Ei tullut Pullerinmäen kupeelle
hautausmaata, mutta 1960-luvun puuhamiehet toteuttivat hankkeen
moottoristadionista. Vuosikymmenten varrella se on nostattanut
toisinaan kiivastakin polemiikkia. Silti siitä on syntynyt kiistämätön
seutunsa maamerkki.
Lapsuudessani en sen tulemiseen osannut
kiinnittää niin paljon huomiota, että tarkkoja muistikuvia
työmaasta olisi jäänyt mieleen. Silti todistetusti olen
puolivalmista rataa katsellut, sillä siitä on jäänyt jäljelle
valokuva. Selvemmin muistan puolestaan katkelmia radan alkuvaiheista,
lähinnä katsojien autoista. Niitä ilmestyi mitä merkillisimpiin
paikkoihin portinpieliin ja kadunvarsille. Mieli olisi toki tehnyt
katsomaan itse kisojakin, mutta niistä jäi mieleen ainoastaan
pääsuoran jälkeinen kaarre, jota kiertäneitä autoja pystyi
tähystelemään koti-ikkunasta.
Myöhemmin toki on jonkin kerran tullut
kisoja katsomassa käytyä. Yksi varhaisimmista kisatilanteisiin
liittyvistä muistoista on ollut Ronnie Peterssonin auton hyytyminen
pääsuoralle. En vain millään käsitä, miksi juuri tuo
yksityiskohta on syöpynyt mieleeni tai miksi itsepäisesti uskon sen
olleen juuri Peterssonin auton. Muistikuva sai toki uutta merkitystä
ruotsalaisen menehdyttyä Monzassa 1978 – tai oikeammin
onnettomuutta seuranneena päivänä milanolaisessa sairaalassa.
Mitä kaikkea tapahtuikaan mottoriradan
alkuvaiheissa?
Keskiviikkona tammikuun 19. päivänä
1966 Hämeen Sanomat kertoi, että monien viivytysten jälkeen
moottoriratahanke läheni lopullista toteutumistaan. Teknisten
suunnitelmien edistyttyä ja vireillä olleiden valitusten saadessa
ratkaisunsa rakennustöihin uskottiin päästävän seuraavan
toukokuun aikana. Lehdessä esitettiin myös kuva radasta
valmistetusta pienoismallista. Korkeuserot olivat selvästi
nähtävissä. Katsojien turvallisuutta pidettiin erinomaisena, sillä
katsomot suunniteltiin rakennettaviksi joka puolella reilusti
ratalinjan yläpuolelle.
1960-luvun puolivälissä elettiin
vielä aikaa, jolloin Suomessa oli kokeiltu vain osissa maata yleistä
kattonopeutta – 4 kuukautta 1962 Turun ja Porin sekä Hämeen
lääneissä 90 km tunnissa, joten liikennöinti maanteillä taisi
olla aika villiä. Ainakin sanomalehdissä julkaistiin toinen
toistaan pysäyttävämpiä valokuvia rusinoiksi rutatuista
ajopeleistä. Nykypäivän painotekniikalla ne olisivat liki
inhorealistisia. Niinpä on hyvin ymmärrettävää, että jo
suunnitteluvaiheessa radan koulutuksellista käyttöä pidettiin
yhtenä päätarkoituksena. Niin kuin hankkeen vetäjäksi
tituleerattu evl. Heikki Mikkola mainitussa tammikuun lehdessä
toteaa oli tarkoitus nimenomaan saada nuorten moottoriharrastukset
keskitettyä sellaisiin olosuhteisiin, mistä ei aiheudu vaaraa
muulle liikenteelle. Tarkoitus oli saattaa ”kortteliajajat”
hiomaan taitojaan suljetulle alueelle.
 |
| Ahveniston moottorirata ympäristöineen juhannuksena 1971. Ensimmäiset kisat oli ajettu heinäkuussa 1967. |
Meluongelma on ilmeisesti ollut mukana
väittelyissä alusta asti. Siitä todetaan, että tarkoituksena
pidettiin ajaa kesäisin ainoastaan kaksi erikoisajoneuvoilla
ajettavaa kilpailua. Muuhun toimintaan oli määrä käyttää
normaalivarusteisia ajokkeja. Öinen päristely tai hulinointi oli
kiellettyä alun pitäen.
Radan kehittämisestä todettiin, että
ensiksi oli tarkoitus rakentaa rata. Alueen muista rakennelmista oli
kokonaissuunnitelma työn alla toteutuksen siirtyessä myöhempään
vaiheeseen.
Syyskuun yhdeksäntenä 1966 sitten
päästiin esittelemään sanomalehdessä moottoriradan
rakennustöiden etenemistä. Suuren hiekkakuopan kupeella suuret
maansiirtokoneet yhä työskentelivät, vaikka ¾ maansiirtotöistä
kerrottiin olevan jo tehtynä. Kesäkuun kolmantena alkaneiden töiden
kerrottiin olevan kaksi viikkoa edellä ja valmista oli määrä olla
1.7.1967 mennessä. Käsiteltäväksi maamassaksi oli arvioitu 225
000 kuutiometriä, josta oli käsitelty lähes 165 000 kuutiota.
Alikulkusillan anturat oli jo valettu ja risteyssillan anturoiden
valu oli alkanut edellisenä keskiviikkona. Alkuperäisiin
suunnitelmiin oli jo tehty sikäli muutoksia, että johtotornin luo
oli päärtty rakennetavaksi kahden metrin levyinen alikulkutunneli.
Varikkorakennusta oli päätetty muuttaa, ja sen kohdalta rataa
levennettiin. Erikseen rakennettavaksi tuli myös mainostorni, jonne
kuuluttamot sijoitettiin. Noin 30 miestä oli töissä eri
työpisteissä.
Hiekkakuopan reunalle oli määrä
tulla istumapaikkoja 60 000 katsojalle. Lisäksi muita katsomotiloja
uskottiin luonnonrinteissä riittävän. Vielä tuossa vaiheessa itse
pää- ja varikosuoran reunus näytti epämääräiseltä
hiekka-autiomaalta, jonka keskellä oli betonivalua meneillään.
Moottoriradan rakennustöiden edetessä
katsottiin aiheelliseksi muistuttaa, ettei ensimmäisen vuoden käytön
ollut määrä rajoittua ainoastaan 16.7. ajettaviin kansallisiin
vakioautokisoihin, 6.8. ajettaviin ensimmäisiin Ahveniston
kansainvälisiin moottorikilpailuihin, 23.8. toteutettaviin
vakioautojen SM-osakilpailuihin eikä Jyväskylän Suurajojen
pikataipaleeseen 19.8. Suuri huomio aiottiin myös kiinnittittää
”jokamiesautoilijan” liikennekoulutukseen. Varsinaisen
ajokoulutuksen siirtämistä pois ahtailta kaduilta myös harkittiin.
Huhtikuun viidentenätoista asteli
tyytyväinen mies, toiminnanjohtaja Heikki Mikkola, määrätietoisin
askelin Hämeen Sanomien kansikuvassa. Ahveniston moottorirata oli
kuukauden sisään saamassa asfalttipeitteensä. Harjunsyrjä oli
saanut ne muotonsa, jotka sillä on ollut jo melkein viisikymmentä
vuotta.
Miltei valmiina olevaa rataa esiteltiin
muistuttamalla Hämeenlinnan keskeisestä sijainnista suurimpiin
asutuskeskuksiimme nähden. Ensimmäisten kisojen tuomaa jännitystä
tuskin maltettiin odottaa unohtamatta rinteiltä avautunutta
maisemaa, joka toki oli tuolloin huomattavasti avarampi kuin
viisikymmentä vuotta myöhemmin. Moottoriradan valvontatornin
valutyöt olivat juuri valmistuneet, ja se kuivui odottaen omaa
viimeistelyään mm. televisiolaitteita varten. Jälleen kerran
toistui vahva näkemys niin aloittelevien kuin kokeneempienkin
autoilijoiden koulutusmahdollisuuksista.
 |
Rinne varikkosuoran vieressä oli vuonna 1971 vielä näin karun näköinen. Huomaa keskellä näkyvä
erityinen katsomorakennelma.
|
12. kesäkuuta alkoivat alueella
siivoustalkoot. Niin silloin kuin seuraavinakin iltoina kutsuttiin
paikalle asiasta kiinnostuneita. Suuri H-hetki eli radan
valmistuminen lähestyi. Myöhemmin saman kuukauden aikana
aloitettiin myös itse radan kaunistamistyöt. Toimenpiteitä
pidettiin sangen haasteellisina sorakuopan maalajin, karkean soran
vuoksi. Niinpä sanomalehti mainitsikin kasvikokeista, joiden
tuloksia saatettiin muös hyödyntää uusien maanteiden halkomilla
harjanteilla. Kesäkuussa aloitettiin muun muassa koe lähtösuoran
varikonpuoleisessa rinteessä, jonne kylvettiin erikoissiemenseos ja
lannoitteita sekä suojakasvina kauraa. Maanmuokkauksen ja kastelun
lisäksi maata sidottiin ruiskuttamalla emulsioainetta. Muutama
vuorokausi myöhemmin oli määrä aloittaa säännöllinen,
vuorokausittainen kastelu. Tuloksia odotettiin jo 16.7. pidettävissä
kilpailuissa. Tulosten toivottiin auttavan tienluiskien
nurmettamisessa.
Suuri päivä koitti viimein 16.7.
Maaherra Jorma Tuominen katkaisi radan ylittäneen silkkinauhan. Jo
edellisenä päivänä olivat kilpailijat ottaneet tuntumaa
upouudesta radasta. 6000 katsojaa sai nähdäkseen runsaasti
ulosajoja. Jo aiemmin tosin ainakin Kaj Godenhjelm, Eino Kalpala,
Timo Mäkinen ja Olli Lyytikäinen olivat kuulemma olleet
kokeilemassa rataa. Tuolloin lauantain harjoituksissa Timo Mäkisen
epävirallinen rataennätys sai heti kyytiä.
Sunnuntain Hämeen Sanomat kirjoitti
muun muassa: ” TÄNÄÄN TAPAHTUU – tai tapahtui oikeammin jo
eilen – se mitä Hämeenlinnassa on vuosikausia suunniteltu ja
kaavailtu. Moottorien hevosvoimat päästetään irti stadionilla,
joka hakee vertaistaan. Pullerinmäen soramonttu on muuttunut
moottoriradaksi , jolla vauhdikkaat veikot ja neitoset saavat
turvallisesti näyttää, mihin he ja heidän ajokkinsa oikeassa
ympäristössä pystyvät. Silti voidaan todeta, että ratarautojen
valitus olisi kaukunut sorakuopan ja Ahveniston harjun rinteillä jo
vuosi sitten, elleivät eräät olisi katsoneet jopa
kansalaisvelvollisuudekseen tyrmätä suurta suunnitelmaa. Radan
rakennuttaja AK:n Etelä-Hämeen piiri ei kuitenkaan vähästä
säikähtänyt, vaan jatkoi kaikesta vastustuksesta huolimatta
pyrkimystään rakentaa paikka, jossa meikäläistä ajokulttuuria
voidaan turvallisesti kehittää . Kamppailun ensimmäinen erä
päättyikin ”klubilaisten” voitoksi. Kuinka käy jatkossa?”
Kuten jutussa vielä todetaan,
rata-hanke oli jälleen vaarassa uuden valituksen noustua pinnalle
toiminnan hädin tuskin alettua. Radan historian valitusten ja
selvitysten luetteleminen olisi kokonaan uuden, huomattavasti
puisevamman jutun aihe. Nyt haluan muistella rataa kiistämättömänä
Hämeenlinnan ja kotikulmieni historian muistomerkkinä.
Sunnuntaina 16.7. alkoi kuitenkin itse
kilpailutoiminta. Moottorit mylvivät ja bensankatku täytti ilman.
Paikallinen sanomalehti kertoi lähes 30 000 katsojan tulleen
seuraamaan avajaiskilpailuja. Mainittakoon, että Hämeenlinnassa oli
1964 ollut asukkaita 30 747*. Tämä kertoo jotain tuolloisen
tapahtuman mittasuhteista. Hans Laine ja Ahti Vaara olivat
ensimmäisten kisojen kärkinimet. Formulan 4:n yhdeksän kierroksen
kisaa hallitsi Ruotsin Jan Torgnysson ja formula V:ä Ulf Andersson
niin ikään Ruotsista.
Elokuun alussa tahti vain kiihtyi,
olivat vuorossa kansainväliset kisat. Muun muassa Leo Kinnunen,
Timo Mäkinen, Andrew Page, Manfred Mohr, Curt Lincoln olivat nimiä,
jotka kertoivat tuolloin paljon. Rataa kiersivät luokka alle 1000
ksm, luokka alle 1300 ksm, luokka alle 2000, formula V, formula 3.
Sadesää vaikutti tuloksiin. Suolenkillä tapahtuivat ratkaisut.
Moottorirata sai kehuja. Muun muassa
ruhtinas C. von Metternich kuvasi rataa erittäin kauniiksi. Nousut
ja laskut tekivät siitä mielenkiintoisen ja arvostettavan
autourheilupaikan. Toisaalta Curt Lincolmin mukaan Ahvenistolla olisi
saanut olla enemmän suoria.
 |
| Huippukuljettaja Jim Clark teki oitis vaikutuksen. |
Syyskuun alussa paikalle saapuivat
sitten maailmankuulut Formula 2 -kuljettajat, heistä nimekkäimpänä
Jim Clark. Hän kiersi rataa 1,25:n tahtia pakottaen Jochen Rindtin
ja Jack Brabhamin taakseen. Mutkainen rata toki kuulemma aiheutti
aluksi sopeutumisvaikeuksia. Viidentenä syyskuuta saattoikin
paikallinen sanomalehtemme julkaista kuvan kahdesta
moottoriurheilulegendasta samassa kuvassa Ahvenistolla, Graham Hill
ja Jim Clark. Tuolloin kävivät ilmeisesti selkeästi selväksi
Ahveniston pahimmat heikkoudet eli sen ahtaus ja mutkaisuus
nopeimmille autoille. Silti, on ilmeisesti kuluneilla muutamalla
vuosikymmenellä löytynyt niitäkin autoluokkia, joille rata on
sopinut enemmän kuin erinomaisesti.
Ottaen huomioon vuosikymmenten
vastatuulet Ahveniston moottorirata on ollut varsinainen selviytyjä.
Sen valmistuessa alkoi välittömästi jonkinlainen kilpailu Keimolan
kanssa. Mielipiteet radoista menivät asiantuntijoilla pahasti
ristiin. Silti historia on näyttänyt, kumpi radoista on ensin
sortunut.
Koleana lokakuun päivänä seistessäni
radan aution aidan ääressä ja katselen yksinäisen
rullasuksihiihtäjän aherrusta asfalttinauhalla. Näkemättäkin
muistan vuosikymmenten vandalismin raatelemat rakennelmat harjulla,
joita on koetettu pitää jollain lailla kunnossa. Kuvittelen
harjunrinteet täyteen ihmisiä ja muistan äkkiä sen toukokuun
päivän 1984, jolloin hallinnasta karannut helikopteri syöksyi alas
rinnettä väkijoukkoon. Itse en ollut paikalla, vaan töissä
keskikaupungilla. Kuulin vain ohitse kiitäneiden ambulanssien
huudon...
 |
| Moottorirata lokakuun puolessavälissä vuonna 2014. |
Tahdon kuitenkin enemmän kuvitella
radalla rajojaan koetelleiden kuljettajien hurmiota. Jochen Rindt,
Jack Brabham puhumattakaan suomalaisista Mäkisestä ja Kinnusesta...
Jim Clark kiidättämässä F2-ajokkiaan toisilta karkuun, alle
vuotta ennen kuin Hockenheimin F2-kisa koitui hänen kohtalokseen.
Tokkopa Hämeenlinnaan koskaan saadaan enää yhdellä kertaa
sellaista aikansa moottoriurheilun huippuryhmää yhdellä kertaa.
Ajat ovat vain muuttuneet. Entäpä sitten Ahveniston päättymättömän
valitus- ja selvityskierteen askeleet? Se jää nähtäväksi. Nyt
talven lähestyessä vain tuuli tuivertaa kaarteissa kuin muistellen
edesmenneiden mestareiden kiitoa. Tämäkin on osa historiaa,
hämeenlinnalaisen maiseman historiaa huolimatta siitä, mitä me
asiasta tuumimme.
LÄHTEET:
Hämeen Sanomat
19.1.1966; 9.9.1966; 2.10.1966;
15.4.1967; 20.5.1967; 13.6.1967; 21.6.1967; 16.7. 1967; 17.7.1967;
5.8.1967; 6.8.1967; 7.8.1967; 20.8.1967; 5.9.1967; 8.4.1968
*) Avain omaan maahan.
Tietoja Suomen kaupungeista kauppaloista ja maalaiskunnista. Koonnut
VIIKKOSANOMAT keväällä 1964.
Vielä moottoriradasta Ylen Elävässä Arkistossa.
VastaaPoista