Valoa kaupunkilaisille

Juuri joulun 2015 alla janakkalalainen piha ponkaisi kansalliseen tietoisuuteen 40 000 jouluvalon ja sisätilojen 3 000 lampun ansiosta. Aikamme tahtoo siksi paljon kylpeä valossa, ettei useinkaan tule pohtineeksi sähkövalon lopultakin lyhyttä historiaa. Itse tekniikan tultua käyttöön sen hyödyntäminen oli vielä pitkään tarkoin rajoitettua ja kallista. Valaistus ylipäänsä oli sangen pitkään heikkoa Hämeenlinnan kaduilla.

Vanha lyhty kuvattuna riikalaisessa museossa. Joitain tällai-
sia roikkui varmasti aikanaan Hämeenlinnassakin.

Jos meidät nakattaisiin yhtäkkiä 1870-luvun Hämeenlinnaan saattaisimme löytää kynttilän valaisemia lyhtyjä torilta ja muutamista kadunkulmista. Öljylamppu ei ollut vielä päässyt kaduille. Jotkut talonomistajat kyllä pyysivät 1876 lamppuja talojensa eteen. Tarkoitusta varten perustettu valiokunta ryhtyi toki valmistelemaan parannuksia katuvalaistukseen. Seurauksena oli lähinnä lyhtyjen paikkoja muuttaminen. Lasittomia petrolilamppuja koekäytettiin, muttei niitä uskallettu vielä ottaa käytäntöön. Vasta tammikuussa 1879 asetettiin kahdeksan petroleumilamppua torin sivustoille kuvernöörin kehoitettua ottamaan tekniikka käyttöön. Uudet lamput herättivät kuulemma ”suurta huomiota ja ihailua”. Saman vuoden kesäkuussa hankittiin lisää uusia petrolilamppuja. Raastuvan- , Residenssi- ja läntiselle Linnankadulle 20. elokuuta sytytetyt lamput toimivatkin aluksi hyvin, mutta pian ne oli toimitettava korjattaviksi.

Katuvalaistuksen uusi aikakausi ei siis alkanut kovin auvoisesti, ja pimeys laskeutui jälleen suurimman osan kaupunkia ylle. Kesäkuussa 1880 rahatoimikamari valtuutettiin hankkimaan petrolilamput kaikkiin muihin kaupunginosiin Myllymäelle, jossa tuli edelleen turvautua kynttilöihin. Sotilasviranomaisten ansiosta asetettiin kuitenkin Myllymäen tien varrellekin vuonna 1883 neljä lamppua. 1890-luvun lopulla seuraavan kehitysvaiheen alkaessa sanotaan petrolilyhtyjä olleen katuvalaistuksessa kaikkiaan 110.

Sähkö teki kuitenkin vääjäämättä tuloaan. Koskimies mainitsee sanomalehti Hämäläisen jo 1879 ennustaneen jo öljylamppujen kokeiluvaiheessa uuden sähkövoimaisen valaistuskeinon saapuvan, koska sitä jo kokeiltiin ja paranneltiin ulkomailla. Niinpä lehti jo helmikuun 11. päivän numerossaan 1899 saattaakin todeta kaupungin valtuusmiesten antaneen marraskuun 19. päivänä 1897 Rahatoimikamarin lisäjäsenin vahvistettuna alkaa valmistella suunnitelmaa katuvalaistuskysymyksen ratkaisemiseksi kaasua ja sähköä käyttäen. Toimikunnan esitys päätyi ehdottomasti sähkön kannalle ja esitettiin valtuustolle helmikuussa 1899 ja tuli hyväksytyksi huhtikuussa.

Luonnollisesti yhtäkkinen lamppujen sytyttäminen lokakuun 6 päivänä 1899 oli hämeenlinnalaisille mullistava kokemus. Sähkövalon aikakausi oli alkanut. Toki ensimmäiset sähkölamput olivat jokseenkin erilaisia kuin me tunnemme, kuten Koskimies kuvailee. Käytössä olleet 48 ns. kaarilamppua käyttivät valonlähteenään kahden hiilikärjen väliin syntynyttä, hehkuvien hiilihiukkasten muodostamaa valokaarta. Hiilikärkien väliä oli aika ajoin säädettävä lyhdyistä riippuvista naruista, jotka olivat valitettavan oivia pikkupoikien juonien kohteita. Hiilet kuluivat nopeasti. 1900-luvun alussa mainitut lamput korvattiinkin hehkulampuin.

Hämeenlinnan I apteekki kuvattuna torin laidalta 1910-luvulla. Vielä tuolloin katulyhdyt eivät järin usein
valokuvissa esiintyneet. Tämän kuvan etualalla näyttäisi kuitenkin seisovan yksi torin laidalle pystytetyistä
lyhtypylväistä.
Kuva postikortista, jonka on julkaissut Hämeenlinnan kauounginkirjasto Hämeen Lydiassa. Säilytyspaikka
Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (yksityiskokoelma)

Vaikka kaduille oli saatu ensimmäiset sähkövalot, ei toki ollut puhettakaan mistään nykyaikaisesta käytännöstä. Hämeenlinnan kunnalliskertomus vuodelta 1905 antaa hyvän kuvan tuon ajan katuvalaistuksesta. Sekä maistraatti että työväenyhdistys olivat nimittäin ehdottaneet tiettyjä muutoksia valaistuksen toteuttamiseen. Rahatoimikamarin annettua lausuntonsa valtuusmiehet olivat päättäneet:

”Lokakuun 27 p:nä pöytäkirjan 3 § kohdalla aamuvalaistuksen pantavaksi käytäntöön Marraskuun 1 päivästä seuraavan Helmikuun 15 päivään kello kuudesta korkeintaan kello kahdeksaan, riippuen vallitsevasta pimeydestä, ei kuitenkaan sunnuntai ja juhlapäivinä sekä tehdä iltavalaistuksen suhteen sen muutoksen, että kaikki lamput palavat kello yhteentoista ja siitä kello kahteentoista ainoastaan puoli sarjaa lamppuja, paitsi sunnuntai- ja juhlapäivinä, jolloin iltavalaistus pidennetään aina kello yhteen yöllä.”

Niin toimittiinkin, paitsi kuunvalon aikaan. Raatihuoneella oli sisävalaistuksena 55 hehkulamppua. Muuta sähkövaloa tuolloin kaupungissa ei ollutkaan sisätiloissa käytössä. Vielä tuohon aikaan kaupungin alue muodostui karkeasti sanottuna aivan ydinkeskustasta, Myllymäestä ja Sairionrannasta. Valaistuksen ulottaminen Myllymäkeenkin oli siis alun alkaen hidasta. Koska sähkölamppuja oli alkuvaiheessa ainoastana 56, ei valaistu alue voinut olla järin laaja.

Silti kustannuksia koitui siitäkin. Vuoden 1905 menot katuvalaistuksesta koostuivat seuraavista eristä:

Palkkoja....................................................................................... 4 229, -               Smk

Hiiliä ............................................................................................1 706,08                

Polttopuita vetopalkkoineen............................................................ 6 160,65               

Masina-öljyä y. m. tarpeet .................................................................891,18              

Korjauksia ....................................................................................2 103,90             

Palovakuutusmaksu .........................................................................160, -               

Tilapäisiä menoja............................................................................. 227,38             

YHTEENSÄ................................................................................ 15 478,29              Smk

Netistä löytyy rahamuseon laskuri, jonka avulla voi muuntaa mainitun summan vuodelta 1905 suoraan euroiksi haluamalleen vuodelle. 15478,29 Smk vuodelta 1905 näyttäisi vastaavan noin 67730,00 euroa vuodelta 2015. Vastaavasti öljyvalaistuksen arvioitiin tuoloin maksaneen vuosittain enintään 3000 Smk eli siis nykyrahassa noin 13130 euroa. Sitä voi sitten suhteuttaa enintään kahdentuhannen asukkaan pikkukaupunkiin.

Kuten mainittua, vuonna 1905 sähkövalo toimi sisätiloissa ainoastaan raatihuoneella. Kiinnostusta toki oli, sillä vuosikertomuksen mukaan kaupungin valtuusmiehet saivat kokoukseensa 7. joulukuuta 1906 käsiteltäväkseen valokuvaaja Bernhard Eriksonin pyynnön saada valaista elävien kuvien salia Teatteriravintolassa. Kyseessä olisi ollut 30 amperin voimainen valaistus kolme kertaa viikossa. Rahatoimikamari oli kuitenkin seuraavan vuoden tammikuussa kielteinen. Sähkölaitokselta ei kuukemma saatu tarkoitukseen riittävää sähkövoimaa. Ainakin tuolloin anomus siis yksiselitteisesti hylättiin.

Samoihin aikoihin lähestyi kirkkoneuvosto valtuusmiehiä kirjeellä saadakseen kirkkosaliin valaistusta. Tuossa tapauksessa rahatoimikamari ehdotti pyyntöön suostumista. Ehdot olivat kirkollekin kuitenkin sangen tiukat. Tarvittiin seikkaperäiset ehdotukset sähköjohdosta, lamppujen määtästä ynnä muista asiaan kuuluneista seikoista. Selonteon viimein saapuessa pyydettiin vielä rahatoimikamarin lausunto, jossa päädyttiin ehdottamaan Hämeenlinnan kaupunki- ja maaseurakuntien toteuttavan valaistuksen 70 pennillä kilowattitunnilta ynnä lisämaksuna 3 mk tunnilta silloin kun sähkövoimaa tarvitaan yksinomaan kirkon valaistukseen. Tässä muodossa ehdotus hyväksyttiin 24. huhtikuuta 1908.

Ilmoitus Hämeen Sanomissa 17.4.1909.

Hämeen Voiman kertoi 26.10.1907, että Hämeensaaren viinatehdas aikoi rakentaa itselleen oman sähkövoimalaitoksen. Toiveena oli, että sähkövoimaa olisi tullut myös sivullisten saataville. Työväenlehti totesi katkerana yksityisen yhtiön lyövän rahoiksi toiminnalla, jonka olisi pitänyt olla kunnnallista. ”Olisipa sitä kelwannut kaupungin panna tällainen homma pystyyn, mutta sehän olisi kunnallissosialismia, ja sitä eiwät meidän herramme woi suosia, ennen waikka tehköön kaupunki wararikon!”

Ilmeisesti keskustelu valaistusongelmista kiihtyi syksyn 1907 aikana, sillä 19.11.1907 Hämeen Voima jatkoi asian tiimoilta entistä kitkerämmin. Ajan hengen mukaan työväki koki muutenkin jääneensä asioiden hoitamisen ulkopuolelle kantamistaan raskaista velvollisuuksista huolimatta. Kuumina kysymyksinä ihmisten mielissä olivat sekä rahatoimikamarin esitys aamuvalaistuksen lakkauttamisesta että sähkövoiman hankkimisesta lisävalaistukseen ja käyttövoimaksi. Sanomalehti kirjoitti tuohtuneena muun muassa:

” - - - Me emme woi käsittää miten rahatoimikamari oli otsaa esittää waltuustolle näin paksupäistä esitystä. Kaupungin warat ja sähköwalo ei todellakaan ole wain sitä pientä renttusakkia warten, joka yöt klubeissa jyllää, se on aijottu kaupungin asukkaiden mukawuudeksi kokonaisuudessaan. Herrat puolustelewat esitystään muka sillä, työt alkawat myöhempään kuin ennen. Olkoonpa niin, mutta kuitenkin on totta, että klo 7:ltä on miltei jokainen työläinen – paria poikkeusta lukunottamatta – työssään ja eiköhän silloin lie pimeä tähän aikaan. Aamuvaloa tarwitsewat kaikki muut kaupunkilaiset paitsi nämä kapakka-herrat, jotka puolen päiwän nurkilla wasta menewät toimiinsa, joten lienee sanomattakin selwää, että ehdotus on heti tapettawa. Se on liian paljon, että kaupunkilaiset saisiwat kustantaa sähköwalaistuksen, mutta olla kuitenkin pimeässä, silloin kuin todella waloa tarwittaisi. Jos waltuusto kehtaa hywäksyä rahatoimikamarin esityksen, on se silloin törkeästi loukannut ei wain työläisiä, waan suurta kaupunkilaisenemmistöä. - - - ”

Kunnalliskertomuksesta löytyvästä huhtikuun 24. päivänä 1908 pidetyn valtuusmiesten kokouksesta laaditusta otteesta paljastuu rahatoimikamarin kanta kiistanalaiseen asiaan. Sen marraskuussa antaman lausunnon mukaan oli aamuvalaistus syytä lakkauttaa, koska ”torikauppa alkaa kello puoli 8 aamulla ja työväki aloittaa työpäivänsä vasta kello 8 aamulla”. Rahatoimikamarilla ja työväellä oli siis tässä asiassa erimielisyyttä jopa työajoista. Joka tapauksessa valtuusto päätti kuitenkin lopulta pysyttää aamuvalaistuksen aloittaen sen kuitenkin vasta neljännestä vailla kello 7 aamulla.

Kaupungin sähkövalaistuksen riittämättömyys oli toki yleisessä tietoisuudessa kunnallisten rajojen ulkopuolellakin. Mainitun viinatehtaan lisäksi ainakin helsinkiläinen Sähköosakeyhtiö A.E.G. lähetti joulukuussa oman ehdotuksensa sähkövalaistuksen toimittamisesta yksityisille. Tammikuussa 1908 Gottfrid Strömbergiltä kustannusarvio sähkövalaistuksen järjestämiseksi kaupungissa.

Niinpä valtuusmiehet päättivät 17. tammikuuta 1908 ottaa asian käsiteltäväksi ja asettaa sitä vartebn erityisen komitean, johon valittiin insinööri H. Holmén, kauppias Steffan Hägg, tohtori V. Manner, maisteri W. Schmausser ja kauppias A. Gust. Skogster. Komitea päätyi huhtikuussa lausuntoon, jonka mukaan kaupungin tuli joko luovuttaa erityisillä ehdoilla määräajaksi tarjokkaina olleille yksityisille yksinoikeus hankkia sähkövalaistusta ja sähköä liikevoimaa varten tai laajentaa omaa sähkölaitostaan ja itse sitä ylläpitää edelleen kunnallisena yrityksenä. Yksityisistä olivat esillä Hämeensaaren [viina]polttimon ja Sähköosakeyhtiö A.E.G:n tekemät tarjoukset. Koska Hämeensaaren polttimo toimi tyystin eri alalla, kaupunki ei saattanut luottaa, joten ainoaksi varteenoettavaksi vaihtoehdoksi yksityiseksi toimijaksi jäi siis A.E.G.

Hämeenlinnan ydinkeskusta vaokuvattuna jouluiltana
vuonna 2005 Rautatiesillan suunnasta. Sähkölaitos-
toiminta on saanut kehittyä pitkän taipaleen ennen
kuin tällainen valonäytös on saatu aikaiseksi.

Vastakkaista toimintamallia varten päätettiin pyytää toiminimi Siemens & Halskelta kustannusarvio sähkölaitoksen laajentamisesta ja hoitamisesta edelleen kunnallisena laitoksena. Puuttumatta tässä yhteydessä yksityiskohtiin tarkemmin on syytä todeta, että huhtikuun 10 päivän [1908] kokoukseen oli valtuusmiehille saapunut myös herroilta W. Taubert, Otto Lönnholtz ja J. N. Parkku yhteinen tarjous ja ehdotus sähkövoiman siirtämiseksi Matkalammista Katumajärveen laskevassa purossa olevasta kahdesta koskesta. Kyseinen asia päätettiin tuolloin jättää pöydälle seuraavaan kokoukseen. Jo saman kuukauden 24. päivänä valtuusmiehet päättivät luovuttaa sähkölaitoksen uusimisen ja laajentamisen yksityisen yhtiön toimeksi. Lopullisessa äänestyksessä ehdolla oli siis kaksi vaihtoehtoa, joista ratkaisun A.E.G.n hyväksi varmisti tasaisessa äänestyksessä puheenjohtajan ääni. Niin oli käyty Hämeenlinnassa pitkä tie 1870-luvun lopun ensimmäisistä lepattaneista lyhdyistä.

Voimme lukea Teerijoen kirjoittamasta Hämeenlinnan historiasta, ettei AEG-yhtymän toiminta kaupungin sähkölaitoksen omistajana muodostunut pitkäaikaiseksi, sillä jo 1918 kaupunki lunasti laitoksen itselleen. Tytymättömyyttä yhtiön toimintaan aiheuttivat varmasti polttoaineen hankalasta saatavuudesta aiheutunut virran puute. Vuoden 1918 lopussa kiellettiin näyteikkuna- ja mainosvalot. Elokuvateatterit saivat arkisin virtaa vain kolmeksi tunniksi. Yksityisetkin saivat tuntea rajoituksia nahoissaan. Vuonna 1921 kaupungin sähköverkko liitettiin Hämeen Sähkön verkkoon. Vaikka katkoksia ja häiriöitä esiintyi tuonkin jälkeen, oli uusi aika lopulta alkanut koittaa.

Kun me 2010-luvun ihmiset nyt elämme vuodenvaihteen valomeressä meidän on syytä uhrata jokin ajatus tosiasialle, ettei ilottelumme valolla ole lainkaan mikään itsestäänselvyys. Monta mutkaa on kompuroitu ennen kuin koristevalojen vyöry on tullut ripustettavaksi esille.

* * * 

LÄHTEET:

Hämäläinen 11.2.1899 ; 8.4.1899

Hämeen Voima 26.10.1907; 19.11.1907

Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944

Teerijoki. Hämeenlinnan historia. Ensimmäisestä maailmansodasta 2000-luvulle

Hämeenlinnan kaupungin kunnalliskertomukset 1905-1908 / Hämeenlinnan kaupunginarkisto