Saamme uuden keskusseurakuntatalon
”Tulkoon tämä seurakuntakoti sellaiseksi paikaksi, jossa Jumalan pyhä henki koskettaa meitä ja sytyttää sydämessämme tulen, jonka voimme viedä omaan kotiimme, yhteiskunnan perussoluun. Me tarvitsemme tällaista kotia, jossa Jumalan sanan henki tulee lähemmäksi kuin suuressa kirkossa”, lausui Tampereen hiippakunnan piispa E. G. Gulin vihkiessään Hämeenlinnan uuden seurakuntatalon 22.1.1961.
Noista sanoista on yli kuusi ja puoli vuosikymmentä. Se on aika, jonka jälkeen Hämeenlinnan pappilan kortteli tulee kokemaan historiassaan uuden muutoksen ulkoasussaan. Yksi tärkeä osanen ihmiselon näyttämöä saa meidät havahtumaan ja huomaamaan kaupungin elävän ja muovautuvan alituiseen. Usein nuo muutokset ovat niin hitaita, että varsinkin kiivastahtiseen sykliin tottunut nykyihminen harhautuu olettamaan ympäristönsä staattisemmaksi kuin mitä se onkaan. Olemme kuitenkin vain osa ihmisten virtaa kenties alitajuisesti peläten meitä ennen olleiden muiston haipumista kaupunkimme ilmiasun jälleen yhdeltä osin muuttuessa. Siksi palauttakaamme mieleemme mennyttä.
Kuten tunnetaan, Hämeenlinnan kaupunki siirrettiin kuninkaan päätöksellä vuonna 1777 vanhalta paikaltaan linnan kupeelta hivenen etelään Saaristen kartanon Niementaustan mäelle. Koska uusi Louis Jean Desprez´n Rooman Pantheonista vaikuttaita saanut kivinen pyörökirkko valmistui vasta vuoden 1798 lopulla, joutuivat kaupunkilaiset aluksi käyttämään jumalanpalveluksissaan vanhaa Pyövelinmäen eteläpuolella ollutta kirkkoa. Uusi hautausmaan paikka valittiin 1782, ja vanhaa kirkkomaata lakattiin vuosisadan vaihteessa käyttämästä. Tosin vuoden 1809 tavattoman suuri kuolleisuus nostatti pyrkimyksiä haudata vanhalle paikalle sotilassairaalassa ja yleisessä vankilassa kuolleet, koska ruumiiden pelättiin täyttävän vasta käyttöön otetun hautausmaan.
Kirkon ja hautausmaan ohella kaupunkilaisten huolena oli myös pappilan kohtalo. Kirkkoherran asuinsija sijaitsi vielä hyvän aikaa kaupungin muuton jälkeen Pyövelinmäen kainalossa. Uuden kaupungin pappilan paikalla hän piti ryytimaataan, kunnes marraskuun 25 pnä 1781 pappila päätettiin lopulta siirtää uuteen kaupunkiin. Osansa asiassa oli vanhan pappilan tonttimaan päätymisellä isossa jaossa Ojoisten kartanolle. Rakentamiseen ottivat osaa sekä kaupunki- että maaseurakunta. Tontteja oli kaksi eli nro:t 33 ja 34, sillä toinen oli suunniteltu kappalaista varten. Koska seurakunnalla ei ollut kappalaisen virkaa, voitiin koko alue käyttää kirkkoherran pappilan tarpeisiin. Vaikka useita rakennuksia siirrettiin aikanaan suoraan vanhasta kaupungista uusille sijoille, kyettiin vain osa vanhan pappilan rakennuksista siirtää, joten suurin osa myytiin huutokaupalla.
 |
| Kartta: Hämeenlinnan Lydia/ Hämeenlinnan kaupunginkirjasto |
Hämeenlinnan kaupungin historian toisen osan liitteenä 5 julkaistussa tonttikartassa uuden pappilan tontit 33 ja 34 näkyvät harmaina oikeassa yläkulmassa.
Kirkkoherra pääsi muuttamaan uuteen pappilaan vuoden 1783 lopussa tai seuraavan vuoden alussa. Piha rakennuksineen noudatteli talonpoikaistalojen muotoa mies- ja karjapihoineen. Ulkorakennuksia sijoitettiin alas viettävälle tonteilla päärakennuksesta itään, kohti rantaa. Itse päärakennuksesta tehtiin edellisiä vankempi, kivijalalle. Pohjakaavana käytettiin vanhahtavaa karoliinisen pappilan pohjakaavaa salin ollessa keskilinjan vieressä Takana oli kaksi kamaria sekä talon toisessa päässä kolme kamaria ja keittiö.
 |
| Kaupungin siirtämisen jälkeen rakennettu kirkkoherran pappila talousrakennuksineen. Päärakennus kuvan keskellä. Magnus von Wrightin öljymaalaus vuodelta 1865. Kuva: Finna/ Hämeenlinnan kaupunginmuseon kuvakokoelma. |
Ulkoasun oletetaan olleen yhä varsin maalaismainen, punamultaista hirsirunkoa. Silti ainakin julkisivun uskotaan olleen lautavuorattu. Kaupunkiseurakunnan tehtävänä oli ylläpitää päärakennus maaseurakunnan puolestaan kylittäin ulkorakennuksista.
Sijaintinsa ansiosta pappila säästyi tuhoisasta 2/3 kaupungista tuhonneesta tulipalosta. Palon jälkeen suorakulmaiseksi muutettu asemakaava vaikutti silti siihenkin. Pappilan tontin säilyessä suurin piirtein entisellä paikallaan sen rajoja kuitenkin siirrettiin. Pappila jäi talousrakennuksineen joksikin aikaa entiselle paikalleen, ja sitä korjailtiin tulevasta siirrosta huolimatta. Mm. vuonna 1860 pappilaan asennettiin kaksi kaakeliuunia. Vuonna 1867 poikettiin maaherran myötämällä luvalla kaksi vuotta aiemmin hyväksytystä palojärjestyksestä tekemmällä pärekatto.
 |
| Yksityiskohta Hämeenlinnan kaupunkia noin vuonna 1892 esittävästä kartasta, johon on eritelty talot ja katot. Olen ympäröinyt pappilan sijainnin. Pappilan tonteille siis aikanaan siirrettiin vain osa pyövelinmäen kupeella olleista rakennuksista. Joitain vuosia sitten oli Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipisteessä kuuntelemassa luentoa, joka käsitteli muun muassa vanhan pappilan rakennuksia. Siellä sain kuulla, että vielä 1900-luvun puolivälissä tuossa korttelissa oli jokin rakennus 1700-luvulta. Kuva: Hämeenlinnan Lydia/ Hämeenlinnan kaupunginkirjasto |
Maistraatti lopulta hylkäsi vuonna 1870 pappilan hoitoa varten asetetun toimikunnan suunnitteleman korjaustyön. Kirkonkokous joutui aloittamaan valmistelut uuden pappilan rakentamiseksi 1871. asemakaavan mukaan rakennuksen tuli ulottua kadun kulmaan. Päärakennus tuli siten käännettäväksi suurin piirtein samalla paikalla uuteen asentoon. Piirustukset hyväksyttiin kiivaaksi luonnehditun äänestyksen jälkeen maaliskuussa 1873. Äänestys synnytti valituksen tuomiokapituliin ja senaattiin, mutta senaatin talousosasto velvoitti marraskuussa 1873 Hämeenlinnan seurakunnan rakentamaan pappilan siten, että ulkotyöt valmistuisivat lokakuun alkuun 1875 mennessä
Arkkitehti Evert Lagerspetz teki lopulliset piirustukset supistetun ohjelman mukaan. Pappilaan tuli yhdeksän asuinhuonetta, keittiö, eteinen, tarjoiluhuone ja suuri ruokakomero. Kirkkoherranvirasto jäi toistaiseksi asuinrakennukseen. Runsaat korkeahkot ikkunat määrittivät yleisilmettä. Lisärakennuksia kohosi tontille vuosina 1878 ja 1898. Lisäksi vuonna 1899 rakennettiin kauan kaivattu erillinen, rapattu kansliarakennus.
Johtuen kyseisten rakennusten vaatimista voimavaroista seurakunta ei kyennyt enää kappalaisen pappilan rakentamiseen. Sille oli tontti varattuna Poltinahon tullin luota, mutta se jäi rakentamattomaksi. Kaupunkiseurakunta maksoi sen sijaan kappalaiselle vuodesta 1826 100 riikintaalaria vuokrarahaa maaseurakunnan toimittaessa kuormallisen koivu- ja mäntyhalkoja kutakin talonsavua kohti.
Uusi aika toi uudet vaatimukset seurakuntien toiminnalle toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Jo 1930-luvulla oli Hämeenlinnassa keskusteltu seurakuntatalon rakentamisesta. Piispantarkastuksessa vuonna 1936 siihen kiinnitettiin huomiota. Oli jo syntynyt päätös seurakuntatalon ja sen yhteyteen sijoitetun kappalaisen pappilan rakentamisesta. Silti maaseurakunnan alueelle rakennettavat Visakankaan seurakuntatalo ja Lahdensivun kappalaispappila valmistuivat 1940-luvun alussa. Hätilän kirkko valmistui 1956.
Keskusseurakuntatalon ensimmäisenä osana valmistui vanhan pappilan viereen kerrostalo-osa 1951-1952. Vanhan puretun pappilan tilalle, kerrostalon viereen kohosi viimein uusi kolmikerroksinen seurakuntatalo vuonna 1960. Rakennus vihittiin käyttöönsä tammikuussa 1961.
 |
| Hämeen Sanomat 23. tammikuuta 1961 |
Vihkiäistilaisuuden kunniavieraista Hämeen Sanomat kirjoitti 23. tammikuuta 1961 mm. seuraavasti:
Vihkiäistilaisuudessa oli seurakuntalaisia avaran juhlasalin täydeltä ja kutsuvieraiden joukossa nähtiin mm. Hämeen läänin maaherra Jorma Tuominen, Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, sosiaalipäällikkäLeo Kari ja Hämeenlinnan varuskunnan komentaja, kenraalimajuri Lauri Sotisaari.
Aikanaan tallentamani lehtileike on hiukan vajaa, mutta siitä selviää ainakin, että juhlatilaisuuden aloitti ylivääpeli Virtasen johtaman seurakuntapoikien soittokunnan musiikkiesitys. Yhteisesti veisatun alkuvirren jmälkeen seurakuntatalon rakennustoimikunnan varapuheenjohtaja , varatuomari Timo Mäki kertoi rakennushankkeen vaiheista.
Kiitosvirren jälkeen lauloi Häeenlinnan kirkkokuoro laulut Iloitkaa Herrassa ja Oi, Jeesus, mä syömmeistäin. Kuoroa johti tirehtööri Kaarlo Voipio.
 |
| Eelis Gideon Gulin. Tampereen piispa 1945-1966. Kuva: Wikimedia Commons |
Puhujana oli myös talon vihkinyt piispa E. G. Gulin, joka vihkiäispuheesaan korosti seurakuntakodin merkitystä kirkon ja kotien välimailla.
Afrikan lähetysaarnaajan, rovasti Kalle Petäjän nimikin tekstissä näkyy. Lisäksi neitien Pykälä ja Peltonen, pastori Taipaleen ja tirehtööri Voipion kvartetin esittämät kaksi hengellistä laulua mainitaan ja että rovasti Yrjö Joutsi niiden jälkeen piti loppurukouksen. Tilaisuuden päätti virsi 427.
Nyt heinäkuun lopulla 2026 voimme Rauhankadun ja Birger Jaarlin kadun kulmassa todeta seurakuntatalon purkamisen alkaneen. Juhlasali on ilmeisesti jo revitty alas. Joku varttuneempi saattaa yhä muistaa lehtikirjoituksessa mainitun vihkiäistilaisuuden ja mielessään paikata tähän jääneet aukkokohdat. Purettujen seinien lomitse ohikulkija on saattanut nyt kurkistaa senkin tilan jäänteisiin, joissa vihkiäisten virret kaikuivat ja kohottavat puheet kaikuivat. Silti kyseessä on, niin kuin seurakunnan tiedonannosta saamme lukea, ainoastaan pappilan korttelin ilmeen muutos. Tilanne on nouseva uusi rakennus.
Seurakunnan tiedotteesta voimme silmäillä havainnekuvaa tulevasta. Vaikka siihen liittyy selkeä laatikkomainen siipi, hallitsevana näyttäisi silti olevan huomattava kirkkomainen osa, joka tulee tuomaan virkistävää vaihtelua nykyisen Hämeenlinnan masentavaan 1900-luvun laatikkoleikkien monotoniaan. Aivan sitä saattaisi jo toivoa, että 1960- ja 1970-lukujen kammottavan rakennustyylin tuotoksien sortuessa käyttöikänsä loppuun bunkkeri ja lasi -tyylin tilalle nousisi muodoiltaan moninaisempia rakennuksia eikä Goodmanin kaltaisia teollisuushalleja mainoskilpineen. Alkaisikohan paluu kohti entisaikojen persoonallisempaa rakennuskulttuuria, joka sallisi julkisivuihin muitakin muotoja kuin suorakaiteiden eri tasoja?
* * *
LÄHTEET JA LUETTAVAA:
- Einar Palmunen. Saaristen latokartano
- Keskusseurakuntatalo. Rauhankatu 14, Hämeenlinna. Hämeenlinnan seurakuntayhtymä. Rakennusselvitys 2024
- K. O. Lindeqvist. Hämeenlinnan kaupungin historia Ruotsin vallan aikana
- Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö
- Hämeen Sanomat 23.1.1961
