Eläwiä Kuvia

Viimeksi kuluneena syksynä olemme täällä Hämeenlinnassakin saaneet kokea iltojen pimennyttyä värivalojen ja varjojen suomien näytösten lumoa. Siinä olemme voineet liittyä menneiden aikojen yleisön perinteisiin. 2020-luvun kehittyneellä tekniikalla toteutetut spektaakkelit ovat soveltaneet jo 1800-luvun lopulla kehitettyjä tapoja luoda illuusiota. Elämysten ja yllättävien vaikutelmien tavoittelu juontaa juurensa jo 1700-luvun vahakabinetteihin ja 1800-luvun lopun panoptikon- näyttelyihin, joissa esiteltiin niin maailman merkkihenkilöitä, tärkeitä historian tapahtumia kuin monenlaisia erikoisuuksia. Aihe sinänsä on sen verran laaja, että tässä keskityttäköön mainittujen esitysten suoraan sukulaiseen eli eläviin kuviin ja niiden ensimmäisiin vuosikymmeniin, jolloin esille heijastetut kuvat oppivat vähitellen liikkumaan ja tuomaan katsojan eteen maailman, josta aikaisemmin oli kyetty vain lukemaan.

 

 The Arrival of a Train at La Ciotat Station - Lumière Brothers - 1896

 

Markkinatorien kurkistuskaappien, panoraamakuvien ja dioraamojen kautta yleisö oppi vähitellen vaatimaan enemmän ja havaitsemaan esille tuotujen näkymien väistämättömän staattisuuden ja niihin loihditun vähäisen liikkeen virheet ynnä vaillinaisuuden. Elokuvan syntypäivänä pidetään joulukuun 28. 1895, jolloin ranskalaisveljekset Louis ja Auguste Lumière järjestivät ensimmäiset maksulliset yleisönäytökset. Paikkana oli pariisilaisen Grand Cafén takahuone Boulevard des Capucinesin numerossa 14. Tämän katsantokannan mukaan siis elokuvat täyttävät tämän joulun 2025 tienoilla 130 vuotta!

Esitykset lähtivät sangen pian leviämään myös pohjoiseen. Oslossa eli silloisessa Kristianiassa Max ja Emil Skladanowsky heijastivat itse konstruoimallaan laitteella eläviä kuvia Circus Varietéssä huhtikuun kuudennen ja toukokuun viidennen päivän välisenä aikana 1896 Norjan ensimmäisinä elokuvaesityksinä. Kööpenhaminassa tanskalainen taidemaalari Vilhelm Pacht järjesti puupaviljongissa raatihuoneen edustalla ensimmäiset sikäläiset esitykset seuraavan kesäkuun seitsemännestä päivästä lähtien. Ruotsin ensimmäiset näytökset järjestettiin Malmön teollisuus- ja käsityönäyttelyn yhteydessä kesäkuun 28. päivänä klo 14. Puuhamiehenä oli tanskalaissyntyinen C. V. Roikjer koneiden ja filmien ollessa Boulevard des Capucinesilta Pariisista. Täsmälleen samana päivänä tapahtui myös Suomen ensimmäinen elokuvaesitys filmien ehtiessä Tukholmaan vasta saman vuoden elokuussa. Venäjälle Lumièren kinematografi ehti toukokuussa 1896, Tallinnassa eläviä kuvia ihailtiin lokakuussa 1896.

Helsingissä ensimmäinen näytös oli siis 28. kesäkuuta 1896, tasan puoli vuotta Pariisin kantaesityksen jälkeen. Voimme siis katsoa päässeemme mukaan elävien kuvien maailmaan varsin pian. Ilmeisesti ratkaisevaa hyötyä oli sijainnista matkalla Pietariin ja Moskovaan. Ansaitusti tuolloin 70 000 asukkaan Helsinki otti uutuuden innoissaan vastaan, vaikkei sitä kaiketi etukäteen pidetty kovin houkuttelevana paikkana. Esityspaikan eli Seurahuoneen Sofia-salin numeroidut paikat maksoivat kaksi markkaa, numeroimattomat puolet vähemmän. Samalla hinnalla olisi torilta saanut 10 kg kuivaa ruisleipää, kaksi tiuta munia, 8 kg sipuleita tai 20 kg timoteiheinää. Ensimmäinen esitys alkoi klo 5 iltapäivällä ja uusi tarjoiluinene seurasi puolen tunnin väliajoin kuello kymmeneen asti.

Yleisömenestyksen ansiosta kahden alkuperäisen esityspäivän sijasta tarjottiin niitä lopulta kymmenen. Oletetaan menestykseen osaltaan vaikuttaneen myös pariisista saadut ohjelmiston täydennykset. Voimme siis katsoa ensiesityksiä menestykseksi. Kuitenkin elävien kuvien poistuessa maastamme heinäkuun kuudentena 1896 ne eivät palenneet ennen toiúkokuun 30. päivää 1898. Kiertueen nimenä oli edellisen tapaan Cinématographe Lumière johtajanaan toimien kuitenkin alalla tunnettu M. Holmberg, joka oletetaan eri henkilöksi kuin edellisen kiertueen toimiluvan haltija. Ohjelmistossa oli kaikkiaan satakunta lyhyttä elokuvaa eli roimasti enemmän kuin viitisentoista aiempaa. Niissä käsiteltiin sekä päivänkohtaisia uutisaiheita että ”koomisia” aiheita. Esityspaikkana oli jälleen Seurahuoneen Sofia-sali.

Alkoi vuosittaisten kiertue-esitysten aikakausi välineistön toki kehittyessä ja toukokuun 27 päivän 1900 tuodessa esille Helsinkiin ensimmäisen Suomessa nähdyn ”kokoillan” elokuvan esityksen – italialaisen Luigi Topin ohjaama Jeesuksen elämä ja teot kesti Palokunnantalolla Hakasalmenkadun varrella 15 minuuttia. Mainittakoon että samassa salissa kokoontui seitsemän vuotta myöhemmin Suomen ensimmäinen yksikamarinen eduskunta. Hankkeen takana oli sirkustirehtööri J. A. W. Grönroos, tivoli Sariolain kantaisä. 

Ei toki sovi unohtaa Suomen ensimmäistä Suomessa tehtyä  näytelmäelokuvaa, joka sattui olemaan myös ensimmäinen Venäjän keissariokunnassa tehty fiktioelokuva. Kyseessä on Salaviinanpolttajat, joka tunnetaan myös nimellä Paloviinan polttajat (vuodelta 1907). Sen kuvamateriaali ja käsikirjoitus on tuhoutunut, mutta juoni ja kuvaamisvaiheet ovat varsin hyvin tiedossa.

 

Auguste ja Louis Lumiere. Cinematographe Lumiere -elokuvaprojektori edestä ja takaa 1896. Tuntematon kuvaaja.

Kuva: Wikimedia Commons.

 

Uuden vuosisadan alussa lisää toimijoita ilmaantui Suomen, ensimmäiset kiinteät teatterit perustettin 1901-1904, ensin insinööri Emil Ståhlberg perustama Maailman Ympäri -teatteri (Projektsioonilaitos Maailman Ympäri 1904, Grand Théâtre Cimatograhique 1906) jaa muun muassa leipurimestari Gustaf Nordin perustama elokuvateatteri, Kinematograf International. Vuosiluvuissa olen havaitsevinani tuona aikana 1901-04 tiettyä horjuvuutta. Joka tapauksessa suurruhtinaskunnassamme ei oltu järin myöhässä, sillä Ranskan ensimmäiset Lumière-teatterit oli avattu 1895 Pariisissa ja seuraavana vuonna Lyonissa ja Bordeaux´ssa, Ruotsi sai ensimmöisen teatterinsa 1897, Rooma 1898. Amerikassa ensimmäinen kiinteä näytäntöpaikka oli vuorossa vasta 1902 Los angelesissa, 1904 Montreal, Lontoo, Pietari ja Oslo. Tallinnan vuoro oli 1907.

Elokuvaelämämme varhaisvaiheita käsittelevä kirjallisuus keskittyy paljolti Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun ja Viipuriin mainiten lähinnä kuriositeetteina Oscar Lindelöfin vuonna 1905 Hyvinkäälle perustaman Eävien kuvien teatterin ja Forssaan perustetun Forssan Elävienkuvien Teatterin, jonka perustamisvuosiksi mainitaan 1906 ja 1907. Viime vuosisadan ensimmäiset vuodet olivat maassamme pitkälti kiertävien koneenkäyttäjien varassa. Niin Hämeenlinnassakin, missä esityspaikoina olivat Palokunnantalon alakerta ja Teatteriravintola. Ensimmäiset kiinteät teatterinsa Hämeenlinna sai vuonna 1911.

Jättäkäämme nyt Helsinki, Tampere, Turku, Viipuri ja Oulu hieman taka-alalle. Niistä toki riittäisi tarinaa, ja varsinkin Helsingissä oli vuoteen 1911 mennessä alalla jo lukuisia yrittäjiä sekä aloittamassa että lopettamassa. Tähyilkäämme kotikaupunkimme suuntaan.

  

* * *

 

Hämeenlinna epäilemättä hyötyi keskeisestä asemastaan suurempien kaupunkien välissä. Vaikka täällä Helsinkiin, Tampereeseen, Turkuun, Viipuriin ja Ouluunkin verraten elävien kuvien ympärille kehittynyt toiminta oli vaatimattomampaa, kiertäviä kinematografiteattereita sentään täällä vieraili. Tarkkaa päivämäärää ensimmäisestä täkäläisestä näytöksestä on tuskin mahdollista todentaa, koska paikalliset lehdet eivät järin tarkasti esityksiä kirjanneet. Lokakuussa 1901 sentään on nähtävissä Hämeen Sanomissa D. Fernander & R. Hallsethin ilmoitus Teatterikahvilassa ”ensimmäistä kertaa Suomessa täällä Teatterikahvilassa annattavista suurenmoisista ja huvittavista näytöksistä” The American Biokromographilla. Tarjolla oli Edisonin ihmeellisesti eläviä valokuvia. Ilmoituksesta saamme samalla selvityksen ohjelmistosta, joka toi hämeenlinnalaisten eteen näkymiä kaukaisista sodista, näyttelyistä jne. Tuolla kertaa oli ilmeisesti myös ihmeteltävissä kuvia kuuluisasta Dreyfuss-jutusta.

 

 

Väliaikaohjelmaksi merkitty Edisonin ”vastakeksitty konserttikone The Horne Grand vihjaa meille kurkistuksesta aikakauden vilkkaasti etenemään lähteneestä tekniikaan. Samalla se avaa eteemme elävien kuvien teattereihin mykän filmin aikakaudella liittyneen oheisohjelman. Seuraavalla vuosikymmenellä varsinkin lukuisten teattereiden toimiessa Helsingissä suuremmista teattereista tuli elokuva- ja varieteeteattereita, joissa esiintyi lahjakkaita ulko- ja kotimaisia taiteilijoita J. Alfred Tanneria myöten. Mainittua oheisohjelmaa myös joissain raittius- ja sivistysjulkaisuissa varsin suorasanaisesti arvostellaan, vaikka toisaalta myönnetään kuvien merkitys mahdollisena opetuksellisena materiaalina.

Tannerin tai muiden artisten esiintymisistä hämeenlinnalaisissa teattereissa en ole löytänyt mainintaa, mutta Tannerin laulajaisia Raatihuoneella sekä etukäteen mainostetaan että myöhemmin kiitellään täkäläisissä sanomalehdissä lokakuussa 1911.

 

Hämeen Sanomat 14.10.1907

Hämeen Sanomat kirjoittaa D. Fernander & R. Hallsethin kinematograafinäytännöistä seuraavasti 22.2.1905:

”Kinematograafinäytäntöjä antaa täällä teatterikahvilassa Fernander & Hallsethin tunnettu kinematograafiteatteri ensi torstaina, perjantaina, lauwantaina ja sunnuntaina. Runsaaseen ja waihtelewaan ohjelmaan kuuuu m.m. eläwiä kuwia Itä-Aasian sodasta.

Tämä kinematograafiteatteri on ennen paikkakunnalla antanut näytäntöjä, jotka saawuttiwat suurta suosiota. Teatterin uudesta ohjelmasta lausuu eräs tanskalainen lehti m. m. seuraawaa:

"Kuwien tawallinen wäräjäminen on melkein kadonnut, sentähden niiden katseleminen ei ole silmälle wäsyttäwää. Kuw»t owat myös hywin luonnollisia. Sotakuwat Itä-Aasiasta herättiwät suurta mieltymystä. Muun muassa esitettiin

eräs japanilaisten maihinnousu, jossa suuria tykkejä purettiin kuljetuslaiwoista ja wedettiin maall: aawalla merenrannalla. Myös nähdään eräs pommitus, jossa suuret ja pienet sotalaiwat tekewät liikkeitään, syöksyen kuolemaa ja häwitystä. Miinoja räjähtää siellä täällä ja suuria wesi- ja sawupatsaita nousee ilmaan. Kuwien joukossa on myös monta hassunkurista, jotka saawat naaman wetäytymään nauruun."”

Toinen merkittävä elävien kuvien näytöspaikka Hämeenlinnassa oli Palokunnantalon alakerta, josta löytyy ilmoitus ainakin vuodelta 1907.

* * *

Elävien kuvien kannalta merkittävä päivä Hämeenlinnassa koitti sitten tammikuun 19 pnä 1911. Silloin Raatihuoneenkadun länsipäähän tontille 59 Arvi A. Kariston edellisenä vuonna rakennuttamaan kustannusliikkeen toimistorakennuksen taloon avattiin kaupunkimme ensimmäinen kiinteä elokuvateatteri nimellä Uusi Elävien Kuvien teatteri, jossa oli istumapaikkoja 180 hengelle. Näytäntöpäiviä olivat tiistai, torstai, lauantai ja sunnuntai. Pääsymaksuina 25 p, 50 p ja 1 mk.

 

Hämeenlinnan ensimmäinen kiinteä elävien kuvien teatteri Raatihuoneenkatu 59.

Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmat

Osansa lähestyvän kesän suurilla laulujuhlilla varmasti oli huvielämän kehitykseen, koska muutamaa kuukautta myöhemmin kesällä avattiin tavaratalo Skogsterin kyljessä elävien kuvien teatteri Apollo, jota ei sovi sekoittaa Helsingissä toimineisiin Apollo-teattereihin ja jonka ohjelmistosta kevättalvelta 1912 on jäänyt esille ajan paikallisiin sanomalehtiin kulttuuritapauksena ensimmäisiin kansainvälisiin elokuvapersoonallisuuksiin kuuluneen tanskalaisen näyttelijättären Asta Nielsenin tähdittämä edellisenä vuonna ilmestynyt Ratkaisevalla hetkellä (Im großen Augenblick).

 

Elävien kuvien teatteri Apollo Hämeenlinna. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmat.

Hämeen Sanomat kirjoitti 28.3. 1912 :

Huom.! Erityistä huamiota ansaitsewa kuva huom!

Koko tunninnäytelmä.

Kaikkialla kuuluisaksi tullut biografi.

Ratkaisevalla hetkellä

4-näytöksellinen draama. Kirj Urban Gas

Huom! Asta Nielsen esiintyy parhaimmassa loisto-osassaan.

 

  Asta Nielsen elokuvassa Musta Uni 1911.

  Kuva Wikimedia Commons

Suuria kustannuksia säästämättä on meidän onnistunut saada tämän kuuluisaksi tulleen ja puheenaihetta antaneen kuwan «Ratkaisemalla hetkellä", missä Asta Nielsen esittää pääosaa. Hufwudstadsbladetin Tukholman kirjeenwaihtaja kirjoittaa sunnuntain lehdessä 3 12 otsakkeella "Biografikiista Tukholmasta" m.m. seuraawaa: Itse näytteleminen on niin suurenmoisen taiteellista, että harwa, tuskin mikään täällä ennen esitetty filmi woi wetää sille wertoja jota seikkaa tuskin kenkään näytöstä katsomassa ollut voinee kieltää.

Kappaleen tarkoitusperäisyys on selwästi moraalinen, äidin rakkauden ylistämisiä, emme huomaa siinä hituistakaan eroottisesti sopimatonta; mutta loppukohtaukset owat kieltämättä woimakkaine waikutelmineen hermoja kiihoittawat. Tämä filmi on todella taidokkaasti, selwästi ja woimakkaasti luotu sekä

mestarillisesti esitetty. Minuun ja kuulemani mukaan moneen muuhun teki se liiankin todellisesti elämää kuwaawana ja murhenäytelmänä erittäin waltawan waikutuksen."

Että kaikki tilaisuudessa näkemään tämän taiteellisesti arwokkaan kuwasarjan näytellään sitä seuraawina 6    päiwänä:

Perjantaina    29/3 kello 5—10

Lauantaina    30/3     „  6—10

Sunnuntaina  31/3    ”  3— 10

Maanantaina  1/4      „ 5-  10

Tiistaina         2/4      „ 5—10

Keskiwiikkona 8/4     „ 5—10

Huom.! Tungoksen wälttämiseksi pyydetään arwoisaa yleisöä käymään teatterissa kunkin päiwän ensi tunneilla.

 

In dem grossen Augenblick

 

Hämeenlinnan Apollo Skogsterin tavaratalon kyljessä katsottuna Raatihuoneenkadun ja Rauhankadun kulmasta:

 

Elokuvateatteri Apollo toisesta suunnasta katsottuna. Kuva Hämeenlinnan kauopunginmuseon kokoelmista.

Kiinteän elävien kuvien näytäntötoiminnan ottaessa Hämeenlinnassa vasta ensi askeliaan Helsingissä, Turussa. Tampereella ja Viipurissa teatterit olivat jo laajentuneet oheisohjelmineen vaikuttamaan kulttuurikenttään. Siitä näemme vilauksen selaamalla Näyttämötaide-lehteä tammikuulta 1912 , jossa kommentoidaan Tampereen teatteriohjelmistoa edellisen joulun aikaan:

"...Joulua varten molemmat teatterimme varautuivat keveämmällä ohjelmalla — operetilla näet, joka nyttemmin näyttää tulleen näyttämöittemme välttämättömäksi välipalaksi. Näköjään on elävien kuvien kiihkeä kilpailu tämän vaikuttanut, sekä sekin, että yleisö näinä muutamakseen niin ankarina aikoina kaipaa rattoisampaakin illanviettoa. Niinpä on Tampereen Teatterissa esitetty vanha tuttu Geisha ja Työväen Teatterissa Onnen tyttö. Molempainkin esitys on ollut tyydyttävää, kun otetaan huomioon, että teatterein on ollut tultava toimeen yksinomaan omilla lauluvoimillaan, joilta puuttuu tarpeellista kouluutusta. Alussa oli havaittavissa melkoinen määrä epävarmuutta ja kankeutta, mutta nyttemmin molemmatkin operetit sujuvat asianomaisella vauhdilla, vilkkaudella ja keveydellä. Niin että on kylläkin ymmärrettävissä, miksi yleisökin niitä on varsinkin äskeisinä lukuisina juhlapäivinä runsaalla läsnäolollaan suosinut..."

Alkuaikojen elokuvateattereita piinasi vitsaus liittyen erittäin palonarkaan filmimateriaaliin, jonka vuoksi tulipalot olivat alituisesti vähintään uhkana läsnä. Siitä antaa esimerkin Palotorvi- lehti helmikuussa 1911 raportillaan Helsingistä:

”Tulipalo elävien kuvien teatterissa. Helmik. 12 p:nä myöhään illalla syttyi tulipalo Hallituskadulla olevassa pienessä biografiiteatterissa. Kuvia parhaillaan näytettäessä yleisölle, jona oli 2 henkilöä, rupesi esittäjän apulainen konehuoneessa aukomaan seuraavan viikon ohjelman filmi kääröjä samalla polttaen paperossia. Jonkin varomattomuuden kautta joutui filmi koskettamaan paperossia ja syttyi tuleen jolloin koko konehuone tuossa tuokiossa oli liekkien vallassa. Ihme kyllä pääsivät molemmat konehuoneessa olleet henkilöt vahingoitinmattomina ulos ja voivat itse ryhtyä sammutustyöhön paloletkun avulla. Tuli ei päässyt leviämään konehuoneesta, jonka seinät olivat pellillä verhotut, multa siellä sanottiin 3,000 metriä filmiä jääneen liekkien saaliksi. Palokunta lopetti sammutustyön. Sen saapuessa paikalle oli katsomon yläosa savun ja kaasujen vallassa, mutta lattialla voi esteettä liikkua. Koko huoneustossa saatiin ilma pian vaihdetuksi. Onnettomuuden aiheuttaneet henkilöt on asetettu vastuuseen elävien kuvien -teattereita varten annettujen määräysten rikkomisesta.”

Ohjelmisto jouluna 1911. Häm.San 16.12.1911

Kuten näemme, tuolloin oli vielä paljon silkkaa välinpitämättömyyttä kyseisestä palovaarasta. Toisaalta Hämeen Sanomista löydämme samalta vuodelta täkäläisen Palovakuutusyhtiön vastineen aihepiiriin liittyen 9.9.1911, joka osoittaa yleisön havahtuneen asiaan:

”Vastaus nim. "Kuntalaiselle"

Vastaukseksi arw. kirjoitukseenne t. l. 99:ssä numerossa otsikolla Riihimäen Uusi Eläwien kuwien teatteri ja Hämeenläänin Palowakuutusyhtiö", pyydämme saada huomauttaa, että wakuutusyhtiöt yleensä eiwät woi estää jotakuta Eläwien kuwien teatteria luwallisena elinkeinona sijoittumasta mihin tahansa wakuutuspiirissään. Ainoa minkä yhtiö woi tässä suhteessa tehdä on irtisanoa wakuutus senlaisesta rakennuksesta, johon edellämainittu laitos sijoitetaan, jos mm. rakennus on yhtiössä wakuutettu. Tulen ja tulenarkojen ainesten huolimattomasta pitelemisestä säätää Rikoslain 44 luwun 20 § rangaistuksen. Hämeenläänin Palowakuutusyhtiö.”

Olen tarkoituksella jättänyt elokuvateknisen puolen tässä kirjoituksessa sivuun, koska mieltä kiehtovat ne tunnelmat ja mielialat aikakauden ihmisten joukossa kaukaisen, horisontintakaisen maailman ryöpsähtäessä äkkiä silmille. Tuolloin matkustaminen sinänsä oli vasta harvojen huvia, vaikka ihmiset ovat kautta aikojen taivaltaneet kauaksikin. Mitä onkaan ollut nähdä filmiltä maailman kuuluisuuksia, joista on aiemmin saattanut ehkä avata lyhyitä uutisia sanomalehdestä! Myös kotimaan – varsinkin itäisen Suomen – nähtävyydet tulivat filmin kautta ihailtaviksi. Kiletämättä mieltä myös kiehtoo alkuaikojen pioneerihenki jokaisen minuutin ollessa tärkeä filmien pituuden rajoittuessa minuutteihin. Luonnollisesti myös oman mielikuvituksensa laukan nostattaa oheisohjelma. Sielunsa silmiin saattaa hahmottaa esimerkiksi erään helsinkiläisen toimijan ratkaisun kahden esityssalin välissä, mikä oli tehdä seinään reikä, jotta pianistin säestys kantautui yhtä aikaa kahteen tilaan. Siinä sitten kuunneltiin samaa säestystä kahden eri esityksen ollessa käynnissä.

Tai J. Alfred Tanner esiintymässä helsinkiläisessä Helikon – elokuva- ja varieteeteatterissa tai Tampereella kauppias Isak Julinin omistamassa Petit-teatterissa.

Kyseessä oli ihan oma erityinen maailmansa ennen äänielokuvan läpimurtoa.

Loppukevennyksenä vielä joululahjavinkkejä mallia pilalehti Mullikka 16.12.1911. Tarkkaavaiset löytävät luettelosta "luonnollisen ja hauskan" eläväin kuvain laitteen. Voimme näin jälkikäteen arvailla, millainenkohan kurkistuslaite tai heijastusvehje sen onkaan ollut!

 

 

* * *

Lähteitä ja luettavaa:

 

Kaupunkikuvissa. Valokuvia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Hämeenlinnasta

Hirn Sven. Kuvat elävät. Elokuvatoimintaa Suomessa 1908-1918

Hirn Sven. Kuvat kulkevat. Kuvallisten esitysten perinne ja elävien kuvien 12 ensimmäistä vuotta Suomessa.

Seppälä Mikko-Olavi. Hauska poika. Kuplettilaulaja J. Alfred Tanner

Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet. Julkaisina Arvi A. Karisto

Uusitalo Kari. Eläviksi syntyneet kuvat. Suomalaisen elokuvan mykät vuodet 1896-1930

Aikakauden sanoma- ja aikauslehdet

 

Gog

Groteskia levottomuutta ennen maailmanpaloa? Gogin matkassa maailman ääriin.

Palataan vielä matkailuvuoteen 1934. Otetaanpa kuitenkin hiukan eri lähestymiskulma. Edellisestä tekstistä opin, että 1930-luvun puolivälissä elettiin kansainvälistyvän matkailun aikakautta. Omaan aikaamme verrattuna rahvaan mahdollisuudet ja matkailun olemus olivat toki vielä vaatimattomat, mutta silti muuta kuin aivan vuosisatansa alussa. Selatessani kyseisen vuoden hämeenlinnalaisia sanomalehtiä silmiini osui nosto eräästä juuri tuolloin käännetystä romaanista, joka esiteltiin ”italialaisen dialektikon monisärmäisinpänä ja rajussa häikäilemättömyydessään tyrmistyttävinpänä teoksena” kirjan pessimistisen miljardööri-päähenkilön pohtiessa kirjallisuutta, taiteita, moraalifilosofiaa, matkailua ja tiedettä väitellen kaikkia aikansa muotiaatteita vastaan. Siinäpä näkökulma pohdittavaksi!

 

Kyseessä on Giovanni Papinin teos Gog. Alkajaisiksi voimme vaikkapa hahmotella sielumme silmin kesäisen päivän Hämeenlinnassa vuonna 1934. Majoitusliikkeissä on kuulemma ollut tuolloin täyttä, mutta matkailijamme on onnistunut saamaan huoneen hotellista. Hän on kenties jo viettänyt päivän kaksi kiertäen Aulangolla ja ihaillut Vanajan rannalla linnaa, joka toki on vankilana vierailta suljettua aluetta. Hän herää sateiseen aamuun aprikoiden, kuinka viettäisi vielä pari käytössään olevaa päivää. Matkailuesitteestä löytyy Rytkösen kirjakaupan mainos. Mielijohteesta tai vakaana aikeenaan hän suuntaa siis ostoksille.

 

Hyllystä löytyy Papinin sangen tuore käännös Gog. Valinta saattaa olla sattuman kauppaa tai tietoinen valinta. Kulkijamme mieleen on kenties syöpynyt tekstikatkelma Papinin vuonna vuonna 1925 suomennetusta teoksesta Sanovat miehen sammuneen:

 

    Hämeen Kansa 4.4.1934

”Minä en hyväksy todellisuutta. Ei ole sanoja, jotka ilmaisevat paremmin fyysilliseen, inhimilliseen ja ratsionaaliseen maailmaan kohdistuvaa inhoani, maailmaan, joka minua painosti eikä jättänyt riittävästi ilmaa ja avaruutta levottomille siivilleni. Mutta nuo sanat eivät kumminkaan lausu asiaa niinkuin tahtoisin; ne eivät ilmaise, eivätkä valaise kaikkea. Minä en tahtonut tätä todellisuutta, mutta syynä oli se, että vaadin itselleni toista (puhtaampaa, täydellisempää, autereisempaa, jumalaisempaa) ja ponnistelin parhaani mukaan, jotta tuo kaivattu henkinen ja sopusointuinen maailma astuisi ilmi niinkuin kuvapatsas , jonka taiteilijan silmä näkee äsken vuoreesta lohkaistussa karkeassa paadessa ja jonka hän tahtoo siitä esiin kirvottaa. Minä en hyväksynyt tavallista, pinnallista todellisuutta, koska tavoittelin parempaa, todempaa, syvempää todellisuutta; minä kielsin menneisyyden ja kielsin nykyisyyden suunnatakseni katseeni , kaipuuni, koko sieluni kohti arvokkaampaa ja ihmeellistä tulevaisuutta...”

 

Odotettavissa on siis keskitasoa monimutkaisempi sekoitus pohdintaa ja julistusta. Kirja kuitenkin lähtee mukaan hotellihuoneeseen. Vilkaisu sisällysluetteloon on jo osoittanut Gogin vievän absurdille ja osin groteskillekin matkalle halki maanosien ja tapaamaan kirjailijan tulkintoja kuuluisuuksia Gandhista Einsteiniin ja Freudiin. Kohdataan Lenin ja Knut Hamsun. Todetaan myös, ettei uinti kullassa ole helppoa.

VOIT NAPSAUTTAA KUVAN SUUREMMAKSI

Tarinan kehyksenä toimii kertomuksen esittelijän karu toteamus:

”Minua hävettää sanoa, missä Gogiin tutustuin: yksityisessä houruinhoitolassa.”

Mielenkiinto tarinan hahmoja ja tulkintoja kohtaa on jo herännyt. On muistettava, että lähes kaikista luettelon kuuluisuuksista on löytynyt mainintoja ja kuvauksia sanomalehdistä, joten jonkinlaisen oman käsityksensä kukin lukija on voinut jo etukäteen luoda antaakseen kirjailijalle tilaisuuden levittää esille tulkintansa. Niinpä matkailijammekin päästyään takaisin hotellihuoneensa rauhaan asettuu mukavaan asentoon vuoteelle aloittaakseen maailmanmatkansa houruinhuoneeseen päätyneen Gogin kyydissä. Toki pysähdymme tässä yhteydessä vain tiettyihin kohtiin.

Olkoon kertoja mielipuoli tai ei, hyvin pian käy selväksi, että lukijan oletetaan olevan selvillä klassisen sivistyksen perusteista ja niistä kulttuurihistorian hahmoista, joita vielä 1900-luvun alussa huolella koululaitoksessa käytiin lävitse.

Selvitettyään aluksi pikaisesti taideharrastustaan Gog vie lukijan kohtaamaan ensimmäisen vierailukohteensa eli Henry Fordin. Pohdinnan kiertyessä koneiden työpanokseen ja tuottavuuteen me 2020-luvun ihmiset saatamme olan ylitse kurkistellessamme kokea jonkinlaisen puistattavan värähdyksen.

 

Vuonna 1934 Henry Ford esiintyi hämeenlinnalaisissakin lehdissä sekä työelämä että perhedraaman kautta.

 

Lukijaa kiidätetään ”aikansa huippunopeilla junilla” ynnä muilla kulkupeleillä tapaamaan Gandhia, joka saa julistaa itsenäisyysaatteensa perusteita. Gogin mukaan tuo intialainen suurmies väittää alkaneensa lukea Bhagavad Gitata vasta Lontoossa ja vaikuttuneensa 19. vuosisadan eurooppalaisten vapaustaisteluista.

Kiinalaisen ja japanilaisen kulttuurin jälkeen tupsahdamme Kairoon, missä muuan professori - kuusikymmenvuotias, isokasvuinen ja kiivas väittelijä – tuttustuttaa meidät takaperoiseen historiaan avaimena kehityksen ja kohtalon oikeaan ymmärtämiseen.

Kapkaupungista löytyy liettualainen, joka on kyllästynyt ”viheliäisten yksinäisten rakennusten kauneudellisuuden orjuuteen”. Sulkas Perkunasikseksi nimetty Saksassa (!) opiskellut arkkitehti, kaupunkisuunnittelija vaatii luopumaan vanhentuneiden, yksittäisten rakennusryhmien korjailemisesta pyrkien ”kiinteään, yhtenäisen ja kumouksewllisen aatteen innoittamaan rakennsuten massaan”. Tässä kohtaa me myöhemmpien aikojen uteliaat saatamme ikävästi muistella erästä korpraalia, joka oli vain kymmenkunta vuotta myöhemmin uudistamassa kokonaista pääkaupunkia – tosin ei ilmeisesti järin modernein rakennuksin!

 

Norjalaisen Knut Hamsunin maine oli kärsivä
hänen suhteestaan kansallissosialismiin.
Hamsunin kerrotaan jopa tavanneen Hitlerin.
Tässä hänen mielipiteistään uutisoidaan
Hämeen Sanomissa 9.8.1934.

Jos kuitenkin sivuutamme arkkitehtuuriset pohdinnat ja harppaamme Algeriin. Siellä kohtaamme aran kummituksen. Isokyttyräinen, ontuva ja kasvoiltaan rokonarpinen tehtailija, diplomimatemaatikko ja Kansainvälisen Sovelletun Metafysiikan Seuran perustaja pyytää lyhyttä audienssia. Saamme johdatusta ”vanhentuneen spiritismin tieteellisen muunnoksen eli metafysiikan edistymiseen”.

Henkimaailman jutuista palataan Genevessä karuun arkipäivään ja etsitään tehokkainta tapaa estää rikoksia. Muuan asianajaja selvittää arnottomasti, että ”rikoksentekijäin alistaminen oikeuden käynnillä on liian kallista typeryyttä, mutta viattomia vastaan tähdätty oikeudenkäynti on velvollisuutensa muistavan valtion ylin tehtävä. Kun rikos on tapahtunut, silloin ei tuomarien kaikki taito, asianajajain kaunopuheisuus eikä pyövelin ankaruus voi saattaa vahinkoa ja loukkausta tapahtumattomaksi ja peruutetuksi. Mutta sen sijaan voitaisiin ehkäistä ainakin puolet niistä rikoksista, jotka tapahtuvat vastaisuudessa, jos luullut ”nuhteettomat” ja niin sanotut ”kunnialiset” pidettäisiin valvonnan alaisina ja vedettäisiin oikeuteen.” Rikokset asianajaja jakaisi kuoleman tuottaviin raskaisiin, karkotukseen johtaviin keskinkertaisiin ja raskaasti sakotettaviin lieviin rötöksiin.

Berliinissä kohdataan Einstein, joka soittaa viulua ja omaa itse asiassa soittotaiteilijan pään ottaen ilomielin vastaan Gogin Jerusalemin yliopistolle osoittaman 100 000 markan lahjoituksen. Fyysikko on kuitenkin ällistynyt, koska Gog ei tunnusta olevansa sen paremmin matemaatikko, tähtitieteilijä, insinööri, filosofi, musiikkimies, sanomalehtimies tai juutalainenkaan. Siihen Gog vastaa vaatimalla ilmaisemaan asiat ”jokapäiväisin sanoin”. Siinä sitten koetetaan käsitellä järjen ja vastakkaisten ilmiöiden ongelmia.

Freud puolestaan väittää Wienissä ihmisten pahasti erehtyvän olettaessaan hänen panevan suurta painoa työnsä tieteellisyydelle ja pitävän päätarkoituksenaan sielun sairauksien parantamista. Psykoanalyytikko toteaa olevansa tieteilijä pakosta eikä kutsumuksesta. Myös Freud paljastaa olevansa todellisuudessa taiteilija suurena, salaisena ihanteenaan Goethe.

Siinä onkin paljastusta kerrakseen, kenties suoranaista suurta pettymystä. Mahdollisesti hyppäämme silkan turhautumisemme vuoksi joitain sivuja ylitse kahlaten harppoen ylitse Münchenin ja sen uuden veistotaiteen. Moskovassa törmäämme näyttelijättömään teatteriin. Amerikkalainen elinkeinoelämän edustaja vie Gogin ja meidät kaikki vakoilevat lukijat ja lukijoiden tarkkailijat yhdistettyyn kapakkaan, kahvilaan, teatteriin ja pelihelvettiin. Moskovassa! Kuten Gog itsekin toteaa tupakointi ja ikävystyminen on sitä samaa kuin kaikkialla.

Jossain vaiheessa matkaan liittyy nuori venäläinen mukanaan kumouksellinen oivallus: toisin kuin turmeltunessa Saksassa jne ”teatterin ei pidä olla todellisen elämän jäljittelyä, vaan sen tarkkaa toistamista.” Siksi ammatytinäyttelijät onkin karkotettu. Näyttämöllä ”Julius Caesarin täytyy todella kuolla ja Venetsian kauppiaassa Desdemonaa näyttelevän naisen täytyy todella tukehtua pään alusiinsa. Ei enää punamusteella tehtyä verta eikä valeruumiita. Veren täytyy olla todellista ihmisverta...”

 

Lenin ja Neuvosto-Venäjä olivat luonnollisesti esillä täkäläisissäkin lehdissä kautta vuoden.

Leninin tapaaminen vaatii Gogiltakin melkoisia ponnisteluja. Sairas ja väsynyt vallankumousjohtaja ei ole lainkaan innokas ottamaan vastaan kuin läheisimpiään muutettuaan Moskovasta läheisen kylän herraskartanoon. Gogin luvattua tukea Neuvostoliiton NEP-talousohjelmaa tapaaminen kuitenkin järjestyy. Me lukijat ja tarkkailijat olemme varmaan uteliaita tällaisesta tilaisuudesta. Mielialaamme ei horjuta lihava, juronlainen nainen, joka on ilmeisesti sairaanhoitaja ikään kuin valmiina lykkäämään meidätkin jollekin sairasvuoteelle.

Mongolilaismallista päätään vapisuttava, kuivunutta juustoa nupiltaan muistuttava, limaisten huultensa raosta irvistelevä ukko tekee joyenkin häijyn vaikutuksen. Gog saa Leninin kookkaaasta ja kaljusta pääkopasta mielikuvan esihistoriallisen hirviön otsaluusta koverretusta rasiasta. Keskustelu ei liene sitä, mitä Gog tai me olemme odottaneet. Leninin kiivas huuto on varmasti muuta kuin on odotettu. Olennaisena sanomana kajahtelee, että bolsevikit ovat ainoastaan omaksuneet ja kehittäneet edelleen tsaarien alulle panemaa ja Venäjän kansalle ainoaa sopivaa järjestelmää. ”Sataa miljoona elukkaa ei hallita ilman ruoskaa, vakoojia, salapoliisia, terroria, hirsipuuta, sotaoikeuksia, pakkotöitä ja kidutusta...”

Lenin alkaa nauraa mykkää nauruaan, Gogin sanoi ”kuin kauppias, joka on jonkun pettänyt ja iloisena katselee poistuvan petetyn selkää”.

Meille paljastuu, ettei Lenin suuremmin kunnioita Marxia, joka tosin on opettanut teoriain palkän välineellisen ja näennäisen arvon. ”Marx ei ollut muuta kuin englantilaisten tilastojen avulla kiipeillyt juutalainen porvari ja suurteollisuuden salainen ihailija. Raakuus oli hänelle vierasta ja siksi hän oli tuskin kolmannelta osaltaan ihminen. Hänen aivonsa olivat oluella ja hengellisyydellä kyllästetyt, ja ystävä Engels ruiskutti niihin muutamia nerokkaita ajatuksia. Venäjän vallankumous on Marxin ennustusten täydellinen peruutus. Siellä, missä porvaristo olim melkein olematon, juuri siellä kommunismi on päässyt voitolle. ”

Satunnainen lukijamme vuonna 1934 saattaa yhä lukea Gogin kirjaamaa Leninin vuodatusta, mutta meidän salaisten tarkkailijoiden anakronistisessa turhautumisessamme ja tietoisena tulevasta suhteessa kirjailijan 1930-luvun alussa laatimaan mielikuvaan on hetkeksi käännettävä päämme ehkä sivummalle? Korviimme jää kuitenkin kaikumaan Leninin sairaalloinen ääni: ”Ihmiset, herra Gog, ovat arkoja villejä, joiden hallitsijana pitää olla arkailematon villi, jommoinen minä olen. Kaikki muu on höpötystä, kirjallisuutta, filosofiaa ja muuta tyhmien tarpeeksi keksittyä musiikkia - - -”

* * *

Gogin matka jatkuu. New Jerseyssä hän tapaa Edisonin, joka myöntää tehneensä muutamia sähköön liittyneitä keksintöjä, ”leikkikaluja, joita ihmiset, nuo ikuiset lapset, mahtipontisesti sanovat ”suuriksi keksinnöiksi”. En sitä häpeäkään: johonkinhan sitä pitää aikaa kuluttaa ja käyttää pientä aivojen viekkautta , joka joutilaana tekee olon ikäväksi”.

Gogille Edison tunnustaa nuoruudessaan kuvitelleensa tyhmyydessään koko sivistyksen olevan koneissa ja pettyneenä jättäneensä keksimättä tärkeimmät kaksi konetta: ajattelukoneen ja naisen syhnytystuskista vapauttavan synnytyskoneen. Koneihmisteollisuus on yhä vielä kapaloissaan. (Me 2020-luvun ihmiset huokaisemme tässä, koska parahin Edison ei osaa vielä käyttää tekoälyn käsitettä, vaikka varmaan jo tietää robotiikan alkeista?) 

 

Kirjailija Herbert George Wells oli hyvin esillä Suomessakin vuonna 1934. Yleisradiossa luettiin säännöllisesti
hänen jännityskertomuksiaan äänessä näyttelijä Eino Jurkka. Tieteisromaanien lisäksi Wellsin yli 100 teoksen
tuotantoon kuuluu myös historiateoksia, yhteiskunnallisia satiireja, uskonnollismystisiä kirjoja ym. Vuodelta 
1934 on pistänyt silmään, kuinka Hämeen Kansa 27.11.1934 kertoo sensuurin iskeneen Hämeenlinnan naisvankilan
kirjastoon poistaen sieltä Wellsin teoksen Historian ääriviivat. Niin ikään sama sanomalehti ilmoittaa 26.7.
Wellsin olleen läsnä Moskovan "valtaisassa urheiluparaatissa". Oheen olen myös merkinnyt tiedon erikoislähetyksestä,
jonka radio välitti kaupungistamme ilmeisesti marraskuun 1934 alussa. Tuossapa olisikin ollut mielenkiintoinen
tietopaketti Hämeenlinnan historiasta ja silloisesta arkipäivästä!

 

Hämeenlinnalaiset pääsevät vuonna 1934 nauttimaan Raatihuoneella 18.3. vierailunäytäntönä Bernard Shawn näytelmästä Sankareita (Arms and the Man), joka esitellään kaupunkilaisille Hämeen Sanomissa, joten tuokaan maaimankirjallisuuden nimi ei täällä ole suinkaan tuntematon.

 

 

 

Matkallaan Gog kohtaa myös väkeä, joka uskoo varustautuvansa maailmanloppua vastaan. Pohditaan myös mainetta ja runoteollisuutta eli täysin kaupallistettua ja ohjattua runoutta. Tervehditään H. G. Wellsiä ihmetellen monenlaista muutakin. Reissu on hengästyttävä.

Ja kuten alussa kerrottu, tarinaa houruinhuoneelta. Silti jotain groteskin tuttuahan tuossa...

* * *

Alussa tuli tähdennettyä, että kirjailija ilmeisen oletusarvoisesti olettaa lukijoidensa olevan perehtynyt kulttuurihistoriaan ja maailman merkkihenkilöihin, joita hän karrikoi ja kohtelee osin kovakouraisestikin. Jottei todellisuuden karumpi puoli tyystin unohtuisi, liitettäköön tähän Hämeen Sanomissa 8.5.1934 julkaistu tulos pariisilaisen viikkolehden järjestämän kiertokyselyn tulos, joka osoittaa kadunmiesten ja -naisten silloisen tietämyksen aikansa vaikuttajista.

VOIT NAPSAUTTAA KUVAN SUUREMMAKSI

 

* * *

Lopuksi perustietoja kirjailijasta:

Giovanni Papini (9. tammikuuta 1881 Firenze Italia – 8. heinäkuuta 1956 Firenze, Italia) oli italialainen toimittaja, esseisti, kriitikko ja kirjailija.

Papini toimi 1910-luvun alussa toimittajana lehdissä Il Leonardo ((1903–1907) ja La Voce (per. 1908), jotka hän perusti yhdessä Giuseppe Prezzolinin kanssa. Hän oli myös L'Animan toimittaja. Hän perusti myös itse Laberce-nimisen lehden (1913–1915), joka oli futurismin kannattaja, ja La vera Italia -lehden (1919-1920). Nuoruuden ateismista Papini kääntyi katoliseksi.

Vuonna 1945 ilmestyneessä Maailman kirjallisuuden kultaisessa kirjassa (osa 6) luonnehditaan kirjailijan ”paradoksaalisen ja yllättävän hahmon vievän keskelle sitä Italiaa, joka ulkomailta tulleitten oppien , kotimaassa syntyneitten ismien, poliitisten kamppailujen ja maailmansodan ankarain aaltojen kuohunnassa vähitellen kypsyi fascismin voittoon ja kiteytyi äskeiseen olomuotoonsa. Papinin oma kehitys heittelehtii suunnasta toiseen pysähtyen vihdoin eräänlaiseen katoliseen akateemisuuteen”.

Kiihkeän opinhaluinen nuori Papini oli intohimoinen kirjastonkäyttäjä alkaen jo 15-vuotiaana kirjoittamaan tietosanakirjaa ja 22-vuotiaana toisten nuorten kirjailijain ja taiteilijain kanssa oman lehden.

Merja Vannelan toimittamassa Espanjan Italian ja Portugalin kirjallisuutta käsittelevässä teoksessa kirjoitetaan kriitikko ja filosofi Benedetto Crocen todenneen ”Papinin polven olleen pikemmin uteliasta ja amatöörimäistä kuin kirjailijantyöhön vakavasti paneutuvaa”. Tämä lausuma siitäkin huolimatta, että Papinin vuonna 1912 ilmestyneen Sanovat miehen sammuneen kerrotaan hahmotelleen samalla kokonaisen sukupolven tilityksen.

Ensimmäisen maailmansodan katkerien kokemusten sanotaan ajaneen entisen futuristin fanaattiseen välienselvittelyyn modernin kulttuurin ilmiöiden kanssa. Hän vietti ilmeisesti elämänsä lopun luostarissa.

* * *

Lähteet:

 

Papini Giovanni. Gog

Maailmankirjallisuuden kultainen kirja, osa 6 Italia
Maailman kirjat ja kirjailijat. (toim.) Tuomas Anhava
Espanjan, Italian ja Portugalin kirjallisuus. (toim.) Merja Vannela

Sanomalehdet Hämeen Sanomat ja Hämeen Kansa vuodelta 1934 

Gogista toisaalla : Hyönteisdokumentti-blogi (2017)

 

Matkailuvuosi 1934

Joskus eteen tulee toistuvasti tekstejä ja kuvia, jotka lopulta vaativat jonkinlaista käsittelyä. Kurkistettakoon tällä kertaa vuoteen 1934 pontimenaan muuan Hämeenlinnaa käitellyt matkailuesite, joka on putkahdellut tuon tuostakin nähtäväkseni tehdessäni tiedonhakuja.

Hämeenlinna - matkailujulkaisu v 1934 Kuva: Doria.fi

Aloittakaamme tunnelmaan päästäksemme lainaamalla mainitun Suomen matkailijayhdistyksen Hämeenlinnan haaraosaston Yleisen Autoliiton Hämeenlinnan seudun avustamana vuonna 1934 toimittaman julkaisun ensimmäistä kappaletta:

”Yleisesti tunnettuja lienevät S. Topeliuksen kauniisti tulkitsemat ajatukset Kangasalan harjusta, Längelmäveden, Roineen ja Mallasveden välkkyvistä aalloista samoinkuin J. L. Runebergin säkeet Vanajaveden rannalla lepäävästä Hämeen pääkaupungista, jota hän oli ihaillut Hattclmalan harjulta. Mutta vasta viime vuosina on yhä enemmän kiinnitetty huomiota yleensä Hämeeseen matkailumaana, joka maamme muiden turistiseutujen rinnalla kykenee tarjoamaan ainakin yhtä ihania nähtävyyksiä kuin ne, vieläpä sellaista, jota muualla maassamme ei tapaakaan. Silmiä hivelevien nähtävyyksien ohella saa matkailija Hämeessä tutustua ei vain tämän maakunnan, vaan koko maallekin tärkeisiin historiallisiin muistomerkkeihin. Vähäiseksi ei ole arvioitava sitä työtä, jonka tulokset näkyvät Hämeen viljavissa vainioissa ja hyvin hoidetuissa taloissa. Eikä unohtaa sovi, että täällä kukoistaa myös maan ehkä huomattavin teollisuus...”

Matkailu ja sen kehittäminen oli vahvasti esillä kaupungissamme jo 1930- luvun alkupuolella. Mainitulta vuodelta 1934 silmiimme osuu heti tammikuulta Hämeen Sanomien kirjoitus (11.1.), jossa otsikoidaan: ”Hämeen luonnonkauneudet tekevät tämän maakunnan erittäin sopivaksi matkailukeskukseksi – Ainoastaan mainostuksen puutteesta johtuu, ettei matkailuliikenne suuremmassa määrin suuntaudu tänne – Aulangolla kaikki edellytykset muodostua ensiluokkaiseksi talviurheilukeskukseksi.”

Sanomalehti oli tavannut Suomen Opintoretkeilykerhojen Liiton varapuheenjohtaja, johtaja Otto Sillantien, jolta saatiin tietää matkailutoiminnan silloisesta tilanteesta, mistä todettiin muun muassa tarpeesta voimakkaalle propagandalle ulkomaisen matkailuliikenteen suuntaamiseksi maahamme. Erikoisen merkityksellisenä pidettiin kahtena edellisenä kesänä Englannista järjestettyjä retkeilyjä. Erikoisesti mainitaan kesän 1933 Englannista Suomeen lähteneet retkeilijät, joita oli ollut saattamassa itse Walesin prinssi. Toiveita esitettiin etenkin Englannin ylioppilasretkeilyjärjestön toimintaan sen noin 800 vuosittaisesta seuramatkasta arvioitiin suunnilleen 400 suuntautuvan Euroopan eri maihin, missä yhteydessä toki toivottiin Suomen saavuttavan merkittävän aseman. Edellisen kesän mainitun järjestön yhdelle ylimääräiselle retkelle Suomeen oli ottanut osaa 18 henkeä.

Kuva Doria.fi

 

Tuossa yhteydessä katsottiin olennaiseksi vastavuoroisuus eli matkoja oli järjestettävä ulkomaidenkin suuntaan ja etenkin ryhmämatkoina, koska yksityishenkilöiden ei uskottu herättävän tarpeeksi huomiota. Koululaispiirien ylläpitämä ja koulumatkailutoimiston välittämä kirjeenvaihto mainitaan tärkeänä. Ajan olosuhteita kuvaavana kyseinen kirjeenvaihto tapahtui 70 %:n osuudella saksaksi ja englannin jäädessä 20% :iin. Kaikkinensa kirjeenvaihtotoimintaa pidettiin kuitenkin vielä vaatimattomana ulkomaihin nähden.

Pahana puutteena pidettiin Hämeen jäämistä väliin retkikuntien suunnatessa lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomeen. Osasyyksi mainittiin muun muassa hämäläinen vaatimattomuus esiteltäessä kotiseutuja. Esille otettiin Hämeenlinnan edullinen sijainti esimerkiksi autoreitillä kohti Tamperetta ehdottaen siirtymistä junaan vasta Tampereella. Rivien välistä on kuitenkin luettavissa hienoista tyytymättömyyttä aikakauden tieoloihin kritiikin esiintyessä tuolloin tietyissä muissa yhteyksissä ja kirjoituksissa.

Hämeenlinnalaisittain todettiin, ettei tuolloin pääkaupunkilaisten keskuudessa erityisen suosittu Hyvinkää ollut lainkaan talviurheilukeskuksena verrattavissa Aulankoon. Mainittakoon, että myöhemmin kuuluisaa Aulangon kivirakennusta alettiin rakentaa kartanon palaneen päärakennuksen paikalle vasta vuonna 1936 valmistuen 1938, joten palaneen kartanon tilalla sanotaan olleen majoitushuoneiltaan riittämättömän puurakenteisen hotelli-ravintolan.

Päästäessä helmikuun alkuun Hämeen Sanomat jatkoi matkailualalla otsikoiden:”Voimakasta Suomen matkailumainostusta ulkomailla.” Kirjoituksessa todetaan Suomen olleen kuluneina vuosina harvoja maailman maita, joissa ulkomaisten matkailijoiden määrä on noussut verraten esim. Sveitsiin, Itävaltaan, Italiaan tai Norjaan, joissa käyrä on ollut laskeva. Etenkin Englanti ja Amerikka ovat olleet otollisia matkailijoiden lähtömaita, mikä näin jälkimaailman kannalta on mielenkiintoista, koska usein on ollut sittemmin käsitys, että maailmansotien välissä maassamme olisi ollut erityisesti keskieurooppalainen vaikutus vahvana.

Julkaisuina mainitaan muun muassa koko maata käsitellyt ”Finland for holidays” -julkaisu 40 000 kpl:n painoksella ja ”Summertours in Finland” 20 000 kpl, molemman 32-sivuisina ynnä joitakin muitakin painotuotteita, kuten urheilukalastajille ”Fishing in Finland”.

Jo maaliskuun lopulla osattiin jo toivoa vilkasta matkailukautta. Tiedusteluja oli tullut harvinaisen paljon Uudesta Seelannista, Australiasta ja Japanista asti. Matkailijoiden kokonaiusmäärä oli parina edellisenä vuonna kasvanut 10% ja turistien määrä 15%:lla. Erityisesti matkailijoita oli tullut edellisenä vuonna Ruotsista, Virosta ja Englannista. Jopa saksalaisten määrän kerrotaan kasvaneen, vaikka ilmeisesti heitä on rasittanut erilaiset rajoituksen.

  

  Hämeen Kansa 7.6.1934

Kesäkuun alussa päästiin toteamaan aikaisen kesän saattaneen matkailukauden käyntiin tavallista aikaisemmin ja etenkin ruotsalaisten olleen jo runsaasti liikkeellä. Matkailijoiden avuksi rautateillä otettiin kevätkesällä 1934 Hämeen Kansan mukaan ensi kertaa käyttöön erityiset rengasmatkat. Kiinteitä matkoja järjestettiin tuntuvilla alennuksilla kahdeksalla eri yhdistelmällä kattaen kaikki huomattavimmat kohteet. Rengasliput olivat voimassa kuukauden. Matkat voitiin aloittaa miltä asemalta tahansa valinnaisella kulkusuunnalla pysähdellen rajatta matkan varrella. Mainituista matkoista ilmestyi myös maksuton, asemilta saatava opasvihkonen tekstein ja kartoin. Siten siis matkustavaiset saattoivat edullisesti kesällä 1934 poiketa vaikkapa Hämeenlinna-esitteestä löytämissään kohteissa.

Matkailu toimialana oli esillä luonnollisesti matkailukauden alettuakin eikä Hämeen Sanomat unohtanut aihetta. Vielä kesäkuussa 1934 luotiin katsaus alan saavutuksiin todeten kehityksen muuttaneen toiminnan aiempaa lähemmäksi kansaa pois ylellisyysstatuksesta. Meillä kuitenkin lehden mukaan oli päästy paremmin asiasta selvyyteen vasta joinain edellisinä vuosina. Matkailun edistämistyötä sinänsä todettiin tehdyn jo 1880-luvulta asti, mihin liittyi Suomen Matkailijayhdistyksen perustaminen. Oman matkailupolitiikan edellytyksenä katsotaan olleen maamme itsenäistymisen. Vallinneesta pulakaudesta huolimatta aiempien kymmenen vuoden kuluessa oli saatu aikaan sekä kotimaisen että ulkomaisen matkailijaliikenteen suurta vilkastumista. Matkailualan suuri merkitys tulonlähteenä tuodaan selkeästi esille. Suotuisan kehityksen jatkamiseksi painotetaan yleisen mielipiteen muokkaamista asian perinpohjaiseksi ymmärtämiseksi.

Vuoden 1934 julkaisun katunäkymä Hämeenlinnan keskustasta huokuu vanhan ajan rauhaa - Doria.

 

Elokuun puolivälissä päästään lehdissä ilmoittamaan ulkomaisten retkeilijöiden määrän olleen maassamme suurempi kuin koskaan ennen. Vaikkei tarkkoja tilastoja tietenkään tuossa vaiheessa matkailukauden yhä jatkuessa voinut olla, uskallettiin siis julistaa ennätysvilkasta sesonkia. Varjopuolena tosin huomautetaan sisävesireittien omistajien valittaneen linjojen kannattamattomuutta todeten, ettei laivoilla ollut enää yhtä paljon rahtia kuin aiemmin. Näin siis maamme kuljetusyhteyksien vähittäinen parantuminen ja autobussien lisääntyminen oli ehtinyt vaikuttaa sisävesiliikenteeseen.

Matkailijoiden suosikkikohteena mainitaan erikseen Petsamo. Yleisesti todetaan matkailumajojen kapasiteetin riittämättömyys. Uusien rakentamiseen ei katsota olevan varoja, mutta kerrotaan esim. aikeista laajentaa Suursaaren matkailumajaa.

Lokakuun loppupuolella päästiin sitten esittämään jo joitain lukuja vuoden 1934 matkailijamääristä. Maahamme saapui kesä-elokuun aikana yhteensä 27 940 ulkomaalaista matkailijaa verrattuna edellisen kesän 19 856. Maamme tunnetuksi tekijöinä mainitaan kirjailijat, sanomalehtimiehet ja valokuvaajat. Suomen mainetta erikoisena, suosittuna matkailumaana oltiin vasta rakentamassa, mutta kehitys nähtiin erityisen suotuisana.

Marraskuun lopulla 1934 päästiin jo Hämeen Sanomissa arvioimaan Aulangon matkailuliikenteen tulosta kuluneena matkailusesonkina. Tavattujen kansallisuuksien lukumääräksi ilmoitettiin 19, vaikka todellista määrää epäiltiin suuremmaksikin. Kerrattiin aluksi ne aikansa tunnetut suomalaiset Sibelius, Saarinen, Kolehmainen ja Nurmi maamme tunnetuksi tehneinä. Kirjattiin tavoitteeksi tietouden levittämistä maamme luonnon kauneudesta. Tunnustettiin esim. Punkaharjun, Imatran ynnä jonkin muunkin paikan etulyöntiasema kilpailtaessa tutustujista.

Yleisten toimintaympäristöä kuvaavien luonnehdintojen jälkeen kerrattiin Aulanko-Karlberg Oy:n yhtiöjärjestyksen 1 § eli

”Aulanko-Karlberg O.Y.-nimisen ja Hämeenlinnan kaupunki kotipaikkanaan toimivan yhtiön tarkoituksena on matkailuliikenteen johtaminen Hämeeseen sekä hotelli-, kahvila- y.m. luvallisen liiketoiminnan harjoittaminen matkailijoita varten.”

Yhtiö siis julistaa selkeästi tarkoituksenaan toimia alueellisena vetonaulana. Vuosi 1934 kuvaillaan kaikkineen onnistuneeksi. Osan matkustajista kerrotaan joutuneen kääntymään poliisilaitoksen puoleen pyytäen yösijaa, koska kaikki hotellit ja matkustajakodit ovat olleet täysiä. Matkailijoita on ollut pakko sijoittaa myös yksityisiin perheisiin.

Aulangon näkötornin kävijämäärän kasvu kuvaa selkeästi matkailijamäärien kehitystä: vuonna 1932 12 000, 1933 16 000 ja 1934 21 000 henkeä.

Aulangon näkötorni kuvattuna v 2025. Näkymän jylhyys on ajatonta. Torni houkutteli myös vuonna 1934.

 

Kotimaisten matkailijoiden lisäksi ulkomaalaisten määrä on ollut huomattava. Aulanko nimenä on vakiinnuttanut asemaansa alalla. Vaalittavana oleva alueellinen kulttuuriperintö ja sen vaaliminen mainitaan tekstissä tärkeänä ja tunnustetaan työn keskeneräisyys. Etenkin läheisen Birger Jaarlin linnan kunto ja käyttötarkoitus [1934] koetaan suoranaiseksi häpeäpilkuksi. Koska yhtiö ei voi asiaan vaikuttaa, se ilmoittaa tarkastelevansa muita näköpiirissä olevia kohteita.

Hämeenlinnan kaupungin merkitystä alleviivataan, jotta Hämeenlinnasta muostuisi tärkeä matkailupaikka. Matkailu julistetaan kulttuurimuodoksi, joka enemmäön kuin mikään muu laajentaa ihmisen katsantoa ja opettaa tuntemaan ja rakastamaan omaa maata antaen ulkomaalaistenkin ymmärtää arvostaa maatamme. Toki painotetaan myös taloudellisen toiminnan merkitystä viitaten Hämeenlinnan saaneen vuonna 1934 vähintään 3 miljoonan marjan lisön liikevaihtoonsa Aulangon matkailusta.

Seuraavaksi tehtiin selkoa lehtori Väinö Teivaalan alustuksesta liittyen Hämeenlinnan mahdollisuuksiin talviurheiulumahdollisuuksien kehittämiseksi. Alustaja ei kuitenkaan itse ollut läsnä, vaan tekstin luki lehtori F. Seppälä. Alustuksessa todettii Lahden. Kymenlaakson, Ounasvaaran, Kuopion ym merkitys unohtamatyta Haapavettä tai Oulua. Tässä yhteydessä huomautetaan, ettei yleisesti esillä ole ollut Helsinkiä tai Viipuria.

Hämeenlinnaa ei arvotettu luetteloissa mainitsemisen arvoiseksi. Esimerkiksi Hattelmalan Hiihtojen aikaansaamiseksi ei selvityklsen mukaan ole teht tarpeeksi. Turisti- eikä retkilyhiihtöhien saamiseksi kaupunkiin ei selvityksen mukaan Hämeenlinnassa ole tehty tarpeeksi reklaameja eli mainostusta. Silti läsnäolijoile todetaan Hämeenlinnan voivan varsiun vaatimattomin panostuksin saavuttaa kadehdittavan talviurheilukeskuksen aseman.

Hämeenlinnan eduiksi luetellaan 1934:

1. Hiihto- ja mäenlaskuharrastuksen edullisuus

2. Hiihto- ja mäenlaskuharrastuksen laajuus

3. Jääurheilumuotojen hyvät edellytykset ja kohtalaisen hyvä yleisökannatus

4. Maineikas pikaluistelutaso

5. Kesämatkailun nopea kehitys ja sen antamat takeet siitä, että myös talvimatkailu, s.o. Hiihtoretkeilyt, urheilulomien vietto, ulkomaiseen malliin järjestetyt jääurheilujuhlat yms voivat houkutella tänne turisteja niin ulkomailta kuin kotimaasta.

Näin olemme silmäilleet matkailuvuotta 1934 niin meillä Hämeenlinnassa kuin muuallakin maassamme. Tässä yhteydessä on Aulanko noussut itseoikeutettuna esille. Jonkinlaisena loppukaneettina voimme tarkastella vielä Aulanko-Karlberg O.Y:n 5.12.1934 Hämeenlinna valtuustolle kirjattua kirjettä koskien ehdotusta Aulangon ravintolan laajentamiseksi. Lähtökohtaisesti siinä aluksi todetaan jo aiemmin käsittelemämme Suomen kansainvälisen matkailutrendin suotuisa kehitys mainittuna ajankohtana.

Aulangon ravintolahotelli oli jo vuonna 1934 kapasiteetiltaan riittämätön, mutta näkymä muuten hieno.

Kuva Doria.fi.

Yhtiön kertaa ottaneensa Aulangon hotellin laitteineen hoitaakseen vuonna 1931 alkaen samalla mainostaa voimakkaasti paikkakuntaa. Kirjeessä valtuustolle tuodaan julki kartanon vuonna 1928 palaneen päärakennuksen jälkeen rakennetun ravintolarakennuksen riittämättömyys ja etenkin matkustajahuonekapasiteetin vajaus - 26 huonetta kesällä ja 20 talvella viidessä eri rakennuksessa. Rakennuksen huomautetaan olevan alun perin rakennettu ainoastaan kesäkahvilan ja kesäravintolan käyttöön. Omia lisävaatimuksia kerrotaan koituvan muun muassa vuonna 1932 voimaan astuneesta väkijuomalaista.

Kaikkien rakenusten yhteydessä ei kerrota vuonna 1934 olevan edes käymälää puhumattakaan vesijohdosta. Matkustavaisille on vain yksi kylpyhuone, minkä todetaan koituneen erityisen ikäväksi seikaksi englantilaisille, jotka yleensä kylpevät joka päivä. Matkaa majoitusrakennuksista ravintolaan koituu n. ½ km tieuran muuttuessa huonolla kelillä mutavelliksi! Korjausten ja laajennuksen tarvetta painotetaan valtuustolle huomauttamalla ulkomaalaisten matkustajien osuudeksi kuluneena kesänä 55%.

Aulanko-Karlberg O.Y ehdottaa valtuustolle arkkitehti Martti Välikankaan laatimaa ehdotusta päärakennuksen muutoksista ja parannuksista. Kirjeessä eritellään vielä korjattavia ja muutettavia tiloja. Tunnettua kuitenkin on, että Suomen Matkailijayhdistys osti hotellin alueen kaupungilta vuonna 1936 perustaen yhdessä Oy Alkoholiliike Ab:n ja Suomen Höyrylaiva Oy:n kanssa Aulanko Oy:n aloittaen uuden hotellin rakentamisen, joka valmistui siis vuonna 1938.

Voimme vain pohtia, minkälainen Hämeenlinnankin matkailukehitys olisi ollut ilman kohtalon vuosia 1939-1944.

Kuin enteenä tulevasta. Kaupungin luonnetta varuskuntakaupunkina esiteltiin myös 1934. -Doria.fi

  

* * *

 

 Lähteet:

 

Hämeenlinna - matkailuesite (1934) - Doria

• Hämeen Kansa 7.6.1934

 

• Hämeen Sanomat 11.1.1934
• Hämeen Sanomat 7.2.1934
• Hämeen Sanomat 21.3.1934
• Hämeen Sanomat 1.6.1934
• Hämeen Sanomat 8.6.1934
• Hämeen Sanomat 15.8.1934
• Hämeen Sanomat 19.10.1934
• Hämeen Sanomat 20.11.1934

Hämeenlinnan kaupungin kunnalliskertomus 1935

Matkailukeskus Aulanko-Karlberg Oy