keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kaupunki odotti jo kesää


Hämeenlinnassa on viime vuosina kohistu suurten ulkoilmakonserttien vuoksi. Toiminta ei kaupungissamme kuitenkaan ole mitenkään tavatonta. Jo vuonna 1911 järjestettiin Kaupunginpuistossa suuret laulujuhlat, joiden toteuttamista ja valmistelua seurattiin suurella mielenkiinnolla muun muassa Hämettäressä kuukausia.

Panoraamakuva torilta laulujuhlien aikaan kesä–heinäkuun vaihteessa vuonna 1911. Kaupungissa vietettiin
todella kulttuurillista kesää, josta jäi merkittäviä muistoja aikalaisten elämäntarinoihin.
Kuvan julkaissut Hämeenlinnan Lydia / Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

6.5.1911 Hämettäressä uutisoitiin lyhyesti seuraavaa:

Laululavan rakentaminen on tarjottu urakalla tehtäväksi. Tarjoukset owat wiimeistään ensi torstaina jätettävät pormestari L. Idestamille. Piirustukset owat nähtävänä A. Gust. Skogsterin liikkeessä.

Istuimia varten tarwittawat plankut, luvultaan 700 kpl, on päätetty tilata talonomistaja I. K. Uittamolta Sääksmäeltä, jonka tarjous oli edullisin. Istumia varten tarvittavat pukit on tilattu Turenkin puuseppätehtaalta.

Juhlille valmistunut laulu- ja soittolava ei jäänyt pitkäikäiseksi, sillä jo 1922 se purettiin. Sen tilalle kasatun uuden lavan pystytettiin vielä kolmas vuonna 1924. Toimeliaisuutta siis Kaupunginpuistossa riitti viime vuosisadan alkupuolella. 

Joenhiisi palaa vielä tapahtumiin puistossa kesän edistyessä.


* * *

Lähteet:

Hämetär 1911
Hämeenlinnan Lydia / Hämeenlinnan kaupunginkirjasto





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti