Äskettäin saimme tutustua kaupunginmuseon näyttelyssä kaupunkimme kadonneeseen ilmeeseen ja menetettyyn ilmiasuun. Kukin valokuva on hetkensä seisautettu ikuistus, mutta jokainen niistä kätkee sisäänsä varjon seisahtumattomasta ajasta ja aikalaistensa pyrkimyksistä. Osin äskettäin näkemieni kuvien innoittamana koetan nyt kurkistaa noiden ikuistettujen ja iäksi kadotettujen seinien taakse.
Ensimmäisenä oppaina olkoot kaiut sadan vuoden takaa eli Hämeenlinnan kaupungin kunnalliskertomus 1924. Sieltä löytyy tiivistettynä joitain nykypolville kenties yllättäviäkin tiedonjyväsiä.
Ensinnä huomio kiinnittyy asiaan, joka huomattiin museon näyttelyssäkin eli kaupunkikeskustan eteläiseen rantaviivaan. Varsin myöhään 1950- ja 1960-luvuilla Vanajaveden aallot huuhtelivat varsin lähellä linja-autoaseman nurkkaa ja miltei Wetterin eli nykyisen kaupungintalon kohdilla. Silti vuoden 1924 vuosikertomuksesta saamme tietää, että Rahatoimikamari lähetti [valtuustolle] 24.9.2024 Rakennustoimiston suunnitelman Rantatorin ja urheilukentän muodostaman lahden täyttämisestä Hämeensaaren rajasta Wetterhoffin kutomakoulun nurkalle asti. Rakennuskonttori ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle, koska lahtea täyttämisestä huolimatta pidettiin laivoille ja lotjille liian matalana. Käytännössä lahti oli alusten käytettävissä puolen vuoden ajan, joten paikka katsottiin kuitenkin sopivaksi halkojen yms varastopaikkana. Rahapula haittasi sekä lahden täyttämistöitä, että kaupungin satamaolojen yleistä järjestämistä, joten niihin ei voitu ryhtyä ennen rahatilanteen parantumista.
 |
| Tämä kuva Hämeensaaresta ja Rantatorin rannasta 1900-luvun alusta oli äskettäin esillä Hämeenlinnan kaupungin museon kuvanäyttelyssä Muuttuva kaupunki kuvissa. Kuvan keskiössä on 1911 laulujuhlien urheilukisoja varten valmistunut ns. Vanha urheilukenttä, mutta selvästi näkyy, kuinka pohjoiseen vesi yhä 1900-luvun alun vuosikymmeninä työntyi. Kuva Hämeenlinnan kaupunginmuseo kuvakokoelmista. |
Hiukan aiemmin eli 5.6.2024 valtuusto hyväksyi asemakaavaehdotuksen Vanhan hautausmaan, Ojoisten rajan ja Hattulaan vievän maan tien väliselle alueelle. Tuohon asti ne olivat siis olleet varsin villiä aluetta.
Kaupungin vanhoja asemakarttoja tutkineille lienevät keskustan pääkatujen vaihdelleet nimitykset ja keskustan kaksi Linnankatua sangen tuttuja. Edellä mainitun Vanhan hautausmaan ympäristön asemakaavaehdotuksen aikoihin kesäkuun alussa jätettiin myös pöydälle Teknillisen konttorin laatima ehdotus Myllymäen kaupunginosan katujen nimiksi. Valmistusvaliokunta asetti myöhemmin keskuudestaan jaoston nimiehdotuksia tarkistamaan. Korjattukin ehdotus joutui uudelleen pöydälle lokakuussa ja uudelleen Valmistusvaliokuntaan marraskuussa.
 |
| Kaurialan aluetta vuoden 1926 asemakartassa. Selkeitä katulinjoja on toki nykytilanteeseen verrattuna jo havaittavissa, mutta tietyt kadunnimet esiintyvät yllättävissäkin paikoissa. Esimerkiksi Sibeliuksenkatua piti 1926 lähteä etsimään Kaurialasta. Viisarintiekin on ihan jossain muualla kuin nykyään. Kuva yksityiskohdasta Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926, Hämeenlinnan Lydia - Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa. |
Jotain päätöksiä kadunnimistä sentään saatiin viimein joulukuussa aikaan. Läntinen Linnankatu eli nykyinen Sibeliuksenkatu muuttui Linnankaduksi. Jo tuolloin tosin oli esillä myös ehdotus kadun nimeämisestä Sibeliuksenkaduksi tai vanhan nimen säilyttämisestä, mutta se ei vielä sillä kertaa edennyt. Valmistusvaliokunnan ehdotus eli Linnankatu voitti. Niinpä nimenvaihdos näkyykin jo vuotta 1926 esittävässä Hämeenlinnan kaupungin asemakartassa.
Itäinen Linnankatu eli nykyinen Linnankatu muuttui Kirkkokaduksi. Entinen Kirkkokatu vaihtui Kirkkorinteeksi, joka se nykyäänkin yhä on. Eteläinen Niittykatu vaihtui Eteläkaduksi ja Pohjoinen Niittykatu Niittykaduksi. Näin siis toteutui muutos, jonka ajankohtaa olen itsekin jonkin kerran pohtinut. Toinen aprikoittanut merkillisyys on nykyinen Kasarmikadun ja Tampereentien yhdistelmä eli kadunnimen vaihtuminen miltei kesken suoran kadun. Valmistusvaliokunta ehdotti Kasarmikadun muuttamista Tampereentieksi, mutta valtuusto päätti vaihtaa kadunnimen ainoastaan Koulukadusta pohjoiseen Tampereentieksi.
Panimokadun kohdalla jouduttiin siinäkin äänestämään. Valiokunta ehdotti nimeä Palokunnankatu, vaikka sitä oli ehdotettu myös Paavo Cajanderin kaduksi. Äänestyksen voitti Palokunnankatu. Samoin päädyttiin vaihtamaan Läntinen Viertotie Turuntieksi ja Läntinen Vuorikatu Riihikaduksi. Viimeksi mainittu vaikuttaakin olevan mielenkiintoinen, kadonnut katu, joka on ilmeisesti sijainnut nykyisten Torikadun ja Ahokadun välissä jatkeenaan eteläpäässä Hakakatu, joka löytyy edelleen. Läntinen Torikatu sai nimekseen vain Torikatu ja Itäinen Torikatu saanut siitä lähtien kantaa nimeä Louhimokatu. Vuoden 1926 kartassa näkyy Suomen kasarmien länsisivua kulkenut katu jo Vuorikatuna. Melkoinen muutosten sekamelska siis on tuona aikana Myllymäen kupeella kadunnimissä käynyt, mikä asettaa omat vaatimuksensa aikakauden tapahtumia myöhemmin hahmotettaessa asemakaavan kautta.
Kiistelyä oli ilmeisesti Keinusaaren ja keskustan yhdistävän Pitkänsillan ylläpidosta. Syyskuun 11. päivänä Maistraatti antoi julki kirjeessään Valtioneuvoston päätöksen kesäkuun 12 päivältä, jonka mukaan sillan hoitoa ja ylläpitoa varten kerättävien viljakappojen kanto oli oitis lopetettava. Jo lokakuussa 1918 oli annettu nimittäin laki teiden kunnossapidosta maalla, jonka mukaan sillan kunnossapidon katsottiin kuuluvan Hämeenlinnan kaupungille. Silta-asiaa käsittelemään asetettu lakimiesvaliokunta oli nimittäin vuonna 1922 laatinut lausunnon sillan ottamisesta kaupungin huostaan. Mainittu valiokunta oli todennut, että silta olisi laitettava täyteen kuntoon ennen kuin kaupunki sen vastaanottaa ja se jää kaupungin omistukseen. Valtuusto ilmoitti 30.10. maaherralle kaupungin ottavan sillan haltuunsa sen jälkeen kun se tulee täydelliseen kuntoon.
 |
| Vuonna 1927 ilmestyi kaupunginmuseon perustajan lehtori Th. Böökin laatimana matkailuopas Hämeenlinna ympäristöineen. Sen kuvitukseen kuului tämä Hämeenlinnan Pitkääsiltaa esittävä kuva. Mainittu silta hallitsi näkymää, kunnes se kirjaimellisesti liikenteen pullonkaulana korvattiin 1962-1963 rakennetulla uudella sillalla. Kuva: Hämeenlinnan Lydia - Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa. |
Muutoksen ajat olivat myös pyyhkäisseet Tähtipuiston ylitse. Lokakuun alussa valtuusto sai rahatoimikamarin kautta käsiteltäväkseen Hämeenlinnan Lähetysyhdistyksen ja NNKY:n pyynnön saada hankkia käyttöönsä Tähtipuiston lounaiskulmassa sijaitsevan paloasemarakennuksen. Rahatoimikamari esitti rakennuksen myyntihinnaksi 50 000 markkaa ja sen alueen vuokraksi 500 markkaa vuodessa. Samassa yhteydessä Hämeenlinnan Raittiusseura anoi, että mainittu paloasema myytäisiin huutokaupalla kaupungissa vaikuttaville aatteellisille yhdistyksille ja seuroille. Rovasti L. Enkvist puolestaan tiedusteli mahdollisuutta talon luovuttamiseksi kaupunki- ja maaseurakunnalle seurakuntataloksi.
Ehdotusten johdosta valtuusto pyysi Valmistusvaliokunnan lausuntoa, jossa 16. 10. todetaan, että vakinaisen palokunnan talon paikka Tähtipuistossa on asemakaavaan merkitty ruiskuhuoneelle. Ilman Valtioneuvoston lupaa rakennusta ei voi luovuttaa. Rakennus katsotaan lausunnossa sitä paitsi liian pieneksi kokouskäyttöä varten. Laajentamiseen puolestaan ei katsota olevan syytä suostua. Jo nykyinen rakennus haittaa puiston kauneutta. Valiokunnan ehdotuksen mukaan Tähtipuisto palautettaisiin alkuperäiseen asuunsa poistamalla paloasemarakennus sitten kun vakinainen palokunta [Palokunnankadun varrella 1924-1984] on muuttanut uuteen huoneistoonsa. Rahatoimikamarin tehtäväksi jäi myydä rakennus sopivalla tavalla siirrettäväksi pois.
 |
| Yksityiskohta kartasta nimeltään Hämeenlinnan kaupunki n. 1892, talot ja katot eriteltyinä. Tässä ympyröity Hämeenlinnan Ruiskuhuoneen paikka nykyisen Sibeliuksenpuiston nurkassa. Kuva Hämeenlinnan Lydia - Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa. |
Monelle hämeenlinnalaiselle kaupunginpuisto on muistojen paikka ja etenkin sen laululava menneiden tapahtumien keskus. Itsellenikin lauluvan edusta on ollut kouluaikojen ensimmäisten kevätjuhlien näyttämönä. Vuoden 1911 laulujuhlista Joenhiisi onkin kirjoittanut jo vuosia aiemmin. Tultaessa 1920-luvun alkuun puiston laululava oli ehtinyt ajan kynsissä rappeutua. Ilmeisesti jo heti 1920-luvun alussa rakennettiin sen tilalle väliaikainenlava, joka 2.6.1924 päätettiin hävittää.
Aivan vaille laululavaa sentään ei jääty, koskapa siellä sellainen yhä on. Itse asiassa kaupungissamme toimittiin ilmeisesti varsin ripeästi, sillä heinäkuun lopulla 1924 vietettyjä Hämeen heimojuhlia varten kaupunginpuiston kentälle rakennettiin uusi laululava sekä tilapäinen ruokailukatos keittiöineen. Uusi laululava oli parannus entiseen nähden: esiintymistila syvempi kuin edellinen, perustukset betonille, levykatto. Lisäksi lava- ja ulkoseinien väliin muodostettiin pukeutumishuoneet, mikä mahdollisti pienehköt näytelmätkin.
 |
|
Vuonna 1922 purettiin yksitoista vuotta aiemmin suuria laulujuhlia varten rakennettu näyttämö. Silti |
Mainittakoon vielä, että 19.5. määriteltiin Isonpuiston (siis kaupunginpuisto) laululavan vuokra:
puiston vuokra päivältä …................................200 mk
puiston ja lavan vuokra päivältä........................250 mk
sama teatterinäytäntöjä esitettäessä...................300 mk
sama arpajaisia toimeenpantaessa.....................450 mk
Suomen Pankin rahamuseon laskurin mukaan 200 mk 1924 vastaisi nykyään 75,29 euroa. Työmiehen tuntipalkka tuolloin oli keskimäärin 5,49 mk. Puoli kiloa kahvia maksoi paahdettuna 15,74 mk ja junalippu 2.luokassa Hämeenlinnasta Helsinkiin 33,66 mk.
Vuosi 1924 oli tuonut korkeat kevättulvat, jotka aiheuttivat puistonhoidolle lisätöitä etenkin rantapuistossa. Käytäviä kunnostettiin ja rantatukia vahvistettiin. Saatiin myös huomata, että huomattavasti lisääntyneen automobiililiikenteen vuoksi puistojen ajoteihin täytyi uhrata varoja enemmän kuin oli ennalta arvioitu. Tarpeelliset korjaustyöt maanteiden kunnossapitoineen olisivat olleet huomattavan paljon kalliimpia ellei olisi saatu oikeutta hankkia kuorma-automobiili tarvittavien soramäärien kuljetusta varten. Auton hankinta lopetti samalla miltei kaikki rakennuskonttorin hevosajot.
Muina sorastustöinä vuosikertomus esittelee syrjäkatujen ja Hämeentien kunnossapidon ka Kankaantaustantien kunnostuksen. Jälkimmäisen maaherran päätös oli katsonut kylätieksi, joten kaupungin oli huolehdittava omasta osuudestaan.
Tässä on ollut pikainen kurkistus Hämeenlinnan vuoteen 1924. Paljon on jäänyt vielä tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Muisteltavaa ja tutkisteltavaa riittää vielä uuteenkin tekstiin. Etenkin jo useamman vuoden vireillä ollut ajatus ja sittemmin vuonna 1924 voimallisemmin esille tullut ajatus maanvaihdosta Hämeenlinnan maalaiskunnan ja Hämeenlinnan välillä olisi oman kirjoituksensa aihe. Kyseessä oli pyrkimys saada kaupungille Ojoisten ja Hätilän virkatalot vastikkeenaan kaupungin Padasjoen pitäjässä omistaman Verhon kartanon maat. Lyhyesti kerrottuna maalaiskunta ei ollut innostunut luovuttamaan kaupungille elinvoimaisimpia alueitaan. Tarvittiin perusteellinen aikakausien muutos, jotta maalaiskunta pääosiltaan saatiin liitettyä 1948 kaupunkiin.
Näin lopuksi lähinnä yksityiskohtana musiikin harrastajille kerrottakoon, että tahtoessaan käyttää kaupungin flyygeliä tuli maksettavaksi 25 markaa kerralta. Tammikuun 10. päivän päätöksellä maksu jätettiin kirjakauppias E. Rytkösen kerättäväksi sopimuksen mukaan. Jälleen siis uusi tehtävä, joka paljastuu herra Rytkösen hoidossa olleeksi.
***
Lähteet:
Hämeenlinnan kunnalliskertomus 1924 XVII
Y.S. Koskimies. Hämeenlinnan kaupunki 1945-1974
Palokunnantalo, https://hameenlinnanvpk.fi/palokunnantalo/
Rahamuseon rahanarvon muunnin; https://app.rahamuseo.fi/?calculator=true
Hämeenlinnan kaupunginmuseon kuvakokoelma
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Lydia -Digi - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti