keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Puukottajapoliisi


Keväällä 1911 hämeenlinnalaiset saivat ihmetellä, kuinka viina vei jopa kaupungin poliisilaitosta. Epäilemättä raittiusihmiset saivat tästäkin tapauksesta lisäpontta ajaessaan kieltolakia, joka viimein Suomen itsenäistyttyä aikanaan toteutuikin. Olisi mielenkiintoista tietää, millaista viestiä alkukesän aikana saarnastuolistakin asian tiimoilta on kenties vuodatettu.

Toukokuun alussa 1911 kuohutti pikkukaupunkiamme väkivaltatapaus, joka ravisteli tuntuvasti poliisivoimiamme. Eräänä yönä torstaita vasten lähellä puoltayötä oli kirjaltaja L tovereineen kotimatkalla Myllymäkeen. ”Kuivalla sillalla” Kaivokadun kulmassa hänen kimppuunsa kävi mies ensin kaataen maahan ja sen jälkeen huitoen partaveitsellä yli kymmensenttisen haavan takamukseen.

Hätkähdyttävän tapauksesta teki se, että tuolloin poliisi oli jo paikalla, koska hyökkääjä oli virantoimituksesta vapaana ollut poliisi! Kaiken lisäksi rähisijällä oli mukanaan toinen poliisikonstaapeli. Uhrin huutaessa apua mainitut poliisit säntäsivät pakosalle. Heidän virkaveljensä saivat toimittaa kirjaltaja L:n paikattavaksi ja vielä samana yönä pidättää päällekarkaajat.

Sanomalehti Hämetär kuvaili, että liikuttuneessa olotilassa ollut konstaapeli M. tunnusti teon, joka oli kostoa riidasta, joka oli sukeutunut miesten välille Kaupunginhotellin niin kutsutussa ”Pesutuvassa” ilmeisen runsaan väkijuomien nautiskelun yhteydessä. Jo ennen sillankupeella tapahtunutta hyökkäystä M. oli tuuppinut kirjaltajaa kaupungilla.

Sanomattakin on selvä, että rähisijäpoliisit erotettiin poliisilaitoksesta ja haastettiin raastupaan. Hämeenlinnan poliisivoimien peräti surkeata tilaa kuvasteli vielä kolmannenkin konstaapelin päätyminen ulos virastaan, koska tämä oli vääristellyt tapauksesta antamaansa ilmoitusta suojellakseen veitsen kanssa heilunutta entistä konstaapelia.

Rikoksen uhrin tila sentään oli sairaalassa tyydyttävä.

Tapauksen ensimmäinen käsittely kesäkuun puolivälissä tyssäsi erään todistajan mainetodistuksen puuttumiseen. Heinäkuussa puolestaan entiset poliisit eivät olleet saapuvilla raastuvanoikeuden istunnossa, vaan heidät oli velvoitettava saapumaan seuraavaan käsittelyyn 300 markan uhkasakolla ja lisäksi maksamaan poissaolosta 100 markkaa. Elokuussa saatiin tuomiot viimein julistetuksi. Entinen konstaapeli W. vapautettiin todisteiden puutteessa, mutta M. tuomittiin pahoinpitelystä 2kk vankeuteen sekä juopumuksesta 40 mk sakkoon. Lisättynä poissaolosta määrätyllä sakolla sai vastaaja yhteensä 2 kk 20 pw vankeutta. Sitäpaitsi hänet velvoitettiin suorittamaan kipurahoja 100 mk, kuluja 50 mk ja todistajain palkkioita 20 mk.

Niin oli juopottelu ravintolassa aiheuttanut Hämeenlinnan poliisivoimille kolmen miehen tappiot ja huonolla onnella uhri olisi saattanut menehtyä . 

 * * *

Lähteet:

Hämetär 1911, HMA
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti