Hämeenlinnassa sijaitsee Palanderin taloksi kutsuttu kotimuseo, jossa vierailleet ja siitä lukeneet muistanevat piirilääkäri Karl von Fieandtin perheineen muuttaneen taloon vuonna 1904 Palanderien jälkeen ja pitäneen siellä aluksi myös omaa vastaanottoaan. Liian usein me jälkipolvet joudumme tutkailemaan säilyneiden rakennusten seiniä pohtien kaihoten ammoin siellä eläneiden vaiheita. Silloin tällöin sattuma johdattaa pienten välähdysten lailla tapauksiin, joita on näillä paikoilla läpikäyty. Sinänsä tuskallista miettiä, että nämä kirjatut tapahtumat ovat useimmiten tavalla tai toisella olleet asianomaisille ikäviä tai kohtalokkaita. Eräs nimenomainen tapaus on sittemmin palaillut mieleeni tavan takaa taiteillessani liukkailla jalkakäytävillä juuri Palanderin talon liepeillä.
 |
| Hämeenlinnalaisten lääkärien vastaanottoaikoja Hämeen Sanomissa syyskuun toisena pnä 1904. Näihin joutui myös Kalvolan lukkariurkurikin tapaturmansa vuoksi turvautumaan. |
Taannoin etsiskelin vihjeitä Palanderin talon historiaan liitettyjen ihmisten vaiheista ja törmäsin Hämeen Sanomissa 20. helmikuuta 1905 olleeseen kirjoitukseen, jossa Kalvolan lukkari-urkuri Kumpumäki kertoo kokemuksistaan, koska ”nykyisin kiertelee Hämeenlinnan kaupungissa että sen ympäristössä ja Kalwolan seurakunnassa semmoinen huhu, että minä mukamas olen mielenwikainen ja ”juoppo-hullu”...”
Lukkari-urkuri selittää kärsineensä edellisenä kesänä kolme viikkoa vuoteenomana aivokuumeesta ja poteneensa myös sydäntautia kokien olleensa vainottuna eräiden kalvolalaisten taholta tavalla jos toisellakin. Perin kohtalokkaaksi oli osoittautua joulukuun 18. päivä, jolloin K liukastui jäätiköllä halkaisten sanojensa mukaan päänsä ja saaden ankaran aivotäräyksen.
Tohtori von Fieandt hoiti potilasta kahdeksan päivää ennen kuin lähetti Helsingin diakonilaitokselle. Yhdeksän vuorokauden hoidon jälkeen K totesi oleskelun siellä liian kalliiksi ja vaati pääsyä pois. Potilas päästettiinkin perin vastentahtoisesti omienkin tuntemustensa mukaan heikkona kotiinsa. Häntä vaadittiin kyllä kiiruhtamaan takaisin tohtori von Fienandtin tykö. Niinpä hän kertoo yrittäneensä turhaa tavoittaa tohtoria tämän kotoa. Nyt saatan mielessäni nähdä heikkokuntoisen miehen horjuvan Lukiokatu 4:n portilla, soittavan kelloa ja saavan tietää, ettei herra piirilääkäri ole tavattavissa.
K joutui siis niine hyvineen ajamaan vossikan reellä Hämeenlinnan asemalle. Asemasiltaa kauemmaksi hän ei kuitenkaan ehtinyt ennen kuin menetti tajunsa joutuen puolisen tuntia avopäin pakkasessa odottamaan apua. Hänen onnekseen paikalle saapuivat muuan tuttava Kalvolasta ja hämeenlinnalainen tohtori Wichmann toimittamaan potilaan sairaalaan. Tohtori Wichmannin sairaalassa ei kuitenkaan ollut tilaa, ja K joutui vuorokauden hoidon jälkeen lähtemään lääkemääräyksen kanssa kotiin.
Lukkari-urkuri kertoo pyörtyneensä uudelleen kolmantena päivänä kotiutuksensa jälkeen. Sairasaikanaan K kertoo tulleensa kotipuolessa ruhjotuksi mutta kuitenkin tammikuun 14. päivään mennessä kuntoutuneensa. Siinä vaiheessa oli hänen asunnolleen saapunut neljä miestä vaatimaan lähtöä Hämeenlinnaan lääkärin puheille.
Seuraavaksi saan silmiini kohtauksen toipilaasta peräämässä pääsyä tohtori von Fieandtin puheille. Liekö vallan Lukiokatu 4:n portailla vai eteisessä seissyt? Piirilääkäri oli hänen sanojensa mukaan äreästi käskenyt hänet tohtori Mannerin mielenvikaisten laitokseen, jossa K:a sitten oli pidetty ”5 wuorokautta raiwohullujen parissa”. Sen jälkeen oli hänet aiottu lähettää Pitkäniemeen, mutta ”siellä ei otettu wastaan waan sanottiin, että wiisaita hulluja ei tänne oteta waan ainoastaan todellisia mielenwikaisia; ja siis saimme poistua kotia jossa nytkin olen ja wirkaani tulen astumaan 1 päiwä maaliskuuta, jolloin luulen päässä olewat haawat tulewan jotenkin terweeksi.”
Lopuksi lukkari-urkuri uhkaa vielä piirilääkäriä oikeudenkäynnillä selvän miehen lähettämisestä hullujenhuoneelle.
Samaisessa lehdessä on julkaistu myös piirilääkärin vastine, jonka mukaan potilas on tunnustanut olleensa tammikuussa pari päivää mielenhäiriössä niin, ettei hänen rouvansa ollut voinut hoitaa pyytämättä kunnan viranomaisia apuun. Siinä vaiheessa oli sitten soinut myös puhelin Fieandtin talossa mainittujen viranomaisten pyytäessä tarvittavaa lääkärintodistusta toimenpiteitä varten. Piirilääkäri ei katsonut voivansa kieltää apua tuntiessaan tapauksen.
Niinpä von Fieandt kertoo rouva K:n saapuneen [vastaanotolle] kaupunkiin. Niin sitten potilasta varten laadittiin tarvittava todistus hoitotoimenpiteitä varten. Tässä kohdin taas näen sieluni silmin vakavailmeisen rouvan saapuvan eteisestä vastaanottohuoneeseen peläten pitää miestään kotonaan ennen kuin tämä saataisiin Pitkäniemeen ja ehdottaen potilaan ottamista odotusajaksi kaupungin mielenvikaisten laitokseen. Herra piirilääkäri kuitenkin huomauttaa, ettei usko potilasta sinne otettavan, vaan kehottaa rouvaa tiedustelemaan asiaa Hämeenlinnan vaivaishoidon esimieheltä.
Rouva sitten meni mainitun virkamiehen puheille, eikä von Fieandt kertomansa mukaan kuullut asiasta enempää ennen kuin telefooni jälleen seuraavana aamuna soi ja kerrotaan päätetyn, että herra K:n viedään Hämeenlinnan laitokseen. Siinä vaiheessa piirilääkäri ei katsonut enää aiheelliseksi itse puuttua toimenpiteeseen, vaan potilas oli syytä viedä suoraan mainittuun laitokseen. Lukkari-urkuri ei suinkaan jäänyt hänelle määrättyyn paikkaan, vaan saapui seuraajineen piirilääkärin luokse ”tyytymättä olosuhteisiin”. Herra K uhkasi palata kotiinsa, missä hänen vaimonsa ei katsonut voivansa häntä hoitaa. Piirilääkärin painokkaita nuhteita K kuitenkin totteli ja palasi laitokseen.
Vastineessaan piirilääkäri von Fieandt korostaa, ettei hänellä ollut mitään määräysvaltaa potilaan määräämisestä mielenvikaisten laitokseen, koska hän ei ole laitoksen lääkäri. Toki hän oli tätä sinne kehottanut menemään, ”koska pidin hänen siellä oloa lääkärin nähtävissä sopiwampana kuin kotona Kalwolassa”. Potilaan päästämistä Pitkäniemestä hän kommentoi lyhyesti selittäen sen siten, ”että oli koko monta päiwää kulunut raiwokohtausten uudistumatta, joten woitiin toiwoa niitten palaamatta jäämistä.”
Tällaisesta von Fieandtin talossa ja vastaanotolla näytellystä kohtauksesta saivat siis arvoisat hämeenlinnalaiset lehdestään lukea alkuvuonna 1905. Oman selontekonsa piirilääkäri vielä päättää sanoin:
”Tässä koko osallisuuteni herra K:n hulluinhuoneasiassa. Arvostelkoon nyt arwoisa yleisö, olenko siinä wäärin käyttäytynyt!
Jos oikeusjuttu tulee, on kait se minun kannettawa kaiken sen kärsimyksen lisäksi, jonka olen herra Kumpumäen kautta saanut kokea”.
* * *
Selailtuani lehtiä muutaman vuoden eteenpäin en ole ainakaan tähän asti löytänyt mainintaa oikeudenkäynnistä. Kumpumäki vaikuttaa ainakin toipuneen jotenkin vammoistaan ja jatkaneen virassaan pyrkien vuonna 1908 Turun tuomiokuntaan kanttoriksi ja päätyen 1910 toiselle sijalle hakiessaan Kurikan urkurin virkaan. Kumpumäki nimenä Kalvolan suunnalla toistuu myöhemminkin, mutten ole varma, onko kyseessä sama henkilö.
* * *
Lähteet:
Hämeen Sanomat 20.2.1905
Hämeen Voima 21.4.1908
Hämeen Sanomat 30.7.1910
Inka-Maria Laitila (teksti): Säätyläiskoti Hämeenlinnassa- Palanderin talo
