sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Automobiilit valtaavat keväiset maantiet

Keväällä 1914 Hämetär toteaa, että ”Hämeenlinnaan on alkanut ilmestyä uusia autoja kuin sieniä sateella; toistaiseksi tänne on siunaantunut niitä ainakin yksi uusi viikossa”. Tämä kehitys on tuonut mukanaan kilvoittelun kiinnostuneiden sieluista. Huimapäinen kaahaaminen näyttää lehden mukaan houkuttelevan sivullisia.

Hurjastelu on kuitenkin tuonut jalankulkijoille kasvaneen hengenvaaran. Kadun ylittämiseen kun on valmistauduttava entistä tarkemmin. Kaupungissa on lehden mukaan kyllä olemassa kuvernöörin vahvistama ohjesääntö autoilijoillekin, mutta sen noudattaminen ei tunnu olevan mobilistien sydäntä lähellä. Järjestysvalta taitaa odotella parin kolmen ihmishengen menettämistä ennen kuin asiaan puututaan.

Tammelassa on kuulemma tartuttu jämäkästi toimeen heti ensimmäisen auton ilmaannuttua Forssaan. Nyttemmin forssalaisilla kaduilla huristelee jo peräti 4 vaunua. Toiveissa on saada valtava kuorma-auto kulkuun. Tammelan piirin nimismies on muistanut kasvavaa liikennettä päiväkäskyllä, jonka mukaan Forssan tiheästi asutussa tehdaskylässä ylin sallittu nopeus on 15 kilometriä tunnissa, mikä merkitsee aluetta Linikkalan koululta Kuhalan koululle, Wiksbergin tehtaalta hautausmaalle ja Lamminrantaan. Mainittua Wiksbergin tehdasta edemmäksi on huviajelu kielletty, sillä tie siitä eteenpäin on Wiksbergin kartanon yksityinen. Forssan puiston kautta ei ole muiden lupa ajaa kuin siellä asuvien. On myös syytä muistaa, ettei Linikkalan koulun kartanon kautta saa ajaa.

Hevosen kohtaamisen varalta on annettu ohjeita. Tavatessaan pelonsekaisen hevosen on mobiilinkuljettajan pysäytettävä kulkupelinsä, kunnes tämä on päässyt turvallisesti ohitse. Hyvissä ajoin ja vähintään 20 metriä ennen mutkia on soitettava merkinantotorvea. Ohjeiden ja määräysten noudattamatta jättämisestä uhataan 5-25 markan sakolla.

Nämä edellä mainitut ukaasit ovat tarpeen, sillä jo muutaman vuoden olemme saaneet lukea eri aviiseista meiltä ja maailmalta mitä kummallisemmista onnettomuuksista, joissa automobiilit ovat olleet osallisina. Satamissa ja tavara-asemilla ne ovat saattaneet hevoset kauhun valtaan. Telefoonipylväät sun muut esteet ovat saaneet kokea kovia. Jo viitisen vuotta aiemmin on Suur-Savo välittänyt tiedon, kuinka suuri nopeus Moskovan 100 virstan automobiilikilpailuissa aiheutti kaamean onnettomuuden. Muuan pietarilainen miljonääri kuljettajineen suistui autolla sillalta Shosha-jokeen. Suuri vauhti, jyrkästi kohti siltaa kääntyvä maantie ynnä väärä ohjausliike saivat aikaan ajopelin joutumisen poikittain sillalle ja muutamassa sekunnissa läpi kaiteen. Vaikka kuljettaja ponnisteli vielä joesta pinnalle, hän menetti tajuntansa ja henkensä kaikesta avusta huolimatta.



Yllä mainittu valitettava onnettomuus tuli nyt esille kirjatuksi ainoastaan muistutukseksi siitä, kuinka vaarallista on mobilistien olettaa voivansa teillämme esitellä temppujaan noudattaen esikuviaan kaukaisilta mailta. Ei ole toki tarkoitus kieltää kaikkia niitä hyötyjä, joita sääntöjen mukainen mekanisoitu matkanteko meille kiistämättä suo. Niinpä on vielä lopuksi tyydytyksellä todettava, että 23. päivänä kuluvaa huhtikuuta 1914 on koeteltu Punkalaitumen kunnan autoa. Mainittu automobiili on viime vuonna välittänyt liikennettä Humppilaan ja ilmeisesti menestyksellä selviytynyt talven levosta ollen valmiina kuljettamaan matkustavaisia tulevana suvena maanteiden vapauduttua lumista ja kelirikosta. Tämä hyödyttänee kaikkinaisesti mainitun kulmakunnan asuvaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti