Elämä yli sadan vuoden
takaisessa Hämeenlinnassa ei suinkaan ollut niin puuduttavan
yksitoikkoista kuin virkamiesten pikkukaupungissa olisi saattanut
olettaa. Vilkaisu vuoden 1911 Hämetär-sanomalehtiin antaa sangen
eloisan mielikuvan.
Alkuvuodesta 1911
kerrottiin erään ”jaappanilaisen” seikkailuista kaupungissa.
Itse asiassa kyseessä oli muukalaisen pääkallo. Sen oli muuan
venäläinen upseeri tuonut sotasaaliinaan Japanin sodasta. Mainitun
sotilashenkilön mielestä hiljainen kumppani ei ollut saanut
tarpeeksi aurinkoa; luiden piti haalistua. Niinpä hän asetti
tuntematon””jaappanilaisen” hymyilemään liiterinsä katolle.
Moinen ulkoilu ei suinkaan jäänyt naapureilta huomaamatta. Nämä
säikähtivät vallan tavattomasti ja kiikuttivat kallon kainalossaan
poliisikamarille, mistä upseeri joutui sen noutamaan ja selvittämään
asian.
* * *
Kesällä kaupunkiin
saapui kokonaista kahdeksaksi päiväksi Niels Nielsen ja Hartkopfin
Panoptikon ja Anatominen museo, vahamuseo hirvityksiä ja kummajaisia
täynnä. Kunnon hämeenlinnalaisetkin saivat tavata niin kuuluisia
henkilöitä kuin luonnonoikkuja vahaan ikuistettuina. Tavattavissa
oli muun muassa Saksan keisareita ynnä muita kruunupäitä tai
pelastusarmeijan kenraali Booth. Läsnä, oli myös ilmapurjehtija,
kapteeni Rolla. Uutuutena aikaansa seurannut museo oli liittänyt
kokoelmiinsa Dreyfussin ja kirjailija [Emile] Zolan. Väärennetyin
todistein Pirunsaarelle tuomitun upseerin, kapteeni Alfred Dreyfusin
ja kuuluisan kirjailijan tarinat olivat kietoutuneet yhteen
vuosisadan vaihteen suuressa skandaalissa. Dreyfus oli lopullisesti
vapautettu 1906 eli muutamaa vuotta aiemmin kuin museo poikkesi
Hämeenlinnassa.
Anatomista osastoa
kuvailtiin suurimmaksi matkoilla nähdyksi. Pari mitaliakin oli
kuulemma tullut Pariisin maailmannäyttelystä.
Mikäli kruunupäät ja
kirjailijat lähinnä haukotuttivat tarjolla luvattiin olevan apina-,
karhu-, lammas-, pöllö- ja sikaihmisiä. Siinä seurassa taisivat
yhteenkasvaneet kaksosparit eri tiloissaan vaikuttaa vähemmän
säpsähdyttäviltä kuin yleensä.
Uutuutena kutsuttiin
väkeä katsomaan La Bella Irenaa eli tatueerattua amerikkalaista
naista. Nähtävillä oli myös Juliana Patrona, karvainen nainen
lapsineen.
Gorilla-apinapari oli
ryöstänyt kaksi tyttöä, mikä näky epäilemättä oli sangen
puistattava.
Elettiin toki
maailmanaikaa, jolloin moisella viihdykkeellä oli oltava myös
pintakuohua syvällisempi siveellisyyttä kohottava opetustehtävä.
Niinpä nähtävillä oli erityisiä ryhmiä, joiden oli määrä
koskettaa kävijöiden sisintä. Mainoksessa mainittiin erityisesti
Paha tie eli kuvaus elämästä kiusausten ja lankeemuksen kautta.
Erityisesti seitsemän
ryhmää odotti tilaisuutta vavisuttaa hämeenlinnalaisten sieluja:
- ryhmä: Onnellinen koti. Kiusaaja
- ryhmä: Lankeemus. Ravintola
- ryhmä: Rikos
- ryhmä: Vangitseminen
- ryhmä: Kuulustelu murhatun ruumiin vieressä
- ryhmä: Hyvästijättö vankilassa
- ryhmä: Mestauslavalla
Kun katsoja oli näin
saatu näkemään elämän brutaaleja sävyjä, saattoi siirtyä
ihmettemään luomakunnan ihmeitä, joita edusti muun muassa
tippukiviluola. Nähtävissä oli myös kukkaistyttöjä eksyksissä
ja kauneuskokoelma maailman kauneimmista naisista. Syystä
näyttelystä otaksuttavasti keskusteltiin vaikkapa Vainikaisen
kahvilassa vielä viikkoja myöhemmin.
* * *
Lähteet:
Hämetär 1911, HMA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti