Muuttuneet rajat

eli hiukan Hämeenlinnan kuntaliitosten historiaa

Maaliskuun 25. päivänä 1966 saatiin sanomalehdestä lukea Hämeenlinnan ottavan historiassaan merkittävän uuden askeleen. Valtioneuvosto oli tehnyt päätöksen hevosenkengän lailla kaupunkia kolmelta suunnalta reunustaneen Vanajan kunnan liittämisestä pääosin Hämeenlinnaan; osia lakkautettavasta kunnasta saivat myös Janakkala, Renko ja Hattula. Tietyllä tavalla kyseinen kuntaliitos ja varsinkin vuonna 1948 tapahtunut Hämeenlinnan maalaiskunnan liittäminen Hämeenlinnaan olivat huomattavasti järisyttävämpiä muutoksia pikkukaupungin elämässä ja tulevaisuudessa kuin vuoden 2009 suurliitos.

Perjantaina 25.3.1966 saatiin lukea merkittävästä uutisesta, josta tuli Hämeenlinnan seudun kehityksen
merkkipaalu ja suunnannäyttäjä seuraaviksi vuosikymmeniksi. Maalaiskaupungin kasvot alkoivat muuttua
yhä kiihkeämmin.

Hämeenlinnan kaupungin rajojen kehitys ja kamppailu itse kaupungin olemassaolon turvaamisesta on siksi monipolvinen, että sitä on turha edes yrittää yhdessä kirjoituksessa tyhjentävästi selvittää. Vanajan liittämisestä pian täyttyvät vuosikymmenet ovat kuitenkin oma syynsä hahmotella kehitystä viimeksi kuluneiden liki sadan vuoden aikana. Rajakehityksen ymmärtäminen on edellytys lähdettäessä etsimään kaupungin asuntoalueiden historiaa. 1900-luvun alkupuolen pikkukaupunkilaiset ällistyisivät nähdessään nykyisen Hämeenlinnan olosuhteet. Samalla täytyy tietenkin muistaa elinympäristöän ja maailmanajan tyystin mullistuneen 1920-luvulta meidän päiviimme.

Viime vuonna käsittelin blogissani muun muassa kaupungin sähkövalaistuksen alkuvaiheita 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Teollistuminen oli tuolloin vasta ottamassa ensimmäisiä teknisiä harppauksiaan. Kun kaupunki päätettiin 1777 pitkällisen ja piinallisen kädenväännön jälkeen siirtää Saaristen kuninkaallisen latokartanon maille, sillä oli takanaan kehitystä jarruttanut tilanahtaus ja naapureiksi jäivät yhä valtion virkatalot Hätilässä ja Ojoisilla. Esteet laajentumiselle jäivät, vaikka seinät toki etääntyivät hiukan aiempaa kauemmaksi.

Lähestyttäessä toisen maailmansodan mullistavien seurausten aikoja kaupungin alue rajoittui nykykaupunkilaista kenties ällistyttävänkin pienelle alueelle, joka ilmenee kartasta 1. Kaupunginisät olivat toki pyrkineet kasvattamaan maa-alaa onnistuen muun muassa saamaan vuoteen 1913 mennessä pakkolunastukseen maa-alueen rautatieaseman ja kaupungin välistä Hätilän virkatalolle kuuluneen alueen. Mainittu maa-ala sai pitkällisen prosessin vuoksi nimensä Kiistala. Tultaessa 1920-luvulle tavoitteena oli saada lisäalueita Ojoisten virkatalosta. Mainittuun asiaan liittyen Hämeenlinnan maalaiskunnan arkistosta löytyy kunnanvaltuuston asettaman valiokunnan kielteinen lausunto läänin maaherralle syyskuulta 1920. Koska tuosta asiakirjasta löytyy sangen konkreettisesti esimerkkejä tuolloin vallinneista olosuhteista ja aluemuutosten herättämistä epäluuloista mainittuna ajankohtana, on lausuntoon syytä perehtyä.

Kartta 1. Rajamuutokset 1948-1967. Hämeenlinnan alueellinen kehitys kuluneina vuosikymmeninä on ollut
varsin huikea.Samalla maaseutu on saanut vetäytyä yhä kauemmaksi asuntoalueiden vallatessa yhä uusia
peltoaukeita.Etenkin ennen vuotta 1948 vallinneet rajat olivat lähes kuristavat. Tuolloion tosin asukasluku
oli murto-osa nykyisestä. Ratkaiseva pontimena kehitykselle voitaneen pitää sotien jälkeistä kiihkeätä
muuttoliikettä.

Lausunnon johtoajatuksena on huoli maalaiskunnan elinehtojen säilymisestä. Käsiteltävänä oli pyrkimys vaihtaa maa-alueita Ojoisten ja Hätilän virkataloista Hämeenlinnan kaupungin Padasjoen pitäjässä omistamaan Verhon kartanon maihin. Lausunnosta ilmenee alun alkaen kyseessä olleen koko Ojoisten ja Hätilän alueen vaihto metsineen päivineen ja ehdotuksen supistuneen koskemaan virkatalojen kotipalstoja. Maalaiskunnan asettaman valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotus oli muuttunut kunnan kannalta jopa entistä epäedullisemmaksi. Vilkaisu karttakuvaan 1 osoittaakin, mitä aluevaihto olisi merkinyt jo entisestään sangen hajanaiselle maalaiskunnan alueelle riistäen elinvoimaisimmat osat.

Huolta kannettiin maalaiskunnan syrjäalueiden torppareista. Samassa yhteydessä valiokunta otti esille koululaitoksen ongelmat, mikäli Hätilän ja Puistolan koulut olisivat siirtyneet kaupungille. Maalaiskuntalaiset pelkäsivät joutuvansa rakentamaan uuden koulun. Avoimeksi olisi jäänyt muun muassa Kirstulan alueen koululaisten koulupiiri näiden kuuluttua Puistolaan eli Ojoisiin. Kuntaan olisi jäänyt valiokunnan arvion mukaan tuskin 700 asukasta liki 1500 ihmisen siirtyessä kaupunkiin, 2 kartanoa ja kolme pientä kylää, joten koulunkäynnin järjestelyn käyminen liki mahdottomaksi oli kielteisen lausunnon terävänä argumenttina. Nykypäivän lukijalle kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon valiokunnan toteavan lausunnossaan maalaiskunnan tarjonneen koululaisille kirjat ja koulutarpeet ilmaiseksi, mitä etua kaupunki ei ilmeisesti suonut. Huolena oli siis myös köyhien perheiden asema lastensa kouluttamisessa.

Maalaiskunnassa pelättiin myös köyhäinhoitokustannusten kasvamista maksukykyisen väestön vähetessä. Virkatalojen vuokralaiset kammosivat kajoamista etuihinsa ja oikeuksiinsa. Samoin huolissaan olivat alustalaiset. Mielessä kummitteli vuoden 1915 virkatalojen vuokralle asettamista koskeneen asetuksen alustalaisille suoneiden oikeuksien häviäminen maanvaihtojen myötä. Vaadittiin, että vuokra-alueiden lunastaminen itsenäiseksi olisi sallittu eduskunnassa työn alla olleen lain vuokralaisten itsenäistymisestä astuessa voimaan.

Maalaiskunnan asettaman valiokunnan lausunnossa vuonna 1920 suunniteltuun aluevaihtoon kaupungin
kanssa elää vielä vahvasti vanha agraariaika ja elinolot, joihin seuraavat kaksi vuosikymmentä
toivat jo ratkaisevan muutoksen.

Maalaiskuntalaiset ottivat myös kantaa kaupungin väitteisiin tilanahtaudesta toteamalla kaupungilla olevan yhä runsaasti rakentamatonta maata. Useita tontteja todettiin olevan järjestämättä ja kortteleita rakentamatta. Valtiolta pakkolunastetulla alueella otaksun viitatun ainakin Kiistalan alueeseen. Samoin muistutettiin Sairion alueesta ja hiljattain Jaakkolan talosta [ilm. Kankaantaka] ostetusta 14,56 hehtaarista. Valiokunta kiisti myös kaupungin läpi kulkevan, muka Ojoisten ja Hätilän virkataloihin kuuluvan vesireitin supistavan kaupungin satama-aluetta haitaten kauppaa, teollisuutta ynnä asutusta. Valiokunnan mukaan vesireitin molemmin puolin olevan maa-alueen, yhteensä 4 km, omisti Hämeenlinnan kaupunki. Me voimme aprikoida argumenttia tarkastelemalla vaikkapa karttakuvaa 1. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tässä yhteydessä lausunto kertoi aikeista rakentaa Hakalan torpan maille raakasokeritehdas. Tuon Hakalanniemen alueen katsottiin olevan ainoa, vähäisesti kaupungin teollisuutta lisäävä maanvaihdon seuraus.

Vielä lausunnossa mainitaan paheellisina pidetyt ”esikaupungit” , joiden syntymiseen virkatalojen hallinnan vaihdon ei katsottu vaikuttavan. Päinvastoin Hakalan maalle aiotun tehtaan pelättiin synnyttävän Kirstulan rajalle uuden paheiden pesäkkeen. Itse asiassa virkatalojen uskottiin olemassaolollaan estäneen pahimmat siveyden ja terveyden romahtamiset. Lopuksi lausunnossa varaudutaan vastustetun aluevaihdon toteutumiseen vaatien kaupunkia osallistumaan virkatalojen asukasluvun mukaan maalaiskunnan velkoihin, alustalaisten etujen ja oikeuksien turvaamista, Hätilän ja Puistolan koulujen opettajien virkaetujen – peltomaan ja lehmän laitumen – pysyttämistä entisellä kannalla.

Sota seurauksineen, väestön muuttoliike ynnä elinkeinorakenteen muuttuminen jne. ravistelivat Hämeenlinnankin seutua. Niin kuin Teerijoki kirjassaan toteaa tultaessa 1940-luvun alkuun olivat ajat ja kuntien velvoitteet siksi paljon muuttuneet, ettei maalaiskunta enää vastustanut kesäkuussa 1941 pidetyssä kunnanvaltuustonsa kokouksessa vuonna 1948 toteutunutta kuntaliitosta. Tuolloin noin 90% maalaiskunnasta siirtyi Hämeenlinnaan, 6% Vanajaan ja Viialankulma lounaasta, n. 4 % Renkoon.

Vanajan entinen kunnantalo.
Täällä (Lukiokatu 14, 16 ja 20) otettiin 24.3.1966 klo 14.30
vastaan tieto valtioneuvoston päätöksestä koskien
kuntaliitosta.

Tultaessa 1960-luvun lopulle oli aika ajanut jo Vanajankin kunnan ohitse. Ajan eetoksesta antaa hyvän kuvan vuoden 1966 maaliskuun 25. päivän Hämeen Sanomien selaaminen. Noin puolet Vanajasta liitettiin siis Hämeenlinnaan, suurimman osan toisesta puolikkaasta sai Janakkala Hattulan ja Rengon tyytyessä rippeisiin. Se tiesi väkiluvun kasvua yhdessä yössä 5000 asukkaalla. Kaupunginjohtaja Jakko Vuorisen mukaan uusi aikakausi oli alkamassa. Ilman kuntaliitospäätöstä hänen mielestään olisi 20 vuodessa ollut edessä jopa kaupungin kuolema. Hän vertasi päätöstä kaupungin siirtämiseen vuonna 1777. Samalla hän kuitenkin rauhoitteli vanajalaisia ”Vanaja-nimi ei kuitenkaan missään tapauksessa häviä historiasta, sillä siitähän tulee merkittävä kaupunginosa ja sen historiaa tullaan vaalimaan samanlaisella huolella kuin tähänkin asti...” Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin voimme arvioida, kuinka kaupunginjohtajan sanat ovat pitäneet paikkansa.

Kuvaajan selän taakse jäävät sekä Lahdensivuntie että Mehiläisentien katkaissut moottoritie. Näkymä
Virvelin suuntaan vuonna 2014. Tästä kulki Hämedenlinnan vuoden 1952 opaskartan mukaan kaupungin ja
Vanajan kunnan raja. Vasemmalla kaupunkialue ja oikealla Vanaja. Aavistus vanhasta on yhä maastossa
nähtävissä. Samalla nuorikin asukaspolvi saattaa halutessaan mielessään hahmotella aikanaan kovin
ahtaan kaupunkialueen mittasuhteita.

 

Valtioneuvosto teki päätöksensä torstaina 24.5.1966. Vanajan kunanntoimisto otti vastaan puhelun klo 14.30. ”Kuin sattumalta” ylimääräiseen kokoukseen kutsuttu Vanajan kunnanhallitus sai viipymättä tietoonsa historiallisen päätöksen. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Leo Lustre kertoi kunnan luottamushenkilöiden yksimielisesti uskovan päätöksen olevan hyvä asia. Jo kahden-kolmen vuoden ajan kunnassa ollut kestämätön tilanne ja päätöksen odottaminen olivat vaikuttaneet asioiden hoitoon. Pakkopäätöksen uskottiin koituvan kuitenkin koko alueen hyväksi. Toki historiallisten arvojen menetys kunnan katoamisen kautta myönnettiin. Samalla todettiin veroäyrin nousevan kolmella pennillä, joten entisille vanajalaisille oli luvassa myös henkilökohtaisia vaikutuksia kuntaliitoksesta. Raskaimmin seuraukset olivat tulossa pienituloisten kannettaviksi.

Vanajan väki valmistautui auttamaan ja tukemaan kaikin voimin alueensa taloudellista kehitystä – vaikka sitten ”lojaalina oppositiona”.

Niin siis otettiin päätös vuoden 1967 kuntaliitoksesta vastaan. Luonnollisesti muutoksen vaikutuksiin ja uusien kaupunkilaisten elämää palattiin aikanaan tarkastelemaan liitoksen tapahduttua. Eri lähteistä ja ympäriltämme voimme tarkastella, kuinka kuluneet viisi vuosikymmentä ovat seutukuntaamme kohdelleet. Nähtäväksi ja koettavaksi jää, millaisia tarinoita kirjoitetaan ja kerrotaan vuonna 2059. Millaisessa Suomessa tuolloin eletään? Yksi asia on selvä, rajat ovat kautta aikain liikkuneet ja maanomistajat vaihtuneet. 

Kartta 2. Vuoden 2009 kuntaliitoksessa Hämeenlinna imaisi sisäänsä Rengon, Kalvolan, Hauhon, Tuuloksen
ja Lammin kunnat. Samassa yhteydessä Janakkala ja Hauho päättivät jäädä kuntaliitoksen ulkopuolelle.
Siksi syntynyt suurkunta on sangen repaleinen. Lisäksi Hattula joutui luovuttamaan erityisellä pakkoliitos-
päätöksellä kaistaleen lounaisesta päästään, jotta uusi kaupunkialue olisi hiukan yhtenäisempi.

* * *

LÄHTEET:

Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944

Teerijoki. Hämeenlinnan historia ensimmäisestä maailmansodasta 2000-luvulle

Hämeen Sanomat 25.3.1966

Hämeenlinnan maalaiskunnan arkisto. HMA.