Vuosi 1967 Osallistujan silmin osa III

Kirjavaraston aarteita 5c

Vuosikymmenten saatossa monet arkipäiväisinä pitämämme asiat muuttuvat mielenkiintoiseksi paikallishistoriaksi. Ilmaisjakelulehtiemme artikkelit ja mainokset todennäköisesti ovat tulevaisuudessa oivaa materiaalia perehdyttäessä menneeseen aikaan. Niin ainakin on ollut laita vuonna 1967 ilmestyneiden Osallistuja-lehtien, joita selaamalla mennyt maailma on herännyt mielessä henkiin.  Tällä kertaa vuorossa ovat lehden numerot 11-15.

Kovasti oli jättiläismäistä meininkiä Hämeenlinnan kuponkimarkkinoilla alkuvuodesta 1967. Kuponkimarkkinat
olivat astuneet kaupunkiin. Osallistujan mukaan moni kaupunkilainen oli vallan hurahtanut jättiläiskuponkien
perään ja vasta kesän tienoilla pahin villitys kuulemma alkoi osoittaa laantumisen merkkejä.

Alkuvuoden 1967 villitykseksi paljastuu Osallistujan sivuilta huoltoasemien pyörittämä jättiläiskuponkipeli voittoinaan laamapaitoja ja autoja. Kevään ehtiessä toukokuun loppuun villitys oli kuulemma jo laantumassa. Muun muassa Shell oli kertonut liikevaihtonsa aluksi jopa nousseen huomattavasti kilpailun vuoksi. Näin vuosikymmenten jälkeen luettuna on pakko todeta ihmisten pelihimoihin sortumisen olevan ajaton ja päättymätön vitsaus, jota markkinamiehet ovat iät ja ajat osanneet käyttää hyväkseen.

Leijona pukimo Raatihuoneenkadulla mainosti nuorekasta Irwiniä  eli kaksirivistä irtotakkia vakosametista 76 ja villakankaasta 45 markkaa. Samettihousut irtosivat 37 markalla. Mainittakoon tässä kuriositeettina, että rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan 76 markkaa vastaa nyt vuoden 2020 rahassa 129,10 euroa. 

Vielä kuusikymmentäluvulla saattoi lehdenkin nähdä kirjoittavan piipusta rauhallisen miehen nautintovälineenä. Lukija sai oppia Quarry-piippukiven olleen se materiaali, josta Pohjois-Amerikan intiaanien kerrottiin valmistavan rauhanpiippunsa. Piippuja tehtiin kuulemma aikanaan paljon myös savesta merenvahasta, maissintähkistä, posliinista ja puusta. Lehtikirjoitus korostaa jo otsikkonsa mukaisesti piipunpolttoon liitettyjä rituaaleja.

Kaupunginpuisto sai antaa kulissit uuden
muodin esittelylle. Tviggy oli päivän sana.

Osallistujan diagnoosi Suomen jalkapallosta ei ennustellut vielä joltistakaan menestystä. Pelillä ei ollut vielä tarvittavaa asemaa. Itse asiassa tuolloin pelatut SM-sarjakierrokset olivat osoittaneet selvästi laskevia katsojamääriä, joten seuroille ei ollut juurikaan jäänyt mahdollisuuksia maksaa pelaajille palkkioita. Tekstiä lukiessaan vain toivoo mahdollisimman monen sitä aikanaan tavailleen ehtineen nähdä viime vuoden EM-karsintahuuman, vaikkei itse toimittaja sitä ilmeisesti ollutkaan enää näkemässä.

Aikalaiset saattavat muistaa paikallisen rautalankayhtyeen Reindeer Mossin, josta Osallistuja kirjoitti. Pitkällisten pohdintojen pohjaa tarjottiin seuraavalla sivulla kysymällä, mistä suomen kieli onkaan peräisin. Kaupunginpuiston rauniolinnake oli päätynyt muotikuvien näyttämöksi. Tavan takaa toistui sana Tviggy sitä ja Tviggy tätä. Samalla sivulla Kaluste ja konekeskus mainosti nuorekasta Grundigin C-kasettisoitinta ja transistoriradiota.

* * *

Moottoriradan valmistuessa alkoi oitis keskustelu sen käyttötarkoituksista ja sen monikäyttöisyyden todistamisen tarve. Kilpailutoiminnan lisäksi radan merkitystä ajokoulutuksessa tahdottiin tuoda esille. Samalla korostettiin Ahveniston matkailullista ulottuvaisuutta, mikä saa nyt viiden vuosikymmenen jälkeen hiukan toteutusta arvostelemaan lähinnä kokonaisuuden kannalta. Pahimpana virheenä voi pitää hyppyrimäen surullista kohtaloa. Mikä oiva näköalaravintolan runko siellä olisikaan ollut käytössä kilpailutoiminnan surkastuessa! Autokilpailujen aikana sieltä olisi voinut tarkkailla lähes koko rataa. Näköalat ylitse kaupungin olisivat kauaksi ympäröiviin kuntiin olleet hienot. Mäen murtuessa vähitellen yhä muodottomammaksi betoni- ja rautamöykyksi kaikkinainen hyödyntämien tai purkaminenkaan vaikuttavat tulleen vuosikymmenten aikana mahdottomiksi.

Näin vuoden 2020 poikkeusoloissa retkeily on saattanut saada uusia kokeilijoita tai ainakin siitä kiinnostuneita. 53 vuotta aiemmin retkeilyn ja kalastuksen katsottiin kuuluvan oleellisena osana suomalaiseen kesänviettoon. Niinpä lienee ollut aiheellista esittää perimmäinen kysymys, käykö kesäretkeily kukkarolle. Tekstin Osallistujalle laatinut kirjoittaja tosin katsoi touhun jopa jonkinlaiseksi pakkopullaksi ja vavan heilutuksen sujuvan vaikkei kalakeitosta pitäisikään ja retkeilyn sujuvan huolimatta ankean kesäsateen herätyksestä vettyvässä teltassa. Todetuksi kuitenkin tuli mainitun kesänviettotavan soveltuvuus kaikenlaisille kukkaroille. 

Kanootilla ties missä ja milloin. Ajankohta on tuntematon, mutta kuva on ilmeisesti jostain Amerikasta. Silti
näkymä voisi olla jonkin täkäläisen veden ääreltä. Juuri noin varmasti 1960-luvun innokas camping-harrastaja
saattoi kokea haavepäivänsä, kiireettömän lomahetken luonnon helmassa.
Kuva Wikimedia Commons

Toimittaja kävi kyselemässä T:mi Järviseltä muun muassa hyödyllisiä kalastusvinkkejä. Siinä hän sai vastaukseksi parhaan tavan olevan kasvattaa kalaa itse. Eräänä tapa tuotiin esille kesämökkien kala-altaat. Mato-onki kuvailtiin toki varmana välineenä kalakeiton ystävälle. Onkisiimoja sai 35 pennillä ja koottavia ruokosauvoja 3 markasta ylös päin. Varsinkin tuohon aikaan kuusikymmenluvulla voisi kuvitella mato-onkikalastajien tyytyneen ainakin maaseutuoloissa pelkkän siiman hankkimiseen omien maiden tarjotessa vapamateriaaleja. Pyyntimenetelmistä mainittiin myös pitkäsiima unohtamatta virveliä.

Telttavalikoima kerrottiin laajaksi; lähtökohtana pidettiin Erä-laavuksi nimettyä eränkävijän ja kalamiehen yksinkertaista suojavaatetta kyllästetystä nailonista painona 1 kg ja hintana 73 markkaa eli vuoden 2020 euroissa 124. Uutuutena retkeilijälle esiteltiin kylmälaukku, jollaisesta vuonna 1967 sai maksaa 13:45-19:80 eli vuoden 2020 rahassa runsaasta 20 eurosta hiukan yli 30 euroon. Toisena uutuutena esiteltiin Camping-pakkaus, johon kuului muovinen sanko, pesuvati, lautaset, sarja erilaisia säilytysastioita, 4 kattilaa sekä paistinpannu. Tuota kalustoa tarjottiin 50 markan hintaan. Sitten olivat tietenkin erikseen vielä koottavat pöytä-tuoli sarja ja kaasukeittimet kumpikin noin kympin halvemmalla. Kalastajien hankittavissa oli vielä savustuslaatikko.

Kesätunnelmia Osallistuja tavoitteli vielä Hopealinjan matkassa. Vaikka maisemat saattoivat ollakin perin tuttuja, laivamatkassa aterioineen oli kuitenkin oma rentouttava tuntunsa turistiryhmineen. Visavuorta kuvattiin kokonaisuutena taideteokseksi.

Vanajan aalloilta siirryttiin raportoimaan Hämeenlinnan upouuden nuorisoteatterin satuseikkailusta Liisa Ihmemaassa. Arvostelu ei kuitenkaan mairittele esitystä, jonka arvostelija väitti, että ”Satuseikkailu Liisa Ihmemaassa nojaa epätoivoisesti topeliaaniseen satuperinteeseen. Näytelmään on väenväkisin ympätty häijyjen ihmisten ilkeitä juonia, yksinkertaisia mutta niin hyviä ja lempeitä ihmisiä, sairasta sarjakuvamoraalia, joka saa hulmuviittaisen ritarin lepakkoaforismit tuntumaan kirkkailta totuuksilta...” Satua esitettiin elokuvateatteri Tarinassa, joka arvostelijan mukaan tarjosi puutteelliset tilat seikkailulle, vaikkei tuotakaan tilaan hänen mielestään ollut käytetty kokonaan hyväksi. Ainakaan kyseinen arvostelu ei siis sortunut minkäänlaiseen hymistelyyn, vaikka muunkinlaisia mielipiteitä saattoi esityksestä olla.

Toisaalla lehden takasivulla puolestaan kerrottiin hiukan toisessa hengessä, kuinka Aulangon satuteatteri hioi harjoituksissaan omaa näytöstään Adalminan helmeä. Omassa osiossaan toiminnanjohtaja Kauko Soirila totesi Sadun tekemisen olevan kovaa työtä. Ainakin arvostelu saattoi toisinaan olla rankkaan.

* * *

"Terveydeksi, pappa"
Näin mainosti Rainier Beerin terveellisyyttä
Seattle Brewing & Malting CO. Amerikassa jo
vuonna 1906. Heinäkuussa 1967 uuden olutpaikan
suunniteltu tuleminen aiheutti leuanväpätystä
Hämeenlinnassa.
Kuva Wikimedia Commons

Heinäkuun 14. päivänä Osallistuja otsikoi ”Onko B3 pahe”. Sillä tietenkin viitattiin muun muassa oluen sisältämään niasiiniin eli B3-vitamiiniin. Hämeenlinnassa oli olut saanut ihmiset kuulemma joukolla liikkeelle. Kaupunkiin oli perusteilla uusi olutravintola. Se oli kuulemma nostattanut mielenkiintoisen valtuustokäsittelyn. Osallistuja lainasi joitakin paikallisten lehtien yleisönosastokirjoituksia. Raittiuslautakunta toki totesi Hämeenlinnassa olleen jo aiemminkin tarpeeksi väkijuomien anniskelukohteita. Kaupunginvaltuutettu Pasasen mukaan olutanniskelu edisti juomatapojen yleistymistä. Pelättiin myös liikennetapaturmia horjuvien tullessa sekä Hälläpyörästä että kyseisestä uudesta baarista. Nimimerkki Pirkka Hämeen Sanomissa oli kirjoittanut, että ”Sir Harald oli sitä mieltä, etteivät alle 50 vuotiaat tarvitse lainkaan alkoholia, mutta sitä vanhemmille se alkaa olla tarpeen lääkkeenä". Ekonomi Eero Järvisen mukaan anniskeluoikeuksien myöntäminen olisi ollut rouva Partaselle tunnustuksenosoitus hyvin suoritetusta työstä. Nimimerkki MMA ihmetteli kohua, sillä hänen miehensä olisi saanut juoda vaikka saavillisen, mutta sepä ei juonut eikä ollut koskaan humalassa.

Camping-alueista kerrottiin tulleen lomailusuunnitelmiin jonkinlainen iskusana. Hämeenlinnassa harrastajia kuulemma oli runsaasti. Uusimpanana telttailu- ja retkeilyalueena kaupunki oli hankkinut Käkyen , joka käsitti 3,5 hehtaaria. 22 kilometrin päässä kaupungista se on mukavan retkimatkan päässä kotoa ihan päivän retkeäkin varten Lepaan tuolla puolen Vanajanniemessä.

Osallistuja kirjoitti myös sivun mittaisesti valokuvin Purnu-67 -näyttelystä. Lukija sai tietää sanan purnu tarkoittaneen alun perin maahan kaivettua kivillä tai puukehikolla varustettua säilytyskuoppaa. Kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen ateljeekompleksin Orivedellä arveltiin lehdessä muodostuvan Sisä-Suomen erikoisuudeksi. Purnu aloitti kesänäyttelytoiminnan juuri vuonna 1967. Osallistujasta sai lukea, että kaikki esillä olleet taiteilijat täyttivät itsenäisen Suomen keralla 50 vuotta. Näyttelytoiminnastaan Purnu on tunnettu yhä tänäkin päivänä.

”Puiston suuntainen hälisevä katu. Ruokatunnin sekunttitaistelu, päivän tärkeimmät minutit. Punainen auto ulvahtaa sillalta ja koheltaa Hallituskatua ylös. Tuskallista menemistä ja tulemista, liikettä liikkeen vuoksi, pikkukaupungin suolistohäiriö, liikenteen krooninen umpitauti...Viereisessä puistossa on liike pysähtynyt. Vanhan naisen sormissa valmistuu ikävän mittaista pitsiä tyttärelle...”

Näin aloitti Osallistuja tunnelmointinsa Rantapuistosta 13. heinäkuuta 1967. Muiden kaupunkimme puistojen tavoin myös Rantapuisto on kuluneina vuosikymmeninä kokenut monia muutoksia istutusten ja muun kasvuston vaihtamisineen, mutta kenties vielä jossain siellä on niitäkin puita, joita tuohon aikaan kasvoi tai jokin penkki nököttää jokseenkin samoilla sijoilla kuin aikoinaan. Voimme ehkä aistia yhä jotain samaa ihmisissä ja puiston ilmapiirissä kunhan vuoden 2020 poikkeusolot aikanaan helpottavat. Lukija saattaa kokea hetken jotain läheisyyden kaltaista vuosikymmenten taakse.

* * *

Hämeenlinnan moottorirata valmistui kesällä 1967, joten luonnollista oli toiminnan esitteleminen myös Osallistujassa. Numeron 14 etusivu elokuun 17. päivänä julisti ytimekkäästi: ”Varikko”. Nuorimpien nykylukijoiden täytyy muistaa, ettei tuolloin ollut saatavilla normaalioloissa 2020-luvulla esillä olevaa urheilutarjontaa, joten moottoriurheilun ja varikon ympärillä saattoi yleisön keskuudessa olla jotain salaperäistä kaikua niin kuin lehti toteaa. Hämeenlinnan mittakaavassa tietenkin kuvat kilpa-autoista, varikolta ja radan varrelta olivat hyvin uutta ja erikoista, epäilemättä vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Paikallishistorian kannalta on mielenkiintoinen kuva radan ensimmäisten kilpailujen ensimmäisen lähdön valmistautumisesta, joka kuvan perusteella saatettiin tehdä erinomaisissa sääolosuhteissa.

Otsikko on saatettu laatia aikanaan hiukan kieli
poskella ajatellen terveysrohtomiehen sekoittavan
kaupungin, mutta viitisenkymmentä vuotta myöhemmin
muuan nimeltä mainitsematon miekkonen saattoi koko
kaupungin mullin mallin väittämällä tekevänsä
Hämeenlinnasta autoilla ainakin Pohjois-Euroopan
navan. Jotenkin enteellistä?

Lehden samassa numerossa on päästetty ääneen myös entinen posti- ja lennätinlaitoksen insinööri Niilo Ollikainen, joka tuolloin tunnettiin myös kansanparantaja Joulupukkina. Osallistujan mukaan hän aikoi ”panna lääketehtaat, apteekit ja alkoholiliikkeen konkurssiin”. Hän oli kuulemma valmistanut luonnonjuoman, joka paransi kaikki sairaudet syövästä päänsärkyyn. Puheena oli myös aineen valmistus suuressa mittakaavassa ulkomaankauppa mukaan lukien. Joulupukki oli harjoittanut kansanparannusta parisen vuotta. Tuona aikana hän oli joutunut muuttamaan pois kaikilta paikkakunnilta, joihin hän oli koetehtaansa pystyttänyt. Asian esitellessään Osallistuja oli päätynyt otsikoimaan: ”Hämeenlinnasta maailman pääkaupunki eli uskommeko joulupukkiin”. Kaikenlaisia hankkeita ja helppoheikkejä on siis Hämeenlinnaan ilmestynyt ihan vuosikymmenten takaa viime vuosiin asti...

Astetta edellistä vakavampaa pohdintaa ehkä edusti kirjoitus palveluyhteiskunnan esiinmarssista. Tuolloin 1967 elettiin tietenkin vielä aikaa kauan ennen nykyistä tietokoneitsepalveluksi muuttumassa olevaa maailmaamme. Eipä palvelu ollut tuolloin vielä lyönyt läpi kautta rakenteiden. Nimimerkki Oikonen tarinoi kaskua Minkkisen Maito ja leipä -yrityksen alkutaipaleesta kohti asiakaspalvelua. Tarinalla oli toki vissi peränsä siinä, että jokin raja palvelullakin on toki oltava. Sellaista joutuu varmasti moni nykypäivänäkin oikeasti pohtimaan.

Kaupunginteatteri esitti Kaupunginpuistossa ”nelinäytöksistä laulunsekaista huvinäytelmää” eli esitysvuoron oli saanut ”Tukkijoella” Meijän Maijana Raija Paalanen. Osallistujan mukaan näytelmä oli saanut yleisön keskuudessa lämpimän vastaanoton. Esityksen kerrottiin tehneen jonkinlaisen vaikutuksen jopa kertosäkeitä hyräilemään alkaneisin ”nuoriin radikaaleihin”. Monenmoisia värssyjä siis on vuosikymmenten aikana Kaupunginpuistossakin kajauteltu.

* * *

Kaikuna aikakautensa sosiaalipoliittiselle vireelle julkaisi Osallistuja elokuun puolivälissä yleisönosastokirjoituksen, jossa esitettiin vakava huoli alkamassa olleen koulu-uudistuksen pelättävissä olleesta epäonnistumisesta koulun sisäisessä demokratisoimisessa. Samalla kauhisteltiin vallinnutta opettajakeskeistä opetusta. Kirjoittajan mukaan uudistusta suunniteltaessa ei nuorison ääntä ollut kuultu nimeksikään.

Lukijat saivat myös tässä numerossa tietää mikä kumma oikeastaan oli värisuhdittaja, jonka tavoitteena on luoda väreiltään harmoonisia tiloja. Asia väreistä kiinnostaa nykyajan lukijaakin. Katsaus ”yleisurheilumme nykytilasta” tarjoaa nyt yli viisi vuosikymmentä myöhemmin kurkistusreiän silloisiin asetelmiin.

Näin vuoden 2020 korona-aikana todennäköisesti kotimaiset ulkoilumaastot ovat jo kokeneet väistämättömän arvonnousun. Onneksi meillä on sentään moniin muihin maihin verrattuna sangen vapaat ulkoilu- ja retkeilymahdollisuudet. Siitä huolimatta vuonna 1967 oli nimimerkki Setä löytänyt yhtä sun toista vastoinkäymistä perheensä kesäiselle automatkalle suvisessa maassamme. Kenties se kävi lähinnä hyvästä kertauksesta jonkinlaisen ennakkosuunnittelun tarpeesta.

Hämeenlinnan Suomalainen Säästöpankki esitteli mainoksessaan Suomen ensimmäisen pankkiemännän. Olikohan kyseessä pankit tulevaisuudessa mullistusten hurrikaaniin syöksevän kehityksen airut?

Kaiken muun ohella Osallistuja esitti kysymyksen maidon
riittävyydestä. Maatalouden rakennemuutos oli jo käyn-
nistynyt.

Entäpä millaista ohjelmaa tuvan töllöttimen jo omistaneet hämeenlinnalaiset olivat vuoden 1967 syksyllä saava iltojensa ratoksi? Joitain muutoksia oli tulossa aiempaan. TV-ohjelma 2:n ohjelmia oli määrä esittää valtakunnan verkossa kolme ohjelmaa viikossa maanantai- ja perjantai-iltaisin sekä vuoroviikoin tiistai- ja keskiviikkoiltaisin. Ykkösohjelma lähetti vastavuoroisesti omia ohjelmiaan kakkosverkossa. Maanantaisin tulivat valtakunnan verkossa vuorottelemaan kakkosohjelman Heikki ja Kaija sekä omatuotantoisten dokumenttielokuvien uusinnat. Kakkosen omaa tuotantoa lähetettiin myös joka toisena tiistaina. Joka toisena keskiviikkona lähetettiin jo aiemmin valtakunnan verkossa nähdyt keskusteluohjelmat Lähimmäinen ja Kerho 66. Kakkosohjelman perjantaiset vierailut ykkösohjelman puolella tapahtuivat ajanvieteuusintoina. Klo 18.15 lähetetyt uutiset tultiin syyskaudella näkemään myös kakkosverkossa niin kuin ruotsinkielinen Från dag till dag, paitsi sunnuntaisin ja lauantaisin tuota lähetystä ei ollut. Kesäksi lopetettu myöhäisuutislähetys jatkui syyskaudella vain valtakunnan verkossa.

Syyskesän polttavana kysymyksenä tuli Osallistujassa esille, oliko maito loppumassa. Loppuuko meiltä maito? Maito oli niin yleinen hyödyke, että hetkittäin tultiin pohtineeksi, kuinka paljon töitä pitää tehdä maitolasillisen eteen. Lehti oli ottanut tarkastelun alle Hämeenlinnan Osuusmeijerin maidonkäsittelyketjun. Valokuvista kävi ilmi, että tuolloin elettiin vahvasti maitotonkka-aikaa eivätkä maitoauton käyttäneet mitään valtateitä. Tuolloin 1960-luvun lopulla maidontuotannon vähennykset olivat 5 prosentin luokkaa vuosittain ja kulutuksen lisäys noin 7 %, joten ei ollut ihme, että riittävyydestä alettiin olla huolissaan. Karjattomaan maatalouteen siirtyminen oli siis jo käynnistynyt vuoteen 1967 tultaessa.

* * *

Lähteet:

Osallistuja 1967, nrot 11-15

Vuosi 1967 Osallistujan silmin osa II

Kirjavaraston aarteita 5b

Olemme nyt ehtineet Osallistujan matkassa maaliskuuhun 1967. Lehden ulkoasua määrittelee vuosikymmenenkin jälkeen silmäiltäessä tuolloin käynnissä ollut kirjatyöntekijöiden lakko, joka liittyi osana aikakauden suureen murrokseen. Ilmoitusmäärät olivat laskussa ja edessä oli siirtyminen seuraavana vuonna viisipäiväiseen työviikkoon. Toimitustyö oli muuttumassa onnettomuuksiin ja rikosiin keskittyvästä uutisoinnista tapahtumien taustoja selvittäväksi. Nyt ovat tarkasteltavina Osallistuja-lehden numerot 6-10.

Pankit panostivat lähipalveluun. Hämeenlinnan
Vanha Säästöpankki ilmoitti aloittavansa 15.3.
pankkiautipalvelun esikaupungeissa. Autosta
oli kuulemma saatavilla kaikki pankkipalvelut.

Kirjatyöntekijät olivat siis lakossa. Lehden etusivu oli jotenkin tavallista karumpi. Etusivun juttu oli yhden palstan pohdintaa lakon vaikutuksista K-kaupan mainoksen vallattua pääosan tilasta. Postiljooneilta oli kyselty repun paksuudesta. Kannettavana oli ollut kirjeiden ja mainosten ynnä Osallistujan jakaminen. Muuan liikkeenrajoittaja sai todeta oman aamunsa poikkeuksellisuuden lehden puuttuessa. Vanha kultaseppä joutui huomaamaan pelkän radion uutisnälkänsä tyydyttäjäksi. Free lancerina toimiva toimittajalla oli ”suru puserossa” jouduttuaan käymään Työnvälitystoimistossa. Eräs mies puolestaan pahoitteli, koska ei päässyt tutkimaan edellisen päivän urheilutapahtumien selostuksia eikä paikallisia uutisia. Yksi lakkolainen kertoi tovereineen käyttävänsä aikansa kävellen kaupungilla ja pysähtelemällä keskustelemaan ”polttavista kysymyksistä”.

Pikku-uutisena sivun alalaidassa kerrottiin kaupunginvaltuuston 8.3. pitämässään kokouksessa muun muassa hyväksyneen Teatteri Oy:n lainan takauksen uudistamisen ja myöntäneen Ty:n sekakuorolle 2000 markan avustuksen. Niin ikään myös hyväksyttiin kh:n toimenpiteet II kaupunginlääkärin viran väliaikaisen hoidon järjestämiseksi.

Lakon keskellä elokuvamainokset
saovat ilmeisesti normaalia
suuremman näkyvyyden.

Elokuvateatterit mainostivat aiempaa suuremmilla mainoksilla. Cinemassa pyöri ”odotettuna merkkitapauksena” Marlon Brandon ”Hurjapäät”, pitkäperjantaina oli odotettavissa juhlaensi-iltana spektaakkeli ”Raamattu”. Tarinassa 19.3. oli tulossa ensi-iltaan hurjaa menoa ralli-ajokilla- dynamiittia- rautalankamusiikkia otsakkeella ”He tulivat tappaakseen”. Satulinna tarjosi samalle päivälle Marlon Brandoa, Anjanette Johnia ja Comer Saxonia elokuvassa ”Sonorasta lounaaseen”. Samassa teatterissa oli tulossa myös ”7 kultaista miestä”, ”Hautajaiset Berliinissä” ja ”Paholaisen naamio”. Satulinnassa ratsasti Buffalo Bill, Walt Disneyn piirroselokuvia edusti ”Miekka kivessä”.

Hämeenkaaressa oli odotettavissa 18.3. tanssit orkesterina Seppo Riihelä kumppaneineen. Myös Hämeenlinnan kansantalo Keinukalliolla kutsui tansseihin julkaisten neljän eri päivän esiintyjät.

* * *

Kun päästiin huhtikuun puolelle, Osallistuja kirjoitti etusivulla mun muassa perunasta. Arkipäiväisen asian kerrottiin olevan monille kaupunkilaisille elinkeino. Esille pääsivät niin ostajat kuin kasvattajatkin. Oman tarinansa saivat myös Kottaraiset eli paikalliset päiväkotilapset. Osallistujan lukijat pääsivät kurkistamaan kolmen lastentarhanopettajan, kahden lastenhoitajan ja neljän harjoittelijan paimentaman lapsikatraan arkeen.

Historianharrastajan kannalta erityisen mielenkiintoisia ovat huolella viimeistellyt pienoismallit, joihin on mahdollisimman tarkoin pyritty vangitsemaan jokin tarkka ajankohta. Itse muistan aikanani ihailleeni kuvia Viipurin kaupungista eräänä tiettynä kellonaikana ja päivämääränä. Huhtikuussa 1967 Osallistuja kirjoitti Toivo Salmisen kahdeksan vuotta aiemmin valmistuneesta Hämeenlinnan kaupungin pienoismallista, joka oli päätnyt yksityiseen omistukseen kaupungin kieltäydyttyä maksamaan siitä korvausta. Asia oli tullut uudestaan ajankohtaiseksi, koska samalta tekijältä oli valmistunut uusi ja aiempaa suurempi pienoismalli. Kirjoituksen otsikko ”Pienoismalli vai talomuseo” kertoo kaiken tekstin pohjavireestä, sillä tuolloin arvokkaimmat hämeenlinnalaiset puutalot olivat hiljakseen mätänevinä hirsi- ja lankkukasoina nykyisen linnanpuiston kupeella. Osallistujan kuvan perusteella Joenhiisi pohtii, onko hän päässytkään koskaan juuri mainittua taideteosta ihailemaan. Jokin versio penoismalleista on kyllä aikanaan ollutkin nähtävillä. Eri asiaksi sitten on jäänyt, kuka sen on tehnyt.

Osallistuja toteaa, että ”erittäin pikkutarkasti tehty rakennuksen pienoismalli tulee varmaan kustannuksiltaan huomattavasti halvemmaksi kuinvanhan rakennuksen uudelleen pystyttäminen. Se on lisäksi käytännöllisempi havaintoväline niille, jotka haluavat saada havainnollisen kuvan vanhasta kotikaupungistaan”.

Nykypäivän lukija tietää, kuinka Osallistujan kirjoituksessakin mainittujen rakenteellisesti arvokkaille rakennuksille ja kauounginosille on käynyt niiden tulevaisuudesta kehkeytyneiden kulttuuririitojen päätyttyä ”kaupungin uudistajien” hyväksi. Eivät ole vanhat rakennukset nousseet enää kaupunginpuistoon tai muuallekaan, vaan hirret saivat mädäntyä.

Musiikkielämästä todettiin, että edellinen vuosi oli ollut uuden jazzin läpimurto.

* * *

Vuonna 1967 Ahvenistolla rakennettiin hyppyrimäen lisäksi myös moottorirataa, jonka kohtalo on ollut valoisampi kuin mäen. Huhtikuun 20. päivänä Osallistujan lukija saivat lukea etusivulta kaupunkimme tuolloin ehkä kaikkien aikojen lahjakkaimpana moottoriurheilijana pidetyn ja kymmenisen vuotta aiemmin TT-ajoissa vakavaan onnettomuuteen uransa päättäneen Seppo Kivisen kehuvan rataa ja julistavan ajavansa siellä. Valokuvasta saattoi nähdä rata-ajajien ja lehdistön edustajia kiertämässä josain suolenkin varrella pohjustus- ja pengerrystöiden ollessa käynnissä. Taka-alalla häämöttää jo radalle rakennettu silta. Radalta puuttuu toki vielä päällystys.

Joenhiideltä löytyy enemmän moottoriradasta täältä.

Nimimerkki Eskhatos kirjoitti raatihuoneella pidetystä Laulu-Veljien mieskuoron konsertista. Vaikkei kirjoittaja täysin esitystä tyrmännytkään sen kuvaileminen ”jonkinlaiseksi kuoroviihteeksi, joka tunnetusti on Suomessa suosittua” paljastaa arvostelijan odottaneen hiukan enemmän tilaisuudelta. Hän toteaakin hiukan myöhemmin, että ohjelmiston joukkoon olisi voinut hänen mielestään yrittää soveltaa jonkin suurimuotoisemmankin sävellyksen .

”Neiti Aika saa tuhat puhelua päivässä” kertoi Osllistuja esitellessään Hämeenlinnan Puhelin Oy:n 12 erikoisnumeroa, joita olivat muun muassa:

• Neiti Aika
• Tanssimusiikki
• Kaukopuhelupalvelu
• Numerotiedustelu
• Viikon levyuutuudet
• STT:n uutiset
• Viihdemusiikki
• Elokuva- ja teatteriohjelmat
• Päivän sana

Tilastotietoa vuosien 1965-1969 puhelinliikenteestä löytyy Suomen virallisen tilasto julkaisusta. Posti- ja lennätinlaitos
1969 sivulta 141. www.doria.fi eli tästä. KUVAA VOI SUURENTAA NAKSAUTTAMALLA SEN KOHDALLA.

Sähköpylväitä Hansgasmäen seudulla vuonna 2014.

Vuonna 1966 selkeästi susosituimpia näyttäisivät artikkelin mukaan olleen Neiti aika 361820 valinnalla ja Tanssimusiikki 158904 valinnalla. Toiminta oli huhtikuun 1967 tienoilla laajenemassa paikallisutisiin ja mainontaan. Tarkoitus oli myös laajentaa autokatsastustilauksiin ja vapaisiin työpaikkoihin. Suunnitteilla oli myös kokousaikapalvelu.

Palvelunumeroiden esittelyn lisäksi Osallistujan lukijat saivat tietoa puhelinyhtiön toiminnasta puhelinverkon ylläpidossa ja korjauksissa.Yksityiskohtana vuosikymmenten takaa voimme artikkelista lukea, että juuri sen ilmestyessä Raatihuoneenkadun varrella oli korjattavana 500 puhelinta mykistänyt maakaapelivika. Vesi oli päässyt murtuneeseen kaapeliin. Moisen vian aiheutti kuulemma keväisin usein routa.

* * *

Seikkailu-urheilu oli tuskin käsitteenä tuttu kuusikymmenlukulaisille, mutta lehdenlukijat pääsivät huhtikuun lopulla 1967 lukemaan etusivulta hämeenlinnalaisten urheilusukeltajien seikkailuretkestä keskelle Välimerta. Tukikohdakseen sukeltajat valitsivat Mallorcan saaren. Mukaansa he laativat jopa aarrekartan varmoina tulevista esinelöydöistä ja haikaloihin suhtauduttiin varauksella.

Lähestynyt vappu antoi aihetta kerrata vanhoja uskomuksia. ”Coco loondo nyt wircopi, Meri/ maa/ ia tajuas ihastupi...” lainaus Mikael Agricolan rukoiskirjasta vuodelta 1544 johdatteli lukijat kohti vapunajan pohdintoja ja muinaisten maanviljelijöiden vuodenkehityksen ennusteita ja satotoiveiden aprikointia.

Kesän lähestyessä toimituksessa arvioitiin myös paikkakunnan urheiluelämää, jota kuvailtiin sangen karuun sävyyn. ” Penkkiurheilija saa tyytyä hyvin vähään. Hämeenlinnan urheiluyleisö on saamut tyytyä viime vuosina hyvin vähään. Yhdet hyvät yleisurheilukilpailut vuodessa, muutama Suomi-sarjan jääkiekko-ottelu, jossa taso nousee tyydyttäväksi, joka toinen vuosi pesäpalloa samassa sarjassa, korkeintaan kahdet nyrkkeilykilpailut - niissäkin valtaosa alokasluokan otteluita, mestaruussarjan lentopalloilua, jossa katsomotilat rajoitetut ja Suomi-sarjan jalkapalloilun Kaurialassa”.

Samalla sivulla intouduttiin myös pohtimaan, voiko auto olla taloudellinen. Kallis auto tunnustettiin jokapäiväiseen elämään kuuluvaksi, joten sen käytöstä oli syytä pyrkiä tekemään mahdollisimman taloudellista. Asiaan liittyen lehti mainosti pikkujutussaan Volkswagen-maahantuojan kiinnittäneen asiaan ”poikkeuksellisen suurta huomiota”. Taloudellinen ajatelu ei saanut estää ihmistä hankkimasta autoa. Autoilun talouseliset seikat pyrittiin liittämään vietettyyn taloudellisen kasvatuksen vuoteen.

Kulttuurin puolelta seminaarin näytelmäpiirin Liisa Majapuron ohjaamana toteuttama Peter Weissin näytelmä Yövieraat sai Osallistujan palstalla sangen suosiollisen arvostelun otsakkeella ”Teatteria ulkopuolella teatterin”. Nimimerkki Esi Rippu totesi muun muassa:”Näytelmässä vallitsee runon humala. Vain tämän runon humalan ja mielettömyyden pohjalta ymmärretään näytelmän tarkoitus. Liisa Majapuro hallitsi näytelmän ajatuksen ja sai aikaan mitä riemastuttavimpia kohtauksia.”

Aulangon retkeilyalueen koettiin annetun mennä jokseenkin rempalleen.

Kevään ja kesän koittaessa Osallistuja kiinnitti huolestuneena huomiota Aulangon matkailualueen surkeana pitämäänsä tilaan ja ilmoitti kaiken olevan siellä ”ihanasti rempallaan”. Lehden mukaan alueen kunto ei tehnyt suinkaan kunniaa matkailijoiden odotuksille. Näkötornin kuvattiin olevan tulossa rapistuessaan pian Pisan tornin osastolle. Rauniolinnakkeen läheisyydessä kivipöydän kerrottiin painuneen 45 astetta kenolleen. Myös Onnentemppelin kuntoa ei suinkaan kehuttu. Myös promitiiviseksi kuvattu retkeilymaja sai osansa arvostelusta. Artikkelin lopussa on vielä jonkinlainen puuceen ja halkoliiterin risteytystä muistuttaneesta ikkunattomasta kopista, jota sanotaan kesäkeittiöksi. Missähän lie sekin aikanaan nököttänyt?

* * *

1960-luvun loppu oli keskustassa kiivaan
ja nykypolvien ristiriitaisten ajatusten
kohteena olevan rakentamisen aikaa. Kadut
jättivät kuntonsa puolesta paljon toivo-
misen varaa. Osallistuja ei kaunistellut
sanojaan kuvatessaan tilannetta.

Vapun jälkeen Osallistuja kiersi unohdettuina pidettyjä nähtävyyksiä, joihin kuuluivat niin Cygnaeuksaen muistopaasi Kaurialan kansalaiskoulun pihamaalla, Karvarin patsas postitalon edessä, Parolan leijona kuin Aulangon perustajan muistolaatta. Mielenkiintoinen paikka on ilmeisesti myös Suomen osuustoiminnan syntysanojen lausumisen muistomerkki Hattulan Lehijärven tuntumassa, jonka voinen liittää lähiaikojen retkikohteeksi.

Maailmalta lehden huomiota kiinnitti Cassius Clay, ”tuo tuhma poika”, joka kapinoi Vietnamin sotaa vastaan ja julisti olevansa mustien muslimien pappi menettäen voittamattomana mestaruustittelinsä. ”Lastulevy – rakentajien monikäyttöinen raaka-aine julisti Osallistuja sivun mittaisessa tekstissään. Kotipihan kunnostajille tarjottiin kainiita, huokeita ja helppohoitoisia vinkkejä.

”Tilanne Hämeenlinnan pääväylällä, Raatihuoneenkadulla. Ensin sukellus ja sen jälkeen putoaminen syvään kuoppaan”, kirjoitti Osallistuja takasivun artikkelissaan, jossa katujen kuntoa suomittiin ankarasti. Keskustan lukuisat työmaat varmasti vaikuttivat aikansa ongelmiin, mutta valitukset katujen kunnosta vaikuttavat silti sangen ajattomilta. Lehden kuvista päätellen traktori tai maastoauto kuitenkin olisivat olleet henkilöautoa oikeampia kulkuvälineitä Hämeenlinnan keskustassa vuonna 1967. Vesi seisoi kuin vallihaudoissa Linnankadun kulmilla ynnä Saaristenkadun ja Kasarmikadun välimaastossa. Katukiveys tuntui jääneen jonnekin irtomaan alle. Tekstin mukaan mainituilla paikoilla oli käynnissä kaiken muun rakentamisen ohella joinkinlaista mäkien tasaamista. Niinpä nykylukija saattaa päätellä kaupunkikuvamme vuosikymmenten kuluessa jo korkeuserojen suhteen muuttuneen.

* * *

Lähteet:


Pirjo-Riitta Puro.Sanomalehdet koulutiellä- 50 vuotta sanomalehtien ja koulujen yhteistyötä. Sivu 10

Suomen virallinentilasto. Posti- ja lennätinlaitos 1969. www.doria.fi.

sivulle 141

Osallistuja-lehti; nrot 6-10

Vuosi 1967 Osallistujan silmin osa I

Kirjavaraston aarteita 5a

Vuosikymmenten aikana tässäkin kaupungissa on nähty monta ilmaisjakelulehteä, joista useimmat ovat jääneet lyhytikäisiksi joko tullen pian isompiensa ostamiksi tai muuten uuvahtaen. Nyt Joenhiisi on löytänyt Hämeenlinnan kirjaston varastosta helmen 1960-luvulta. Kyseessä on Osallistuja-lehti, joka ilmestyi vuosina 1966-1968. Varastossa on säilynyt vuoden 1967 vuosikerta yhtä numeroa lukuunottamatta ynnä yksi numero vuodelta 1968. Katsaus 53 vuoden taakse osoittaa, kuinka aikanaan arkipäiväiset asiat muuttuvat ajan saatossa mielenkiintoiseksi paikallishistoriassa. Sitä sopii miettiä, vaikka nykyiset julkaisut toisinaan tuntuisivatkin miltei joutavalta postilaatikon täytteeltä ja saman asian toistelulta. Palatkaamme nyt aikaan muutaman vuosikymmenen taakse, jolloin sota-ajastakin oli vasta hiukan yli kaksikymmentä vuotta. Ensimmäisenä ovat esittelyssä numerot 1-5.

Osallistujan vuoden 1967 ensimmäinen numero julisti etusivullaan tilipäivän menettäneen entistä merkitystään. Taustalla oli ajatus palkan maksaminen tilipussin asemesta pankkitilille. Muutos oli erityisen ajankohtainen muuttuessaan seuraavana vuonna pääsääntöiseksi käytännöksi. Tammikuussa 1967 Osallistuja kyseli erityisesti, kulutettiinko tili yhdessä päivässä, käytiinkö ”pitkäripaisessa”. Käyttäytymistä kyseltiin niin rakennustyömaalla, vaatetusliikkeessä, kodinkoneliikkeessä, pankissa kuin Alkossakin. Nykylukijan näkökulmasta mielenkiintoisen vivahteen antaa ainakin vaatetusliikkeessä annettu vastaus meijeritilin merkitys, sillä vaikka sekin jo tuolloin maksettiin suoraan pankkiin, oli havaittavissa ajankohta, jolloin karjatilalliset saapuivat ”sankoin joukoin” kaupunkiin kaupantekoon. Maininnan arvoisena pidettiin myös miesten ja naisten erilaista ostoskäyttäytymistä. Myös pankkien maksupalvelut olivat astuneet kuvaan. Alkossa tilipäivä oli toki yhä havaittavissa.

Pankit ryhtyivät myös vuoden 1967 alusta ottamaan vastaan rahaa 15-30-vuotiaille tarkoitetuille nuorisotileille.

Hämeenlinnassa vuosi 1967 oli tärkeä senkin vuoksi, että silloin se sai osansa lakkautetusta Vanajan kunnasta, joka jaettiin yhdessä Janakkalan, Hattulan ja Rengon kanssa. Joenhiisikin on aiemmin käsitellyt, kuinka lähellä kaupunkimme ydinkeskustaa Vanajan rajat ennen liitosta olivatkaan. Osallistuja otti osaa keskusteluun heti tammikuussa otsikolla ”Kun pitäjästä tuli kaupunki”. Se vieraili Alajärven rannalla Rengontien varrella.

Muutos oli luonnollisesti asukkaille merkittävä. Osallistuja otti esille vanajalaisten menettäneen osittain itsemääräämisopikeuttaan ja hämeenlinnalaisten velvollisuuksien lisääntyneen. Todettiin myös ihmisten keskinäiset epäluulot ja kyräily. Yksityiskohtina mainittakoon, että kahdeksan vanhusta siirrettiin Vanajan vanhainkodista Janakkalaan, mikä sai Osallistujankin pohdiskelemaan elämänsä ehtoota eläneiden suhtautumista asiaan. Samalla vastaava määrä hämeenlinnalaisvanhuksia tuoitiin Voutilaan. Artikkelia varten haastateltu Vanajan vanhainkodin asukas pitikin kuntaliitosta hyvänä, mutta julisti samalla pysyvänsä Voutilassa.

Alajärven Kuuslahdessa haastateltu rouva uskoi kaupunkilaisuuden tuovan aiempaa paremmat sosiaaliset edut. Työasioissa hänen perheensä oli ollut jo kaupungista riippuvainen. Maatilalla parisen kilometriä ”korpeen päin” Alajärven rantaa pidettiin jokseenkin samantekevänä, mihin kuuluttiin ellei verotus vain uhannut kiristyä.

Hämeenlinnassa oli edellisenä syksynä virinnyt ajatus taidetalosta. Osallistuja ihmetteli, miksi keskustelussa kaihdettiin kulttuuritalo-nimitystä ja kyseli oliko kiistassa melua tyhjästä. Väittelyssä olivat ilmeisesti erotettavissa kaksi leiriä eli kulttuuri- ja urheilupuoli, joilla oli vaikeuksia asettautua tarpeineen samaan rintamaan.

Aikansa merkki oli myös äänentoiston kehittyminen. Kortensa kantoi kekoon myös Osallistuja otsikoimalla ”STEREO-orkesteri olohuoneessa”. Aluksi esiteltiin lyhyesti radiovastaanottimien kehitystä kahden edellisen vuosikymmenen aikana. Lukijalle opetettiin myös termin HI-FI merkitys. Stereofoninen äänentoisto levyiltä ja nauhoilta oli jo yleistyvä tosiasia, ja stereofoniset radiolähetyksetkin olivat jo tulossa. Niitä kerrrottiin lähetetyn jo useissa Euroopan maissa. Itse muistan hyvin ne kuuluisat stereotestit 1970-luvulta. ”Jos kuulette ääneni nyt epämääräisestä suunnasta...”

Osallistuja-lehden ulkoasussa oli olennaista mustavalkokuvat ja piirroksin elävöitetyt kaskut. Vasemmasta
alalaidasta käy ilmi, kuinka maalaismainen  näkymä oli vangittavissa tuolloin  Hämeensaarestakin aivan
kaupunkimme keskustasta.

Yksi hätkähdyttävimmistä kuvista on otettu tuonaikaisessa Hämeensaaressa, joka lumisine joutomaineen, puisine sähkö- ja lyhtypylväineen näyttää kuin jostain maalaiskunnista otetulta kahden lapsosen hiihdellessä. Paikalla aikanaan olleet viinatehdas ja puusepäntehdas olivat ilmeisesti enää muisto. Tuohon aikaan alue toimi lasten leikkipaikkana ja sepelivarastona.

Osallistuja kertoi myös sivun mitalta hämeenlinnalaisten kulttuurikeväästä. Aikakauden nimiä olivat muun muassa taidemuseon intendentti Taisto Ahtola, näyttelijä-ohjaaja Eikka Lehtonen, kirkallinen yhdistys Vana-66:n puheenjohtaja, toimittaja Simo Ojanen sekä säveltäjä Tauno Marttinen. Esitys alkaa vanhalla toteamuksella Hämeenlinnasta perinteikkäänä kulttuurikaupunkina. Vaikkei Osallistuja suoraan mainitsekaan 1860-70 -lukujen kulta-ajasta kuluneen mittavasti aikaa, se kuitenkin toteaa, että ”nykyaika on jo aika tavalla rapistanut tätä käsitystä, sillä julkiset tiedotusvälineet ovat lyhentäneet välimatkoja ja tuoneet todella merkittävät kulttuurisijat niin lähelle , että hämeenlinnalaisetkin saattavat mennä muualle harrastamaan kulttuuria. Väitetään, että Hämeenlinnassa ei enää ole mahdollisuuksia tai yleisöä otsikon alle kuuluviin tilaisuuksiin”.

Täysin synkkänä tilannetta ei silti suinkaan nähty. Hämeenlinnan taidemuseon intendentti Taisto Ahtolan mukaan museo edusti kokoelmaltaan maamme karkeassa arvoasteikossa kolmatta sijaa, joten harrastajille odotettavissa oli perustellusti nautinnollisia hetkiä.

Teatterin ohjelmistossa olivat ”Lily Piper yllättää”, "Robortti Robs” ja ”Viktoria ja hänen husaarinsa”. Teatterinjohtaja Eikka Lehtosen mukaan ensi-iltaansa oli tulossa ”Niskavuoren Heta” pääosissa Raili Veivo ja Artto Hammaren. Lisäksi odotettavissa olivat nykyaikaista puolalaista näytelmää edustanut Slavomir Mrorekin ”Tango” ynnä John Patrickin hirtehiskomediaksi luonnehdittu ”Rakas murhakopla” pääosassaan kaikille hämeenlkinnalaisille tuttu Raija Paalanen. Teatterin katsojamäärät olivat nousussa, sillä edellisenä vuonna kävijöitä oli ollut 32000 eli 1300 aiempaa enemmän.

Vana-66:n puheenjohtaja Simo Ojanen kuvaili yhdistyksensä toimintaa monitasoiseksi, jossa esimerkiksi varsinainen sisärengas luovine kirjoittajineen oli järjestävä joka toinen viikko ns. ”roihu-iltoja”, joisa esiteltiin omia tuotoksia Osuuskassan kerhohuoneistossa. Tärkeässä osassa olivat myös keskustelutilaisuudet. Suunnitelmissa oli niin ikään ainakin yksi kirjallinen ilta vetonaulanaan joku tunnettu suomalainen tai suomenruotsalainen kirjailija. Myös Hämeenlinnan Soitannollisen Kerhon kanssa oli tarkoitus järjestää tilaisuuksia esitellen jäsenten luomuksia ja jazzia. Ajankohdaltaan oli vielä auki yksi kirjallinen show perustuen erääseen tunnettuun kirjaan. Hankkeisiin kuului myös pieni kellariteatteri. Ohjelmaan kuuluivat myös eri kirjailijaseminaarit ja neuvottelukokoukset.

Säveltäjä Marttisen mukaan kevään musiikkitilaisuuksiin liittyen hankkeita oli vireillä useitakin, mutta päivämäärät olivat olivat vielä avoinna. Luvassa oli ainakin huhtikuussa Marttisen oma säveltäjäilta. Eräiden muiden tilaisuuksien järjestymiselle olivat ehtona taloudellisen puoln järjestyminen. Ilmi Marttisen liikunta- ja balettikoulu toimi vailla minkäänlaisia avustuksia ja sen tähden kamppaili vaikeuksissa.

Osallistujan vuoden 1967 ensimmäinen numero päättyy mielenkiintoiseen kirjoitukseen ”Asuminen vuonna 2000”, joka tarjoaa kurkistuksen siihen, millaisena nyt jo toteutunut tulevaisuus 53 vuotta sitten nähtiin. Ensimmäisenä lukija huomio kiinnityy maapallon väkiluvun kasvun arvioon. Vuoden 2000 väliluvuksi ennustetaan ilman onnistuneita rajoitustoimia 7 410 000 000. Vertailun vuoksi vuoden 2018 väkiluvuksi on arvioitu 7,594 miljardia (vuonna 2000 6,956 miljardia). Teknisten aopuvälineiden kehitys oli vasta kehittymässä 1960-luvulla, mutta jo silloin arvioitiin siirtyminen teollisuudesta ns. palveluyhteiskuntaan. Tärkeänä nyanssina oli arvio asumisen muuttumisesta liikuteltaviin koteihin ja luopuminen masiivisista julkisivuratkaisuista. Niin kuin artikkeli toteaa:” Tulevaisuuden kaupunki: siirrettäviä ja lisättäviä asunto-orgaaneja päällekkäin vierekkäin, jotka muodostavat uuden arkkitehtoonisen kokonaisuuden”. Paikallisen arkkitehtuurin tulavaisuus nähdään ennustuksessa sangen synkkänä maapallon integroituessa, eri kulttuuripiirien sulautuessa toisiinsa. ”Traditiot antavat arkkitehtuurille omia erikoispiirteitä, mutta tulevaisuuden maailmassa rakennetaan kaikkialla samalla tavalla”. Voimme itse kukin arvioida, kuinka ennuste on toteutunut vai onko se ainoastaan hiukan edellä aikaansa.

* * *

 

Toisessa numerossaan tammikuun lopussa Osallistuja nostaa etusivullaan esille teatterin hajasijoituksen vanhaan viljamakasiiniin ja työväentaloon. Vuotta 1967 pidettiin paitsi itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuotena myös taloudellisenkasvatuksen vuotena. Kansalaisjärjetöjen kerrottiin koonneen voimansa kiinnittääkseen ihmisten huomion talouden peruskysymyksiin ja niiden ymmärtämiseksi. Radiossa oli alkanut tammikuun 17. päivänä ohjelmasarka ”Talouden kiertokulku”. Ohjelman tueksi oli julkaistu erityinen kirjanen.

Luettavissa on myös Eikka Lehtosen kirjoitus kaupunginteatterin näytelmästä ”Niskavuoren Heta”. Sen mukaan Niskavuori-sarja on kuulunut suomalaisen teatterin vahvimpiin tukipilareihin. ”Psykologisena luonnekuvauksena ja erittäin dramaattisena sarja esittäytyy yhä edelleenkin uusille katsojapolville tuoreena ja kulumattomana.” Hämeenlinnalainen teatteri ei ole tehnyt kirjoituksen mukaan poikkeusta vaan jo kolmekymmenluvulta asti saanut suosiota myös Niskavuori-näytelmiä koko sarjan tultua jo esitettyä, osa jo kahteen kertaan. Niskavuoren Hetaa on väitetty koko sarjan parhaaksi. Hämeenlinnassa sen edellinen tulkinta oli saanut ensi-iltansa 13.11.1952.

Osallistujan lukijat saivat tutustua Veljekset Vekka Liikenne Oy:n alkuhistoriaan, johon on toki ilmeisesti myöhemminkin eri yhteyksissä palattu. Joenhiisi kuuluu siihen hämeenlinnalaisten sukupolveen, joka oppi tietämään linja-autojen tarkoittavan Vekkaa tai Hämeen Linjaa. Osallistuja toteaa tässä kirjoituksessa Jaakko Vekan ostaneen neljäkymmentä vuotta aiemmin kuorma-auton ja aloittaneen puutavaran ajon metsäyhtiöiden laskuun. Tuosta ajankohdasta laskettiin Veljekset Vekka Liikenne Oy: syntyneen. Toinen kuorma-auto tuli hankittavaksi Erkki-veljen hankkiessa ajokortin. Siitä toiset parisen vuotta myöhemmin koitti aika aloittaa kesäinen linja-autoliikenne Aulangolle. Aulangon liikenteessä ollut linja-auto onkin entistettynä tullut viime vuosina eri tilaisuuksista tutuksi.

Kaupunkimme linja-autoliikenteen nykytilasta on voitu olla monta mieltä, mutta Osallistuja kertoo, että Linja-autoliiton vuonna 1962 tekemän tutkimuksen mukaan kaupungissamme oli taajimmat vuorot ne olivat sittemmin siitäkin tiivistyneet.

Toinen hämeenlinnalaisittain mielenkiintoinen artikkeli käsitteli hämeenlinnalaisen kaupan kehitystä. Skogsterin historiaa on viime aikoina käsitelty ainakin kauounginmuseon siirtyessä linnalta takaisin keskustaan Skogsterin entisen tavaratalon tiloihin. Osansa artikkelissa saivat myös eräät muutkin kaupunkimme historiaan liittyneet liikeyritykset otsakkeella ”Hämäläisten kauppapaikalla takanaan värikäs historia”. Joenhiisi on käsitellyt hämeenlinnalaisia liikeyrityksiä kirjoittaessaan joulunajasta 1914.

Tässä numerossa myös julistettiin kilpailu vuoden 1966 suosituimman hämeenlinnalaisen löytämiseksi.

* * *

 

Helmikuun alun Osallistuja aloitti etusivullaan palstan nimeltä ”Hämeenlinnan teollisuus”. Jälleen lähdettiin liikkeelle perinteisellä viittauksella maineeseen koulu-, virasto- ja varuskuntakaupunkina unohtamatta kaikkinaista historiallista menneisyyttä. Heti aluksi todettiin täällä suhtaudutun teollistumiseen erittäin negatiivisesti. Se koettiin jotenkin likaiseksi ja tuovan kaupunkiin sellaista väkeä, jota ei ilmeisesti kaivattu. Siten myöhästyttiin kaupunkikehityksen lähtiessä toden teolla liikkeelle. Kaupungin edullista sijaintia ei osattu käyttää hyväksi. Näkökulmaa 1960-luvun tilanteeseen kirjoitus antaa selittäessään Hämeenlinnan olevan tietyllä tavalla paitsiossa mm. radio- ja TV-toiminnassa eli yleisessä näkyvyydessä. Suuri alueliitos on tuonut vuonna 1967 uusia näkymiä kaupunkiin ja niitä myös kirjoituksessa pohditaan. Mainitaan myös Hämeenlinnaan saadun teollisuustoimikunta, jolta ilmeisesti toivotaan tarmoa. 

Hämeenlinnalla todetaan jo 1967 Hämeenlinnan Teollisuustoimhenkilöt Ry:n puheenjohtajan Tuomo Mikkolan suulla olevan käsillä viimeiset hetket päästä todella mukaan teolliseen kehitykseen. Kaikenlaisen kiertelyn ajat ovat kuulemma lopussa. Teollisuustonttien puute oli alueliitoksella poistunut. Tulijoita uskottiin löytyvän, jos ne vain otettaisiin sopivasti vastaan.

Kulttuuri- ja opetuspuolella harkittiin näyttämötaiteen ottamista koulujen opetusohjelmaan. Opetusministeriö oli edellisenä vuonna asettanut erityisen toimikunnan tarvittavan ehdotuksen valmistelemiseksi.

Oman näkymänsä vuoden 1967 suomalaiseen elämään tarjoaa myös kirjoitus TV-teatterin kevätkaudesta, vaikka itse televisiolaite oli monessa kodissa vasta tuloillaan. Aikakautta kuvastelee oma tuotanto. Joka toinen perjantai oli vuorossa ns. pitkä näytelmä. Muu perjantai-iltojen teatteriohjelmisto käsitti kolme pienimuotoista näytelmätekstiä, kaksi runosta, laulusta ja kuvista rakentuvaa kokooomaohjelmaa sekä sarjana esitetty Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Maailmandaramatiikkaa esityeltiin sarjassa antiikin draamaa. Kirjailijaniminä mainittiin O´Casey, Shaw ja Horvath.Syksyllä oli luvassa uutta pohjoismaista TV-dramatiikkaa.

Puolisen vuotta aiemmin oli Oulusta Hämeenlinnaan ilmestynyt Erno Paasilinna, joka toteaa Karisto Oy:n kirjallisena johtajana, että ”kirjoittaminen on luonnollista toimintaa”. Artrikkeli on kiintoisa kurkistus vuoden 1967 todellisuuteen. Erno Paasilinnan mielestä muun muassa ”nykyinen sensuurikehitys on ajautumassa väärille linjoille. Koska ennakkotapaukset lainkäytön periaatteen, saattaa joku oikeudenpäätös aiheuttaa varsin paljon lisävaivaa kustantajalle käsikirjoituksia luettaessa. Tällöin täytyy ruveta erikoisesti etsimään jotain seikkaa, joka saattaisi olla vastoin tällaista ennakkopäätöstapausta.” 1960- ja 1970-lukujen kirjallisee elämään perehtynyt voinee arvailla, mihin Paasilinna tuossa viittasi.

Seuraavaksi Osallistuja ottaa tarkastelun alaiseksi taloudellisen kasvun tutkimisen aloittamalla taloustieteilijä Joseph Schumpeterin ajatelmalla ”kapitalistinen markkinatalous ei ole kokenut eikä voi kokeakaan paikoilleen jähmettynyttä tasapainon tilaa”. Taustana lehden pohdinnalle oli kuluneiden parin vuosisadan aikana länsimaissa koettu kasvukausi, jota ei kuitenkaan ollut koettu tasaiseksi kapuamiseksi elintason vuorlle niin kuin kirjoituksessa todetaan. Kirjoittajan mukaan taloustieteessä ei ollut juurikaan kiinnitetty huomiota taloudellisen kasvun ilmiöön. Kirjoitusta nyt lukiessaan saattaa kysellä mielessään, onko suhdannevaihtelujen havainnointi ollut sellaista niiden kokemista irrallisina ilmiöinä tai onko se enää sellaista. Osallistuja antaa siis askelmerkkejä myös taloustieteellisille pohdinnoille kullekin lukijalle edellytystensä mukaan.

Kenties lähempänä keskivertolukijan maailmanpoliittisia pohdintoja on puolestaan kirjoitus, jossa kysellään, onko YK:lla paperiarmeija. Lehden kuvaamien ”epäsosiaalisten” kansojen ja valtaryhmittymien yleismaailmallista rauhaa uhkaavat toimenpiteet eivät valitettavasti ole mihinkään kadonneet. Siinä suhteessa selvästi hämeenlinnalainen saattoi pohtia 53 vuotta sitten lehtensä avattuaan aivan samoja asioita kuin nykyäänkin.

Kulttuuripuolella Osallistuja perehtyi Juhani Peltosen runoilijakuvaan. Kirjoituksesta ilmenee, että Peltonen oli jo saavuttanut kirjallisessa kentässämme suhteellisen selvän aseman aloitettuaan varsinaisen kirjailijauransa kolmisen vuotta aiemmin runokokoelmallaan ”Ihmisiät”. Peltosen lahjakkuutta ennakkoluulottomana kielenkäytön uudistajana ja ”oikukkaiden kombinaatioiden luojana” jo ylistettiin.

Yleisöpalautteen puolelta tässä yhteydessä on otettava esille nimimerkki T:n jonkinlainen tuohtumus tai ainakin harmistuneisuus kaupunkimme kulttuurielämää käsitelleestä kirjoituksesta, josta hänen mukaansa sai sellaisen käsityksen, ettei muita vapaita musiikkiharrastuksia ollutkaan kuin Musiikkiopisto tai Soitannollinen Kerho. Nimimerkin mukaan esille olisi tullut ottaa myös erinäiset musiikilliset yhdistykset.Esimerkkkieinä hän mainitsee Kaupungin orkesterin, Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen soittokunnan. Hämeenlinnan näkyvimpänä musiikkiyhdistyksenä hän piti kuitenkin Hämeenlinnan mieskuoroa. Kuoroista hän mainitsee myös Laulu-Veljet , kirkkokuoron, Ty:n sekakuoron ja Karjalakuoron.

Toimitus vastasi pahoitellen puutteita puolustautuen artikkelin uhanneen paisua erittäin laajaksi.

Nykyisissä sääolosuhteissa talvisista urheilu- ja harrastelajeista on mitä ilmeisimmin sangen haasteellista kirjoittaa täkäläisissä lehdissä. Toisin taisi olla vielä 53 vuotta sitten, jolloin jäähän hakatusta avannostakin oli vaivatonta hankkia kuva ja kertoa avantouinnin iloista jopa -40 asteen pakkasilla. Osallistuja arvioi silloiseksi Hämeenlinnan aktiivisten avantouimareiden määräksi noin neljäkymmentä ja totesi määrän hiukan edellisistä vuosista laskeneen. Vuoden 1967 innovaationa lehti esitteli Ahveniston avantoon rakennetun kehyksen, jonka varaan oli laskettavissa vinssin avulla suojaava kansi.

Lopuksi lukijat pääsivät vielä tutustumaan matkailuasiamies Ailo Linnakankaaseen, joka ei suinkaan ole mikään salainen agentti. Miehen tehtäväksi oli annettu Hämeenlinnan tunnetuksi tekeminen. Vielä kuutisen vuotta sitten Ylen sivuilla oli arkistopätkä, jossa Linnakangas kertoi juuri valmistuneen moottotitien pätkän ääressä Turuntien sillalla tehdyssä haastattelussa kaupunkimme sen aikaisista matkailukohteista. Mainittu arkistopätkä olisi ollut mielenkiintoista liittää tähän, mutta ei siis enää ole saatavissa esille. Vuonna 1967 Linnakangas oli toiminut virassaan jo 11 vuotta, joten jonkinlaista näkemystä oli varmaan jo ehtinyt kertyä jo moottoritien pätkän valmistuessa 1964.

* * *

 

Helmikuun lopulla kaupunginjohtaja Jaakko Vuorinen [50 vuotta sitten: Kaupunginjohtajan joulutervehdys vuodelta 1966] myönsi Osallistujalle haastattelun, jossa totesi muun muassa: ”Hämeenlinnan kaupungin teollistamispolitiikan päämääränä on luoda olosuhteet sellaisiksi, että kaupungissa jo oleva teollisuus viihtyy ja laajentaa toimintaansa nimenomaan täällä ja että uusi teollisuus alkaa tuntea entistä suuempaa kiinnostusta Hämeenlinnan tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan”.

Hämeenlinnan teollisuus- palsta jatkoi kaupunkimme elinkenorakenteen haasteiden ja tulevaisuuden tutkailemista. Kuultavana oli tuolla kertaa siis kauounginjohtaja. Kaupunginjohdon taholta ilmeni tekstin mukaan jonkinlaista turhautumista Hämeenlinnan esittelemisestä eräänlaisena kulttuurin kehtona. Samalla lehden etusivulla kirkuukin vähintään provosoivasti otsake:”KULTTUURIN MERKITYSTÄ LIIOITELLAAN H:LINNASSA”. Päättävissä piireissä pidettiin erittäin kyseenalaisena taidetalon tarvetta. Kulttuuripiirejä muistutettiin yksityisen veronmaksajan tarpeista.

Alueliitosta mahdollisuuksineen ei nähty täysin ongelmattomanakaan mitä tuli uusien alueiden hyväksikäyttöön. Asian kimpussa painisyeli myös vasta perustettu teollistamistoimikunta, jonka lähtökohtana oli osoittaa tarvittavat teollisuusalueet uuden yleiskaavan laatimisen pitkäkestoisuuden vuoksi, jotta kauounki saattoi hankkia mainittuja alueita omaan hallintaansa edelleen välitettäviksi teollisuudelle. 

Vuoden 1966 suosituin hämeenlinnalainen ratkesi.

Vuoden 1966 suosituimmaksi hämeenlinnalaiseksi valittiin kansanedustaja Timo Mäki. Toiseksi pääsi pop-laulaja Irwin Goodman, juontaja, koululainen Markku Veijalainen kolmanneksi, säveltäjä Tauno Marttinen neljänneksi. Edelisenä vuonna yleisölle avatun Sibeliuskodin intendentti Jarmo Sermilä oli viides. Nuorten parissa toiminut uusi kaupunginvaltuutettu Voitto Penttinen jäi kuudenneksi ja kunnallinen ammattientarkastaja Eero Salo seitsemänneksi. Vooittaja sai 146 ääntä ja toiseksi jäänyt 142. Seuraavat sijoitukset ratkesivat jo huomattavasti alle sadan äänen saalilla.

”Helmikuun yhdeksäntenä järjestivät Tyttölyseon seitsemännet luokat kahdeksansille perinteellisen potkujuhlan...” Noin aloitti Osallistuja sivun mittaisen selvityksen juhlasta, jonka kehyksenä oli juoni oikeudesta tuomareineen. Varmati silloinen tilaisuus jäi kyseisten abiturienttien mieleen.

Lehden takasivulla puututtiin jälleen kestoaiheeseen eli Hämeenlinnan ja ympäristön matkailun näkymiin. Otsikko uteli ”Onko maakunnallinen matkailujärjestö nukahtanut?” Kirjoittaja oli kollegoineen kuulemma takavuosina ammatinsa vuoksi seurannut Etelä-Hämeen matkailijayhdistyksen toimintaa ja joutunut huomaamaan aiemmin vireän toiminnan hiipuneen kohti täydellistä hiljaisuutta. Hän pohtii, etteivät pelkät henkilövaihdokset olleet voineet johtaa mainittuun tilanteeseen. Hän mainitsee kunnallisten matkailulaiutakuntien saaneen kuluneina vuosina vauhtia toimintaansa ja kyselee, onko matkailuyhdistys ollut niiden kanssa yhteistoiminnassa. Hän perää myös talkoohenkistä panostusta.

* * *

 

Maaliskuun alun viidenteen numeroon ehdittäessä Osallistuja on luonut katseensa kohti Ahvenistonharjua maalaillen ” katsottaessa sopivasta kulmasta Ahveniston harjulle päin, havaitaan hyppyrimäen rakennustyömaan nosturin huippu mäntymetsän keskellä”. Maisemaa suuresti muokkaavan hyppyrimäen rakennustyöt olivat siis käynnissä. Rakennelman loiston päivinä Joenhiisikin pääsi ihailemaan hyppytornin päältä avautuneita maisemia, jotka nykyinen Hämeenlinna on tietyllä tavalla tuhlannut käsistään antamalla mäen rappeutua. Joenhiisi on aiemmin kirjoittanut mainitusta hyppyrimäestä.

Vuonna 2014 Ahveniston ennen uljaasti esitelty hyppyrimäki oli enää hiljakseen rappeutuva betoniluuranko,
jonka kaikki ikkunat oli saatu ilmeistä vaivaa nähtynä kaikki. Surullinen menneiden toiveiden monumentti,
jonka on annettu vaipua rappion alhoon.

Vuonna 1967 Hämeenlinna oli yksi ehdokas seuraavan vuoden yhdistetyn ja pienen mäen mestaruuskisojen paikkakunnaksi. Ehtona oli mäen saattaminen valmiiksi syksyyn mennessä. Rakennusmestari Juhani Palsan mukaan pääurakoitsijan uskoi mäen valmistuvan ajoissa. Mäen korkeimman huipun kerrottiin kohoavan 180 metriin merenpinnan yläpuolelle. Rakennelmien korkeutta kuvattiin suurimmaksi vaikeudeksi. Sitä verrattiin Kantolaan edellisenä kesänä rakennetun viljasiilon korkeuteen, joka kuulemma jäi ainoastaan 80 metriin merenpinnasta. Mäen kriitisen pisteen sijaintia arvuuteltiin jonnekij 80 metrin paikkeille. Sitä ei vielä kirjoituksen aikoihin ollut tarkoin määritelty. Wikipedian mukaan mäen K-piste oli aikanaan 79 metriä.

Osallistuja antoi myös käytännön elämän tietoa eli valisti sopivan ompelukoneen hankkimista. ”Ompelukoneen osaminen ostaminen on jo sitä luokkaa oleva toimenpide, että on syytä tarkoin harkita koneelle asetettavat suoritusvaatimukset, mutta huomioonotettava seikka on myös se, etteä ompelukone vuosikymmeniksi eteenpäin...”. Teksti luettelee joitain uusimpien tuolloisten koneiden toimintoja ja kysyy liikkeenharjoittaja P. Ryynäseltä, osataanko uusimpia ompelokonemalleja käyttää. Vastauksena on toteamus pelon aiheettomuudesta kunhan markkinoilla oleviin koneisiin tutustutaan ammattitaitoisen henkilön opastuksella,

Hämeenlinnan teollisuus -palstalle oli etsitty joitakin kunnalisia luottamushenkilöitä, jotka pääsivät esittelemään teesinsä. Sosiaalidemokraatteja edustanut palomestari Veikko Väliö piti tärkeänä tonttien hintojen pitämistä kurissa. Suhteellisen pienenä talousalueena Hämeenlinna on sekä kärsinyt naapureinaan olleista aktiivisista kaupungeista että omista laiminlyönnestään.Vaikka hän näki tilanteen ja asenteiden muuttuneen. Kaupungin palvelukykyä hän piti suurin pitein keskitasoisena, mutta tiedosti kunnallistekniikan laahanneen perässä haitaten esimerkiksi asuntotuotantoa. Myönteisenä Väliö piti kaupungin päätöstä olla valittamatta harkintaverotuksesta ja että tuosta epäoikeudenmukaisesta verotusmuodosta oli päästävä eroon. Vastaperustetulta teollisuustoimikunnalta hän ei odottanut mainittavimpia saavutuksia.

Pääpuolueiden kunnallispoliitikot esittivät teesinsä paikakunnan kehittämisestä.

Kokoomusta edustanut ekonomi Eero Järvinen totesi heti aluksi, ettei Hämeenlinna ollut viimeisten vuosikymmenien aikana pystynyt pitämään asemaansa maakunnallisena keskuksena, vaan sen vaikutuksessa ollut talousalue oli asteittan pienentynyt. Suurista maalaiskunnista Hämeenlinna oli menettänyt naapurikaupungeille kauppakumppaneina muun muassa Luopioisten, Sääksmäen ja Lammin kunnat. Suurimpana syynä Järvinen piti kantahämäläisten kansaedustajien yhteistoiminnan puutteen. Osasyylliseksi hän mainitsee itse kaupungin. Teesinään hän julistaakin, että kaupunkia olisi hoidetava kuin liikeyritystä, mikä hänen mielestään ratkaisisi kko kehityksen kulun ja suunnan.

Skdl:n muurari Osmo Sievänen korosti teollistamisen merkitystä ja sen mahdollisuuksia suuren kuntaliitoksen toteuduttua ja tarjottua runsaasti tilaa. Sieväsen mukaan kaupunki oli ollut kunnallisteknisten töiden ja muun palvelun suhteen siihen asti aivan kärkipäässä teollisuusalueiden puutteen ollessa suurena haittana. Väliön tavoin hänkin piti tonttipolitiikkaa tärkeänä. Olennaisin tavoite oli uusien, tuottavien työpaikkojen luominen.

Liberaalisen kansanpuolueen edustajana varatuomari Osmo Laakso otti esille harkintaverotuksen, jolla ei pitänyt pilata mainettaan. Kyseisen veron osuuden teollisuudelta saatavista verotuloista Laakso uskoi olevan häviävän pieni, joten välillinn tappio oli suurempi kuin välitön voitto. Teollisuuden hankkimnen oli vaikea tehtävä, johon ei ollut annettavissa hänenkään taholtaan mitään valmista reseptiä. Hän olisi kuitenkin katsonut itsenäistä teollisuuslautakuntaa paremmaksi kuin kaupunginhallituksen alaisena toimivaa teollistamistoimikuntaa. Joka tapauksessa laakso olisi antanut lauta- tai toimikunnille ”riittävän pitkän” tilaisuuden toimia, sillä muutamien vuosien hukkatöiden jälkeen ne kerran onnistuessaan olisivat korvanneet monen vuoden tappiot. Teollisuuden hankkimisessa olisi pitänyt olla etusijalla pienteollisuus., koska sitä hän ei pitänyt kovinkaan suhdanneherkkänä. Tuolloisesta valtuustosta hänellä ei ollut kuin positiivista sanottavaa.

Aikalaistensa taatusti muistama ja uusimpien sukupolvien vaikeasti mieltämiin tilanteisiin kuuluu Hämeentien ja Viipurintien risteyksen hullunmylly. Maaliskuun alun numerossaan Osallistuja kirjoitti asiasta sivun mittaisesti otsikolla ”Valmistuva ”rengastie” helpottaa ruuhkaliikennettä”. Tekstin tueksi oli piirretty liikenneympyrä täyteen erilaisia kulkupelejä, joita täydentää oikeassa yläkulmassa jopa höyryveturi. Vanhan hämeenlinnalaiset toki muistavat vielä ne vanhat ratakiskotkin.

Viipurintie vaikuttaa nykyisinkin ruhka-aikoina melkoiselta sumpulta, mutta millainen se olisikaan ellei juuri tuollloin 1967 olisi ollut käynnissä uuden väylän rakentaminen Vanajan kirkon läheisyydessä olleen tasoylikäytävän viereen. Katisten kartanon pohjoispäässä oli meneillään maanleikkauksia Turun ja Lahden välisen liikenteen ohjaamiseksi pois Hämeenlinnan keskustasta. Voi vain jälkeenpäin päivitellä, millainen sumppu nykyään olisi ellei liikenne pääsisi mainittua väylää pitkin ohittamaan kauounkikeskustan. Tietenkin Osallistuja esitti tekstinsä lopussa myös varovaisen pelkonsa siitä, että ohikulkumatkalla olevat turistit vastaisuudessa eivät enää poikkeaisikaan Hämeenlinnassa.

Tässä vaiheessa vuotta edettiin Osallistujan palstoillakin ilmeisesti kohti kiihtyvää polemiikkia Taidetalon tarpeellisuudesta. Edellisessä numerossa ollut kirjoitus kaupunginjohtajan kielteisestä kannasta oli poikinut yleisönosastolle kipakan avoimen kirjeen, jossa pyrittiin kiistämään kaupunkilaisten jakaantuminen teollisuus- tai kulttuuri-ihmisiin. Kirjoittajan mukaan teollisuutta ei saatu houkutelktua moisilla julistuksilla. Samalla muistutettiin kaupunginjohtajan itsensäkin pitäneen tuettyjä kulttuuritiloja puutteellisina. ”Olet jo toinen Taidetalosäätiön hallituksen puheenjohtaja, jonka usko asiaan on loppunut kesken. Tarvitaanko jälleen kymmenen vuoden ruususenuni , ennen kuin asia lähtee todella edistymään?”

Kulttuuri- ja talouspoliittisen keskustelun lisäksi Osallistuja oli havainnoinut myös näkymiä kaupunkimaiseman yläpuolella eli maalaili lukijoiden eteen kuvaa kattojen yllä kaarrelleista pienistä lentokoneista, joita tuolloin oli ollut nähtävissä. Lehti aloitti juttunsa kertaamalla Räyskälä-säätiön alkuhistoriaa ja otsikoimalla ”Lentolupakirja on nykyaikainen ajokortti”. Jutusta käy ilmi myös, että tuolloin Katuman jäällä oli kiitorata, jolta järjestettiin yleisölennätyksiä. Jälleen siis yksi palanen yritettäessä näin yli puolen vuosisadan jälkeen hahmottaa Hämeenlinnassa koettua elämää.

* * *

Lähteet:

Osallistuja-lehti; nrot 1-5/1967

Kaikuja linnasta

Kirjavaraston aarteita 4

Tätä kirjoitettaessa elämme poikkeuksellisia kulkutaudin aikoja, mikä on suistanut normaalin elomme jokseenkin raiteiltaan. Aikaa on saattanut olla esimerkiksi löytää omasta hyllystään teoksia, joihin ei ole tullut koskeneeksi vuosikausiin. Yksi sellainen on Hämeen linna, jonka Pertti Kilkki on toimittanut Sotasokeiden hyväksi vuonna 1973. Mainittu teos löytyy myös kirjastosta ja on oiva johdattelija linnamme vaiheisiin vielä miltei puoli vuosisataa ilmestymisensä jälkeenkin.

Oma henkilökohtainen tarinansa on toki se, kuinka olen teoksen saanut lahjaksi yli neljäkymmentä vuotta sitten, mutta se ei ole nyt tämän kertomuksen aihe. Kilkki on koonnut mielenkiintoisen kirjan, johon hänen lisäkseen ovat kirjoittaneet Sampo Ahto ja Rainer Knapas. Ensiksi lukija pääsee tutustumaan Hakoisten linnavuoreen ja Hämeen linnan rakennushistoriaan. Esillä on itse Vanajaveden saarelle rakennetusta linnasta samoja kaavakuvia, joita vuosien varrella on saanut tarkastella kierrellessään sen muurien sisällä. Oman mielenkiintoisen lisänsä tuo se, että itse kirja on jo historiaa eli linnan entistämistyöt olivat vasta kesken kirjan julkaisun aikaan ja naisvankilakin oli poistunut linnasta vasta vuotta aiemmin lääninvankilan tosin jäädessä vielä nykyisen Vankilamuseon tiloihin.

Suunnitelmista kirjassa todetaan muun muassa:

” Entistämissuunnitelmien mukaan sijoitetaan päälinnaan mm. seuraavia toimintoja:

• kellariravintola kabinetteineen, joka tulee entiseen ns. väentupaan.
• kuninkaansalista tulee pääkerroksen juhlasali yleisötilaisuuksia varten. ”Juhlahuoneisiin” tulevat kuulumaan lisäksi kuninkaankamari sekä kerroksen muut hallimaiset, suuret huonetilat.
• linnan ylimmästä kerroksesta muodostetaan sarja näyttelyhuoneita, joissa voidaan esitellä esim. linnan historiaa ja sen eri rakennusvaiheita. Tähän kerrokseen sisältyy myös 1600-luvun kirkkosali sakaristoineen.
• pohjakerroksen keskiaikaisesta kappelista muodostetaan jälleen toimiva kirkollinen tila, jossa voidaan pitää tilaisuuksia ja toimituksia.
• linnan useimat huoneet, mm. entiset asuinkamarit jäävät nähtävyyshuoneiksi ilman määriteltyä käyttöä, kuten myös pohjakerroksen holvatut huoneet ravintolaa ja kappelia lukuun ottamatta.

Linnaa ympäröivien kehämuurirakennusten suhteen ei ole toistaiseksi tehty täsmennettyjä suunnitelmi, mutta kaavailujen mukaan ainakin Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo saisi niistä toimisto- ja näyttelytiloja. Lisäksi on todettu, että kehämuurirakennukset olisivat erittäin sopivia matkailupalvelujen sijoituspaikkoina. ”

Nyt 47 vuotta myöhemmin voimme pohtia, kuinka hyvin suunnitelmat ovat toteutuneet. Ainakin Museovirastolla on ollut näyttelyitä mainituissa kehämuurirakennusten tiloissa, ja me paikkakuntalaiset tiedämme kaupungin historiallinen museokin sijainneen vuosikausia linnan kupeella ennen muuttoa Skogsterin taloon.

Hämeen linna ympäristöineen noin vuonna 1600. Tästä näkee selvästi, kuinka ahtaalle saarelle linna
aikanaan sijoitettiin. Kun kaupunki sitten myöhemmin perustettiin sen juurelle, sen laajentumis-
mahdollisuudet olivat sangen olemattomat. Tosin on otettava huomioon, että kaupungin toiminnotkin
luonteeltaan aikojen kuluessa muuttuivat pelkästä ympäröineen maaseudun kauppapaikasta. Tämä sama
karttakuva löytyy myös Kilkin teoksesta.
Kuva: Vanhakartta.fi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200908213735

Lukuisten mielenkiintoisten piirrosten ja kaavakuvien lisäksi on osin hätkähdyttävääkin oivaltaa, että teoksen julkaisun aikaan silloista nykytilannetta kuvanneet mustavalkoiset valokuvatkin ovat jo tuoreimmillaankin pian viidenkymmenen vuoden takaa. Julkaisua tukeneina mainostavat esim. K-kauppa Colombina-kahvia ja Rettig Smart-tupakkaa.

Näkymä linnasta heinäkuussa 2002.

Ei tämä Hämeen linna -teos ole sentään pelkkää entistämisselostusta tai kuvia vanhoista tiilistä. Mukaan on kaivettu myös anekdootteja ihmisistä, jotka ovat liittyneet paikan historiaan. Siihen liittyen on ihan aluksi pakko ottaa esille ilmeisesti kuuluisin ja arvovaltaisin linnassa pyövelin eteen joutunut henkilö eli linnanisäntänäkin toiminut Aake Tott, joka määrättiin valtataistelun tuoksinassa mestattavaksi. Linnan vieressä sijainnut Pyövelinmäki olisi sangen sopiva asettaa mielessä toimituksen paikaksi ja kuljettaa koko väki elokuvallisen teatraalisena kulkueena tuolle kallioiselle mäelle pohtien josko näin olisi käynyt. Kilkin teoksessa kuitenkin todetaan ykskantaan, että Tott tapasi kirveen linnan sisävallien juurella. Siinä sekin jonkin aikaa mielessäni pyörinyt kysymys on saanut yhden vastauksen. Eri asia sitten on, missä paikassa Klaus Fleming teloitutti uplantilaisen ratsumiehen ja tämän neljä palvelijaa Nuijasodan esinäytöksenä surmanneet viisi rautalammilaista talonpoikaa, joiden tuomio luettiin Hämeen linnassa.

Jo aiemminkin eli ainakin 1530-luvulla olivat Sääksmäen talonpojat valittaneet linnanisäntä Eerik Olavinpojasta. Varsinainen riesa oli kuulemma aikanaan Ison vihan tuoksinassa linnan komendantiksi sijoitettu everstiluutnantti Petr Zasjetski, jonka julma ja lahjottavissa ollut hahmo perimätiedon mukaan rääkkäsi ympäristöään. 

Vuosien varrella linnassa otettuja kuvia. Noiden kiviseinien sisälle on ollut rauhoittavaa lähteä silloin tällöin
vaeltelemaan ja rauhoittumaan. Tuolla sisäpihallakin tuntuvat kiireisen kaupungin äänet vaimenevan ja hiljaisuutta
leikkaavat toisinaan vain räystäille lehahtaneiden lintujen siiveniskujen kaiut. Pertti Kilkki toimittamassaan
teoksessa tuo mukavasti esille välähdyksiä niin entistämisestä, ajasta vuonna 1973 kuin linnan historiaan
liittyneistä henkilöistä.

Onpa linnaan kuulemma liitetty rakkaudessaan onneton prinsessakin, vanha Kukkotornin haamuäijä ynnä vallasnaisen ja Matti Haapojan väitetty romanssikin. 

Niin ikään lainataan vanhaa käräjäpöytäkirjaa elinkautisvankien kapinasta kesältä 1824:

"Linnanvouti Tallgrenin saapuessa paikalle näki hän 30:n raivoisan vangin olevan vapaana kahleistaan. Iskien puukolla pöytään suurmurhaaja Krig kehoitti tovereitaan kerallaan pakenemaan. Suurin osa vangeista suostui yritykseen ja he hyökkäsivät portille. krig uhkaili portin takana olevia vartijoita luvaten räjäyttää koko linnan ilmaan kellarista löytämällään ruudilla... Maaherra Hjärne riensi paikallesotilasjoukon kanssa. Nousten linnarakennuksen parvekkeelle maaherra kehoitti vankeja rauhoittumaan uhaten muussa tapauksessa antaa sotilaille käskyn ampua. Vastaukseksi tuli ryöppy kirouksia ja haukkumasanoja, Krigin lisäksi heittäessä maaherraa puukolla. Parin varoituslaukauksen kajahdettua sotilaat ampuivat kovilla panoksilla..."

Yllä mainittu tapaus liittyy surullisen kuuluisiin Nurmijärven rosvoihin, joista muun muassa Heikki Ylikangas on aikanaan kirjoittanut. Itse rosvoista Nurmijärvestä löytyy verkosta esimerkiksi tällaista.

Kaikkinensa tämä Hämeen linna -teos on yhä kohta viisikymmentä vuotta julkaisunsa jälkeen mainio teos aloittaa linnan historiaan tutustuminen. Kuten sanottu, se esittelee historiaa useammassakin tasossa eli itse linnan satojen vuosien kehitystä että tuulahduksen 1970-luvun alusta.

Tavastehus. Magnus von Wright (1845).
Topelius, Zachris : Finland framstäldt i teckningar (Painettu teksti) : Helsingfors : A. W. Gröndahl & A. C. Öhman.
Helmi - näytteitä Kansalliskirjaston kokoelmista - doria.fi

Tässä näkymä Pyövelinmäen eli Kaupunginpuiston suunnalta kohti linnaa ja Hämeenlinnan kaupunkia. Kunhan
pysähtyy miettimään lukija saattaa sielunsa silmin kuvitella vanhoja hämeenlinnalaisia vaeltelemaan
tuossa maisemassa.

* * *

Lähde:

Hämeen linna. (toim)  Pertti Kilkki

Sotasokeat 1973