Juuri joulun 2015 alla
janakkalalainen piha ponkaisi kansalliseen tietoisuuteen 40 000
jouluvalon ja sisätilojen 3 000 lampun ansiosta. Aikamme tahtoo
siksi paljon kylpeä valossa, ettei useinkaan tule pohtineeksi
sähkövalon lopultakin lyhyttä historiaa. Itse tekniikan tultua
käyttöön sen hyödyntäminen oli vielä pitkään tarkoin
rajoitettua ja kallista. Valaistus ylipäänsä oli sangen pitkään
heikkoa Hämeenlinnan kaduilla.
 |
| Vanha lyhty kuvattuna riikalaisessa museossa. Joitain tällai- sia roikkui varmasti aikanaan Hämeenlinnassakin. |
Jos meidät nakattaisiin
yhtäkkiä 1870-luvun Hämeenlinnaan saattaisimme löytää kynttilän
valaisemia lyhtyjä torilta ja muutamista kadunkulmista. Öljylamppu
ei ollut vielä päässyt kaduille. Jotkut talonomistajat kyllä
pyysivät 1876 lamppuja talojensa eteen. Tarkoitusta varten
perustettu valiokunta ryhtyi toki valmistelemaan parannuksia
katuvalaistukseen. Seurauksena oli lähinnä lyhtyjen paikkoja
muuttaminen. Lasittomia petrolilamppuja koekäytettiin, muttei niitä
uskallettu vielä ottaa käytäntöön. Vasta tammikuussa 1879
asetettiin kahdeksan petroleumilamppua torin sivustoille kuvernöörin
kehoitettua ottamaan tekniikka käyttöön. Uudet lamput herättivät
kuulemma ”suurta huomiota ja ihailua”. Saman vuoden
kesäkuussa hankittiin lisää uusia petrolilamppuja. Raastuvan- ,
Residenssi- ja läntiselle Linnankadulle 20. elokuuta sytytetyt
lamput toimivatkin aluksi hyvin, mutta pian ne oli toimitettava
korjattaviksi.
Katuvalaistuksen uusi
aikakausi ei siis alkanut kovin auvoisesti, ja pimeys laskeutui
jälleen suurimman osan kaupunkia ylle. Kesäkuussa 1880
rahatoimikamari valtuutettiin hankkimaan petrolilamput kaikkiin
muihin kaupunginosiin Myllymäelle, jossa tuli edelleen turvautua
kynttilöihin. Sotilasviranomaisten ansiosta asetettiin kuitenkin
Myllymäen tien varrellekin vuonna 1883 neljä lamppua. 1890-luvun
lopulla seuraavan kehitysvaiheen alkaessa sanotaan petrolilyhtyjä
olleen katuvalaistuksessa kaikkiaan 110.
Sähkö teki kuitenkin
vääjäämättä tuloaan. Koskimies mainitsee sanomalehti Hämäläisen
jo 1879 ennustaneen jo öljylamppujen kokeiluvaiheessa uuden
sähkövoimaisen valaistuskeinon saapuvan, koska sitä jo kokeiltiin
ja paranneltiin ulkomailla. Niinpä lehti jo helmikuun 11. päivän
numerossaan 1899 saattaakin todeta kaupungin valtuusmiesten antaneen
marraskuun 19. päivänä 1897 Rahatoimikamarin lisäjäsenin
vahvistettuna alkaa valmistella suunnitelmaa katuvalaistuskysymyksen
ratkaisemiseksi kaasua ja sähköä käyttäen. Toimikunnan esitys
päätyi ehdottomasti sähkön kannalle ja esitettiin valtuustolle
helmikuussa 1899 ja tuli hyväksytyksi huhtikuussa.
Luonnollisesti yhtäkkinen
lamppujen sytyttäminen lokakuun 6 päivänä 1899 oli
hämeenlinnalaisille mullistava kokemus. Sähkövalon aikakausi oli
alkanut. Toki ensimmäiset sähkölamput olivat jokseenkin erilaisia
kuin me tunnemme, kuten Koskimies kuvailee. Käytössä olleet 48 ns.
kaarilamppua käyttivät valonlähteenään kahden hiilikärjen
väliin syntynyttä, hehkuvien hiilihiukkasten muodostamaa
valokaarta. Hiilikärkien väliä oli aika ajoin säädettävä
lyhdyistä riippuvista naruista, jotka olivat valitettavan oivia
pikkupoikien juonien kohteita. Hiilet kuluivat nopeasti. 1900-luvun
alussa mainitut lamput korvattiinkin hehkulampuin.
 |
| Hämeenlinnan I apteekki kuvattuna torin laidalta 1910-luvulla. Vielä tuolloin katulyhdyt eivät järin usein valokuvissa esiintyneet. Tämän kuvan etualalla näyttäisi kuitenkin seisovan yksi torin laidalle pystytetyistä lyhtypylväistä. Kuva postikortista, jonka on julkaissut Hämeenlinnan kauounginkirjasto Hämeen Lydiassa. Säilytyspaikka Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (yksityiskokoelma) |
Vaikka kaduille oli saatu
ensimmäiset sähkövalot, ei toki ollut puhettakaan mistään
nykyaikaisesta käytännöstä. Hämeenlinnan kunnalliskertomus
vuodelta 1905 antaa hyvän kuvan tuon ajan katuvalaistuksesta. Sekä
maistraatti että työväenyhdistys olivat nimittäin ehdottaneet
tiettyjä muutoksia valaistuksen toteuttamiseen. Rahatoimikamarin
annettua lausuntonsa valtuusmiehet olivat päättäneet:
”Lokakuun 27 p:nä
pöytäkirjan 3 § kohdalla aamuvalaistuksen pantavaksi käytäntöön
Marraskuun 1 päivästä seuraavan Helmikuun 15 päivään kello
kuudesta korkeintaan kello kahdeksaan, riippuen vallitsevasta
pimeydestä, ei kuitenkaan sunnuntai ja juhlapäivinä sekä tehdä
iltavalaistuksen suhteen sen muutoksen, että kaikki lamput palavat
kello yhteentoista ja siitä kello kahteentoista ainoastaan puoli
sarjaa lamppuja, paitsi sunnuntai- ja juhlapäivinä, jolloin
iltavalaistus pidennetään aina kello yhteen yöllä.”
Niin toimittiinkin,
paitsi kuunvalon aikaan. Raatihuoneella oli sisävalaistuksena 55
hehkulamppua. Muuta sähkövaloa tuolloin kaupungissa ei ollutkaan
sisätiloissa käytössä. Vielä tuohon aikaan kaupungin alue
muodostui karkeasti sanottuna aivan ydinkeskustasta, Myllymäestä ja
Sairionrannasta. Valaistuksen ulottaminen Myllymäkeenkin oli siis
alun alkaen hidasta. Koska sähkölamppuja oli alkuvaiheessa
ainoastana 56, ei valaistu alue voinut olla järin laaja.
Silti kustannuksia koitui
siitäkin. Vuoden 1905 menot katuvalaistuksesta koostuivat
seuraavista eristä:
Palkkoja....................................................................................... 4 229, -
Smk
Hiiliä ............................................................................................1 706,08
Polttopuita
vetopalkkoineen............................................................ 6 160,65
Masina-öljyä y. m.
tarpeet .................................................................891,18
Korjauksia ....................................................................................2 103,90
Palovakuutusmaksu
.........................................................................160, -
Tilapäisiä menoja.............................................................................
227,38
YHTEENSÄ................................................................................ 15
478,29 Smk
Netistä löytyy
rahamuseon laskuri, jonka avulla voi muuntaa mainitun summan vuodelta
1905 suoraan euroiksi haluamalleen vuodelle. 15478,29 Smk vuodelta
1905 näyttäisi vastaavan noin 67730,00 euroa vuodelta 2015.
Vastaavasti öljyvalaistuksen arvioitiin tuoloin maksaneen vuosittain
enintään 3000 Smk eli siis nykyrahassa noin 13130 euroa. Sitä
voi sitten suhteuttaa enintään kahdentuhannen asukkaan
pikkukaupunkiin.
Kuten mainittua, vuonna
1905 sähkövalo toimi sisätiloissa ainoastaan raatihuoneella.
Kiinnostusta toki oli, sillä vuosikertomuksen mukaan kaupungin
valtuusmiehet saivat kokoukseensa 7. joulukuuta 1906 käsiteltäväkseen
valokuvaaja Bernhard Eriksonin pyynnön saada valaista elävien
kuvien salia Teatteriravintolassa. Kyseessä olisi ollut 30 amperin
voimainen valaistus kolme kertaa viikossa. Rahatoimikamari oli
kuitenkin seuraavan vuoden tammikuussa kielteinen. Sähkölaitokselta
ei kuukemma saatu tarkoitukseen riittävää sähkövoimaa. Ainakin
tuolloin anomus siis yksiselitteisesti hylättiin.
Samoihin aikoihin
lähestyi kirkkoneuvosto valtuusmiehiä kirjeellä saadakseen
kirkkosaliin valaistusta. Tuossa tapauksessa rahatoimikamari ehdotti
pyyntöön suostumista. Ehdot olivat kirkollekin kuitenkin sangen
tiukat. Tarvittiin seikkaperäiset ehdotukset sähköjohdosta,
lamppujen määtästä ynnä muista asiaan kuuluneista seikoista.
Selonteon viimein saapuessa pyydettiin vielä rahatoimikamarin
lausunto, jossa päädyttiin ehdottamaan Hämeenlinnan kaupunki- ja
maaseurakuntien toteuttavan valaistuksen 70 pennillä
kilowattitunnilta ynnä lisämaksuna 3 mk tunnilta silloin kun
sähkövoimaa tarvitaan yksinomaan kirkon valaistukseen. Tässä
muodossa ehdotus hyväksyttiin 24. huhtikuuta 1908.
 |
| Ilmoitus Hämeen Sanomissa 17.4.1909. |
Hämeen Voiman kertoi
26.10.1907, että Hämeensaaren viinatehdas aikoi rakentaa itselleen
oman sähkövoimalaitoksen. Toiveena oli, että sähkövoimaa olisi
tullut myös sivullisten saataville. Työväenlehti totesi katkerana
yksityisen yhtiön lyövän rahoiksi toiminnalla, jonka olisi pitänyt
olla kunnnallista. ”Olisipa sitä kelwannut kaupungin panna
tällainen homma pystyyn, mutta sehän olisi kunnallissosialismia, ja
sitä eiwät meidän herramme woi suosia, ennen waikka tehköön
kaupunki wararikon!”
Ilmeisesti keskustelu
valaistusongelmista kiihtyi syksyn 1907 aikana, sillä 19.11.1907
Hämeen Voima jatkoi asian tiimoilta entistä kitkerämmin. Ajan
hengen mukaan työväki koki muutenkin jääneensä asioiden
hoitamisen ulkopuolelle kantamistaan raskaista velvollisuuksista
huolimatta. Kuumina kysymyksinä ihmisten mielissä olivat sekä
rahatoimikamarin esitys aamuvalaistuksen lakkauttamisesta että
sähkövoiman hankkimisesta lisävalaistukseen ja käyttövoimaksi.
Sanomalehti kirjoitti tuohtuneena muun muassa:
” - - - Me emme woi
käsittää miten rahatoimikamari oli otsaa esittää waltuustolle
näin paksupäistä esitystä. Kaupungin warat ja sähköwalo ei
todellakaan ole wain sitä pientä renttusakkia warten, joka yöt
klubeissa jyllää, se on aijottu kaupungin asukkaiden mukawuudeksi
kokonaisuudessaan. Herrat puolustelewat esitystään muka sillä,
työt alkawat myöhempään kuin ennen. Olkoonpa niin, mutta
kuitenkin on totta, että klo 7:ltä on miltei jokainen työläinen –
paria poikkeusta lukunottamatta – työssään ja eiköhän silloin
lie pimeä tähän aikaan. Aamuvaloa tarwitsewat kaikki muut
kaupunkilaiset paitsi nämä kapakka-herrat, jotka puolen päiwän
nurkilla wasta menewät toimiinsa, joten lienee sanomattakin selwää,
että ehdotus on heti tapettawa. Se on liian paljon, että
kaupunkilaiset saisiwat kustantaa sähköwalaistuksen, mutta olla
kuitenkin pimeässä, silloin kuin todella waloa tarwittaisi. Jos
waltuusto kehtaa hywäksyä rahatoimikamarin esityksen, on se silloin
törkeästi loukannut ei wain työläisiä, waan suurta
kaupunkilaisenemmistöä. - - - ”
Kunnalliskertomuksesta
löytyvästä huhtikuun 24. päivänä 1908 pidetyn valtuusmiesten
kokouksesta laaditusta otteesta paljastuu rahatoimikamarin kanta
kiistanalaiseen asiaan. Sen marraskuussa antaman lausunnon mukaan
oli aamuvalaistus syytä lakkauttaa, koska ”torikauppa alkaa
kello puoli 8 aamulla ja työväki aloittaa työpäivänsä vasta
kello 8 aamulla”. Rahatoimikamarilla ja työväellä oli siis
tässä asiassa erimielisyyttä jopa työajoista. Joka tapauksessa
valtuusto päätti kuitenkin lopulta pysyttää aamuvalaistuksen
aloittaen sen kuitenkin vasta neljännestä vailla kello 7 aamulla.
Kaupungin
sähkövalaistuksen riittämättömyys oli toki yleisessä
tietoisuudessa kunnallisten rajojen ulkopuolellakin. Mainitun
viinatehtaan lisäksi ainakin helsinkiläinen Sähköosakeyhtiö
A.E.G. lähetti joulukuussa oman ehdotuksensa sähkövalaistuksen
toimittamisesta yksityisille. Tammikuussa 1908 Gottfrid Strömbergiltä
kustannusarvio sähkövalaistuksen järjestämiseksi kaupungissa.
Niinpä valtuusmiehet
päättivät 17. tammikuuta 1908 ottaa asian käsiteltäväksi ja
asettaa sitä vartebn erityisen komitean, johon valittiin insinööri
H. Holmén, kauppias Steffan Hägg, tohtori V. Manner, maisteri W.
Schmausser ja kauppias A. Gust. Skogster. Komitea päätyi
huhtikuussa lausuntoon, jonka mukaan kaupungin tuli joko luovuttaa
erityisillä ehdoilla määräajaksi tarjokkaina olleille
yksityisille yksinoikeus hankkia sähkövalaistusta ja sähköä
liikevoimaa varten tai laajentaa omaa sähkölaitostaan ja itse sitä
ylläpitää edelleen kunnallisena yrityksenä. Yksityisistä olivat
esillä Hämeensaaren [viina]polttimon ja Sähköosakeyhtiö A.E.G:n
tekemät tarjoukset. Koska Hämeensaaren polttimo toimi tyystin eri
alalla, kaupunki ei saattanut luottaa, joten ainoaksi
varteenoettavaksi vaihtoehdoksi yksityiseksi toimijaksi jäi siis
A.E.G.
 |
| Hämeenlinnan ydinkeskusta vaokuvattuna jouluiltana vuonna 2005 Rautatiesillan suunnasta. Sähkölaitos- toiminta on saanut kehittyä pitkän taipaleen ennen kuin tällainen valonäytös on saatu aikaiseksi. |
Vastakkaista
toimintamallia varten päätettiin pyytää toiminimi Siemens &
Halskelta kustannusarvio sähkölaitoksen laajentamisesta ja
hoitamisesta edelleen kunnallisena laitoksena. Puuttumatta tässä
yhteydessä yksityiskohtiin tarkemmin on syytä todeta, että
huhtikuun 10 päivän [1908] kokoukseen oli valtuusmiehille saapunut
myös herroilta W. Taubert, Otto Lönnholtz ja J. N. Parkku yhteinen
tarjous ja ehdotus sähkövoiman siirtämiseksi Matkalammista
Katumajärveen laskevassa purossa olevasta kahdesta koskesta.
Kyseinen asia päätettiin tuolloin jättää pöydälle seuraavaan
kokoukseen. Jo saman kuukauden 24. päivänä valtuusmiehet päättivät
luovuttaa sähkölaitoksen uusimisen ja laajentamisen yksityisen
yhtiön toimeksi. Lopullisessa äänestyksessä ehdolla oli siis
kaksi vaihtoehtoa, joista ratkaisun A.E.G.n hyväksi varmisti
tasaisessa äänestyksessä puheenjohtajan ääni. Niin oli käyty
Hämeenlinnassa pitkä tie 1870-luvun lopun ensimmäisistä
lepattaneista lyhdyistä.
Voimme lukea Teerijoen
kirjoittamasta Hämeenlinnan historiasta, ettei AEG-yhtymän toiminta
kaupungin sähkölaitoksen omistajana muodostunut pitkäaikaiseksi,
sillä jo 1918 kaupunki lunasti laitoksen itselleen. Tytymättömyyttä
yhtiön toimintaan aiheuttivat varmasti polttoaineen hankalasta
saatavuudesta aiheutunut virran puute. Vuoden 1918 lopussa
kiellettiin näyteikkuna- ja mainosvalot. Elokuvateatterit saivat
arkisin virtaa vain kolmeksi tunniksi. Yksityisetkin saivat tuntea
rajoituksia nahoissaan. Vuonna 1921 kaupungin sähköverkko
liitettiin Hämeen Sähkön verkkoon. Vaikka katkoksia ja häiriöitä
esiintyi tuonkin jälkeen, oli uusi aika lopulta alkanut koittaa.
Kun me 2010-luvun ihmiset
nyt elämme vuodenvaihteen valomeressä meidän on syytä uhrata
jokin ajatus tosiasialle, ettei ilottelumme valolla ole lainkaan
mikään itsestäänselvyys. Monta mutkaa on kompuroitu ennen kuin
koristevalojen vyöry on tullut ripustettavaksi esille.
* * *
LÄHTEET:
Hämeen Voima 26.10.1907;
19.11.1907
Koskimies. Hämeenlinnan
kaupungin historia 1875-1944
Teerijoki. Hämeenlinnan
historia. Ensimmäisestä maailmansodasta 2000-luvulle
Hämeenlinnan kaupungin
kunnalliskertomukset 1905-1908 / Hämeenlinnan kaupunginarkisto
