Hämeenlinnan vuotta 1924

 

Äskettäin saimme tutustua kaupunginmuseon näyttelyssä kaupunkimme kadonneeseen ilmeeseen ja menetettyyn ilmiasuun. Kukin valokuva on hetkensä seisautettu ikuistus, mutta jokainen niistä kätkee sisäänsä varjon seisahtumattomasta ajasta ja aikalaistensa pyrkimyksistä. Osin äskettäin näkemieni kuvien innoittamana koetan nyt kurkistaa noiden ikuistettujen ja iäksi kadotettujen seinien taakse.

Ensimmäisenä oppaina olkoot kaiut sadan vuoden takaa eli Hämeenlinnan kaupungin kunnalliskertomus 1924. Sieltä löytyy tiivistettynä joitain nykypolville kenties yllättäviäkin tiedonjyväsiä.

Ensinnä huomio kiinnittyy asiaan, joka huomattiin museon näyttelyssäkin eli kaupunkikeskustan eteläiseen rantaviivaan. Varsin myöhään 1950- ja 1960-luvuilla Vanajaveden aallot huuhtelivat varsin lähellä linja-autoaseman nurkkaa ja miltei Wetterin eli nykyisen kaupungintalon kohdilla. Silti vuoden 1924 vuosikertomuksesta saamme tietää, että Rahatoimikamari lähetti [valtuustolle] 24.9.2024 Rakennustoimiston suunnitelman Rantatorin ja urheilukentän muodostaman lahden täyttämisestä Hämeensaaren rajasta Wetterhoffin kutomakoulun nurkalle asti. Rakennuskonttori ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle, koska lahtea täyttämisestä huolimatta pidettiin laivoille ja lotjille liian matalana. Käytännössä lahti oli alusten käytettävissä puolen vuoden ajan, joten paikka katsottiin kuitenkin sopivaksi halkojen yms varastopaikkana. Rahapula haittasi sekä lahden täyttämistöitä, että kaupungin satamaolojen yleistä järjestämistä, joten niihin ei voitu ryhtyä ennen rahatilanteen parantumista.

 

Tämä kuva Hämeensaaresta ja Rantatorin rannasta 1900-luvun alusta oli äskettäin esillä Hämeenlinnan
kaupungin museon kuvanäyttelyssä Muuttuva kaupunki kuvissa. Kuvan keskiössä on 1911 laulujuhlien
urheilukisoja varten valmistunut ns. Vanha urheilukenttä, mutta selvästi näkyy, kuinka pohjoiseen vesi
yhä 1900-luvun alun vuosikymmeninä työntyi.
Kuva Hämeenlinnan kaupunginmuseo kuvakokoelmista.

Hiukan aiemmin eli 5.6.2024 valtuusto hyväksyi asemakaavaehdotuksen Vanhan hautausmaan, Ojoisten rajan ja Hattulaan vievän maan tien väliselle alueelle. Tuohon asti ne olivat siis olleet varsin villiä aluetta.

Kaupungin vanhoja asemakarttoja tutkineille lienevät keskustan pääkatujen vaihdelleet nimitykset ja keskustan kaksi Linnankatua sangen tuttuja. Edellä mainitun Vanhan hautausmaan ympäristön asemakaavaehdotuksen aikoihin kesäkuun alussa jätettiin myös pöydälle Teknillisen konttorin laatima ehdotus Myllymäen kaupunginosan katujen nimiksi. Valmistusvaliokunta asetti myöhemmin keskuudestaan jaoston nimiehdotuksia tarkistamaan. Korjattukin ehdotus joutui uudelleen pöydälle lokakuussa ja uudelleen Valmistusvaliokuntaan marraskuussa.

 

Kaurialan aluetta vuoden 1926 asemakartassa. Selkeitä katulinjoja on toki nykytilanteeseen verrattuna jo
havaittavissa, mutta tietyt kadunnimet esiintyvät yllättävissäkin paikoissa. Esimerkiksi Sibeliuksenkatua
piti 1926 lähteä etsimään Kaurialasta. Viisarintiekin  on ihan jossain muualla kuin nykyään.
Kuva yksityiskohdasta Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926, Hämeenlinnan Lydia - Digi - Yleisten
kirjastojen digitoimaa aineistoa.

 

Jotain päätöksiä kadunnimistä sentään saatiin viimein joulukuussa aikaan. Läntinen Linnankatu eli nykyinen Sibeliuksenkatu muuttui Linnankaduksi. Jo tuolloin tosin oli esillä myös ehdotus kadun nimeämisestä Sibeliuksenkaduksi tai vanhan nimen säilyttämisestä, mutta se ei vielä sillä kertaa edennyt. Valmistusvaliokunnan ehdotus eli Linnankatu voitti. Niinpä nimenvaihdos näkyykin jo vuotta 1926 esittävässä Hämeenlinnan kaupungin asemakartassa.

Itäinen Linnankatu eli nykyinen Linnankatu muuttui Kirkkokaduksi. Entinen Kirkkokatu vaihtui Kirkkorinteeksi, joka se nykyäänkin yhä on. Eteläinen Niittykatu vaihtui Eteläkaduksi ja Pohjoinen Niittykatu Niittykaduksi. Näin siis toteutui muutos, jonka ajankohtaa olen itsekin jonkin kerran pohtinut. Toinen aprikoittanut merkillisyys on nykyinen Kasarmikadun ja Tampereentien yhdistelmä eli kadunnimen vaihtuminen miltei kesken suoran kadun. Valmistusvaliokunta ehdotti Kasarmikadun muuttamista Tampereentieksi, mutta valtuusto päätti vaihtaa kadunnimen ainoastaan Koulukadusta pohjoiseen Tampereentieksi.

Panimokadun kohdalla jouduttiin siinäkin äänestämään. Valiokunta ehdotti nimeä Palokunnankatu, vaikka sitä oli ehdotettu myös Paavo Cajanderin kaduksi. Äänestyksen voitti Palokunnankatu. Samoin päädyttiin vaihtamaan Läntinen Viertotie Turuntieksi ja Läntinen Vuorikatu Riihikaduksi. Viimeksi mainittu vaikuttaakin olevan mielenkiintoinen, kadonnut katu, joka on ilmeisesti sijainnut nykyisten Torikadun ja Ahokadun välissä jatkeenaan eteläpäässä Hakakatu, joka löytyy edelleen. Läntinen Torikatu sai nimekseen vain Torikatu ja Itäinen Torikatu saanut siitä lähtien kantaa nimeä Louhimokatu. Vuoden 1926 kartassa näkyy Suomen kasarmien länsisivua kulkenut katu jo Vuorikatuna. Melkoinen muutosten sekamelska siis on tuona aikana Myllymäen kupeella kadunnimissä käynyt, mikä asettaa omat vaatimuksensa aikakauden tapahtumia myöhemmin hahmotettaessa asemakaavan kautta.

Kiistelyä oli ilmeisesti Keinusaaren ja keskustan yhdistävän Pitkänsillan ylläpidosta. Syyskuun 11. päivänä Maistraatti antoi julki kirjeessään Valtioneuvoston päätöksen kesäkuun 12 päivältä, jonka mukaan sillan hoitoa ja ylläpitoa varten kerättävien viljakappojen kanto oli oitis lopetettava. Jo lokakuussa 1918 oli annettu nimittäin laki teiden kunnossapidosta maalla, jonka mukaan sillan kunnossapidon katsottiin kuuluvan Hämeenlinnan kaupungille. Silta-asiaa käsittelemään asetettu lakimiesvaliokunta oli nimittäin vuonna 1922 laatinut lausunnon sillan ottamisesta kaupungin huostaan. Mainittu valiokunta oli todennut, että silta olisi laitettava täyteen kuntoon ennen kuin kaupunki sen vastaanottaa ja se jää kaupungin omistukseen. Valtuusto ilmoitti 30.10. maaherralle kaupungin ottavan sillan haltuunsa sen jälkeen kun se tulee täydelliseen kuntoon. 

 

Vuonna 1927 ilmestyi kaupunginmuseon perustajan lehtori Th. Böökin laatimana matkailuopas Hämeenlinna
ympäristöineen. Sen kuvitukseen kuului tämä Hämeenlinnan Pitkääsiltaa esittävä kuva. Mainittu silta
hallitsi näkymää, kunnes se kirjaimellisesti liikenteen pullonkaulana korvattiin 1962-1963 rakennetulla
uudella sillalla.
Kuva: Hämeenlinnan Lydia - Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa.

Muutoksen ajat olivat myös pyyhkäisseet Tähtipuiston ylitse. Lokakuun alussa valtuusto sai rahatoimikamarin kautta käsiteltäväkseen Hämeenlinnan Lähetysyhdistyksen ja NNKY:n pyynnön saada hankkia käyttöönsä Tähtipuiston lounaiskulmassa sijaitsevan paloasemarakennuksen. Rahatoimikamari esitti rakennuksen myyntihinnaksi 50 000 markkaa ja sen alueen vuokraksi 500 markkaa vuodessa. Samassa yhteydessä Hämeenlinnan Raittiusseura anoi, että mainittu paloasema myytäisiin huutokaupalla kaupungissa vaikuttaville aatteellisille yhdistyksille ja seuroille. Rovasti L. Enkvist puolestaan tiedusteli mahdollisuutta talon luovuttamiseksi kaupunki- ja maaseurakunnalle seurakuntataloksi.

Ehdotusten johdosta valtuusto pyysi Valmistusvaliokunnan lausuntoa, jossa 16. 10. todetaan, että vakinaisen palokunnan talon paikka Tähtipuistossa on asemakaavaan merkitty ruiskuhuoneelle. Ilman Valtioneuvoston lupaa rakennusta ei voi luovuttaa. Rakennus katsotaan lausunnossa sitä paitsi liian pieneksi kokouskäyttöä varten. Laajentamiseen puolestaan ei katsota olevan syytä suostua. Jo nykyinen rakennus haittaa puiston kauneutta. Valiokunnan ehdotuksen mukaan Tähtipuisto palautettaisiin alkuperäiseen asuunsa poistamalla paloasemarakennus sitten kun vakinainen palokunta [Palokunnankadun varrella 1924-1984] on muuttanut uuteen huoneistoonsa. Rahatoimikamarin tehtäväksi jäi myydä rakennus sopivalla tavalla siirrettäväksi pois.

 

Yksityiskohta kartasta nimeltään Hämeenlinnan kaupunki n. 1892, talot ja katot eriteltyinä. Tässä ympyröity
Hämeenlinnan Ruiskuhuoneen paikka nykyisen Sibeliuksenpuiston nurkassa.
Kuva Hämeenlinnan Lydia - Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa.

Monelle hämeenlinnalaiselle kaupunginpuisto on muistojen paikka ja etenkin sen laululava menneiden tapahtumien keskus. Itsellenikin lauluvan edusta on ollut kouluaikojen ensimmäisten kevätjuhlien näyttämönä. Vuoden 1911 laulujuhlista Joenhiisi onkin kirjoittanut jo vuosia aiemmin. Tultaessa 1920-luvun alkuun puiston laululava oli ehtinyt ajan kynsissä rappeutua. Ilmeisesti jo heti 1920-luvun alussa rakennettiin sen tilalle väliaikainenlava, joka 2.6.1924 päätettiin hävittää.

Aivan vaille laululavaa sentään ei jääty, koskapa siellä sellainen yhä on. Itse asiassa kaupungissamme toimittiin ilmeisesti varsin ripeästi, sillä heinäkuun lopulla 1924 vietettyjä Hämeen heimojuhlia varten kaupunginpuiston kentälle rakennettiin uusi laululava sekä tilapäinen ruokailukatos keittiöineen. Uusi laululava oli parannus entiseen nähden: esiintymistila syvempi kuin edellinen, perustukset betonille, levykatto. Lisäksi lava- ja ulkoseinien väliin muodostettiin pukeutumishuoneet, mikä mahdollisti pienehköt näytelmätkin.

 

Vuonna 1922 purettiin yksitoista vuotta aiemmin suuria laulujuhlia varten rakennettu näyttämö. Silti
jo vuoden 1924 kunnalliskertomuksessa kirjoitetaan, että "2.6. päätettiin isossa puistoissa oleva laulu-
lava, joka oli rappeutunut, kokonaan hävittää". Tässä kuvassa uusittu, aiempaa paremmin varusteltu
laulu- ja soittolava 1920-luvun kuvassa. Sivuseinien paksuus paljastaa niiden sisään sijoitetut puku-
suojat.
Kuva:  Hämeenlinnan Lydia - Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa.

Mainittakoon vielä, että 19.5. määriteltiin Isonpuiston (siis kaupunginpuisto) laululavan vuokra:

• puiston vuokra päivältä …................................200 mk

• puiston ja lavan vuokra päivältä........................250 mk

• sama teatterinäytäntöjä esitettäessä...................300 mk

• sama arpajaisia toimeenpantaessa.....................450 mk

Suomen Pankin rahamuseon laskurin mukaan 200 mk 1924 vastaisi nykyään 75,29 euroa. Työmiehen tuntipalkka tuolloin oli keskimäärin 5,49 mk. Puoli kiloa kahvia maksoi paahdettuna 15,74 mk ja junalippu 2.luokassa Hämeenlinnasta Helsinkiin 33,66 mk.

Vuosi 1924 oli tuonut korkeat kevättulvat, jotka aiheuttivat puistonhoidolle lisätöitä etenkin rantapuistossa. Käytäviä kunnostettiin ja rantatukia vahvistettiin. Saatiin myös huomata, että huomattavasti lisääntyneen automobiililiikenteen vuoksi puistojen ajoteihin täytyi uhrata varoja enemmän kuin oli ennalta arvioitu. Tarpeelliset korjaustyöt maanteiden kunnossapitoineen olisivat olleet huomattavan paljon kalliimpia ellei olisi saatu oikeutta hankkia kuorma-automobiili tarvittavien soramäärien kuljetusta varten. Auton hankinta lopetti samalla miltei kaikki rakennuskonttorin hevosajot.

Muina sorastustöinä vuosikertomus esittelee syrjäkatujen ja Hämeentien kunnossapidon ka Kankaantaustantien kunnostuksen. Jälkimmäisen maaherran päätös oli katsonut kylätieksi, joten kaupungin oli huolehdittava omasta osuudestaan.

Tässä on ollut pikainen kurkistus Hämeenlinnan vuoteen 1924. Paljon on jäänyt vielä tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Muisteltavaa ja tutkisteltavaa riittää vielä uuteenkin tekstiin. Etenkin jo useamman vuoden vireillä ollut ajatus ja sittemmin vuonna 1924 voimallisemmin esille tullut ajatus maanvaihdosta Hämeenlinnan maalaiskunnan ja Hämeenlinnan välillä olisi oman kirjoituksensa aihe. Kyseessä oli pyrkimys saada kaupungille Ojoisten ja Hätilän virkatalot vastikkeenaan kaupungin Padasjoen pitäjässä omistaman Verhon kartanon maat. Lyhyesti kerrottuna maalaiskunta ei ollut innostunut luovuttamaan kaupungille elinvoimaisimpia alueitaan. Tarvittiin perusteellinen aikakausien muutos, jotta maalaiskunta pääosiltaan saatiin liitettyä 1948 kaupunkiin.

Näin lopuksi lähinnä yksityiskohtana musiikin harrastajille kerrottakoon, että tahtoessaan käyttää kaupungin flyygeliä tuli maksettavaksi 25 markaa kerralta. Tammikuun 10. päivän päätöksellä maksu jätettiin kirjakauppias E. Rytkösen kerättäväksi sopimuksen mukaan. Jälleen siis uusi tehtävä, joka paljastuu herra Rytkösen hoidossa olleeksi.

 

 ***

 

Lähteet:

Hämeenlinnan kunnalliskertomus 1924 XVII

Y.S. Koskimies. Hämeenlinnan kaupunki 1945-1974
Palokunnantalo, https://hameenlinnanvpk.fi/palokunnantalo/
Rahamuseon rahanarvon muunnin; https://app.rahamuseo.fi/?calculator=true
Hämeenlinnan kaupunginmuseon kuvakokoelma
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Lydia -Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa

 

 

Kadonneilla kaduilla

Akseli Salokannel muistelee 1964 kirjassaan Vanhaa Hämeenlinnaa mainiosti elämää 1800-luvun kahdella viimeisellä vuosikymmenellä. Kertomuksissaan hän yhdistää tarkoituksella Myllymäen Kaurialaan. Tarkasti piirtyy lukijan mieleen muun muassa 1880-luvun Uuden torin tienoo Kaurialan ja Myllymäen välissä. Aluetta on aikanaan kutsuttu myös Myllymäen toriksi ja se on antanut nimensä Torikadulle. Kaupungin suunnasta torille saavuttiin Läntistä Viertotietä (Chaussèe katua, vuoteen 1924). Nykyään katu tunnetaan Turuntienä ja on Hämeenlinnan vilkkaimpia väyliä. Salokanteleen kouluvuosina katu oli surkeassa kunnossa. ”Sepeleistä huolimatta olivat pyörien muodostamat raiteet syvät ja kuoppaiset. Kaupunkiin matkaavat raskaat hiekkakuormat sitä yhä rasittavat.” Moiset huomiot on syytä pitää mielessä, jos matkanteko jonkin verran sattuu tuntumaan nykymatkaajan takalistossa.

Torin ylälaidassa ollut pumppukaivo on jo ammoin kadonnut. Itse sen sijaan muistan lapsuudestani ja nuoruudestani pohjoislaidalla olleen elokuvateatterin, jonka kohtaloksi koitui väistyä uuden asuinkerrostalon tieltä videoajan syrjäyttäessä teatterit melkein tyystin. Salokanteleen lapsuudessa niillä paikkeilla oli veden täyttämiä savikuoppia, joiden kerrotaan syntyneen jo keskustan kirkkoa rakennettaessa. Myllymäen kupeella on kuulemma toiminut aikanaan useampikin savenvalaja, joten moiset kuopat eivät ole mitään tavatonta olleet. Puiston laidalle seisahtuessani saatan nähdä silmissäni 1880-luvun vesselit pyydystämässä ruutanoita. Torin luoteispuolella sijaitsivat ilmeisesti puutarhureiden Strahoffin ja Kurjatkinin palstat. Kurjatkinin kaalimaihin rajoittui syvin savikuoppa, jota kutsuttiin Siperian kulmaksi. Se oli liian syvä kahlaamiseen. Savikuoppien pieniä ruutanoita käytettiin täkyinä koukkukalastuksessa. Niillä käytiin jonkinlaista kaupankäyntiä kaupungin suuntaan.

Matti Alangon Katu 9. Tämä on ollut ennen Peltokatua, 

jonka itäpuolelta ovat alkaneet kaupungin pellot ja puutar-

hurien palstat. Näillä main sijaitsivat  1880-luvulla nahkuri

Ahlgrenin talo ja verstas.

Salokannel kertoo myös nahkuri Ahlgrenin talosta, jonka pihamaalla oli suuria parkkikasoja. Niistä löytyi isoja kastematoja. Hän antaa myös tarkan osoitteen, Peltokatu 9. Kaupunkilaisten vanha polvi varmaan osaa asettaa mielessään paikan kartalle. Kaupunki oli kuitenkin kovin erilainen vielä 1964, jolloin Salokannel kirjansa kirjoitti, joten itse jouduin ottamaan avukseni Hämeenlinnan olympiavuoden 1952 opaskartan varmistaakseni kyseisen paikan sijainnin. Tuo olympialaisten kohteita ja kaupungin rakennetta esittelemään laadittu kartta on muutenkin oiva apu menneen kaupunkikuvan hahmottamisessa. Näin saa pikaisesti selville, että nykyinen Matti Alangon Katu on kantanut ennen nimeä Peltokatu. Vanhan nimen alkuperä käy puolestaan selkeästi esille katsellessa vuoden 1887 asemakaavaa: kadun pohjoispuolelta alkoivat kaupungin pellot, joilla siis sijaitsivat myös puutarhureiden palstat.

Tarkistettuani kadonneen Peltokadun sijainnin aloin pohtia muitakin Hämeenlinnan hävinneitä tai ainakin hahmoltaan ja nimiltään muuttuneita katuja. Kertoessaan vanhan Myllymäen asukkaista ja heidän mökeistään lähteeni osoittaa joitain paikkoja hyvinkin selkeästi niin kuin Torikatu 2, jonne Hauhon Ilmoilasta kotoisin ollut korpraali Antti Kurt oli rakentanut mökin. Mökki ja sen tilalle rakennusmestari Laxénin 1880-luvun alussa rakennuttama talo ovat niin kuin myös Torikatu 4:ssä ollut nk. ”Piispan kulman” talo ovat saaneet tehdä tietä uudisrakennusten tieltä. Paikka on silti hahmotettavissa. Kun kirjoittaja alkaa kertoa Torikadun ja Eteläkadun kulmasta laskeutuneen tien varressa olleesta Elias Johanssonin eli Haitin mökistä ja saunasta, nykylukija alkaa jo hieroa otsaansa.

Eteläkatu johti ennen aivan Myllymäen päälle asti, jolloin se saattoi tavoittaa kulmittain Kalliokujan.
Mainitun kujan yläpäässä sijaitsi Salokantelen isän mylläri Sirenin tuulimylly, joka purettiin jo 1891.
Vasemmassa reunassa entinen Eteläkadun länsipää eli nykyinen Selkäsuonkatu kapenee kevyen
liikenteen väyläksi, joka yhtyy Torikatuun. Oikeassa kuvassa  Kalliokujan ja Torikadun risteys. Polku
Selkäsuonkadulle lähtee vasemmasta laidasta alas.

Torikatu ja Eteläkatu? Kun avuksi otetaan jälleen vuoden 1952 kartta, paljastuu, että tuolloin Eteläkatu on johtanut alhaalta aina ylös kasarmialueen laitaa Torikadun alkupäähän. Itse asiassa Hämeenlinna-Seuran julkaisussa Kaupunki kuvissa I löytyy sivulta 98 mainio kuva 1930-luvun tulvien ajoilta, jolloin Eteläkatua pääsi entisen nahkatehtaan kulmilta Lahdensivuntien alkupäähän samanlaista pengerryssiltaa pitkin kuin Pikkutorin suunnalta Vanhan hautausmaan kulmalle. Eteläkatu siis jatkui kuvan osoittamasta paikasta ylös Myllymäelle. Moottoritien katkaisema pätkä katua tunnetaan nykyisin Selkäsuonkatuna. Sivumennen sanoen uusi moottoritien kate on rakennettu Selkäsuolle. Juuri ilmestyneessä Hämeenlinnan historiassaan Ilkka Teerijoki kuvaa Eteläkadun olleen syyssateiden jälkeen niin liejuinen, että paras väline sen ylittämiseen olisi ollut vene. Asiaan liittyen edellä mainitussa Kaupunki kuvissa teoksessa onkin sivulla 15 usein esillä ollut kuva, jossa tuntematon mieshenkilö meloo Suomen kasarmien ja Kaivokadun väliselle heitteikölle tulvineessa vedessä.

Eteläkatu (vasemmalla) ja Selkäsuonkatu syyskuun alussa 

2014. Vasemman kuvan taustalla häämöttää moottoritien kat-

teen kauppakeskus. Ennen moottoritien rakentamista näitä

kadunpätkiä yhdisti siltapengerrys samaan tapaan kuin 

Turuntien päässä.

Eteläkatu johdattelee meidät myös seuraavan kadonneen kadun jäljille. Vuoden 1887 asemakaavasta löytyy nimittäin Eteläinen Niittykatu. Se puolestaan on kulkenut Eteläkadun paikalla. Keskustan pohjoispuolella on ollut vastinparina Pohjoinen Niittykatu, nykyisin lyhyesti Niittykatu. Raastuvankadulle päätyy seistessään Raatihuoneenkadulla, Residensi katua kutsutaan Hallituskaduksi. Panimokatu on vaihtunut Palokunnankaduksi. Vuoden 1926 asemakartassa näkyy Linnankatu paikalla, josta löytyy vuodesta 1951 alkaen Sibeliuksenkatu. Linnankatu on vaihtunut torin vastakkaiselle puolelle pyyhkäisten tieltään Kirkkokadun. Mainitun Kirkkokadun paikalta löytyy vuoden 1887 kartassa Itäinen Linnankatu, jolla tuolloin on ollut parinaan nykyisen Sibeliuksenkadun kohdalla Läntinen Linnankatu. Rantakatua etsivän pitää suunnistaa Arvi Kariston Kadulle. Nimien vaihdoksia seuratessaan menee melkein pyörälle päästään.

Kauppakeskuksen rakennusmassa peittää tyystin näkymän Selkäsuolla. 

Palataanpa vuoteen 1952. Kulkija tahtoi lähteä Eteläkadulta kohti Helsinkiä. Moottoritietä ei ollut, ja Vikmaninlahtikin huuhteli vesillään huomattavasti läntisempää rantaa kuin nykyään. Lahdensivuntie oli jo olemassa, mutta vaihtui ilmeisesti Jaakonkadun risteyksen tienoilla Helsingintieksi. Aluksi loivasti kaakkoon suuntautunut maantie kääntyi Kanakouluntien ja Virvelintien yhtymäkohdan tienoilla etelään. Nykyisinkin Lapiontieltä koilliseen johtava Mehiläisen tie ylitti tuolloin Helsingin tien ja yhtyi Visamäentiehen. Samalla se seurasi Hämeenlinnan ja Vanajan rajaa. Tässä kohtaa voi havaita konkreettisesti Hämeenlinnan kaupunkia vuoteen 1967 painaneet ahtaat rajat. Torilta kaupungin etelärajalle ei ollut kummoinenkaan kävelymatka!

Vasemmalla näkymä käännyttäessä Lahdensivuntieltä kohti Visamäentietä kohdasta, missä Mehiläisentie

tavoitti entisen Helsingintien. Oikealla on vastakkainen suunta takaisin kohti Mehiläisen tietä. Nykyään

välissä on moottoritie ja uudisrakennuksia. Vanajan ja Hämeenlinnan raja kulki tämän tielinjan ja pellon vä-

lissä. Sittemmin uudet rakennukset ovat häivyttäneet kuntarajaa, vaikka Visamäenkoillispuolella onkin  yhä

nähtävissä kapea epämääräinen pusikkokaistale.

Olympiavuoden kartalle on myös hahmoteltu Pohjoinen valtatie Kaivokadun ja Puutarhakadun väliin Lukiokadun tasalta. Tässä jälleen silmä löytää kadonneen kadunnimen. Puutarhakatu on hävinnyt kartalta ja muutettu Eureninkaduksi. Se on epäilemättä viitannut kaupunkilaisten ja erityisesti puutarhureiden Kaurialassa sijainneisiin viljelyksiin. Puutarhakatua on suunniteltu jatkettavaksi Käänteenaron pohjoispäähän asti.  Vuonna 1952 Vanhan hautausmaan luoteislaitaa seurasi Birger Jaarlinkadun jatkeena kadunpätkä, joka oli saanut nimensä Eurenilta. Sama lyhyt katu näkyy myös vuoden 1926 asemakartassa. Nykyisin paikalla on kapea kuja. 

Pohjoinen valtatie olisi puolestaan suunnattu suoraan Ojoisten läpi siten, että se olisi lopulta kulkenut nykyisten Puistonmäentien ja Antreantien linjaa. Hipposkatu olisi halkaissut Pullerinkentän yhtyäkseen Härkätiehen nykyisen Palloiluhallin kulmilla eli moottoritien ylittävän Ojoisten sillan kohdilla.

Vasemmalla Parkkimäentie erkanee Kurkkutiestä. Taustalla häämöttää Kettumäentielle johtava yhdyspolku. 

Vuonna 1952 Tämä kadunpätkä oli Kettumäentien kaakkoispää sen ulottuessa Kurkkutielle asti. Oikeassa

kuvassa näkyy Puistonmäentien kakakoinen pää, jonka kautta niin sanotun Pohjoisen valtatien ilmeisesti 

kaavailtiin johtavan suoraan Käänteenarolta. Tällöin siis Hippostie olisi saattanut halkaista Pullerinkentän 

nykyisen Ojoisten sillan kohdalle.

Moottoritie otettiin käyttöön 1964. Se halkoo yhä Ojoisten aluetta, muttei suinkaan kohti Puistonmäentietä.

Kuva on otettu keväällä 2014 Ojoisten sillalta kohti etelää. Jossain kulmittain selän takana sijaitsee Teerentie.

Suunnilleen näille main on vuoden 1952 opaskarttaan merkitty suunniteltu Hipposkadun ja Härkätien

risteys.

Fasaanintie ja Metsonpolku syyskuun alussa 2014. Kun 

ensimmäinen koulutieni kulki aikoinaan tästä, paikalla oli

yhä Härkätie. Muistan ison punaisen ladon, joka oli

suunnilleen keskivaiheilla kuvan esittämää aluetta.

Nykyisen Tiiriön aluekin olisi hiukan toisenlainen, mikäli olympiakarttaan kirjatut suunnitelmat olisivat toteutuneet aivan sinällään. Silmämäärin katsoen Pälkäneentiehen yhtyvä Tiiriöntie olisi alkanut hiukan toteutunutta idempää, läheltä Katsastusmiehentien eteläpäätä. Itse muistan lapsuudestani, kuinka Parolantietä jatkettiin Pullerinkentän nurkalta luoteeseen kohti Viisarintietä. Kadonneisiin teihin voi lukea myös nykyään Metsonpoluksi ynnä Fasaanin- ja Metsontieksi kuulunut osuus Härkätietä.

Katujärjestelyt ovat olennaisesti muovanneet kaupunkinäkymää eri puolilla Hämeenlinnaa. Tiiriön suunnalta minulla on joitain omakohtaisia muistikuvia aivan varhaisimmasta lapsuudesta 1960-luvulta. Eri puolilta kaupunkia löytyy varmaan muitakin esimerkkejä, mutta nämä ovat nousseet viime aikoina omaan mieleeni pyrkiessäni hahmottamaan kaupunkikuvan muutosta kuluneina vuosikymmeninä. Varsinkin nykyisenä gps-aikakautena luotamme löytävämme etsimämme sangen vaivatta, mutta jo viisikymmentä vuotta sitten kirjoitetun tekstin ymmärtämiseen tapahtuneet muutokset vaikuttavat olennaisesti niin kuin esimerkiksi Salokanteleen teoksen kuvaileminen paikkojen sijoittamiseen oikeille sijoilleen. Siinä samalla kun ympärillemme rakennetaan runsaasti uutta paljon vanhaa katoaa iäksi.

Maitolaituri hankien keskellä. Paikka entisellä Härkätiellä lienee nykyisen Tiiriön Metsonpolun varrella,
taustalla olettaisin olevan Viisarille johtaneen maantien. Isäni on ottanut kuvan otaksuttavasti 1960-luvulla.
Varhaisimmat muistikuvani liittyvät juuri tähän maitolaituriin, joka sittemmin kyllä siirrettiin pois Härkätien
sivusta.

Lähteet:

Y.S.Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944

Ilkka Teerijoki. Hämeenlinnan historia. Ensimmäisestä maailmansodasta 2000-luvulle. 2014

Pikkutori, Suomen kasarmit ja vanha hautausmaa. Asemakaavoitus, rakennushistoria ja kaupunkikuva. Tmi Lauri Putkonen, raportti 16.5.2007

Akseli Salokannel. Vanhaa Hämeenlinnaa. 1964

Hämeenlinnalaisia 1639-1989. Hämeenlinnan kaupunki, 1989. Hämeenlinna 350 vuotta.

Hämeenlinnan alueen vanhoja karttoja ja kaavoja voi katsoa muun muassa Hämeenlinnan Lydiasta
http://kirjasto.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/