Här hvilar... Nuo
ovat hyvinkin saattaneet olla ensimmäiset näkemäni ruotsinkielen sanat.
Hämeenlinnan Vanhan
hautausmaan historia juontuu samoihin aikoihin kuin kaupungin paikan
siirtäminen linnan kupeelta Saaristen latokartanon Niementaustan
mäelle. Kustaa III:n vuonna 1777 tekemän päätöksen toteuttaminen
eteni kartanon loppukatselmukseen 6.-.8.6.1779. Kulkutautivaaran
vuoksi hautausmaa perustettiin uuden kaupunkialueen ulkopuolelle
Kaurialan pellolle. Kauriala puolestaan oli aikanaan ollut Rengon
hallintopitäjään ja Vuorentaan neljänneskuntaan kuulunut
kolmitaloinen kylä, joka liitettiin 1557 Saaristen kartanoon.
Korvaukseksi asukkaat olivat saaneet maata Rengon Uudestakylästä ja
Kuittilasta.
Kaurialan historiaan aion
palata myöhemmin. Nyt keskityn hautausmaahan. Seisoessani Turuntien
itäpäässä koen pitäväni toista jalkaa menneessä ja toista
tulevassa. Nykyhetki tuivertaa kyljessä kuin myrskytuuli painaen kulkijaa puolelta toiselle. Vain pieni osa hautakivistä on jäljellä. Osa
haudoista on jäänyt katujen ja nurmen alle unohduksiin. Paljon
tekstiä on hioutunut kivien kyljistä. Kivien alla
lepäävienkin nimet ovat katoamassa maailmalta, joka töytäilee ohitse
omaa aikaansa. Silti joistakin vainajista on löydettävissä
tietoja. Gustaf Erik Eurén, Johan Henrik Nordenswan, Victorine
Nordenswan ja Christian Gustaf Sibelius eivät ole kadonneet jälkeen
tulleilta. Kaupungin ensimmäisen pankkilaitoksen alullepanijan ja
tarmokkaan talousmiehen, kirkkoherran ja rovastin Mathias Churbergin
hautamuistomerkki hautausmaan kaakkoiskulmassa on lopulta saanut
uuden ketjuaidan ympärilleen oltuaan vuosikaudet suorastaan
jalkakäytävän keskellä.
Hautausmaata ennen
ympäröinyt kiviaita on kadonnut. Vuodesta
1963 muinaismuistolain
suojaama kiinteä muinaisjäännös on keidas kaiken kiireen
keskellä. Samalla se on portti kaupungin historiaan; aivan kuin se
itsekin on ollut kadota muuttuvan maiseman alle puiston omaan historiaan
liittyy kuvajaisia kaupungista, josta olisi voinut tulla
toisenlainen. Historia on päättymätön sarja ratkaisuja, jotka
seurauksineen voisivat olla erilaisia. Itseäni yhtä aikaa viehättää
ja kauhistuttaa nähdä ympärilläni alati muuttuva maisema.
Kovin
monta vuosikymmentä ei hautausmaa Kaurialassa riittänyt
kaupunkilaisten tarpeisiin. Jo vuonna 1847 kirjoitti silloinen
kuvernööri, monin tavoin työteliäs Otto Carl Rehbinder
seurakunnan kirkkoherralle:” Terveyden säilyttämiseksi vaaditaan
raitis, terveellinen ja mätänemishajusta vapaa ja puhdas ilma”.
Kuvernööri ehdotti kirkkomaan siirtämistä Poltinaholle, vaikka
siellä olikin jo valmiiksi meneillään kilpa kaupunkilaisten
viljelys – ja laidunmaiden ynnä sotaväen käyttämien
harjoitustantereitten kesken. Kirkonkokouksen enemmistö tuolloin
vielä vastusti uuden hautausmaan hankkimista.
Kaupunkia
koetteli kuitenkin kesällä 1853 kolera ja tappoi paljon väkeä.
Haudata täytyi myös venäläisiä sotilaita ja kruununlaitoksissa
kuolleet. Seuraavana vuonna ehdotettiin, että Poltinaholta
erotettaisiin maata hautausmaata varten. Tällä kertaa vastusti
senaattikin moista ajatusta, sillä sotaväki tarvitsi
harjoituskenttänsä. Kuvernööri lähestyi jälleen 1855
seurakuntaa tiedustellen, mitä oltiin mieltä Ahveniston järven
eteläpuoleisesta alueesta. Seurakunta myönsi paikan kauneuden ja
sopivuuden melkoisesta etäisyydestä huolimatta. Vanhan hautausmaan katsottiin
kuitenkin yhä riittävän.
Lopulta
vuonna 1867 senaatti pisti kuvernöörin asialle muistuttamaan, että
lääkintöhallituksen vt. päällikkö oli tarkastuksessaan
edellisenä vuonna todennut hautausmaan olevan etenkin kesäaikaan ja
kulkutautien raivotessa vaarallinen. Kovan maaperän vuoksi haudat
oli kaivettu liian mataliksi, minkä ihmiset saivat helteillä
havaita. Uusi hautausmaa oli siis saatava aikaiseksi. Alati
toimeliaan kuvernööri Rehbinderin oli jälleen ryhtynyt penäämään seurakunnalta ja kaupungin asukkailta päätöstä
aikaiseksi. Hänen uusin ehdotuksensa oli varata hautapaikoiksi
Ojoisten Vähikkälän seudulle kuuluvan Korpi-Mattilan torpan vierestä
metsäistä hakamaata.
Maanmittari G.A. Jernström sai tehtäväkseen toimittaa mittauksen ja kartoituksen lähetettäväksi kuvernöörille. K.O.Lindeqvist mainitsee vuodeksi 1869. Maakunta-arkistoon toimitetun maanmittausmateriaalin joukosta löysin ”Aijotun toimituksen” vuodelta 1868 nykyisellä toimitusnumerolla 12:6. Toimituspapereista ilmenevät kuvernöörin toimeksianto toimitusta varten vuodelta 1867, pormestari Therménin allekirjoittama ote maistraatin pöytäkirjasta vuodelta 1868, kuvernöörille osoitettu pormestarin allekirjoittama kirje päätöksestä nimittää maanmittari Jernström toimittamaan kyseisen palstan mittaus. Lopuksi löytyy vielä maanmittarin raportti itse toimituksesta.
Vuonna 1870 osa
seurakuntalaisista alkoi epäillä Korpi-Mattilan seudun
soveltuvuutta hautausmaaksi, koska maasto oli kivistä ja
epätasaista. Muutamien seurakunnan jäsenien oli vielä
tarkistettava kummatkin kohteet. Viimein seurakunta oli valmis
hyväksymään Ahveniston eteläpuoleisen rinteen. Silti yhä
joukossa oli väkeä, joka piti Korpi-Mattilaa parempana vaihtoehtona
ja kauhisteli uuden tien rakentamista Ahvenistolle. Koko paikkaa
kutsuttiin autioksi ja synkäksi, varsinaiseksi rosvojen ja ryöväreiden
pesäpaikaksi. Hautojen suojaamiseksi katsottiin tarvittavan
erityinen vahti.
Seuraavaksi alkoi kiivas
valituskierros tehdystä päätöksestä. Poltinahon kentän halki
kulkeminen koettiin erityisen vaaralliseksi ampumaharjoitusten
vuoksi. Kuvernööri torjui seurakuntalaisten valitukset. Senaatti
hylkäsi vetoomuksen 31. toukokuuta 1872. Vaikka asiasta ei voitu
enää valittaa, kirkonkokouksen enemmistö lähetti vielä
armonpyynnön senaattiin saamatta aikaan päätöksen kumoamista.
Uutta kirkkomaata alettiin käyttää vuonna 1873, ja tien
rakentamisen nostattamat valitukset ratkaistiin keväällä 1874.
Kaupungin ottaessa vastattavaksene ¾ kustannuksista lopun jäädessä
maaseurakunnan harteille.
Hämeenlinnassa oli siis
käyty läpi vuosien sitkeätä kiistaa hautausmaasta. Voi vain
arvailla, minkälaista keskustelua kokoukset ovat synnyttäneet.
Rakennetut hautausmaat ovat olleet selkeitä maamerkkejä kaupungin
kasvaessa. Entäpä Pullerinmäki ja Korpi-Mattila? Nykyään
Poltinahontien varsi on miltei kokonaan täynnä uusia rakennuksia.
Vanhat mäkitupalaisalueet ovat kadonneet. Viisarin ja Rinkelinmäen
kyläkirja vuodelta 2001, Rinkelinmäeltä Viisarille, esittelee
kuvin seutua, jossa vielä tuolloin oli useita jo hävinneitä
taloja. Sieltä myös löysin maininnan Korpi-Mattilan torpasta.
Maakunta-arkistosta löytyi jo mainittu toimituskartta, josta ei
varmistu torpan vanha paikka. Missä se siis on tarkalleen ollut?
Koska en voinut tavata
ketään paikan muistavaa, päätin jatkaa tutkimuksia arkistoissa.
Kuninkaan kartastossa (1776-1805) on merkittynä Poltinaholta
maalaiskunnan Parolan kylään johtavan tien laitaan Ahveniston
järven koillispuolelle kolme torppaa. Varmasti rakennuksia oli
enemmänkin. Pullerinmäen kerrotaan alkaneen Korpi-Mattilan torpan
kohdilta. Kyläkirjasta sain tietää paikkalla asuneen suvun nimen
ja sen avulla kaupunginarkistossa säilytettävästä Vanajan
arkistosta varmistin tontin rekisterinumeron. Maakunta-arkistosta
löytyi vielä tietoa lainhuudoista. Korpi-Mattilan viereen aiotun
hautausmaan paikka oli mielessäni enää sinettiä vaille.
Lopullinen varmuus Korpi-Mattilasta löytyi maanmittaustoimistosta. Poltinahontie 23. Tilan maata on toki ollut aiemmin tuota tonttia laajemmallakin alueella. Tässä kohdin on taas hyvä palata aatoksissa historiaan vaihtoehtoisten ratkaisujen ketjuna. Varhaisimmat lapsuudenmuistoni ovat mainitun Pullerinmäen, Bullersbackenin, toiselta puolelta. Muistelen ihmetelleeni vuosia sitten, mikä se merkillinen pulleri on ollut, Nyt tätä kirjoittaessani sanat alkavat valjeta, buller = melu, häly / backe = mäki.*) Kovin ovat kuormat tainneet kolista vieriessään kaupunkimatkoilla ja väki pitää meteliä. Seutukunta on on ollut vuoroin maalaiskuntaa, Vanajaa ja ties mitä ennen päätymistään kaupunginosaksi. Sitä en sitten osaakaan arvioida, mitä kaikkea hautausmaa olisi tuonut Ojoisten, Parolan kylän ja Tiiriön mäkitupalaisalueen historiaan. Pullerinmäen kupeella lepää toteutumattomia suunnitelmia ja kasvaa uusia jälkiä läpiviedyistä hankkeista. Näiden tapahtumaketjujen pohtiminen onkin menneiden asioiden harrastamisen suola.
*)Lisäys 10.10.2015: Anneli Kiuru kirjoittaa teoksessa Rinkelinmäeltä Viisarille, että Pullerinmäellä on seisonut siirtolohkare, jonka ruotsinkielisestä nimityksestä "bullestenr" paikka olisi saanut ilmeisesti nimensä. Joenhiisi palannee jossain vaiheessa asiaan...
Lähteet:
Einar Palmunen. Saaristen
kuninkaallinen latokartano
K.O. Lindeqvist. Hämeenlinnan
kaupungin historia vuosina 1809-1875
Y.S.Koskimies. Hämeenlinnan
kaupungin historia 1875-1944
Hämeenlinnan maanmittauskonttorin
arkisto. Hämeen maanmittaustoimisto. MML 1, 3. Hämeenlinnan
maakunta-arkisto (HMA)
Anneli Kiuru et al. Rinkelinmäeltä
Viisarille. Muistoja Hämeenlinnan maalaiskunnan viimeisiltä
vuosilta. Wanaja-seura ry.
Hämeenlinnalaisia 1639-1989. Hämeenlinna 350 vuotta.