sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ahveniston moottorirata

Ei tullut Pullerinmäen kupeelle hautausmaata, mutta 1960-luvun puuhamiehet toteuttivat hankkeen moottoristadionista. Vuosikymmenten varrella se on nostattanut toisinaan kiivastakin polemiikkia. Silti siitä on syntynyt kiistämätön seutunsa maamerkki.

Lapsuudessani en sen tulemiseen osannut kiinnittää niin paljon huomiota, että tarkkoja muistikuvia työmaasta olisi jäänyt mieleen. Silti todistetusti olen puolivalmista rataa katsellut, sillä siitä on jäänyt jäljelle valokuva. Selvemmin muistan puolestaan katkelmia radan alkuvaiheista, lähinnä katsojien autoista. Niitä ilmestyi mitä merkillisimpiin paikkoihin portinpieliin ja kadunvarsille. Mieli olisi toki tehnyt katsomaan itse kisojakin, mutta niistä jäi mieleen ainoastaan pääsuoran jälkeinen kaarre, jota kiertäneitä autoja pystyi tähystelemään koti-ikkunasta.

Myöhemmin toki on jonkin kerran tullut kisoja katsomassa käytyä. Yksi varhaisimmista kisatilanteisiin liittyvistä muistoista on ollut Ronnie Peterssonin auton hyytyminen pääsuoralle. En vain millään käsitä, miksi juuri tuo yksityiskohta on syöpynyt mieleeni tai miksi itsepäisesti uskon sen olleen juuri Peterssonin auton. Muistikuva sai toki uutta merkitystä ruotsalaisen menehdyttyä Monzassa 1978 – tai oikeammin onnettomuutta seuranneena päivänä milanolaisessa sairaalassa.



Mitä kaikkea tapahtuikaan mottoriradan alkuvaiheissa?

Keskiviikkona tammikuun 19. päivänä 1966 Hämeen Sanomat kertoi, että monien viivytysten jälkeen moottoriratahanke läheni lopullista toteutumistaan. Teknisten suunnitelmien edistyttyä ja vireillä olleiden valitusten saadessa ratkaisunsa rakennustöihin uskottiin päästävän seuraavan toukokuun aikana. Lehdessä esitettiin myös kuva radasta valmistetusta pienoismallista. Korkeuserot olivat selvästi nähtävissä. Katsojien turvallisuutta pidettiin erinomaisena, sillä katsomot suunniteltiin rakennettaviksi joka puolella reilusti ratalinjan yläpuolelle.

1960-luvun puolivälissä elettiin vielä aikaa, jolloin Suomessa oli kokeiltu vain osissa maata yleistä kattonopeutta – 4 kuukautta 1962 Turun ja Porin sekä Hämeen lääneissä 90 km tunnissa, joten liikennöinti maanteillä taisi olla aika villiä. Ainakin sanomalehdissä julkaistiin toinen toistaan pysäyttävämpiä valokuvia rusinoiksi rutatuista ajopeleistä. Nykypäivän painotekniikalla ne olisivat liki inhorealistisia. Niinpä on hyvin ymmärrettävää, että jo suunnitteluvaiheessa radan koulutuksellista käyttöä pidettiin yhtenä päätarkoituksena. Niin kuin hankkeen vetäjäksi tituleerattu evl. Heikki Mikkola mainitussa tammikuun lehdessä toteaa oli tarkoitus nimenomaan saada nuorten moottoriharrastukset keskitettyä sellaisiin olosuhteisiin, mistä ei aiheudu vaaraa muulle liikenteelle. Tarkoitus oli saattaa ”kortteliajajat” hiomaan taitojaan suljetulle alueelle.

Ahveniston moottorirata ympäristöineen juhannuksena 1971. Ensimmäiset kisat oli ajettu heinäkuussa 1967.

Meluongelma on ilmeisesti ollut mukana väittelyissä alusta asti. Siitä todetaan, että tarkoituksena pidettiin ajaa kesäisin ainoastaan kaksi erikoisajoneuvoilla ajettavaa kilpailua. Muuhun toimintaan oli määrä käyttää normaalivarusteisia ajokkeja. Öinen päristely tai hulinointi oli kiellettyä alun pitäen.

Radan kehittämisestä todettiin, että ensiksi oli tarkoitus rakentaa rata. Alueen muista rakennelmista oli kokonaissuunnitelma työn alla toteutuksen siirtyessä myöhempään vaiheeseen.

Syyskuun yhdeksäntenä 1966 sitten päästiin esittelemään sanomalehdessä moottoriradan rakennustöiden etenemistä. Suuren hiekkakuopan kupeella suuret maansiirtokoneet yhä työskentelivät, vaikka ¾ maansiirtotöistä kerrottiin olevan jo tehtynä. Kesäkuun kolmantena alkaneiden töiden kerrottiin olevan kaksi viikkoa edellä ja valmista oli määrä olla 1.7.1967 mennessä. Käsiteltäväksi maamassaksi oli arvioitu 225 000 kuutiometriä, josta oli käsitelty lähes 165 000 kuutiota. Alikulkusillan anturat oli jo valettu ja risteyssillan anturoiden valu oli alkanut edellisenä keskiviikkona. Alkuperäisiin suunnitelmiin oli jo tehty sikäli muutoksia, että johtotornin luo oli päärtty rakennetavaksi kahden metrin levyinen alikulkutunneli. Varikkorakennusta oli päätetty muuttaa, ja sen kohdalta rataa levennettiin. Erikseen rakennettavaksi tuli myös mainostorni, jonne kuuluttamot sijoitettiin. Noin 30 miestä oli töissä eri työpisteissä.

Hiekkakuopan reunalle oli määrä tulla istumapaikkoja 60 000 katsojalle. Lisäksi muita katsomotiloja uskottiin luonnonrinteissä riittävän. Vielä tuossa vaiheessa itse pää- ja varikosuoran reunus näytti epämääräiseltä hiekka-autiomaalta, jonka keskellä oli betonivalua meneillään.

Moottoriradan rakennustöiden edetessä katsottiin aiheelliseksi muistuttaa, ettei ensimmäisen vuoden käytön ollut määrä rajoittua ainoastaan 16.7. ajettaviin kansallisiin vakioautokisoihin, 6.8. ajettaviin ensimmäisiin Ahveniston kansainvälisiin moottorikilpailuihin, 23.8. toteutettaviin vakioautojen SM-osakilpailuihin eikä Jyväskylän Suurajojen pikataipaleeseen 19.8. Suuri huomio aiottiin myös kiinnittittää ”jokamiesautoilijan” liikennekoulutukseen. Varsinaisen ajokoulutuksen siirtämistä pois ahtailta kaduilta myös harkittiin.

Huhtikuun viidentenätoista asteli tyytyväinen mies, toiminnanjohtaja Heikki Mikkola, määrätietoisin askelin Hämeen Sanomien kansikuvassa. Ahveniston moottorirata oli kuukauden sisään saamassa asfalttipeitteensä. Harjunsyrjä oli saanut ne muotonsa, jotka sillä on ollut jo melkein viisikymmentä vuotta.

Miltei valmiina olevaa rataa esiteltiin muistuttamalla Hämeenlinnan keskeisestä sijainnista suurimpiin asutuskeskuksiimme nähden. Ensimmäisten kisojen tuomaa jännitystä tuskin maltettiin odottaa unohtamatta rinteiltä avautunutta maisemaa, joka toki oli tuolloin huomattavasti avarampi kuin viisikymmentä vuotta myöhemmin. Moottoriradan valvontatornin valutyöt olivat juuri valmistuneet, ja se kuivui odottaen omaa viimeistelyään mm. televisiolaitteita varten. Jälleen kerran toistui vahva näkemys niin aloittelevien kuin kokeneempienkin autoilijoiden koulutusmahdollisuuksista.

Rinne varikkosuoran vieressä oli vuonna 1971 vielä näin karun näköinen. Huomaa keskellä näkyvä 
erityinen katsomorakennelma.

12. kesäkuuta alkoivat alueella siivoustalkoot. Niin silloin kuin seuraavinakin iltoina kutsuttiin paikalle asiasta kiinnostuneita. Suuri H-hetki eli radan valmistuminen lähestyi. Myöhemmin saman kuukauden aikana aloitettiin myös itse radan kaunistamistyöt. Toimenpiteitä pidettiin sangen haasteellisina sorakuopan maalajin, karkean soran vuoksi. Niinpä sanomalehti mainitsikin kasvikokeista, joiden tuloksia saatettiin muös hyödyntää uusien maanteiden halkomilla harjanteilla. Kesäkuussa aloitettiin muun muassa koe lähtösuoran varikonpuoleisessa rinteessä, jonne kylvettiin erikoissiemenseos ja lannoitteita sekä suojakasvina kauraa. Maanmuokkauksen ja kastelun lisäksi maata sidottiin ruiskuttamalla emulsioainetta. Muutama vuorokausi myöhemmin oli määrä aloittaa säännöllinen, vuorokausittainen kastelu. Tuloksia odotettiin jo 16.7. pidettävissä kilpailuissa. Tulosten toivottiin auttavan tienluiskien nurmettamisessa.

Suuri päivä koitti viimein 16.7. Maaherra Jorma Tuominen katkaisi radan ylittäneen silkkinauhan. Jo edellisenä päivänä olivat kilpailijat ottaneet tuntumaa upouudesta radasta. 6000 katsojaa sai nähdäkseen runsaasti ulosajoja. Jo aiemmin tosin ainakin Kaj Godenhjelm, Eino Kalpala, Timo Mäkinen ja Olli Lyytikäinen olivat kuulemma olleet kokeilemassa rataa. Tuolloin lauantain harjoituksissa Timo Mäkisen epävirallinen rataennätys sai heti kyytiä.

Sunnuntain Hämeen Sanomat kirjoitti muun muassa: ” TÄNÄÄN TAPAHTUU – tai tapahtui oikeammin jo eilen – se mitä Hämeenlinnassa on vuosikausia suunniteltu ja kaavailtu. Moottorien hevosvoimat päästetään irti stadionilla, joka hakee vertaistaan. Pullerinmäen soramonttu on muuttunut moottoriradaksi , jolla vauhdikkaat veikot ja neitoset saavat turvallisesti näyttää, mihin he ja heidän ajokkinsa oikeassa ympäristössä pystyvät. Silti voidaan todeta, että ratarautojen valitus olisi kaukunut sorakuopan ja Ahveniston harjun rinteillä jo vuosi sitten, elleivät eräät olisi katsoneet jopa kansalaisvelvollisuudekseen tyrmätä suurta suunnitelmaa. Radan rakennuttaja AK:n Etelä-Hämeen piiri ei kuitenkaan vähästä säikähtänyt, vaan jatkoi kaikesta vastustuksesta huolimatta pyrkimystään rakentaa paikka, jossa meikäläistä ajokulttuuria voidaan turvallisesti kehittää . Kamppailun ensimmäinen erä päättyikin ”klubilaisten” voitoksi. Kuinka käy jatkossa?

Kuten jutussa vielä todetaan, rata-hanke oli jälleen vaarassa uuden valituksen noustua pinnalle toiminnan hädin tuskin alettua. Radan historian valitusten ja selvitysten luetteleminen olisi kokonaan uuden, huomattavasti puisevamman jutun aihe. Nyt haluan muistella rataa kiistämättömänä Hämeenlinnan ja kotikulmieni historian muistomerkkinä.

Sunnuntaina 16.7. alkoi kuitenkin itse kilpailutoiminta. Moottorit mylvivät ja bensankatku täytti ilman. Paikallinen sanomalehti kertoi lähes 30 000 katsojan tulleen seuraamaan avajaiskilpailuja. Mainittakoon, että Hämeenlinnassa oli 1964 ollut asukkaita 30 747*. Tämä kertoo jotain tuolloisen tapahtuman mittasuhteista. Hans Laine ja Ahti Vaara olivat ensimmäisten kisojen kärkinimet. Formulan 4:n yhdeksän kierroksen kisaa hallitsi Ruotsin Jan Torgnysson ja formula V:ä Ulf Andersson niin ikään Ruotsista.

Elokuun alussa tahti vain kiihtyi, olivat vuorossa kansainväliset kisat. Muun muassa Leo Kinnunen, Timo Mäkinen, Andrew Page, Manfred Mohr, Curt Lincoln olivat nimiä, jotka kertoivat tuolloin paljon. Rataa kiersivät luokka alle 1000 ksm, luokka alle 1300 ksm, luokka alle 2000, formula V, formula 3. Sadesää vaikutti tuloksiin. Suolenkillä tapahtuivat ratkaisut.

Moottorirata sai kehuja. Muun muassa ruhtinas C. von Metternich kuvasi rataa erittäin kauniiksi. Nousut ja laskut tekivät siitä mielenkiintoisen ja arvostettavan autourheilupaikan. Toisaalta Curt Lincolmin mukaan Ahvenistolla olisi saanut olla enemmän suoria.

Huippukuljettaja Jim Clark teki oitis vaikutuksen.
Syyskuun alussa paikalle saapuivat sitten maailmankuulut Formula 2 -kuljettajat, heistä nimekkäimpänä Jim Clark. Hän kiersi rataa 1,25:n tahtia pakottaen Jochen Rindtin ja Jack Brabhamin taakseen. Mutkainen rata toki kuulemma aiheutti aluksi sopeutumisvaikeuksia. Viidentenä syyskuuta saattoikin paikallinen sanomalehtemme julkaista kuvan kahdesta moottoriurheilulegendasta samassa kuvassa Ahvenistolla, Graham Hill ja Jim Clark. Tuolloin kävivät ilmeisesti selkeästi selväksi Ahveniston pahimmat heikkoudet eli sen ahtaus ja mutkaisuus nopeimmille autoille. Silti, on ilmeisesti kuluneilla muutamalla vuosikymmenellä löytynyt niitäkin autoluokkia, joille rata on sopinut enemmän kuin erinomaisesti.

Ottaen huomioon vuosikymmenten vastatuulet Ahveniston moottorirata on ollut varsinainen selviytyjä. Sen valmistuessa alkoi välittömästi jonkinlainen kilpailu Keimolan kanssa. Mielipiteet radoista menivät asiantuntijoilla pahasti ristiin. Silti historia on näyttänyt, kumpi radoista on ensin sortunut.

Koleana lokakuun päivänä seistessäni radan aution aidan ääressä ja katselen yksinäisen rullasuksihiihtäjän aherrusta asfalttinauhalla. Näkemättäkin muistan vuosikymmenten vandalismin raatelemat rakennelmat harjulla, joita on koetettu pitää jollain lailla kunnossa. Kuvittelen harjunrinteet täyteen ihmisiä ja muistan äkkiä sen toukokuun päivän 1984, jolloin hallinnasta karannut helikopteri syöksyi alas rinnettä väkijoukkoon. Itse en ollut paikalla, vaan töissä keskikaupungilla. Kuulin vain ohitse kiitäneiden ambulanssien huudon...

Moottorirata lokakuun puolessavälissä vuonna 2014.
Tahdon kuitenkin enemmän kuvitella radalla rajojaan koetelleiden kuljettajien hurmiota. Jochen Rindt, Jack Brabham puhumattakaan suomalaisista Mäkisestä ja Kinnusesta... Jim Clark kiidättämässä F2-ajokkiaan toisilta karkuun, alle vuotta ennen kuin Hockenheimin F2-kisa koitui hänen kohtalokseen. Tokkopa Hämeenlinnaan koskaan saadaan enää yhdellä kertaa sellaista aikansa moottoriurheilun huippuryhmää yhdellä kertaa. Ajat ovat vain muuttuneet. Entäpä sitten Ahveniston päättymättömän valitus- ja selvityskierteen askeleet? Se jää nähtäväksi. Nyt talven lähestyessä vain tuuli tuivertaa kaarteissa kuin muistellen edesmenneiden mestareiden kiitoa. Tämäkin on osa historiaa, hämeenlinnalaisen maiseman historiaa huolimatta siitä, mitä me asiasta tuumimme.



LÄHTEET:


Hämeen Sanomat
19.1.1966; 9.9.1966; 2.10.1966; 15.4.1967; 20.5.1967; 13.6.1967; 21.6.1967; 16.7. 1967; 17.7.1967; 5.8.1967; 6.8.1967; 7.8.1967; 20.8.1967; 5.9.1967; 8.4.1968



*) Avain omaan maahan. Tietoja Suomen kaupungeista kauppaloista ja maalaiskunnista. Koonnut VIIKKOSANOMAT keväällä 1964.




1 kommentti: