Laulujuhlien lähestyessä

Huoli kaupunkimme ulkonäöstä.

Vuoden 1911 laulujuhlat olivat erittäin merkittävä tapahtuma Hämeenlinnan historiassa. Niinpä jo ennakolta seurattiin Hämettäressä niihin liittyneitä valmisteluja. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä julkaistiin huolestunut kirjoitus kaupungin ulkonäöstä. Näin yli sadan vuoden jälkeen saamme näin ikään kuin vilkaista maisemaamme aikalaisten silmin.

Vetoomus osoitettiin kaupungille ja talonomistajille yhteisesti. Juhlien kautta tavoiteltiin koko maan kattanutta huomiota. Niinpä oletettiin kaikkien kaupunkilaisten osallistuvan kaupunkikuvan kehittämiseen ynnä kaikkinaiseen paikkakunnan ehostamiseen. Lehdessä painotettiin erityisesti, ettei riittänyt pelkästään juhlapaikkojen saattaminen kuntoon. Hämeenlinnan yleinen ulkoasu oli saatettava kelvolliseksi, mitä varten oli yhä työtä jäljellä.

Kaupungin osuutta järjestelyihin toki kiiteltiin, mutta kadut olivat kirjoittajan mielestä unohtuneet. Vesijohtotöiden kaivantojen jäljiltä oli ylimääräistä hiekkaa, joka heti tuulenvireessä lehahti sakeaksi pilveksi ilmaan. Pelkän katujen kastelemisenkaan ei katsottu auttavan asiaa. Ehdotuksena oli tuoda tarvittaessa karkeampaa maa-ainesta tilalle. Mikäli osa kunnossapidosta oli kaupungin sijasta tiettyjen virastojen vastuulla, niiden toivottiin ryhtyvän toimeen. Pölyn lisäksi katujen kuoppaisuus ja ”korkeiden kantojen tavoin” ylös kohonneet vesijohtopostit keskellä kulkuväyliä haittasivat matkantekoa. Katuojien ja ylikäytävien kuluneet siltalankut olivat paikoin niin lahoja, että pelättävissä oli jopa tapaturmia.

Talot ja aidat kaipasivat maalausta. Lehti patisteli talonomistajia pikaiseen toimeen, sillä juhlavierauta oli odotettavissa jopa Virosta ja Unkarista asti. Seutukunnan maine oli kyseessä. Aikaa ei ollut enää hukattavaksi.

Oheinen katunäkymä on 1910-luvulta ja osoittaa selvästi, millaisia katuoloja Hämetärkin tarkoitti pohtiessaan, kuinka kaupunkimme ulkoasua olisi voinut kohentaa laulujuhlien edellä: 

Turuntie erottaa Myllymäen ja Kaurialan kaupunginosat toisistaan. 1910-luvun kuva on otettu
suunnilleen Torikadun kohdalta kohti kaupungin keskustaa, Turuntietä reunustavat puutalot,
ja vasemmalla puolella on tori, jossa aikoinaan pidettiin mm. hevosmarkkinoita.
Teksti ja kuva Hämeenlinnan Lydia / Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

 

Ennakkotietoja

Jotkin asiat näyttävät olleen kulkijoiden suussa ajasta toiseen. Niinpä Hämetärkin otti asiakseen kolmantena kesäkuuta 1911 ravistella ikivanhaa kokemaa, jonka mukaan ”ellei Turkua olisi, olisi Hämeenlinna Suomen ikäwin kaupunki”. Tuohon ”ikävyyteen” oli jo kuukauden kuluttua luvassa muutosta.

Lehti totesi laulujuhlien valmistelujen saaneen aikaan uutta vireyttä ja virkeyttä kautta koko seutukunnan. Osanotto juhliin näytti muodostuvan ”juhlien arwoa täysin wastaawaksi”. Jo 800 laulajaa ja parisensataa soittajaa oli jo ilmoittautunut. Useimpien maamme tunnetuimmista taiteilijoista oli määrä konsertoida. Ohjelmaa luonnehdittiinkin suurisuuntaisemmaksi ja arvokkaammaksi kuin koskaan ennen vastaavilla Suomessa vietetyillä juhlilla.

Virosta ja Unkarista oli tulossa joukoittain edustajia. Muun muassa aito-unkarilaisen taitelijaseurueen ilmoitettiin antavan oman konserttinsa jäseninään muun muassa lehtori Santeri Ispanowits, laulaja N. J. Horwath, pianisti ja säveltäjä J. Wiranyi sekä taiteilija S. Pusztai. Viimeksi mainitun soittimeksi kuvattiin unkarilaisten kansallissoitin, tarogato. Lehden toimittaja kuvailee sitä jonkinlaiseksi kanteleeksi, mutta ainakin tämän mukaan se on ennemminkin puhallinsoitin.

Yleisöä arvioitiin kokoontuvan kymmeniä tuhansia, joten majoituslautakunta oli erityisesti varautunut huolehtimaan tarvittavista tiloista.

Valmistuuko kaikki juhliksi?

Juhlavalmistelujen paineet saivat Hämettären huolestumaan 10. kesäkuuta 1911. Se totesi aluksi ottaneensa jo muutaman kerran puheeksi suurten juhlien lähestymisen. Paljon oli vielä tekemättä ja runsaasti puolivalmiina.

Pahin tilanne näytti olevan uuden urheilukentän valmistumisen suhteen. Laulu- ja soittojuhlien tapaan myös Hämeenlinnan juhlien yhteydessä oli määrä järjestää urheilujuhlat, joihin osanottajia odotettiin kaikkialta maasta. Niinpä edellisenä vuonna oli Hämeenlinnassakin saatu päätettyä urheilukentän rakentamisesta. Paikaksi sovittiin Hämeensaaren itäinen kannas, mutta alkuperäiseen kustannusarvioon varatut määrärahat eivät riittäneet, vaan oli tarvittu lisävaroja. Ajan ehdittyä sangen pitkälle kesäkuuhun kentän paikka oli yhä Hämettären mukaan yhä sellaisessa kunnossa, että oli aihetta epäillä töiden vamistumista kahdessa viikossa. Mahdollisen epäonnistumisen varalta kirjoittaja aprikoi, kuka oli moisesta vastuussa.

Vanha urheilukenttä valmistui 1911 juuri ennen soitto- ja laulujuhlia. Postikorttikuva 1920-luvulta.
Kuva Hämeenlinnan Lydia / Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Itse kaupungissa Isontorin rakennukset koristuksineen huolestuttivat. Kioskit eli vesimyymälät oli vielä saatava valmiiksi. Suihkukaivo odotti kunnostustaan. Uusi uimalaitos uhkasi myös jäädä keskeneräiseksi, vaikka sen olisi pitänyt valmistua jo kesäkuun ensimmäiseksi päiväksi. Sanomalehti muistutti jälleen rakennusten ja aitojen maalaamisesta ja valitteli monien talojen ylen synkkiä värisävyjä.

Oma huolensa liittyi myös Hämeenlinnan ravintoloiden ja hotellien maineeseen muiden paikkakuntien sanomalehdissä. Paikalliset majoitus- ja ravitsemusliikkeet tekivät kuulemma sellaisen vaikutelman kuin ne olisivat olleet ummikkoruotsalaisia. Suomenkielisten väitettiin olevan vaikeata tulla niissä toimeen. Aivan kuin heistä ei olisi välitettykään! Toimittaja vaatikin ravintoloiden ja hotellien isäntäväkeä ja palveluskuntaa taitamaan ja käyttämään maan ja paikkakunnan pääväestön kieltä. Ruokalistat ynnä kaikenlaiset muut ilmoitukset tuli pitää saatavilla suomenkielisinä.

* * *

Lähteet:

Hämetär 1.6.1911

Hämetär 3.6.1911

Hämetär 10.6.1911