Kirjavaraston aarteita
Nykypäivän kiihkeä
elämänrytmi on tahtonut suistaa myös kirjallisuuden nopeasti
vanhenevaksi kertakäyttöviihteeksi, jota pikaisesti suolletaan ulos
ja vielä vikkelämmin unohdetaan. Kirjastojen varastot suovat kuitenkin
rikkaan mahdollisuuden palata elämään ja ajatuksiin vuosikymmenten
tai -satain taakse. Mikä olisikaan oivallisempi teos aloittaa
vanhojen sanojen ja tarinain tutkaileminen kuin Sampo Honkalan
suomentama ja toimittama ynnä Suomalaisen kirjallisuuden Seuran
vuonna 1999 julkaisema Carl Gustaf Ramsayn Matkapäiväkirja
eteläisestä Suomesta vuodelta 1807. Tämä kuvaus Ruotsin vallan
viimeisestä kesästä on paitsi seisahduttava kokemus historian
taitekohdasta kuin myös muistutus henkilökohtaisesta tragediasta
historian jauhinkivien välissä.
 |
Vaikka toimittaja jo
esipuheessa julistaa, ettei Carl Ramsayn ja Olof Willmanin matka
Suomessa kesällä 1807 vastaa aikakautensa suosittujen
matkakuvausten kaavoja, se ei lainkaan vähennä kuvauksen arvoa.
Itse asiassa tietoisuus toteutumatta jääneistä, vaille varmistusta
jääneistä tarkoitusperistä vain lisää mielenkiintoa; Ramsayn ja
hänen vanhempi veljensä Anders Wilhelm kaatuivat Suomen sodan
melskeissä, Matkapäiväkirjan tekstien ja piirrosten laatija Carl
Lapualla ja veljensä vajaata kuukautta aiemmin Lemunniemessä.
Lukija voi vain pohtia, mitä kaikkea muistiinpanoista olisikaan
saattanut kehittyä ilman maailmanpolitiikan astumista kuvaan.
Teoksen toimittaja Honkala kuitenkin toteaa, ettei matkakertimusta
olisi alunperin tarkoitettu painettavaksi.
Olipa Ramsayn aikomuksena
sitten mitä tahansa hän siis kaatui Lapualla ja aikaa myöten
muistiinpanot päätyivät luettavaksi. Jo aikalaiset kuulemma saivat
osoittaa jonkinlaista huomiota heti sodan jälkeen vainajalle
muistolle osoitetun, Adlercreutzin kirjoittaman elämänkerran
kautta. Nykypäivän lukija puolestaan pääsee seuraamaan kahden
säätyläisen, palvelijansa, koiran ynnä hevosen matkaa
Espoonkartanosta Vihdin ja Tammelan kautta Hämeenlinnaan. Sieltä
eteenpäin reitti kulki Pälkäneen ja Kangasalan läpi Tampereelle
ja edelleen Poriin, Raumalle, Uuteenkaupunkiin, Naantaliin ja
Turkuun ennen paluuta Raaeporin kautta Espooseen. Kantahämäläistä
lukijaa kiinnostaa etenkin kuvaus Hämeenlinnan ympäristöstä, ja
ilmeisen keskeneräisenä muistiinmerkinnät Tampereen jälkeen
ovatkin alkumatkaa luettelomaisempia.
Ramsayn kynä tuo esille
ajan, jolloin välimatkoilla oli arvonsa. Samalla välittyy heti
alusta tietoisuus kontaktiverkostosta matkalaisten pysähdellessä
kestikievareiden lisäksi kartanoilla virkataloissa. Vaikka kertoja
muutamalla sanalla luonnehtii heti alussa somaa kesäsäätä ja
maisemia, hän ei jätä toteamatta jo alkumatkasta, kuinka jo
Vihtiin saavuttaessa taival on käynyt matkalaisten jäseniin.
Yksityiskohtana mainitaan Ramsayn matkakumppanin Willmanin pyrkineen
turhaan soittamaan Vihdin kirkon urkuja, mutta musiikki ilmeisesti
seurasi sittemmin taipaleen eri etapeilla.
Kuvaus ei siloittele
matkantekijöiden kohtaamia näkyjä. Marttilassa tapaamme
sairaan pojan, jonka terveempi toverinsa pettää. Mielenkiintoista
on lukea Jokioisten kartanon kertojassa herättämiä ajatuksia ja
lyhyttä kuvausta koneistumisesta ja muistaa eletyn vuotta 1807.
Kartanolla tehty työ on eittämättä tehnyt kulkijoihin
vaikutuksen. Viimeistään Mustialan virkatalossa musisointi saa
mainittavan sijan.
 |
| Hämeen lääni 1808. KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI Kuva vanhakartta.fi. Pysyvä linkki tietueeseen http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200908203672 |
Seurattaessa Härkätien
reittiä Portaasta kohti Lietsankoukkua on liki synkeä korpi
reunustanut maantietä vuosisadat. Luonnollisesti se ei voi jäädä
havaitsematta Ramsayltakaan. Viimeistään tässä vaiheessa
täkäläinen lukija vielä parinkin vuosisadan päästä saattaa
nyökäyttää hiljaa päätään. Matkalaiset ovat lähestymässä
Hämeen sydänmaita. Kuvatut mäet harjanteiden kupeilla ja soiden
reunoilla nostavat jo peräti tuttuja kuvia silmiin. Toki tuolloin
ennen tehometsätaloutta salomaat olivat sankempia ja suot
koskemattomampia kuin nykypäivinä. Silti voi nyttemminkin kaivella
sitä samaa suvista pihkantuoksua, joka leijuu lämmennyttä metsää
halkovalla tieuralla.
Ramsayn silmä on
seurannut maantietä reunustavaa kangasmaata ohitse Lietsan ja
Kuittilan kestikievareiden. Kouvalan hän mainitsee jonkinlaisena
taitakohtana, jossa sankka korpi hiukan harvenee ja kentät hiukan
tasaantuvat. Totisesti, nykypäivänkin kulkija on saattanut havaita
noilla main maaston aavistuksenomaisen muuttumisen. Sen on omakin
silmäni kuluneina vuosina saattanut nähdä.
 |
| Jo Ramsayn aikana oli matkustavaisten saatavilla opaskirjoja, joista sai tietoa maanteiden etappien välimatkoista. Tässä ne on ilmoitettu peninkulmina lähestyttäessä Hämeenlinnaa lännestä. Kuva teoksesta Vägvisare genom Svea och Göta Riken samt Storfurstendömet Finland : författad och utgifven af Carl P. Hagström. ... www.doria.fi VOIT KLIKATA KUVAA |
Itse Hämeenlinna tekee
paikallaan ilmeisen suotuisan vaikutuksen. 1800-luvun alussahan
kaupungin siirrosta ei ole järin kauan. Vaikka itse kirkko ilmeisen
keskeneräisenä, karun askeettisena ynnä yhä uruttomana ei ehkä
erikoisen muotonsa ja tiettyjen erityispiirteidensä lisäksi kenties
kuulu tarkkailijan matkallaan kohtaamiin kohokohtiin, hän jälkeen
päin harmittelee, ettei saa tilaisuutta piirtää sitä torilta.
Kaupungin taloja hän kuvaa monen värisiksi; ainakin vihreät,
keltaiset ja punaiset sävyt miellyttävät. Nykylukija saattaa
hätkähtää tuota värikylläisyyttä, sillä vanhimmat kuvat
kaupungistammehan levittävät vankasti eteemme jotenkin harmaan
mustavalkoista kuvaa, johon ei kenties tule liittäneeksi
minkäänlaista erityistä värimaailmaa. Toinen merkittävä piirre
nousee mieleeni tuota lukiessa: Ramsay kohtasi matkallaan Saaristen
latokartanon saarelle siirretyn kaupungin, jonka suureksi osaksi
tuhoavaan tulipaloon on yhä yli kaksikymmentä vuotta. Erityisesti
Ramsay mainitsee Hämeenlinnan salavaistutukset. Senkin lukija oppii,
että tori on ajan oloihin nähden sangen suuri ja turvepintainen.
Upseerina Ramsay toki
kiinnittää huomiota linnan varustuksiin ja luettelee sinne
varastoituja aseita. Merkille pantavaa on, että hän varovaisesti
esittää epäillyksensä linnan kyvystä täyttää ne vaatimukset,
joita sodan koittaessa eteen tulisivat. Jotain perin enteellistä
tuossa on kirjattuna vuonna 1807.
Aika Hämeenlinnassa on
ilmeisesti ollut sangen miellyttävää, koska Ramsay toteaa
omistaneensa sille ja sen kuvaukselle kenties enemmänkin aikaa kuin
on aikonut. Samalla hän tulee luonnehtineeksi kaupunkiamme ja sen
puutteita ja mahdollisuuksia talouden alalla lähinnä Venäjän
suuntaan muutamalla sellaisella sanalla, jotka ovat aika
hätkähdyttäviä, koska sentään eletään vielä Ruotsin aikaa.
Itse olen joitain kertoja
saanut nähdä Hämeenlinnan Hattelmalan harjulta varhaisen aamun
kajossa, kerran jopa mystisen näköisen sumuverhon synnyttämän
katoksen alla. Eräänä iltana myös Ramsay seurueineen tutustui
näkymään. Ihastunut matkalainen piirsi siitä kuvankin. Samalla
hän mainitsee kaupungin rouvien kävelyretkien suuntautuneen sinne
suunnalle. Ilmeisesti mainittu harju oli jo tuolloin suosittu
ulkoilureitti.
 |
| Tämä Gripenbergin laatima kartta Luolaisten (Parolan) leirialueesta vuodelta 1802 näyttää paljon muutakin Ramsayn 1807 kulkemasta alueesta. Sattumoisin hän muistiinpanoissaan palauttaa mieleensä juuri vuoden 1802 harjoitukset. VOIT KLIKATA KUVAA Kuva vanhakartta.fi. Tietueen vakituinen osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200908073515 |
Lähdettäessä
seuraamaan matkaajien reittiä kohti pohjoista Parolan
sotaharjoitusten kenttä on luonnollisesti paikka, jota he eivät
saata ohittaa. Kirjoittajan omat muistot vuodelta 1802 saavat hänet
kirjaamaan tarkasti ylös aistimukset tuolta paluun päivältä.
Aukean ylitse kulkevien karjalaumojen kellojen ”kumea kalke”
tulee painettua mieleen. Kuin ohimennen Ramsay tulee maininneeksi
kruunun kustannuksella tehdyn salaojituksen keinona valmistaa alue
sekä karjaa että sotaväkeä varten. Seudun pellot ja ahkerasti
käytetyt tiet kuvastuvat lukijan mieleen.
Tässä yhteydessä
kirjoittaja myös tulee maininneeksi pitäjän entisen kirkkoherran,
jonka uuttera työ Suomen historian kirjoittamiseksi on valunut hukkaan sangen nololla
tavalla. Jospa tällainen historiasta kiinnostunut lukija vain
voisikin olla kärpäsenä seuraamassa sitäkin hetkeä, kun
uteliaiden joukko kokoontuu Mierolan kestikievarille pällistelemään
kulkijoita.Niin kuin jo aiemmin on käynyt selväksi mainitut
säätyläiset ovat kiinnostuneita kykyjensä mukaan
kansankielisestä kanssakäymisestä kohdatessaan asukkaita.
Itse Mierolan mäki
innostaa Ramsayn piirtämään näkymän ylitse Rahkoilan kylän kohti
Hattulan kirkkoa ja Hämeen linnaa. Tavan takaa ohittaessani
seudun mieleeni nousee tuo hänet yli kaksisataa vuotta sitten
vanginnut maisema. Yhä vielä on siellä virta ylitettävänä ja
jossain taustalla vanha kirkko.
Osansa havainnoista saa
myös Tyrvännön ja Lahdentaan ympäristö, jota muistellessaan
Ramsay intoutuu pohdiskelemaan valaistuksen ja muuttuvien varjojen
vaikutusta luontokokemuksiin. Etenkin Tyrvännön kappelin rauniot
hän mainitsee paikkana, jolta poistuminen oli vaikeata. Lahdentakana
seurue viettääkin muutamia päiviä, sillä onhan kartanon
omistajan poika Boije Ramsayn lapsuudenystävä. Vanajaveden,
Ilmolanselän ja Hauhonselän maisemista hän tunnustaa kauneimmaksi
Ilmoilanselän. Kaikkinensa Ramsay jossain vaiheessa toteaa
seutukuntien Hämeenlinnasta Tampereelle olevan kuin suurta
saaristoa.
Ilmeisesti noilla
seuduilla kulkijat tahtovat myös tutustua kansanihmisten
vaateparteen. Neuvottelut väen ikuistamiseksi piirtimellä ovat
nekin varmasti olleet mielenkiintoisia näytelmiä ja aikansa on
ottanutkin ennen kuin epäluulot ovat hälvenneet ja malleiksi on
saattanut jo löytyä tarjokkaitakin.
Kertomuksen seuratessa
taivalta eteenpäin lukija saa jälleen havahtua kirjoittajan
sotilastaustaan tapailtaessa vuonna 1713 vetäytyneen Suomen armeijan
tietä Pälkäneelle ja Kostian sillalle. Selonteko sotatoimista
siellä on lyhyt ja asiallinen. Saapuessaan lopulta Tampereelle
Ramsay tiedostaa selvästi saapuneensa Hämeenmaan ja Porin rajalle.
Lyhyen mainintansa saavat niin seudun teollisuuden alkuvaikeudet kuin
nuoren kaupungin köyhyys, joka ei ole sallinut toistaiseksi
pystyttää edes kirkkoa. Tampere on ollut aluksi tarkoitus yhdistää
kanavilla rannikolle, mutta niistä on luovuttu. Mahtava koski
sentään ilmeisesti herättää kunnioitusta.
Koska Tampere on siis
Hämeenmaan ulkorajalla, siinä yhteydessä Ramsay myös kuin lähtiäisiksi tuo julki
liki musertavasti hämäläisten arkisen siivottomuuden, jota hänen
mukaansa ei saata oikein ”kynällä kuvailla”. Sen sijaan pyhäpukuun
sonnustautumisessa hänen mukaansa ei vaivoja säästellä. Kukin
lukija itse muodostakoon mielipiteensä noista vaikutelmista, joten
siitä ei tässä enempää. Poistuessaan Tampereen tuolle puolelle
hän seurueineen astuu hämäläisittäin vieraalle maalle, jonka
tarkasteleminen jääköön johonkin toiseen yhteyteen. Lukukokemuksen taustalle toki
luo oman tunnelmansa tietoisuus Carl Gustaf Ramsayn kaatumisesta
Lapuan taistelussa vain lähes täsmälleen vuosi sen jälkeen kun
hänen silmänsä tarkastelivat Hämeenlinnammekin maisemia. Lukija
saa teoksen lopussa tutustua myös hänen viimeisiin hetkiinsä ja
sukunsa vaiheiden pääpiirteisiin.
* * *
Carl Gustaf Ramsay:
Matkapäiväkirja 1807
Matka eteläisessä Suomessa
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Helsinki 1999
