind, Suomen laulu, Dagmar Parmaa. Laulunopettajatkin kokoustivat puoli yhdeksältä illalla Raatihuoneen juhlasalissa. Ohjelma päättyi iltayhdeksältä [puiston] juhlakentällä Kansallisteatterin jäsenten juhlanäytäntöön Tuulten pyörteessä.

Ensimmäisen juhlapäivän ohjelmaa tarkasteltaessa huomio kiinnittyy Hämetärtä selattuani etenkin lehden etukäteen Suomen parhaaksi sekakuoroksi nimittämään Suomen lauluun. Jo 27.6. sanomalehti kertoi erikseen kuoron kahdesta juhlilla pidettävästä konsertista. Torstain konsertin etukäteistietojen mukaan se jakaantui kolmeen eri osaan. Niistä ensimmäisessä oli määrä kuulla klassisia kappaleita: Guiseppe Corsin Adoramuste 17:nneltä vuosisadalta, kolme kuorolaulua (yksi naiskuorolle) kuoronjohtaja H. Klemettin sovituksina. Toisessa osassa seurasivat tuon ajan klassillisten säveltäjien teokset (kuten Bruckner, Grieg ja Bateson). Kolmas osa omistettiin kotimaisille teoksille. Palmgrenin Takamailla ja Madetojan Kukka haudalla mainittiin sekakuorolaulun helminä. Toivo Kuulan Auringon noustessa ja Siell´on kauan jo kukkineet omenapuut kuvattiin suomalaisen laulun ehkä kahdeksi kauneimmaksi kukaksi. Sanomalehden mukaan niillä sopi päättää arvokas ohjelma.

Toisen juhlapäivän ohjelma
NAPSAUTA HIIRELLÄ
ISOMMAKSI

Juhlien näin käynnistyttyä pidettiin mielessä myös vieraiden etu ja turvallisuus niin kuin Hämetär totesi. Se kiitteli kaupungin viranomaisten tapaa huolehtia näistä asioista. Maistraatti oli ryhtynyt tiukkoihin toimiin estääkseen vuokrien kiskonnan asettamalla määräyksen huoneiden hintojen pysyttämiseksi käypäisinä, kohtuullisina. Hinnastot oli naulattu hotellien eteisiin yleisön nähtäviksi. Palomestari oli ruiskumestarin kera tarkastanut vieraita majoittaneiden osoitteiden palokaluston.

Hämeenlinnan kaupungin ja ympäristön kartta oli kuulemma myös viimeinkin saatu kirjakauppoihin. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämän Hämeen Lydian sivuiltakin on löydettävissä julkaisu Hämeenlinnan Liike-elämä ja liikkeet, jota Joenhiisi käsitteli joulun aikaan parisen vuotta sitten. Tuo paikallisen liike-elämän opas ilmestyi laulujuhlien yhteydessä 10 000 kappaleen painoksena ja sitä jaettiin ilmaiseksi.

Oheistan tekstini yhteyteen sanomalehdessä julkistetun juhlaohjelman eri päiville. Ne voi suurentaa napsauttamalla linkkejä kuvien alla. Jokin tapahtuma on kuitenkin syytä nostaa vielä esille. Pääsääntöisesti kirjoituksia seuratessa saa sellaisen käsityksen, että sade vaivasi ajoittain kiivaastikin tapahtumia. Toki tahtoisi muodostaa mieleensä mielikuvan aurinkoisista entisajan kesäpäivistä.

Kolmannen päivän ohjelma
NAPSAUTA HIIRELLÄ
ISOMMAKSI

Perjantaina vietettiin juhlien varsinaisia avajaisia. Päivä oli alkanut kello seitsemän torvisoitolla toripuistossa ja yhteisvoimisteluharjoituksilla urheilukentällä. Torvisoiton säestyksellä väki kokoontui isolle torille, josta juhlakulkue lähti kahdeksalta kohti Kaupunginpuistoa. Se kulki Läntistä Linnankatua, Koulukatua ja Linnan tietä juhlakentälle. Siellä olivat yhdeksältä vuorossa viralliset avajaiset tervehdyspuheineen ja laulukilpailuineen. Monipuolinen päiväohjelma eri puolilla kaupunkia huipentui illalla juhlakonserttiin juhlakentällä.

Mainittuun konserttiin arvioitiin kokoontuneen noin 8000 ihmistä. Orkesteriin kuului viitisenkymmentä miestä. Suurimmalta osin tilapäistä kokoonpanoa arvioitiin onnistuneeksi ja sen soittoa sopusuhtaisen hyväksi, yhteissoittoa tasaiseksi ja varmaksi. Sinänsä lopputulosta ei pidetty ihmeellisenä, sillä johtihan orkesteria itse Rob. Kajanus, jolta oli totuttu saamaan ihmeitä. Tarjolla oli kotimaisten säveltäjien parasta tuotantoa. Alkuosa koostui Sibeliuksen värikkäästä musiikista. Mukana oli Kajanuksen kansanlaulusikermä, Palmgrenin valssi Op Tuhkimo ja Kuulan eteläpohjalaistyylinen Kansanlaulu. Konsertin päätti Porilaisten marssi, joka oli yleisön vaatimuksesta toistettava. Itse olosuhteet ulkoilmakonsertissa saivat kuitenkin arvostelua, koska tietyt kohdat esityksistä häipyivät kuulumattomiin. Lisäksi yleisön levoton hälinä ”esti ottamasta asiaa wakawalta kannalta”.

Viimeisen juhlapäivän ohjelma
NAPSAUTA HIIRELLÄ ISOMMAKSI

Jonkinlaista nykypäivän kesäteatteritunnelmaa saivat juhlavieraat ilmeisesti kokea Kansallisteatterin jäsenten esittäessä perjantaina Kaupunginpuiston juhlakentällä Nummisuutareita. Kyseessä oli teatterin toinen juhlanäytäntö, joka sanomalehden mukaan soveltui olosuhteisiin paremmin kuin seurueen aiempi Tuulten pyörteissä. Aleksis Kiven henkilöiden touhut juhlalavan vieressä vaikuttivat kirjoittajan mielestä ”varsin hauskalta”. Itse näytös sujui arvostelijan mielestä statisteja lukuunottamatta sangen onnistuneesti. Hän totesikin, kuinka näytelmän harjastukkaiset nummisuutarit olivatkin kuin viisikymmentä vuotta aiemmin eläneitä Hämeenlinnan ympäristön asukkaita. Katsojat palkitsivatkin esiintyjät suosionosoituksin.

Kolmannen juhlapäivän eli lauantain 1.7. kohokohtia eittämättä olivat, kun Haydnin Luominen ja Larin-Kyöstin monisivuinen juhlaruno Uneksijan sävel esitettiin juhlakentällä. Vaikka juhlapäivät huipentuivatkin seuraavana päivänä suureen kansanjuhlaan, joissain yhteyksissä jälkeen päin juuri lauantaita arvioitiin tapahtumien huippuhetkiksi. Näin jälkeen päin ajatellen tapahtumien runsaus hätkähdyttää ajatellen tuolloin elettyä aikaa 5000-6000 asukkaan pikkukaupungissa. Konserttien, urheilukilpailujen, näyttelyiden ja juhlapuheiden taakse on tuolloinkin kätkeytynyt majoituksen ja ruokahuollon vaativa toiminta. Toisinaan tahtoisi päästä syrjästä seuraamaan tuota aikakautensa hämeenlinnalaisen elämän huippukohtaa, joka ilman epäilystä aikaansa suhteutettuna uskoakseni on ylittänyt ponnistuksena kaikki aiemmat tai myöhemmät tapahtumat kaupungissamme.

Tarinan lähestyessä loppuaan Uneksijakin alkoi päästä elämänsä sävelen jäljille.

Sunnuntain kansanjuhlassa piti professori E.N. Setälä Hämettäreen sittemmin painetun juhlapuheensa, jonka aluksi hän muisteli kymmenvuotiaana koulukaupunki Hämeenlinnaan tekemäänsä matkaa. Hattelmalanharjulla pysähtynyt matkahevonen ja näköala Hämeenlinnaan antoivat syyn aloittaa puhe kuuluisalla sitaatilla, jonka ajatus varmasti tuolloinkin väreili lukuisten juhlavieraiden mielissä:

”Hämeenlinna, ensi kerran kun sun -

näin

Hattelmalan harjanteelta, mene ei se

mielestäin.”

* * *

Lähteet:

Hämetär ti 27.6.1911 – 4.7.1911

Rislakki. Krisjanis Berkiksen ja Hilma Lehtosen tarina. Latvian kohtalon vuodet .

Hämeen Sanomat 28.10.2005:

Berkisten elämäntarinayhdistää yhä kahta pientä kansaa toisiinsa