Vuosi 1967 Osallistujan silmin osa III

Kirjavaraston aarteita 5c

Vuosikymmenten saatossa monet arkipäiväisinä pitämämme asiat muuttuvat mielenkiintoiseksi paikallishistoriaksi. Ilmaisjakelulehtiemme artikkelit ja mainokset todennäköisesti ovat tulevaisuudessa oivaa materiaalia perehdyttäessä menneeseen aikaan. Niin ainakin on ollut laita vuonna 1967 ilmestyneiden Osallistuja-lehtien, joita selaamalla mennyt maailma on herännyt mielessä henkiin.  Tällä kertaa vuorossa ovat lehden numerot 11-15.

Kovasti oli jättiläismäistä meininkiä Hämeenlinnan kuponkimarkkinoilla alkuvuodesta 1967. Kuponkimarkkinat
olivat astuneet kaupunkiin. Osallistujan mukaan moni kaupunkilainen oli vallan hurahtanut jättiläiskuponkien
perään ja vasta kesän tienoilla pahin villitys kuulemma alkoi osoittaa laantumisen merkkejä.

Alkuvuoden 1967 villitykseksi paljastuu Osallistujan sivuilta huoltoasemien pyörittämä jättiläiskuponkipeli voittoinaan laamapaitoja ja autoja. Kevään ehtiessä toukokuun loppuun villitys oli kuulemma jo laantumassa. Muun muassa Shell oli kertonut liikevaihtonsa aluksi jopa nousseen huomattavasti kilpailun vuoksi. Näin vuosikymmenten jälkeen luettuna on pakko todeta ihmisten pelihimoihin sortumisen olevan ajaton ja päättymätön vitsaus, jota markkinamiehet ovat iät ja ajat osanneet käyttää hyväkseen.

Leijona pukimo Raatihuoneenkadulla mainosti nuorekasta Irwiniä  eli kaksirivistä irtotakkia vakosametista 76 ja villakankaasta 45 markkaa. Samettihousut irtosivat 37 markalla. Mainittakoon tässä kuriositeettina, että rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan 76 markkaa vastaa nyt vuoden 2020 rahassa 129,10 euroa. 

Vielä kuusikymmentäluvulla saattoi lehdenkin nähdä kirjoittavan piipusta rauhallisen miehen nautintovälineenä. Lukija sai oppia Quarry-piippukiven olleen se materiaali, josta Pohjois-Amerikan intiaanien kerrottiin valmistavan rauhanpiippunsa. Piippuja tehtiin kuulemma aikanaan paljon myös savesta merenvahasta, maissintähkistä, posliinista ja puusta. Lehtikirjoitus korostaa jo otsikkonsa mukaisesti piipunpolttoon liitettyjä rituaaleja.

Kaupunginpuisto sai antaa kulissit uuden
muodin esittelylle. Tviggy oli päivän sana.

Osallistujan diagnoosi Suomen jalkapallosta ei ennustellut vielä joltistakaan menestystä. Pelillä ei ollut vielä tarvittavaa asemaa. Itse asiassa tuolloin pelatut SM-sarjakierrokset olivat osoittaneet selvästi laskevia katsojamääriä, joten seuroille ei ollut juurikaan jäänyt mahdollisuuksia maksaa pelaajille palkkioita. Tekstiä lukiessaan vain toivoo mahdollisimman monen sitä aikanaan tavailleen ehtineen nähdä viime vuoden EM-karsintahuuman, vaikkei itse toimittaja sitä ilmeisesti ollutkaan enää näkemässä.

Aikalaiset saattavat muistaa paikallisen rautalankayhtyeen Reindeer Mossin, josta Osallistuja kirjoitti. Pitkällisten pohdintojen pohjaa tarjottiin seuraavalla sivulla kysymällä, mistä suomen kieli onkaan peräisin. Kaupunginpuiston rauniolinnake oli päätynyt muotikuvien näyttämöksi. Tavan takaa toistui sana Tviggy sitä ja Tviggy tätä. Samalla sivulla Kaluste ja konekeskus mainosti nuorekasta Grundigin C-kasettisoitinta ja transistoriradiota.

* * *

Moottoriradan valmistuessa alkoi oitis keskustelu sen käyttötarkoituksista ja sen monikäyttöisyyden todistamisen tarve. Kilpailutoiminnan lisäksi radan merkitystä ajokoulutuksessa tahdottiin tuoda esille. Samalla korostettiin Ahveniston matkailullista ulottuvaisuutta, mikä saa nyt viiden vuosikymmenen jälkeen hiukan toteutusta arvostelemaan lähinnä kokonaisuuden kannalta. Pahimpana virheenä voi pitää hyppyrimäen surullista kohtaloa. Mikä oiva näköalaravintolan runko siellä olisikaan ollut käytössä kilpailutoiminnan surkastuessa! Autokilpailujen aikana sieltä olisi voinut tarkkailla lähes koko rataa. Näköalat ylitse kaupungin olisivat kauaksi ympäröiviin kuntiin olleet hienot. Mäen murtuessa vähitellen yhä muodottomammaksi betoni- ja rautamöykyksi kaikkinainen hyödyntämien tai purkaminenkaan vaikuttavat tulleen vuosikymmenten aikana mahdottomiksi.

Näin vuoden 2020 poikkeusoloissa retkeily on saattanut saada uusia kokeilijoita tai ainakin siitä kiinnostuneita. 53 vuotta aiemmin retkeilyn ja kalastuksen katsottiin kuuluvan oleellisena osana suomalaiseen kesänviettoon. Niinpä lienee ollut aiheellista esittää perimmäinen kysymys, käykö kesäretkeily kukkarolle. Tekstin Osallistujalle laatinut kirjoittaja tosin katsoi touhun jopa jonkinlaiseksi pakkopullaksi ja vavan heilutuksen sujuvan vaikkei kalakeitosta pitäisikään ja retkeilyn sujuvan huolimatta ankean kesäsateen herätyksestä vettyvässä teltassa. Todetuksi kuitenkin tuli mainitun kesänviettotavan soveltuvuus kaikenlaisille kukkaroille. 

Kanootilla ties missä ja milloin. Ajankohta on tuntematon, mutta kuva on ilmeisesti jostain Amerikasta. Silti
näkymä voisi olla jonkin täkäläisen veden ääreltä. Juuri noin varmasti 1960-luvun innokas camping-harrastaja
saattoi kokea haavepäivänsä, kiireettömän lomahetken luonnon helmassa.
Kuva Wikimedia Commons

Toimittaja kävi kyselemässä T:mi Järviseltä muun muassa hyödyllisiä kalastusvinkkejä. Siinä hän sai vastaukseksi parhaan tavan olevan kasvattaa kalaa itse. Eräänä tapa tuotiin esille kesämökkien kala-altaat. Mato-onki kuvailtiin toki varmana välineenä kalakeiton ystävälle. Onkisiimoja sai 35 pennillä ja koottavia ruokosauvoja 3 markasta ylös päin. Varsinkin tuohon aikaan kuusikymmenluvulla voisi kuvitella mato-onkikalastajien tyytyneen ainakin maaseutuoloissa pelkkän siiman hankkimiseen omien maiden tarjotessa vapamateriaaleja. Pyyntimenetelmistä mainittiin myös pitkäsiima unohtamatta virveliä.

Telttavalikoima kerrottiin laajaksi; lähtökohtana pidettiin Erä-laavuksi nimettyä eränkävijän ja kalamiehen yksinkertaista suojavaatetta kyllästetystä nailonista painona 1 kg ja hintana 73 markkaa eli vuoden 2020 euroissa 124. Uutuutena retkeilijälle esiteltiin kylmälaukku, jollaisesta vuonna 1967 sai maksaa 13:45-19:80 eli vuoden 2020 rahassa runsaasta 20 eurosta hiukan yli 30 euroon. Toisena uutuutena esiteltiin Camping-pakkaus, johon kuului muovinen sanko, pesuvati, lautaset, sarja erilaisia säilytysastioita, 4 kattilaa sekä paistinpannu. Tuota kalustoa tarjottiin 50 markan hintaan. Sitten olivat tietenkin erikseen vielä koottavat pöytä-tuoli sarja ja kaasukeittimet kumpikin noin kympin halvemmalla. Kalastajien hankittavissa oli vielä savustuslaatikko.

Kesätunnelmia Osallistuja tavoitteli vielä Hopealinjan matkassa. Vaikka maisemat saattoivat ollakin perin tuttuja, laivamatkassa aterioineen oli kuitenkin oma rentouttava tuntunsa turistiryhmineen. Visavuorta kuvattiin kokonaisuutena taideteokseksi.

Vanajan aalloilta siirryttiin raportoimaan Hämeenlinnan upouuden nuorisoteatterin satuseikkailusta Liisa Ihmemaassa. Arvostelu ei kuitenkaan mairittele esitystä, jonka arvostelija väitti, että ”Satuseikkailu Liisa Ihmemaassa nojaa epätoivoisesti topeliaaniseen satuperinteeseen. Näytelmään on väenväkisin ympätty häijyjen ihmisten ilkeitä juonia, yksinkertaisia mutta niin hyviä ja lempeitä ihmisiä, sairasta sarjakuvamoraalia, joka saa hulmuviittaisen ritarin lepakkoaforismit tuntumaan kirkkailta totuuksilta...” Satua esitettiin elokuvateatteri Tarinassa, joka arvostelijan mukaan tarjosi puutteelliset tilat seikkailulle, vaikkei tuotakaan tilaan hänen mielestään ollut käytetty kokonaan hyväksi. Ainakaan kyseinen arvostelu ei siis sortunut minkäänlaiseen hymistelyyn, vaikka muunkinlaisia mielipiteitä saattoi esityksestä olla.

Toisaalla lehden takasivulla puolestaan kerrottiin hiukan toisessa hengessä, kuinka Aulangon satuteatteri hioi harjoituksissaan omaa näytöstään Adalminan helmeä. Omassa osiossaan toiminnanjohtaja Kauko Soirila totesi Sadun tekemisen olevan kovaa työtä. Ainakin arvostelu saattoi toisinaan olla rankkaan.

* * *

"Terveydeksi, pappa"
Näin mainosti Rainier Beerin terveellisyyttä
Seattle Brewing & Malting CO. Amerikassa jo
vuonna 1906. Heinäkuussa 1967 uuden olutpaikan
suunniteltu tuleminen aiheutti leuanväpätystä
Hämeenlinnassa.
Kuva Wikimedia Commons

Heinäkuun 14. päivänä Osallistuja otsikoi ”Onko B3 pahe”. Sillä tietenkin viitattiin muun muassa oluen sisältämään niasiiniin eli B3-vitamiiniin. Hämeenlinnassa oli olut saanut ihmiset kuulemma joukolla liikkeelle. Kaupunkiin oli perusteilla uusi olutravintola. Se oli kuulemma nostattanut mielenkiintoisen valtuustokäsittelyn. Osallistuja lainasi joitakin paikallisten lehtien yleisönosastokirjoituksia. Raittiuslautakunta toki totesi Hämeenlinnassa olleen jo aiemminkin tarpeeksi väkijuomien anniskelukohteita. Kaupunginvaltuutettu Pasasen mukaan olutanniskelu edisti juomatapojen yleistymistä. Pelättiin myös liikennetapaturmia horjuvien tullessa sekä Hälläpyörästä että kyseisestä uudesta baarista. Nimimerkki Pirkka Hämeen Sanomissa oli kirjoittanut, että ”Sir Harald oli sitä mieltä, etteivät alle 50 vuotiaat tarvitse lainkaan alkoholia, mutta sitä vanhemmille se alkaa olla tarpeen lääkkeenä". Ekonomi Eero Järvisen mukaan anniskeluoikeuksien myöntäminen olisi ollut rouva Partaselle tunnustuksenosoitus hyvin suoritetusta työstä. Nimimerkki MMA ihmetteli kohua, sillä hänen miehensä olisi saanut juoda vaikka saavillisen, mutta sepä ei juonut eikä ollut koskaan humalassa.

Camping-alueista kerrottiin tulleen lomailusuunnitelmiin jonkinlainen iskusana. Hämeenlinnassa harrastajia kuulemma oli runsaasti. Uusimpanana telttailu- ja retkeilyalueena kaupunki oli hankkinut Käkyen , joka käsitti 3,5 hehtaaria. 22 kilometrin päässä kaupungista se on mukavan retkimatkan päässä kotoa ihan päivän retkeäkin varten Lepaan tuolla puolen Vanajanniemessä.

Osallistuja kirjoitti myös sivun mittaisesti valokuvin Purnu-67 -näyttelystä. Lukija sai tietää sanan purnu tarkoittaneen alun perin maahan kaivettua kivillä tai puukehikolla varustettua säilytyskuoppaa. Kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen ateljeekompleksin Orivedellä arveltiin lehdessä muodostuvan Sisä-Suomen erikoisuudeksi. Purnu aloitti kesänäyttelytoiminnan juuri vuonna 1967. Osallistujasta sai lukea, että kaikki esillä olleet taiteilijat täyttivät itsenäisen Suomen keralla 50 vuotta. Näyttelytoiminnastaan Purnu on tunnettu yhä tänäkin päivänä.

”Puiston suuntainen hälisevä katu. Ruokatunnin sekunttitaistelu, päivän tärkeimmät minutit. Punainen auto ulvahtaa sillalta ja koheltaa Hallituskatua ylös. Tuskallista menemistä ja tulemista, liikettä liikkeen vuoksi, pikkukaupungin suolistohäiriö, liikenteen krooninen umpitauti...Viereisessä puistossa on liike pysähtynyt. Vanhan naisen sormissa valmistuu ikävän mittaista pitsiä tyttärelle...”

Näin aloitti Osallistuja tunnelmointinsa Rantapuistosta 13. heinäkuuta 1967. Muiden kaupunkimme puistojen tavoin myös Rantapuisto on kuluneina vuosikymmeninä kokenut monia muutoksia istutusten ja muun kasvuston vaihtamisineen, mutta kenties vielä jossain siellä on niitäkin puita, joita tuohon aikaan kasvoi tai jokin penkki nököttää jokseenkin samoilla sijoilla kuin aikoinaan. Voimme ehkä aistia yhä jotain samaa ihmisissä ja puiston ilmapiirissä kunhan vuoden 2020 poikkeusolot aikanaan helpottavat. Lukija saattaa kokea hetken jotain läheisyyden kaltaista vuosikymmenten taakse.

* * *

Hämeenlinnan moottorirata valmistui kesällä 1967, joten luonnollista oli toiminnan esitteleminen myös Osallistujassa. Numeron 14 etusivu elokuun 17. päivänä julisti ytimekkäästi: ”Varikko”. Nuorimpien nykylukijoiden täytyy muistaa, ettei tuolloin ollut saatavilla normaalioloissa 2020-luvulla esillä olevaa urheilutarjontaa, joten moottoriurheilun ja varikon ympärillä saattoi yleisön keskuudessa olla jotain salaperäistä kaikua niin kuin lehti toteaa. Hämeenlinnan mittakaavassa tietenkin kuvat kilpa-autoista, varikolta ja radan varrelta olivat hyvin uutta ja erikoista, epäilemättä vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Paikallishistorian kannalta on mielenkiintoinen kuva radan ensimmäisten kilpailujen ensimmäisen lähdön valmistautumisesta, joka kuvan perusteella saatettiin tehdä erinomaisissa sääolosuhteissa.

Otsikko on saatettu laatia aikanaan hiukan kieli
poskella ajatellen terveysrohtomiehen sekoittavan
kaupungin, mutta viitisenkymmentä vuotta myöhemmin
muuan nimeltä mainitsematon miekkonen saattoi koko
kaupungin mullin mallin väittämällä tekevänsä
Hämeenlinnasta autoilla ainakin Pohjois-Euroopan
navan. Jotenkin enteellistä?

Lehden samassa numerossa on päästetty ääneen myös entinen posti- ja lennätinlaitoksen insinööri Niilo Ollikainen, joka tuolloin tunnettiin myös kansanparantaja Joulupukkina. Osallistujan mukaan hän aikoi ”panna lääketehtaat, apteekit ja alkoholiliikkeen konkurssiin”. Hän oli kuulemma valmistanut luonnonjuoman, joka paransi kaikki sairaudet syövästä päänsärkyyn. Puheena oli myös aineen valmistus suuressa mittakaavassa ulkomaankauppa mukaan lukien. Joulupukki oli harjoittanut kansanparannusta parisen vuotta. Tuona aikana hän oli joutunut muuttamaan pois kaikilta paikkakunnilta, joihin hän oli koetehtaansa pystyttänyt. Asian esitellessään Osallistuja oli päätynyt otsikoimaan: ”Hämeenlinnasta maailman pääkaupunki eli uskommeko joulupukkiin”. Kaikenlaisia hankkeita ja helppoheikkejä on siis Hämeenlinnaan ilmestynyt ihan vuosikymmenten takaa viime vuosiin asti...

Astetta edellistä vakavampaa pohdintaa ehkä edusti kirjoitus palveluyhteiskunnan esiinmarssista. Tuolloin 1967 elettiin tietenkin vielä aikaa kauan ennen nykyistä tietokoneitsepalveluksi muuttumassa olevaa maailmaamme. Eipä palvelu ollut tuolloin vielä lyönyt läpi kautta rakenteiden. Nimimerkki Oikonen tarinoi kaskua Minkkisen Maito ja leipä -yrityksen alkutaipaleesta kohti asiakaspalvelua. Tarinalla oli toki vissi peränsä siinä, että jokin raja palvelullakin on toki oltava. Sellaista joutuu varmasti moni nykypäivänäkin oikeasti pohtimaan.

Kaupunginteatteri esitti Kaupunginpuistossa ”nelinäytöksistä laulunsekaista huvinäytelmää” eli esitysvuoron oli saanut ”Tukkijoella” Meijän Maijana Raija Paalanen. Osallistujan mukaan näytelmä oli saanut yleisön keskuudessa lämpimän vastaanoton. Esityksen kerrottiin tehneen jonkinlaisen vaikutuksen jopa kertosäkeitä hyräilemään alkaneisin ”nuoriin radikaaleihin”. Monenmoisia värssyjä siis on vuosikymmenten aikana Kaupunginpuistossakin kajauteltu.

* * *

Kaikuna aikakautensa sosiaalipoliittiselle vireelle julkaisi Osallistuja elokuun puolivälissä yleisönosastokirjoituksen, jossa esitettiin vakava huoli alkamassa olleen koulu-uudistuksen pelättävissä olleesta epäonnistumisesta koulun sisäisessä demokratisoimisessa. Samalla kauhisteltiin vallinnutta opettajakeskeistä opetusta. Kirjoittajan mukaan uudistusta suunniteltaessa ei nuorison ääntä ollut kuultu nimeksikään.

Lukijat saivat myös tässä numerossa tietää mikä kumma oikeastaan oli värisuhdittaja, jonka tavoitteena on luoda väreiltään harmoonisia tiloja. Asia väreistä kiinnostaa nykyajan lukijaakin. Katsaus ”yleisurheilumme nykytilasta” tarjoaa nyt yli viisi vuosikymmentä myöhemmin kurkistusreiän silloisiin asetelmiin.

Näin vuoden 2020 korona-aikana todennäköisesti kotimaiset ulkoilumaastot ovat jo kokeneet väistämättömän arvonnousun. Onneksi meillä on sentään moniin muihin maihin verrattuna sangen vapaat ulkoilu- ja retkeilymahdollisuudet. Siitä huolimatta vuonna 1967 oli nimimerkki Setä löytänyt yhtä sun toista vastoinkäymistä perheensä kesäiselle automatkalle suvisessa maassamme. Kenties se kävi lähinnä hyvästä kertauksesta jonkinlaisen ennakkosuunnittelun tarpeesta.

Hämeenlinnan Suomalainen Säästöpankki esitteli mainoksessaan Suomen ensimmäisen pankkiemännän. Olikohan kyseessä pankit tulevaisuudessa mullistusten hurrikaaniin syöksevän kehityksen airut?

Kaiken muun ohella Osallistuja esitti kysymyksen maidon
riittävyydestä. Maatalouden rakennemuutos oli jo käyn-
nistynyt.

Entäpä millaista ohjelmaa tuvan töllöttimen jo omistaneet hämeenlinnalaiset olivat vuoden 1967 syksyllä saava iltojensa ratoksi? Joitain muutoksia oli tulossa aiempaan. TV-ohjelma 2:n ohjelmia oli määrä esittää valtakunnan verkossa kolme ohjelmaa viikossa maanantai- ja perjantai-iltaisin sekä vuoroviikoin tiistai- ja keskiviikkoiltaisin. Ykkösohjelma lähetti vastavuoroisesti omia ohjelmiaan kakkosverkossa. Maanantaisin tulivat valtakunnan verkossa vuorottelemaan kakkosohjelman Heikki ja Kaija sekä omatuotantoisten dokumenttielokuvien uusinnat. Kakkosen omaa tuotantoa lähetettiin myös joka toisena tiistaina. Joka toisena keskiviikkona lähetettiin jo aiemmin valtakunnan verkossa nähdyt keskusteluohjelmat Lähimmäinen ja Kerho 66. Kakkosohjelman perjantaiset vierailut ykkösohjelman puolella tapahtuivat ajanvieteuusintoina. Klo 18.15 lähetetyt uutiset tultiin syyskaudella näkemään myös kakkosverkossa niin kuin ruotsinkielinen Från dag till dag, paitsi sunnuntaisin ja lauantaisin tuota lähetystä ei ollut. Kesäksi lopetettu myöhäisuutislähetys jatkui syyskaudella vain valtakunnan verkossa.

Syyskesän polttavana kysymyksenä tuli Osallistujassa esille, oliko maito loppumassa. Loppuuko meiltä maito? Maito oli niin yleinen hyödyke, että hetkittäin tultiin pohtineeksi, kuinka paljon töitä pitää tehdä maitolasillisen eteen. Lehti oli ottanut tarkastelun alle Hämeenlinnan Osuusmeijerin maidonkäsittelyketjun. Valokuvista kävi ilmi, että tuolloin elettiin vahvasti maitotonkka-aikaa eivätkä maitoauton käyttäneet mitään valtateitä. Tuolloin 1960-luvun lopulla maidontuotannon vähennykset olivat 5 prosentin luokkaa vuosittain ja kulutuksen lisäys noin 7 %, joten ei ollut ihme, että riittävyydestä alettiin olla huolissaan. Karjattomaan maatalouteen siirtyminen oli siis jo käynnistynyt vuoteen 1967 tultaessa.

* * *

Lähteet:

Osallistuja 1967, nrot 11-15