Vuosi 2023 päättyy ilmeisesti vanhanajan malliin lumisissa ja pakkasen jäätämissä merkeissä. Ajankierron käännyttyä kiihkeimmistä joulun ajan touhuista syvimpään talveen olen pysähtynyt kuin sattumalta erään Topeliuksen Matkustus Suomessa -teoksen talvisen kuvan ääreen. Kyseessä on H. Munsterhjelmin piirros nimeltä Metsämaa Hauhossa Hämeessä. Sen kera Topelius johdattaa meidät Hämeenmaan saloseuduille.
H. Munsterhjelm. Metsämaa Hauhossa Hämeessä. Topeliuksen teoksen Matkustus Suomessa (1873) kuvitusta. kuva. Doria.fi. https://www.doria.fi/handle/10024/33443 |
Näin hän aloittaa:
”Lunta on Alpeilla, Karpateilla, Pyreneoilla, onpa Atlas-vuorillakin Afrikan paahtavan päivän alla, mutta vilkata elämätä lumen päällä ei nähdä muualla kuin pohjoismailla. Täällä, missä tietön, poluton salo aina on lähellä asunnon kynnystä, ovat siltoja rakentava ensimmäinen jää ja tietä tasoittava ensimmäinen lumi aina tervetulleita vierahia. Heitä paitsi meidän tukkimetsämme jäisivät kannoilleen lahoomaan, meidän laivamme kulkisivat tyhjinä, meidän karjamme kuolisivat nälkään ja tuli takassamme sammuisi talvisella pimeällä. Me itse olisimme puolet vuotta suljetut erille naapureistamme, ja pitkällinen pimeys tuntuisi meistä yksinäisyydessämme kahta synkemmältä.”
Katsellessani Munsterhjelmin piirrosta mieleeni tulee juuri syvimmän talven tammikuu. Tuolloin metsämailla hevosineen tai omineen liikkunut työteliäs hahmo on ollut ilmeisen tavallinen näky. Viimeistään Nuutin päivän jälkeen 7.1. tai 13.1. on saha ja kirves alkanut heilua salomailla. Jälkimmäiselle paikalle mainittu päivä on siirtynyt vuonna 1708, mitä ennen ja osin jälkeenkin rahvas vietti mainittua joulunajan päättäjäistä heti loppiaista seuraavana päivänä eli 7.1.
Kustaa Vilkunan sanoin työkalenterissa tammikuu oli sekä talvilevon että rakennus- ja tarvepuiden hakkuukautta. Tammikuussa puun katsotaan olevan lujaa eikä se kaadettuna lahoa tai homehdu. Toukat karttavat uskomuksen mukaan sitä tuolloin. Hirret eivät halkeile. Suurimittaisten töitten aloittamiselle tammi- eli sydänkuun ei katsota olleen soveliasta aikaa, mutta kaiken tuohon aikaan saadun on katsottu olleen kestävää. Puutavaran lisäksi ainakin Karjalassa on pyritty verkkolangat kehräämään tähän aikaan. Luteet ovat olleet tiineinä sydäntalvella, joten niidenkin hävittämistä sydänkuusta on pidetty tehokkaana.
Loppiaisesta alkavat siis selkäviikot tai härkäviikot niin kuin niitä yhä kuulee usein kuvailtavan. Tässäkin sopii siis kuvitella hauholainen talonpoika kasaamassa tulevien aikojen polttopuitaan. Entisaikaan on ollut myös tapana käyttää kaadettujen mäntyjen ja kuusten oksatkin hyväksi. Talonvaarit, lapset ja naiset pilkkoivat rangat polttopuiksi. Osa havuista levitettiin navettaan, talliin ja lammaskarsinoihin. Havut kypsyttivät eli lämmittivät lannan talvipakkasillakin osaltaan poistaen kylmyyttä navetasta.
Tässä talonpoika kuitenkin kasaa polttopuuta ympärillään luminen sydäntalven metsämaa. Kun pohtii jäätyneen maan parantuneita kuljetusolosuhteita, ei pimein talviaikakaan enää vaikuta yksinomaan vaikealta niin kuin jo Topeliuskin tekstissään antaa ymmärtää. Monet salomaitten pirttien rakennustarpeet on taannoin raahattu paikalleen juuri jäätyneitten suomaitten ja järvenselkien ylitse. Osaamalla varautua leudompana aikana ankaraa talvea vasten on entisaikain ihminen kyennyt hyödyntämään myös lumista ja kylmänhuurteista aikaa, jolloin valokin on jäänyt päivällä lyhyeksi hämyksi.
Vaan antakaamme Topeliuksen vielä jatkaa:
”Edessämme on luminen salo Hämeenmaassa. Hanki on peittänyt hienovartiset kanervat, monikulmaiset kalliot, viidakot, kannot, puiden oksat. Havumetsä seisoo lakastumattomasti vihriäisenä, vaan lumi-taakan alla vaipuneena, ja tuossa rotkossa oikealla puolella on kenties karhulla talvipesänsä. Katsoppas tuota taivaan kaistaletta , joka vasemmalla puolella tuolla perällä näkyy! Se on paksu, harmaa uudin, joka ennen iltaa on tuiskuttava alas uusia, miehenkorkuisia nietoksia lisään; mutta tälle kuvalle ei olisi voinut keksiä sopivampaa taustaa, sillä sen päällä näkyvät puitten kaikki haarat ihmeteltävällä hienoudella. Kaikki on levolla, vaiti, jylhää ja jaloa. Luonto näkyy miettivän omaa salaisuuttansa. Välistä vaan risahduttaa orava hypätessään oksalta oksalle, ja ripoittelee metsäkana hienoja jälkiänsä äsken sataneesen lumi-vitihin.”
Näin siis kuvailee Topelius metsämaata Hämeen Hauholla. Onpa saattanut entisajan metsämies todella katsahtaa työnsä lomassa kohti puiden lomasta häämöttänyttä taivaankantta, joka keskitalvella roikkuu perin alhaalla puidenlatvuksilla. Tuolloin aprikoitiin tulevan kesän säitä tarkkailemalla alkuvuoden ilmoja; tammikuun katsottiin vastaavan heinäkuuta, helmikuun elokuuta jne. Kirkkaassa ja kylmässä tammikuisessa säässä odotettiin sitten poutaista, kuivaa heinäkuuta.
Ja nuo metsän eläimet ovat yhä nykyisinkin havaittavissa jopa yllättävästikin aivan kaupunkimetsiköissä. Äskettäin säpsähdin pientä harjumetsää reunustavalla kävelytiellä tavallista tikkaa tuhdimpaan metsätyöhön eli muutaman metrin päässä oli palokärki takomassa pensasmaisen lehtipuun kylkeä. Tuossa tapauksessa pari runkoa tuli lopulta kuin vesurilla veisteltyä useamman metrin matkalta ja yksi latvus melkein kokonaan katki! Lintu ei vaikuttanut häiriintyvän joidenkin metrin päästä alempaa lampsivista ihmisistä. Niinpä keskitalven metsä ei olekaan koskaan täysin kuollut, ja voimme siten myös antaa ajatuksemme lentää hauholaiselle metsämaalle 1800-luvulle yksinäisen miehen ja hevosensa ollessa kasaamassa polttopuitaan. Jotain sellaista voin ainakin itse tuumailla ulkoillessani jälleen tänä talvena hämäläisessä metsässä, tahi puistossakin.
* * *
Lähteet:
Topelius. Matkustus Suomessa. Ensimmäinen jakso
Kustaa Vilkuna. Vuotuinen ajantieto
Minä juuri muutama päivä sitten tikkaa katselin kotitien sähköpylväässä. Ei hätkähtanyt minua, vaikka siihen mennen tullen pysähdyin kävelylenkilläni. Tietysti tuntee jo, ettei noista ole vaaraa. Mukava oli katsella tuota hauholaista kuvaa ja lukea selostusta; varsinkin kun saattoi ajatella, että niin ne jotkut esi-isät siis siellä. Hyvää alkanutta vuotta☀️
VastaaPoistaKiitos samoin. Noita metsän pieniä puuhailijoita on mukava katsella, ja samalla irtautuu hetkeksi omista huolistaan. - Joenhiisi
Poista