sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Ahveniston hyppyrimäki

Hyppyrimäki halitsee Härkätien näkymää Ojoisilla syksyllä 2014.

Ahvenistosta kirjoittaminen on tässä blogissani siksi ilmeistä, että sitä juuttuu helposti tonkimaan yksityiskohtia. Hyppyrimäki on ollut osa kaupunginosansa maisemaa melkein koko ikäni niin kiinteästi, että siitä kirjoittaminen vasta nyt tuntuu melkein merkilliseltä. Mäen ulkoasun rappeutuminen on vuosien varrella ollut kuin jonkin inhimillisen olennon ikääntymisen seuraamista. Taaskaan en iästäni johtuen aivan ole ehtinyt seurata rakennusprosessia. Karkeasti ajatellen usein on tullut mieleen perihämeenlinnalaisen jääräpäisesti toteutettu rakennushanke, jonka hyödyt näyttävät jääneet perin lyhytaikaisiksi ja suurin osa mahdollisuuksista käyttämättä.

Hämeen Sanomat 19.10.1967
Ahveniston kupeella oleva hyppyrimäki ei toki ole Hämeenlinnan ensimmäinen, mutta juuri tämä liittyy olennaisesti omaan mielenmaisemaani. Kaupunginhallituksen pöytäkirjoista löytyy huhtikuun 13. päivältä 1964 pykälä 28, jonka mukaan teknillisten asiain lautakunnan esitys hyppyrimäen suunnittelemisesta on hyväksytty. Lautakunta oli todennut omassa kokouksessaan 9.4. Erkki Hovin laatineen mäkiprofiilin, joka oli hyväksytty kansainvälisessä hiihtoliitossa 24.11.1960. Kriittiseksi pisteeksi oli määritelty 76 metriä.

Hanke ei toki saavuttanut kaikkien hyväksyntää. Niinpä lääninhallitus hylkäsi toukokuussa 1965 valituksen, joka koski kaupunginvaltuuston 17. ja 18. joulukuuta 1964 tekemiä päätöksiä hyppyrimäen määrärahoista. Asiasta valitettiin vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka päätti 29.10.1965 jättää lääninoikeuden päätöksen pysyväksi.


Tammikuun viimeisenä 1966 oli edetty niin pitkälle, että kaupunginhallitus kokouksessaan merkitsi tiedoksi (5/66 26§) valtion urheilulautakunnan ilmoitukset siitä, että opetusministeriö oli 15.12.1965 myöntänyt Hämeenlinnan kaupungille veikkausvoittorahoista 18 000 markkaa ja ns. lääninkiintiöstä 12 000 markkaa Ahveniston hiihtomäkeä varten.

Innostus hiihtomäen ympärillä oli ilmeisesti kohonnut huippuunsa. Jo helmikuun lopussa 1966 kaupunginhallitus käsitteli ja hyväksyi anomuksen Ahveniston hiihtomäen ja saunan luovuttamisesta vuokratta sotilashiihdon MM-kilpailujen (CISM) järjestelytoimikunnan käyttöön. Urheilulautakunta puolsi asiaa sillä, että varuskunta oli talven aikana ollut tavallista enemmän kunnostamassa urheilukeskuksen teitä ja parkkikenttiä. Kisat kyllä pidettiin Hämeenlinnassa 1966, mutta mäki valmistui 1967.

Rakennusprojekti eteni. 17.10.1966 kaupunginhallitus hyväksyi Urakkayhtymä Oy:n kanssa tehdyn Ahveniston hiihtomäen rakennusurakkasopimuksen, ja 19.10. julkaisi Hämeen Sanomat jo jutun ynnä valokuvan harjun rinteeltä, jossa rakennustyöt olivat jo alkaneet. Vuosien varrella olen monta kertaa pohtinut, miksei hiihtomäkeä integroitu tarkemmin itse moottoristadionin yhteyteen. Jos mäki olisi tullut osaksi radan katsomorakenteita, olisi kenties voitu rakentaa hiukan isompikin mäki ja käyttää samaa infraa sekä kesällä autokilpailuissa että talvella hiihtourheilussa. Molempia hankkeita toteutettiin kuitenkin lähes samaan aikaan. Ilmeisesti hankkeiden taustaryhmät olivat kuitenkin liian erillään? Joka tapauksessa jo 5.12.1966 kaupungininsinööri Jorma Heinänen selosti kaupunginhallituksen kokouksessa mahdollisuuksia käyttää rakenteilla olevaa hyppyrimäkeä myös näkötornina. Jälkiviisaasti ajatellen tuolloin siis olisi voitu viedä rakenteiden kesäkäyttöä pidemmälle kuin aikanaan lyhyeksi jäänyt kioski- ja näkötornitoiminta. Olen toistuvasti ajatellut, miten loistava mahdollisuus olisi ollut käyttää mäen rakenteita kesäisin jonkinlaisena terassikahvilana moottoriradan tapahtumien yhteydessä. Sitä varten mäen ei olisi välttämättä tarvinnut olla edes eri paikassa kuin mihin se lopulta rakennettiin.

Harjakokeuteensa uusi hyppyrimäki pääsi 19.6.1967. Korkeuseroa alamäen montun ja näköalatasanteen välille tuli noin 91 metriäja porrastornin korkeudeksi maanpinnasta noin 47 metriä. Arkkitehtisuunnittelu oli Heikki Aitolan ja rakennussuunnittelu dipl.insinööri Ilkka Lehtinen rakennustoimiston insinööriosastolta.

Raimo Majuri Ahveniston hyppyrimäen ensimmäisessä 
hypyssä 14.12.1967. Virallisesti ensimmäisen hyppääjän
oli määrä olla Pentti Lehtelä SM-hiihtojen yhteydessä.
Hämeen Sanomat 15.12.1966.

24. marraskuuta 1966 päästiin lopulta siihen vaiheeseen, että Suomen Hiihtoliiton edustajat Olavi Sihvonen ja Pentti Heino tarkastivat seuraavan tammikuun 13. ja 14. päivinä pidettäviksi päätettyjen SM-hiihtojen kisanäyttämön kunnon. Pikkukorjauksia lukuunottamatta tarkastajat katsoivat Hämeenlinnassa voitavan pitää minkälaatuisia mäki- ja hiihtokisoja tahansa. Etenkin uusi hiihtomäki tarkastettiin kuulemma perinpohjaisesti. Sekä mäen kriittinen että loppupiste todettiin selvästi merkityiksi. Kääntöalue oli riittävän laaja. Myös arvostelutuomareiden torni täytti vaatimukset. Eräitä laitteita tosin vielä puuttui, mutta niiden oli määrä olla valmiina SM-kisoihin mennessä.

Pentti Heino arvioi mäen varsin helpoksi hypätä. Mäkiennätyksen hän otaksui asettuvan 74 metrin vaiheille [mäkiennätys 82 metriä, Vesa Hakala]. Pienillä muutoksilla uskottiin hyppyjen pituuksia voitavan kasvattaa. Mäessä oli varsinaisesti 4 lähtötasoa, mutta myös näköalatasoa saatettiin käyttää. Alin lähtötaso oli 174 metrin korkeudessa merenpinnasta, näköalatasanne 180,5 metrin korkeudessa. Puku- ja välinesuojat olivat tilapäisrakennelmia.

Pari päivää ennen SM-kisojen alkamista tunnelmat Ahvenistolla olivat rauhallisen odottavat. Vielä ennen kisoja Hämeenlinnassa harjoitelleet hyppääjät olivat Lahdessa, josta heitä odoteltiin Hämeenlinnaan. Hämeen Sanomat julkaisi etusivullaan valokuvan iltavalaistusta hyppyrimäestä, jota kuvailtiin upeaksi laitokseksi. 13.1. oli määrä aloittaa kisat yhdistetyn kisoilla. Tammikuun 12. päivän Hämeen Sanomissa Veikko Kankkonen kehui makeä erinomaiseksi kokeiltuaan sitä runsaan parinkymmenen asteen pakkassäässä. Edellisen päivän jälkeen pisin harjoituksissa hypätty hyppy 77 metriä oli Tampereen Pyrinnön Eero Gröndahlin nimissä. Hän oli venyttänyt jopa yli 80 metriä kaatuen hyppynsä. Kankkosen hypyt olivat olleet 65 ja 67 metrisiä.

Kisojen järjestelyissä varauduttiin autojen pysäköintiin varaamalla uuden moottoriradan varikko ja osa radasta pysäköintialueeksi. Sieltä yleisö pääsi portaita pitkin hiihtomäen alueelle.

Tammikuun 14. päivänä Hämeen Sanomat julkaisi etusivullaan valokuvan hienosti juhlaliputetusta hyppyrimäestä, joka kohosi tomusokerin lailla harjun peittäneestä pakkaskuuraisesta metsästä. Taustalla oli Ravirata-alueen pelto ainoana rakennuksenaan takareunalle rakennettu osuusmeijeri. Meijerin takana näkyi muutamaa vuotta aiemmin valmistunut moottoritie ja Ojoisten uusia kerrostaloja. Vanha asuntoalue Meijerikadun ja Parolantien kulmassa vaikuttaa kovin pieneltä tuossa valokuvassa.

Pakkanen oli kireätä SM-kisojen alkaessa. Tuomaristo oli tehnyt päätöksen siirtää kisoja päivällä ellei pakkanen lauhdu alle 25 asteen. Ensimmäisen kerran SM-kisojen historiassa kilpailtiin mäen joukkuemestaruudesta, ja paikkana oli siis juuri Ahveniston hyppyrimäki. Tiettävästi tuolloin ei täsmälleen vastaavaa kilpailua ollut minkään muun maan mestaruuskilpailujen ohjelmassa. Mestaruuden vei Lahden Hiihtoseura joukkueella Raimo Ekholm-Keijo Laiho-Veikko Kankkonen. Kankkonen hyppäsi kisan pisimmän hypyn, 69 metriä, mikä oli kymmenisen metriä vähemmän kuin oli harjoituksissa hypätty paremmalla kelillä. Päivän päättivät mäen vihkiäistapahtuma, iltamäenlasku ja ilotulitus. Ohjelmassa olivat myös kisatanssiaiset.

Pakkanen lauhtui sunnuntaiksi, jolloin saatettiin yhdistetyn ja mäenlaskun SM-kisat viedä suunnitellusti päätökseen. Erikoismäenlaskun voitti Topi Mattila, mutta mäkiennätys - 74,5 metriä – meni Paavo Maunulle. Mäkimestaruus oli 21-vuotiaalle Mattilalle ensimmäinen. Mattilan mukaan hyppyrin nokka oli erittäin nopea, joten hän joutui hiukan hyppyä korjailemaan. Hänenkin mielestään Hämeenlinnan hyppyrimäki oli lajissaan vertaansa vailla. Hypätä piti osata niin suuressa kuin pienemmässäkin mäessä.

Yhdistetyn hiihto-osuuden voittajaksi riuhtoi Ahveniston maastoissa Esa Klinga niin kuin Hämeen Sanomat kuvaili. Ilpo Nuolikivi voitti yhdistetyn kokonaiskilpailun. Hämeenlinnan Hiihtoseuran Raimo Majuri johti puolivälissä kilpailua, mutta Ilpo Nuolikivi otti väliaika-asemalla kärkipaikan  saaden lopulta tyytyä toiseen sijaan. Pistoksia tuntenut Majuri saavutti kisassa kuitenkin kolmannen sijan. Vaikka pakkanen oli lauhtunut edellisen päivän lukemista kymmenisen astetta, olosuhteita luonnehdittiin kylmiksi. Kaikkinensa tunnelma Ahvenistolla lienee ollut melkoinen.

Kaupunkinäkymää hyppyrimäeltä vuonna 1971. Kuva kaitafilmiltä.
Toukokuussa pakkaset olivat enää muisto. Hyppyrimäen näköalatasanne avattiin yleisölle. Paikka oli avoinna joka päivä klo 9-21. Pienen pääsymaksun suuruudesta Hämeen Sanomat ei jutussaan 22.5. kertonut, mutta mainitsi mäen juurella sijainneen kioskin. Myyntikojussa oli vieraskirja tornissa kävijöitä varten. Kaikkien vieraskirjaan nimensä merkinneiden kesken arvottiin matkailukauden päätyttyä viikon maksuton oleskelu Aulangossa tai jossain muussa lomakeskuksessa. Ei lainkaan hullumpi ajatus nykypäivänäkään.

Näkymä kohti mäkimontua vuonna 1971
Vuoden 1968 kallistuessa loppuaan kohti hämeenlinnalaiset saattoivat todeta Ahveniston vuoden olleen tapahtumia täynnä. Hyppyrimäki oli otettu käyttöön, ja moottoriradalla ylitettiin 100 000 kävijän rajapyykki. Moottorirata oli luonnollisesti vuoden suurin yleisönkerääjä Hämeenlinnassa. Silti ei ole syytä unohtaa Ahveniston hyppyrimäen lyhyttä kulta-aikaa osana hämeenlinnalaista historiaa. Mäen virallisesta sulkemisesta vuonna 1995 on jo siis melkein 20 vuotta, mutta silti torni uhmaa yhä myrskyjä ja ajan hammasta.

Vuonna 2005 tornissa näytti olevan jopa joitain ikkunaruutuja vielä ehjänä, mutta alastulorinne oli jo                       metsittymässä.

Vuonna 2014 hyppyrin nokalla on jäljellä enää betoninen luuranko, mutta tuomaritorni seisoo yhä
vahdissa rinteen kupeella.


Viime vuosina on kehitelty joitain suunnitelmia hyppyrimäen tulevaisuudeksi. Hyppyrimäen puolesta on ollut ainakin blogikin, jonka toiminta tosin lienee hiipunut. On myös tutkittu purkamisen mahdollisuutta. Ilmeisesti rakenteet on aikanaan tehty niin hyvin, että purkaminen maksaisi liikaa. On myös ollut liikkeellä huhuja mäen kunnostamisesta. Mitä sille lopulta tapahtuneenkaan tornin profiili on piirtynyt lähtemättömästi mieleeni lähestyessäni kaupunkia niin pohjoisesta kuin lännestäkin. Vuodesta toiseen se on toivottanut minut tervetulleeksi kotiin. Sen nykyinen, vuosien hoitamattomuuden seurauksena syntynyt alennustila on häpeäksi tälle kaupungille.

You Tubesta löytyy vanhaa kaitafilmiä mäen rakentamisesta.


LÄHTEET:







Hämeenlinnan kaupungin pöytäkirjat:

1964 Ca3:52 19/64 13.4 28§

1965 Ca3:56 23/65 14.6. 4§

Ca3:58 48/65 29.11. 18§

1966 Ca3:59 5/66 31.1. 26§

10/66 28.2. 27§

Ca3:32 41/66 17.10. 25§





Hämeen Sanomat:

19.10.1966; 20.6.1967; 25.11.1967; 15.12.1967; 6.1.1968; 11.1.1968; 12.1.1968; 14.1.1968; 15.1.1968; 22.5.1968; 14.8.1968; 20.8.1968