torstai 24. kesäkuuta 2021

Knut Albert Weckman

 

Vanhojen Kuka kukin on – teosten selailu on kuin hautausmaalla astelua, nimiluettelot muistokivinä ja esittelytekstit taas pilkahduksina kunkin edesmenneen jo paljolti unohdetun elämän julkiseen puoleen. Käydessäni taannoin läpi vuonna 1920 julkaistun kirjan nimeltä Aikalaiskirja – henkilötietoja nykypolven suomalaisista etsin Hämeenlinnassa vaikuttaneita tai siellä syntyneitä henkilöitä. Niin kurkistin siihen ”nykypolveen”, joka asteli kaupunkimme kaduilla viime vuosisadan alun kasvoina valokuvissa.

 

Knut Weckman. Kuva teoksesta
Aarni Kouta: Suomalaisia näyttelijöitä
lapsuuden ja nuoruuden muistoja
.
Arvi A.Karisto Hämeenlinna 1911  
 - Doria.fi

Ensimmäisenä päätin perehtyä hiukan tarkemmin kaupungissamme 2. elokuuta 1861 syntyneeseen näytteljä ja lausuja Knut Albert Weckmaniin, jonka syntymästä tulee siis syksyllä kuluneeksi 160 vuotta. Vaikka hän teki mittavan uran Helsingissä yhtenä ensimmäisistä Suomalaisen teatterin näyttelijöistä ja Kansallisteatterissa asuen vuonna 1920 jo Vääksyn kanavan varrella ja kuollen 10.8.1930 Luopioisissa, syntymäkaupungilla oli luonnollisesti merkittävä osa hänen vaiheissaan ennen kuin hän lähti hakemaan oppia niin Helsingistä kuin Kööpenhaminassa, Berliinissä, Dresdenissä, Wienissä ja Tukholmassa.

 

Näyttelijän haastattelu on luettavissa Arvi A. Kariston vuonna 1911 kustantamasta Aarni Koutan teoksesta Suomalaisia näyttelijöitä lapsuuden ja nuoruuden muistoja. Siinä Weckman kertoo teatteriharrastuksensa alkaneen jo suunnilleen kaksitoistavuotiaana. Hän oli juuri päässyt Hämeenlinnan suomalaiseen normaalilyseoon. Nyt tuota aikaa kuvitellessani näen vasta perustetun Suomalaisen teatterin kiertueella saaden osakseen koulupoikien innokkaita katseita ja perustamaan oman pikku näyttämön. Tämä on sitä tarinaa, jon tahtoo yhä uudelleen päästä kiinni pohtiessaan vanhojen hämeenlnnalaisten elämää. Varjot valokuvista heräävät eloon.

 

Niin kuin monen, varsinkin taiteellisen elämäntarinan kohdalla uravalinta ei ole kuitenkaan yksioikoinen. Knut Albertin äiti pistää vastaan näyttelijänaikeille. Itse innokkaana näytösten katsojana mamma Charlotta Sofia varoittaa poikaansa niiden vanhojen ruotsalaisten teatteriseusueiden jäsenten karusta kohtalosta, jotka kiertelivät kaupungista toiseen koettaen haalia kokoon elatustaan. Äiti lähettää kuitenkin usein palvelijatkin seuraamaan hyviä teatterikappaleita. Ovathan ne sivistäviä ja aivan jotain muuta kuin kaikkea pahaa synnyttävä tanssi.

 

Tulevan näyttelijän uravalinnan takana voidaan siis katsoa olevan jonkin verran perittyjä ominaisuuksia Weckmanin isän toimiessa vailla korkeampaa koulutusta ruotuväen soittokunnan johtajana ja sotaväen hajottua Hämeenlinnan urkurina. Tarkoin Weckman tuntuu muistavan vanhoilla päivilläänkin isänsä lahjat saada mestarin lailla varsin pikaisesti soittopelin kuin pelin toimimaan. Tässä ulkopuolinen tarkkailija voi jälleen kerran todeta sotaväen ja musiikkielämän ratkaisevan vaikutuksen vanhan Hämeenlinnan kulttuurielämään ja sieltä ajan kuluessa nousseisiin ihmisiin. 


    Teatteri-ilmoitus
     Program-bladet : tidning för Helsingfors
     teatrar och konserter
     - kuva: Doria.fi


Jos kaltaisemme jälkipolvien historianharrastaja pääsisi kuljeskelemaan esimerkiksi 1870-luvun loppupuolen lyseon käytävälle, hän saattaisi tavoittaa innokasta lausuntaa suomenkielen tunnilta. Nuori Knut Albert nauttii päästessään tulkitsemaan runoläksyään. Muistoihin jää erityisesti viimeinen esitys keväällä 1878 ennen lähtöä koulusta: urkuri-isä on juuri kuollut, ja Sotilaspojan lausuntaan on liittynyt erityisen paljon hartautta ja liikutusta. Rehtori Geitlin sattuu kuulemaan esityksen viereiseen luokkaan lähtien kädestä pitäen kiittämään ja onnittelemaan esittäjää ilmeisesti kuitenkaan kehottamatta teatterialalle. Tämä ilmeisen tunteikas kohtaus käydään lyseon vanhalla paikalla Sibeliuksenkadun varrella.


Toki nuori mies on jo päättänyt hakeutua näyttämöille. Ajatus on varmistunut edellisen vuonna. Ratkaisevia ovat olleet Suomalaisen teatterin kymmenkunta katsottua näytöstä. Heti koulusta erottuaan Weckman matkustaa Helsinkiin teatterinjohtaja, professori Kaarlo Juhana       Bergbomin testattavaksi. Ehdokas tutkitaan ja luetetaan. Vaikutelma on ilmeisesti suotuisa, mutta professori ei ilmeisesti pidä tulokasta vielä tarpeeksi varttuneena. Näyttelijä itse toteaa myöhemmin johtajan todennäköisesti katsoneen kostean ja iloisen taiteilijaelämän olevan liian rajua nuorukaiselle.

 

Knut Albert ei suinkaan lannistu. Hän viettää joulun Iitissä esiintyen siellä seuranäytelmässä ”Kuinka anopeista päästään”. Heti tammikuussa hän matkustaa takaisin Helsinkiin. Enää professori ei estele ottaen hänet teatteriinsa. Seurueen vierailessa Turussa Weckman lukee rooleja Helsingissä Bergbomin johdolla. Weckman toteaa jälkeen päin, ettei lainkaan pidä Nummisuutarien Eskon ja Iivarin kaltaisista ”koomisista” osista, vaikka niiden aseman taideteoksina. Professori puolestaan takoo aloittelijan päähän, että näyttelijän tulee harjoittaa ammattiaan vuosikausia ennen kuin saattaa tietää, mistä hän ”pitää”. Nummisuutareista tulee ensimmäinen näytelmä, jossa Knut Albert esiintyy. Sitä ennen Turun kiertueelta palanneen Benjamin Leinon kanssa käydään tuima kiista Eskon osasta ja Weckman päätyy Iivariksi helmikuussa 1879.

 

Maininta inhosta koomisia osia kohtaan on sikäli mielenkiintoinen, että Knut Albert Weckman tullaan sittemmin muistamaan etenkin koomisista osista. Hän toteaa vuosikymmeniä myöhemminkin olleensa mieluummin vakavissa osissa.

 

Haastattelun päätteeksi Weckman myöntää uran ja nuoruuden haaveiden suhteen tietyn ristiriitaisuuden. Alun ylistävien arvosteluja on seurannut väitteitä vaillinaisesta taidosta puhua ja kävellä näyttämöllä. Silti hän kokonaisuudessa kuvailee ammattitaivaltaan päivänpaisteiseksi, vaikka haastattelua tehtäessä kahtena viime vuonna onkin ollut pari osaa näyteltävänä.

 

Mainittakoon vielä, että Knut Albert Weckman ehti vielä esiintyä yhdessä kotimaisessa mykkäelokuvassa, Rautakylän vanhassa paroonissa (1923). Sitä on kutsuttu ensimmäiseksi suomalaiseksi kauhuelokuvaksi. Siinä Weckman esitti kreivi Reutercronaa. Elokuva on katsottavissa elonet.finna.fi:n kautta.

 

Knut Weckman prinssi Erikin roolissa
Suomalaisen teatterin näytelmässä
"Kustaa Vaasa"
Kyseessä ei voine olettaa olleen
minkäänlainen komediarooli, joista
näyttelijä etupäässä tahdottiin
elinaikanaan muistaa.
Kuva vuodelta 1900
Museovirasto/ Historian kuvakokoelma
Finna.fi

Eino Leino luonnehtii teoksessaan Suomalainen näyttämötaide 9 IV 1902 Knut Weckmania muun muassa seuraavasti:

"Järeän tykistön rinnalla tarvitaan myös keveämpiä kenttätykkejä, toreadorien apuna myös pirteitä piccadoreja. Yksi niitä , jotka tätä keveämpää sodankäyntiä Suomalaisessa teaatterisssa ylläpitävät, on Knut Veckman, hilpeä mies, iloisen taiteen ikuinen edustaja - - -

- - - Hänen alaansa kuuluvat kaikki nuo iloiset, huolettomat veijarit ”Nummisuutarien” Iivarista aina Charleyn valetätiin asti, jotka ottavat maailman sellaisenaan kuin se on, suuriakaan kursailematta, astuvat elämään niinkuin vallattomiin naamiohuveihin ja jättävät sen niinkuin pitopöydän. Lukemattomat ovat hra Veckmanin luomat tällä alalla. Esiintykööt nuo veijarit sitten vain pelkkinä huolettomina hurjapäinä, kuten Reviisori, Reif von Reiflingen, koomillisina rakastajina, kuten Adémar (”Erotaan pois”), elämään kyllästyneinä, blaseerattuina elostelijoina, kuten ”Herra ylitirehtöörin” veljenpoika ja samansuuntainen suvun vesa näytelmässä ”Niinkuin lehdet tuulessa”, tahi lopuksi oman hyvän, mutta heikon sydämensä sortamina, puolitraagillisina henkilöinä, kuten Nikita ”Pimeyden vallassa”, - koko tätä asteikkoa vallitsee hra Veckman pettämättömällä varmuudella ja oikealla luonnekuvauksella. - - - ”

 

Esittelyssään Eino Leino siis määrittää aika tarkasti Weckmanin näyttelijäntyön asteikon, jonka hän katsoo tämän toisinaan ylittäneen päätyen liikkumaan näyttämöllä epävapaasti ja puhumaan pakotetusti, innottomasti. Kaikkinensa Leinon arvio näyttelijästä kokonaisuutena pysyy kuitenkin suopeana.

 

1. syyskuuta 1913 tuli kuluneeksi 40 vuotta Suomalaisen normaalilyseon toiminnan aloittamisesta Hämeenlinnassa. Sen johdosta entiset oppilaat päättivät järjestää muistojuhlan 13. ja 14. elokuuta. Lauantaina 16. elokuuta ilmestyneessä Hämettäressä on selostus juhlien toveripäivällisistä. Puhujien joukossa oli myös näyttelijä Knut Weckman, joka vielä kerran lausui entisten koulutoveriensa edessä Sotilaspojan.

 

* * * 

Lähteet:

Aarni Kouta Suomalaisia näyttelijöitä lapsuuden ja nuoruuden muistoja. Arvi A.Karisto Hämeenlinna 1911 -  Doria.fi

Aikalaiskirja – Henkilötietoja nykypolven suomalaisista. Tietosanakirja-Osakeyhtiö Helsinki 1920

Eino Leino: Suomalainen näyttämötaide 19 2/IV 02 (1902) - Doria.fi

Hämetär N:o 91 torstai 14.8. 1913 - kansalliskirjasto
Hämetär N:o 92 lauantai 16.8 1913 - kansalliskirjasto




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti