sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulurohtoja, mööpeleitä ja kirjoja

Harhailua joulukuisessa Hämeenlinnassa 1914 - osa II

Kolme sanomalehti Hämettäressä joulukuussa 1914 julkaistua mainosartikkelia liittyen Hämeenlinnan kauppaliikkeiden joulumarkkinoihin on antanut oivan tilaisuuden tutustua sadan vuoden takaiseen kaupunkiin. Niinpä olen intoutunut mielikuvituksen siivin aikamatkalle Suomen Suurruhtinaanmaan Hämeenlinnaan.

Ison torin etelälaitaa. Kuva otettu Rytkösen uuden toimitalon katolta noin vuonna 1910. Oikeasta ylälaidasta puuttuu
10.12.1929 Bogdanoffin perikunnan talon paikalle valmistunut Hämeenlinnan Suomalaisen Säästöpankin
toimitalo. Sen paikalla kuvassa olevan puutalon länsipäädyssä häämöttää Hämeenlinnan Rohdoskaupan
sisäänkäynti. Kuva on Koskimiehen teoksen Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944 kuvitusta. Valokuva
kuuluu Hämeenlinnan historiallisen museon kokoelmiin.

Viime kerralla ajatus kulki lähinnä vatsan kautta. Kuten aiemmin on tullut todetuksi, vielä jouluna 1914 elintarvikepula tai ulkomaisen tuonnin tyrehtyminen ilmeisesti eivät olleet vielä ehtineett vaikuttaa kauppojen varastoihin. Uudella kierroksellani oletan saaneeni varatuksi kaikki tarpeelliset ruoka- ja taloustarpeet, joten suunnistan uusin ajatuksin Ison torin laidalle.

Jos siirtomaatavarakauppojen, liha- ja kalakaupan antimien nauttiminen uhkaa heittyä ylensyömisen puolelle, aatos saattaa jo etukäteen harhailla apteekkitavaroiden puoleen. Vuoden 1913-14 osote-kalenterista löytyy kolme apteekki, joista Hämetär on esitellyt Filip Gallénin liikkeen eli Hämeenlinnan Rohdoskaupan. Vuonna 1901 perustettu liike on kahdeksatta vuotta apteekkari Gallénin omistuksessa . Kaikenlaiset rohdokset ja kemikalit ovat luonnollisesti valikoimissa. Joulun edellä Rohdoskauppa on erityisen hyvä paikka etsiä joulukuusenkoristeita ja peilejä. Jos lahjaksi mielii ostaa hajuvettä, on hyvä tietää, että niitä on tuotettu uusia lajeja A. Kallet & C:o liikkeestä Moskovasta. Saippuoita löytyy sekä koti- että ulkomaisia. Rohdosliike on Hämeenlinnassa erittäinkin tunnettu valokuvauskoneiden ja -tarvikkeiden hankintapaikkana. Siinäpä onkin jo lahjavinkkejä niin Matille kuin Miinallekin!

Hämeenlinnan Rohdoskauppa. Vasemmalla sisäänkäynti Raastuvankadulta ja oikealla sisäkuva. Valokuvat
ovat teoksesta Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet vuodelta 1911.

Vaan jatketaanpa eteenpäin. Niin ikään Raastuvankadun varrella, osoitteessa 38, vastapäätä Skogsterin palatsia löytyy Katisten kukkakauppa. Niin kuin Hämetär toteaakin, joulupöytien ei kuulu notkua pelkästään herkkujen painosta, vaan unohtaa ei sovi joulukukkia – niin itselle kuin ystäville.

Koskisen Koneliike, Kuva teoksesta Hämeenlinnan liike-
elämä ja liikkeet.
Niin paljon kuin jouluna saattaa mieli tehdä keskittyä vain lepäämiseen ja toipumiseen arjen puristuksesta on syytä muistaa myös ulkoilman terveellisyys. Omat tai ystävän sukset ovat kenties tärveltyneet jo menneenä talvena, ehä luistimetkin puuttuvat ja jäälle tekisi mieli. Talviurheiluvälineitä löytääkseni suuntaan Raastuvankadun länsipäähän, missä uutta venäläistä kirkkoa vastapäätä, Raastuvankatu 17, pitää K. Koskinen Kone- ja polkupyöräpajaansa. Vaikka siis tiet ja polut ovatkin lumen ja ravan valtaamina syklistien tavoittamattomissa, Koskiselta löytyvät välineet ulkoleikkeihin. Lisäksi Koskinen lupaa korjata kaikenlaisia esineitä jouluksi, mikäli ne vain ovat raudasta. Erittäin hyvä vinkki.

Joulun aika on myös kyläilyjen aikaa. Tällöin saattaapi nousta esille uusi ongelma: mööpelit kotona ovat kenties jonkin verran kuluneita taikka peräti rikkinäisiä. Ehkä tuoleja vain on riittämättömästi setien tai tätien saapuessa. Seuraava talo Koskiselta itään on Edw. Saarikon Huonekalutehdas. Hämetär antaa osoitteeksi Saaristenkatu 19, mutta osote-kalenteri opastaa numeroon 18. Olettaa kuitenkin sopii, että asiakas löytää perille Raastuvan- ja Saaristenkatujen kulmasta. Saarikko lupaa valmistaa työnsä sekä asiakkaan että omien piirustustensa mukaan. Lisäksi tarjolla on aina pienempi varasto myyntivalmiita huonekaluja.

Tässä yhteydessä voimme tarkastella Saarikon Huonekalutehdasta hiukan tarkemmin kuin vain kurkistaa ovelta. Hämettären toimittaja korostaa huolellista työtä ja ammattiinsa tottunutta työvoimaa. Niinpä, jo teos Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet vuodelta 1911 kertoo sivulla 175, että pienellä työvoimalla ja runsaalla työtarjonnalla aloittanut omistaja on laajentanut liikettään. Vuonna 1910 käyttöönotetut sähkökäyttöiset höyläys-, vanne-, saha-, poraus-, jyrsi- ja sirkkelikoneet ovat edesauttaneet pikaisempaa ja täsmällisempää tuotantoa. Sanomalehden mainosteksti ei voine olla aivan perätön. Siksipä voin uskoa liikkeen kehittyneen paljon käytetyksi ja yleisen tunnustuksen ansainneeksi.

Noita hienoja, nykyaikaisia puuntyöstökoneita ihaillessa tajuntaan pulpahtaa, että sukulaiset saattavat tarvita herkkujen tai urheiluvälineiden sijasta vaikkapa uuden ompelukoneen. G. A. Karlssonin konekaupasta sellaisen saisi jopa osamaksulla. Karlssonin puodin löydän Yhdyspankin talosta Läntiseltä linnankadulta osoitteesta 85. Mainitut ompelukoneet ovat kuulemma etupäässä Anker-merkkisiä ja käynniltään hiljaisia ja joutuisia. Eipä siis tarvitse koko pirtin kärvistellä metelissä ja työtkin edistyvät. Karlsson antaa jokaisesta koneesta kirjallisen takauksen. On myös hyvä tietää, että samassa liikkeessä hoituvat koneiden korjaukset. Uusia osia löytyy suoraan varastosta. Toinen tunnettu artikkeli ovat Perssonin kutomakoneet. Silti eivät mainitut koneet ole ainoita Karssonilta hankittavissa olevia tavaroita, sillä muunkin konekaupan lisäksi tarjolla on valikoima erilaisia rautasänkyjä.

Entäpä satulasepän palvelukset? Hämetär vinkkaa meille kaksikin vaihtoehtoa eli T. Heleniuksen Satulasepän ja werhoilijaliikkeen ynnä G. Hildenin Werhoilijan ja satulasepän liikkeen. Heleniuksen löytää Raastuwankatu 42:sta ja Hildenin Birger-jarlinkatu 102:sta, kumpikin ilmeisesti läheltä katujensa itäpäitä. Hämettären mukaan Helenius on etenkin maalaisten suosiossa. Hildeniltä on saatavilla kaiken satulasepän ja verhoilijan toiminnan lisäksi mm. patjoja ja kapokkia eli trooppisten puiden hedelmistä saatavaa kasvivillaa. Jos Heleniusta ei järin vuolaasti mainosteta ei paljon kuvailevia sanoja uhrata Hildeninkään kauppaa varten, sillä liiketoiminta on aikakaudelleen perin tuttua ja asiakaskunta vakaata.

Hämeen Rautakauppa. Kuva teoksesta Hämeenlinnan liike-
elämä ja liikkeet.
Seuraavaksi on aika suunnistaa yhteen harvoista paikoista, joita Hämeenlinnassa kutsuttiin vuonna 1914 erikoisliikkeeksi. Tuohon tapaan on kuvailtu Hämeen Rautakauppaa. Raastuvankadun varrella Pohjoismaiden Osake-Pankin talossa osoitteessa 38 sijaitseva liike on toiminut perustamisestaan 1909 asti Joh. Salon hoitamana. Avara myymälä löytyy alakerrasta. Monenmoisia rautatarpeita, rakennusaineita ja työkaluja on hankittavissa Hämeen Rautakaupasta unohtamatta myöskään talouskaluja tai talviurheiluvälineitä.

Pyörittyäni nyt aikani joulukuisessa Hämeenlinnassa alan pohtia, voisiko lahjakonttiin haalia hengenravintoa kirjojen muodossa. Osote-kalenterista löytyvät aakkosjärjestyksessä Kirkollinen kirja- ja paperikauppa O. Y.. Lähetyskirjakauppa, Rytkösen kirjakauppa, Suomalainen Kirjakauppa ynnä Björkbom K. F., paperikauppa. Hämettären esittelyn mukaan voin käydä lävitse kolme viimeksi mainittua.

Koska kaupungissa toimii kuuluisa ja hyväksi tunnettu kustantaja Arwi A. Karisto, on tässä välissä hyvä lainata suoraan sitä mitä Hämetär kirjoittaa kustannusliikkeestä 12.12.1914:” Waikkapa kirjojen kustannusliike onkin warsinkin maaseutukaupungeissa tawallisuudesta poikkeawa, on Arwi A. Kariston kustannusliike kuitenkin tästä tehnyt warsin tuntuwan poikkeuksen . Sillä wiime wuosien aikana on mainittu liike yhä lisääntyneen kirja- y.m. julkaisujen kautta saawuttanut täydellisen menestyksen tällä alalla sekä tullut tunnetuksi ympäri Suomen niemen, wieläpä Amerikassa asti. Liikkeen kehitystiestä sen enempää mainitsematta, merkitsen ainoastaan, että liikkeen kirjojenmyyntiä wälittäwät kaikki maamme kirjakaupat sekä sitäpaitsi lukuisat asiamiehet maaseudulla, joilla kullakin on warasto kirjoja nähtäwänä. Wakinaisten asiamiesten ohella toimii eri paikkakunnilla tuhansia tilapäisasiamiehiä warsinkin juuri näin joulun edellä lewittämässä joulujulkaisuja, joista woittamattomaksi suomenkielisistä on noussut ”Joulutunnelma”, Joulu- y.m. kirjallisuutta ostawan yleisön suosioon pyydän siis sulkea Arwi A. Kariston Kustannusliikkeen, joka liike sijaitsee Raastuwankadun 59:ssä, puhelin 84.”

Ennen kirjaostoksille kiiruhtamista kuitenkin kiinnostaa tietää, mitä uutuuksia olisi kysyttävissä hämeenlinnalaisissa kirjakaupoissa joulukuussa 1914.Hmm... Nyt käytän kertojan etuoikeuttani harpata ajassa 2010-luvulle. Suosiakseni juuri hämeenlinnalaista kustannustoimintaa etsin kaupunginkirjaston tietokannasta ensiksi joitakin Kariston julkaisemia teoksia vuodelta 1914:

- Frederick Winslow Taylor. Tieteellisen liikkeenhoidon periaatteet
- (Tekijää ei kerrota). Suurvaltain sota: Sanoin ja kuvin esitetty, heti tapahtumain jälkeen kirjoitettu selonteko     suurvaltain jättiläiskamppailusta
- Väinö Kataja. Heinärannan olympialaiset: kyläkuvaus
- Per Jönsön Rösiö. Hagabergin pienviljelys
- Wilkie Collins. Erään perheen tarina
- L.Valakivi. Ensimmäinen nainen kasarmilla: Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Yllä mainitut ovat siis tietokannan mukaan Kariston julkaisuja. Olisikohan vielä jotain toisten kustantajien opuksia?

- Otavan kustantamana löytyy muun muassa Zacharias Topelius ihmisenä ja runoilijana : 2. osa.

- Aktiebolaget Ljus on julkaissut kaksi kiinnostavaa teosta: Vår underbara värld: Populära naturskildringar i ord och bild : 1. bandet / 2. bandet

- WSOY on juuri julkaissut kolmena niteenä Cooperin legenraarisen seikkailutarinan Viimeinen mohikaani : kertomus vuodelta 1757.

- Söderström & C:o tarjoaa Venäjänkielen alkeiskirjan, mikä saattaa aikanaan olla kovinkin tarpeen.

- Vielä WSOY:ltä H. C. Andersen, Maila Talvio, V. Pedersen. Satuja ja tarinoita : 1. kirja.

Rytkösen vuonna 1910 rakennuttama kirjakauppa-
rakennus.Kuva teoksesta Hämeenlinnan liike-
elämä ja liikkeet. LYDIASTA LÖYDÄT RAKENNUKSEN
PIIRUSTUKSET.
Tuossa yllä on lista, jonka kanssa voi suunnistaa kohti hämeenlinnalaisia kirjakauppoja. Vuonna 1914 noussee ensinnä mieleen jo ilman Hämettären artikkelia Enok Rytkösen kirjakauppa Ison Torin laidassa. Vuonna 1910 hän on rakennuttanut lääninhallituksen ja Kaupunginhotellin väliin kolmikerroksisen klassistisen kivitalon. Liike on siirtynyt vuonna 1899 edelliseltä omistajalta Enok Rytköselle. Laajankirjavalikoiman lisäksi sieltä löytynee myös kaikenlaisia lahjaesineitä näin jouluksi. Mikäli tietää Enok Rytkösen ahkeran valokuvaustoiminnan, ei suinkaan ylläty saadessaan tietää hänen kauppaavan myös valokuvaustarpeita.

Monipuolisella varastollaan tahtoo pysyä asiakkaiden mielessä myös Suomalainen Kirjakauppa Raastuvankadun Kasarmikadun kulmassa. Kolmantena esittelyssä on vielä K. F. Björkbomin Paperikauppa, joka mainitaan eritoten leluvalikoimansa vuoksi. Hyllyt ovat kuulemma väärällään autoja, hevosia yms. Björkbpmilta löytyvät myös hienot postikortit. Koskimies kertoo Björkbomin syntyneen Hämeenlinnassa 1853 nahkurintyttären ja Venäjän armeijassa palvelleen luutnantin aviottomana lapsena ja kohonneen aikanaan varattomista oloista juoksupojasta kauppiaaksi. Vanhan Hämeenlinnan kuvaajana hän on kuulemma ollut verraton, joten häneen uskon palaavani myöhemmissä yhteyksissä.

Näillä eväillä uskon jälleen täyttäneeni virtuaalisen ostossäkkini. Seuraavalla kerralla pohdiskelen muun muassa Hämeenlinnan muotielämää.






 LÄHTEET:

Sanomalehdet:

Hämetär 5.12.1914

Hämetär 12.12.1914

Hämetär 19.12.1914

Y. S. Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1914




Tietoa Hämeenlinnan Suomalaisen Säästöpankin vaiheita 1910-1971 ja Hämeenlinnan Suomalaisen Säästöpankin talon valmistumisesta 10.12.1929 löytyytietoa muun muassa
Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistosta


elma.elka.fi/ArkHistory/H051.DOC



Enok Rytkösen kirjakaupan piirustukset Lydiassa:
Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet, s1-104

Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet, s105-208

Hämeenlinnan osote-kalenteri 1913-1914

Hämeenlinnan kaupunki

Hämeenlinnan rakennushistoriallinen selvitys

Kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen keskustassa ja Keinusaaressa 1778-2014

2504

Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926

Pikkutori, Suomen kasarmit ja vanha hautausmaa

asemakaavoitus, rakennushistoria ja kaupunkikuva

Hämeenlinnan kaupunki n. 1892, talot ja katot eriteltyinä

Hämeenlinnan asemakaava 1887

Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926




Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , ,

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukaljaa, leivoksia ynnä lipiäkalaa

Harhailua joulukuisessa Hämeenlinnassa  1914 - osa I

Vuosi 1914 oli kallistumassa joulua kohti. Eurooppa kävi suurta sotaa ja Venäjä siinä mukana. Suomen suuriruhtinaanmaassa valmistauduttiin kuitenkin suurella odotuksella joulunaikaan. Vielä ei ollut tietoa tulevien vuosien koettelemuksista. Kauppaliikkeet mainostivat kilvan varastojensa laajuutta ja ”päiwän halvimpia hintoja”. Koska edessä oli ”kaikkien kaipaama, kaikkien odottama joulujuhla, rauhanjuhla”, julkaisi Hämetär joulukuussa 1914 viikon välein kolme artikkelia, joissa esiteltiin Hämeenlinnan liikkeitä ja pyrittiin auttamaan ihmisiä joululahjojen etsinnän hankaluuksissa.


Hämeenlinnan kartta vuodelta 1892 antaa sangen hyvän
kuvan 1900-luvun alun kaupungista. Sen voi ladata
Hämeenlinnan Lydiasta.
Maailma oli sata vuotta sitten niin kovin erilainen ja silti samankaltainen kuin nykyään. Olen toisinaan pohtinut, mihin suunnistaisin ja mistä apua tarpeisiini kyselisin, mikäli joutuisin yhtäkkiä sadan vuoden takaiseen Hämeenlinnaan. Tunnettuahan on, ettei juuri mitään sen ajan rakennuksista joitain julkisia laitoksia lukuunottamatta ole jätetty jäljelle. Ilman tutustumista vanhoihin valokuviin olisi sangen vaikeata suunnistaa 1900-luvun alun kaupungissamme.

Löydettyäni sattumalta edellä mainitut Hämettären artikkelit pääsen aikamatkalle. Täytyy vain kaivaa esille aikalaiskartta tai ainakin mahdollisimman lähellä vuotta 1914 julkaistu. Ensimmäinen mieleenjuolahtava ajankohtainen asia olisikin sitten jouluherkkujen etsintä. Mistäpä niitä lähtisi etsimään?

Kaupunkia lännestä lähestyttäessä todennäköisin kulkuväylä on Läntinen viertotie eli nykyinen Turuntie, josta vuoteen 1924 käytettiin myös Chaussée-kadun nimeä. No niin, seison siis matkalla Poltinaholta kohti kaupunkia. Edessäni ylittää kulkutieni pohjois-eteläsuuntainen Ahokatu. Heti sen viertotien ja Ahokadun risteyksen itäpuolelle ensimmäisessä korttelissa Eteläisen viertotien pohjoispuolella, läntisimmässä korttelissa sijaitsee talo nro 225. Siellä kauppaansa pitää W. Wiljanen. Ellen tohdi edemmäksi kärryjen ja hiekkakuormien uurtaman kadun vartta kulkea voin aivan hyvin etsiä ruokatarpeita Wiljaselta. Lisäksi kauppias mainostaa runsaita varastoja kaikenlaista sekatavarakauppa-alaan kuuluvia tavaroita.

J. G. Grönin Sekatawarakauppa. Kuva Hämeenlinnan liike-
elämä ja liikkeet -teoksesta vuodelta 1911.
Kaupungin itäpuolella asustelevat tuttavani puolestaan suosittelevat Emil Asplundin Sekatawarakauppaa ja Kutomoliikettä Karlbergin tien varrelta, mistä voi sekatavarakaupan tuotteitten ohella ostaa ynnä tilata kaikenlaisia villa-asusteita. Eipä niidenkään vuoksi tarvitse ponnistella huonolla kelillä kaupunkiin asti! Tässä kohdin muistelen Hämettären maininneen, että P. Toropaisen Talouskauppa lopettaa näin jouluksi 1914. Taloustarpeita olisi siellä tarjolla uskomattoman halvalla. Lehti ei vain ole suvainnut liittää tekstiin osoitetta, koska on ilmeisesti uskonut jokaisen toki Toropaisen tuntevan. Eipä muuten apua näytä löytyvän edes osoitekalentereista. Turhaan selailen kalenteria niin vuodelta 1913-1914 kuin ikivanhaa vuoden 1887 opusta.

No, matka jatkuu. Ahdettuani reppuuni peruselintarvikkeita Wiljaselta päätän vielä etsiä sekatavaraa muualtakin. Lisäksi en tahdo unohtaa Uutta Kivennäisvesitehdasta, joka sijaitsee osoiteessa Kasarmikatu 60 (2000-luvulla paikalla on sijainnut antikvariaatti vastapäätä entistä tavarataloa). Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet teos käyttää vuonna 1911 tehtaasta nimeä K.G. Weckmanin Kivennäisvesitehdas. Niinpä saankin kiiruhtaa ylitse Kuivasillan ja ohittaa sotilaskirkon sipulikupoleineen. Mikään uusihan kivennäisvesitehdas toki ei ole, sillä se on perustettu jo 1889. Siksipä sitä pidetään vuonna 1914 kaupungin vanhimpana tehdaslaitoksena. Sieltäpä saankin joulupöytään mietoa mallasjuomaa eli kaupunkilaisten hyvin tuntemaa Münschner-olutta. Muita tuotteita ovat olleet muun muassa karpale-viini, sooda vishy-vesi.

On vuoden 1914 Hämeenlinnassa toki muitakin panimoita. Uusi oluttehdas oli juonsi juurensa jo vuodesta 1851. Panimojohtaja Schmausserin huvila oli kohonnut Vanajaveden rantaan jo vuonna 1902. Koskimies on kertonut Schmausserin perikunta vuokrasi 1904 E. Kauppiselle ja A. Kiutulle. Kiutulla oli olutpanimo, Mallas- ja Virvokejuomatehdas A. Kiuttu keskustan koilliskulmassa (nyk. Kirjaston paikka) vuosina 1857-1912. 
 
Vuoden 1913-1914 Osote-kalenterin mukaan Hämeenlinnassa vielä riitti juomatehtaita, vaikka ilmapiiri
alkoikin jo maassa kallistua alkoholin muunnin ja anniskelun rajoitusten kannalle puhumattakaan sota-
tilan vaikutuksista.

Ah, Kiutusta ja Kauppisesta mieleeni tulee, että Kasarmikadun sijasta olisin voinut juoma-asioissa kipaista yhtä hyvin Kaurialan puolella, minne Kauppinen on hiljattain rakennuttanut liiketoimintaansa varten ensimmäisen Kaurialan kivitaloista. Hämetär muistaa erityisesti mainita Kauppisen tuotteista Pöytäkaljan, Kansallisoluen ja Kansallisportterin. Vuoden 1914 käsityksen mukaan nuo parhaista aineista valmistetut juomat ovat olleet sekä terveellisiä että ravitsevia. Vuoden 1913-1914 osote-kalenterista löytyvät kyllä vielä Hämeenlinnan Kaupungin Väkijuoma-, Vähittäismyynti- ja Anniskelu- O. Y., Hämeensaaren Polttimo O. Y., Saxelinin ja Schmausserin olutpanimoot, joten joulujuomista ei ainakaan pitäisi olla pulaa. Toki muistan lukeneeni lehdestä pitkin vuotta 1914, että varsinkin väkevämpien juomien anniskelussa ja myynnissä on astunut voimaan rajoituksia. Niinpä taitaakin olla nyt parempi jatkaa taas tutkimusmatkoja sekatavarakauppa puolelle.

Kun nyt olen kuitenkin päässyt jo Kasarmikadulle asti päätän kurkistaa A. Karénin kauppaan, joka sijaitsee 1914 Birger Jaarlin Kadun ja Kasarmikadun kulmassa. Osote-kalenterikin mainostaa sieltä löytyvän koti- ja siirtomaan tavaroita ynnä paikkakunnan monipuolisimmin lajiteltu lanka- ja maanviljelyskoneiden kaupan. Hämettären toimitus suosittelee liikettä joulun porsliini-, lasi- ja lankakaupankäyntiä varten.

Maria Oksasen Kotileipomo. Kuva teoksesta
Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet.
Karénilta kiiruhdan Hallituskadulle. Siellä numerossa 83 eli Läntisen Linnankadun ja Hallituskadun kulmassa löytyy Maria Oksasen Kotileipomo, jossa valmistuvat niin yksinkertaiset kuin hienoimmatkin leivokset. Vaan kantaisinko tässä vaiheessa vielä moisia repussani? Jopa ne mahtaisivat jauhautua rikki. Jotain saatan löytää myös Hämeenlinnan vanhimmasta leipuriliikkeestä eli 1835 perustetusta K. E. Lindholmin Leipomosta ja konditoriasta, joka on kuulemma sijainnut miesmuistin ajan Kasarmikatu 57:ssä Hallituskadun ja Raastuvankadun välillä. Saattaisin jopa pistäytyä siellä kaffeella. Sinänsä ihmettelen, ettei Hämetär ole maininnut sanallakaan Vainikaisen kahvilaa nykyisten Linnankadun Raatihuoneenkadun kulmassa, vaikka se oli 1910-1930 -luvuilla erityisen suosittu paikka. Kenties sanomalehdellä vain ei ollut reklaamisopimusta Vainikaisen kanssa? Vainikainen suosio lienee 1914 tarpeeksi taattu muutenkin?

Palaan Ison luoteiskulmaan. Kuvittelen nyt näkymää kohti kirkkoa. Tuosta kulmasta kupoli peittää Skogsterin liiketalon näkyvistä. Anders Gustaf Skosterin tavaratalo on valmistunutb 1907. 1912 suunnitteli Armas Lindgren tavaratalon lisätiloiksi kolmikerroksisen punatiilisen rakennuksen Raastuvan kadun varteen. Skogterin liikekeskittymän vaikutus kaupungille on varmasti ollut mullistava, jota saattaisi kaiketi parhaiten verrata 2000-luvulla koittaneeseen moottoritien katteen rakentamiseen ja suunnitelmiin Etelärannan uusrakentamisesta. Kulkija varmasti löysi sieltä lähes kaiken etsimänsä siirtomaatavaroista, lampuista, laseista, porsliineista ynnä muista sellaisista aina räätälin palveluihin. Hämetär kutsuukin Skogsterin tavarataloa yksinkertaisesti palatsiksi.

Skogster. Vasemmalla 1907 valmistunut tavaratalo ulkoa päin. Oikealla näkymä siirtomaatavaraosastolta.
Kuva teoksesta Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet.
Koettaessani eläytyä vuoden 1914 retkeeni saatan alkaa kokea jonkinlaista ahdistusta nykyaikaisen tavaratalon ihmisvilinässä. Skogsterin sijasta taidan poiketa J. G. G. Grönin Sekatawara-, Nahka-, Kalastus- ja Matkatawarain kaupassa, Raastuvankatu 55. Monipuolisista valikoimista löytyy kuulemma kalanpyydyksiä, matkatarpeita, hevosmiesten tarpeita, kenkiä, hattuja ym. Jos vaikka ostoksia vatten tarvitsisi jopa matkalaukun tai kengät menisivät uusintaan, Gröniltä ilmeisesti löytyisi apua.

J. Lehtosen Lihakauppa. Kuva teoksesta Hämeenlinnan
liike-elämä ja liikkeet.
Kun on matkaan saatu lisää kuljetusneuvoja, mieleen juolahtaa vielä etsiä hyvää lihaa. Sitä löytyy Hallitus- ja Kasarmikadun kulmasta J. Lehtosen Lihakaupasta. ”Päiwän halwimmalla hinnalla” sieltä saa tuoretta naudan-, lampaan-, vasikan ym. lihaa. Joulun alla hämeenlinnalaisia kehotetaan poikkemaan Lehtosella .

Tuossa samaisessa kadunkulmassa silmät osuvat Aukusti Laurilan Sekatawarakaupan suuntaan. Muun muassa lamppuvaraston loppuunmyynti on siellä paraikaa jouluussa 1914 meneillään. Pikkuväelle tuliaisiksi kävisivät monenmoiset leluset. Kotimaisen ”Junapelin” ratkaisusta luvataan palkkioksi kokonaista 50 Suomen markkaa. Kas, siinäpä olisi vekkulia ajanvietettä joulunpyhiksi ja se voisi kääntyä jopa sievoisesti voiton puolelle! Jos jäiset kadut muuttuvat taas mutaiseksi sohjoksi, matkaan voinee ostaa kunnon kalossit.

Mutta entäpä joulukala, kunnon lipiäkala? G. Vekan kalakaupasta Rauhankatu 40:stä saan vielä haalittua muiden ruokatarpeiden päälle lisää tuoretta jouluherkkua, siikaa, lohta, silliä ja ties mitä, tietenkin päivän halvimmilla hinnoilla. Jos sitten vielä jotain tekee mieli, Juho Ruokonen Panimokatu 16 auttaa. Ruokosen Sekatawarakaupan omenat, rusinat, väskynät eli luumut ovat oiva lisä joulupöytään. Saapa tuota lipiäkalaakin erityisesti myös Ruokoselta. Mikä parhainta Ruokonen opastaa soittamaan numeroonsa 92, mikäli asiakas ei ehdi kauppaan. Hänellä on kotiinkuljetus! Niinpä häneltä sitten saakin sitä ruokatavaraa, mikä kenties unohtuu omista kantamuksista.

Näin kun on tässä kierrelty ruoka- ja sekatavarakauppoja on syytä jo viedä ostokset kotiin. Seuraavalla kerralla on vuorossa kurkistaa joulukuisen Hämeenlinnan erikoisliikkeisiin, joita niitäkin todella paikkakunnaltamme löytyy.

Hämettären joulukuussa 1914 esittelemiä hämeenlinnalaisia ruoka- ja sekatavarakauppoja.




LÄHTEET:

Sanomalehdet:

Hämetär 5.12.1914

Hämetär 12.12.1914

Hämetär 19.12.1914

Y. S. Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1914









Skogster

Armas Lindgren

http://www.hamewiki.fi/wiki/Armas_Lindgren

Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet, s1-104

Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet, s105-208

Hämeenlinnan osote-kalenteri 1913-1914

Hämeenlinnan kaupunki

Hämeenlinnan rakennushistoriallinen selvitys

Kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen keskustassa ja Keinusaaressa 1778-2014

2504

Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926

Pikkutori, Suomen kasarmit ja vanha hautausmaa

asemakaavoitus, rakennushistoria ja kaupunkikuva

Hämeenlinnan kaupunki n. 1892, talot ja katot eriteltyinä

Hämeenlinnan asemakaava 1887

Hämeenlinnan kaupungin asemakartta 1926


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , ,

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Ahveniston hyppyrimäki

Hyppyrimäki halitsee Härkätien näkymää Ojoisilla syksyllä 2014.

Ahvenistosta kirjoittaminen on tässä blogissani siksi ilmeistä, että sitä juuttuu helposti tonkimaan yksityiskohtia. Hyppyrimäki on ollut osa kaupunginosansa maisemaa melkein koko ikäni niin kiinteästi, että siitä kirjoittaminen vasta nyt tuntuu melkein merkilliseltä. Mäen ulkoasun rappeutuminen on vuosien varrella ollut kuin jonkin inhimillisen olennon ikääntymisen seuraamista. Taaskaan en iästäni johtuen aivan ole ehtinyt seurata rakennusprosessia. Karkeasti ajatellen usein on tullut mieleen perihämeenlinnalaisen jääräpäisesti toteutettu rakennushanke, jonka hyödyt näyttävät jääneet perin lyhytaikaisiksi ja suurin osa mahdollisuuksista käyttämättä.

Hämeen Sanomat 19.10.1967
Ahveniston kupeella oleva hyppyrimäki ei toki ole Hämeenlinnan ensimmäinen, mutta juuri tämä liittyy olennaisesti omaan mielenmaisemaani. Kaupunginhallituksen pöytäkirjoista löytyy huhtikuun 13. päivältä 1964 pykälä 28, jonka mukaan teknillisten asiain lautakunnan esitys hyppyrimäen suunnittelemisesta on hyväksytty. Lautakunta oli todennut omassa kokouksessaan 9.4. Erkki Hovin laatineen mäkiprofiilin, joka oli hyväksytty kansainvälisessä hiihtoliitossa 24.11.1960. Kriittiseksi pisteeksi oli määritelty 76 metriä.

Hanke ei toki saavuttanut kaikkien hyväksyntää. Niinpä lääninhallitus hylkäsi toukokuussa 1965 valituksen, joka koski kaupunginvaltuuston 17. ja 18. joulukuuta 1964 tekemiä päätöksiä hyppyrimäen määrärahoista. Asiasta valitettiin vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka päätti 29.10.1965 jättää lääninoikeuden päätöksen pysyväksi.


Tammikuun viimeisenä 1966 oli edetty niin pitkälle, että kaupunginhallitus kokouksessaan merkitsi tiedoksi (5/66 26§) valtion urheilulautakunnan ilmoitukset siitä, että opetusministeriö oli 15.12.1965 myöntänyt Hämeenlinnan kaupungille veikkausvoittorahoista 18 000 markkaa ja ns. lääninkiintiöstä 12 000 markkaa Ahveniston hiihtomäkeä varten.

Innostus hiihtomäen ympärillä oli ilmeisesti kohonnut huippuunsa. Jo helmikuun lopussa 1966 kaupunginhallitus käsitteli ja hyväksyi anomuksen Ahveniston hiihtomäen ja saunan luovuttamisesta vuokratta sotilashiihdon MM-kilpailujen (CISM) järjestelytoimikunnan käyttöön. Urheilulautakunta puolsi asiaa sillä, että varuskunta oli talven aikana ollut tavallista enemmän kunnostamassa urheilukeskuksen teitä ja parkkikenttiä. Kisat kyllä pidettiin Hämeenlinnassa 1966, mutta mäki valmistui 1967.

Rakennusprojekti eteni. 17.10.1966 kaupunginhallitus hyväksyi Urakkayhtymä Oy:n kanssa tehdyn Ahveniston hiihtomäen rakennusurakkasopimuksen, ja 19.10. julkaisi Hämeen Sanomat jo jutun ynnä valokuvan harjun rinteeltä, jossa rakennustyöt olivat jo alkaneet. Vuosien varrella olen monta kertaa pohtinut, miksei hiihtomäkeä integroitu tarkemmin itse moottoristadionin yhteyteen. Jos mäki olisi tullut osaksi radan katsomorakenteita, olisi kenties voitu rakentaa hiukan isompikin mäki ja käyttää samaa infraa sekä kesällä autokilpailuissa että talvella hiihtourheilussa. Molempia hankkeita toteutettiin kuitenkin lähes samaan aikaan. Ilmeisesti hankkeiden taustaryhmät olivat kuitenkin liian erillään? Joka tapauksessa jo 5.12.1966 kaupungininsinööri Jorma Heinänen selosti kaupunginhallituksen kokouksessa mahdollisuuksia käyttää rakenteilla olevaa hyppyrimäkeä myös näkötornina. Jälkiviisaasti ajatellen tuolloin siis olisi voitu viedä rakenteiden kesäkäyttöä pidemmälle kuin aikanaan lyhyeksi jäänyt kioski- ja näkötornitoiminta. Olen toistuvasti ajatellut, miten loistava mahdollisuus olisi ollut käyttää mäen rakenteita kesäisin jonkinlaisena terassikahvilana moottoriradan tapahtumien yhteydessä. Sitä varten mäen ei olisi välttämättä tarvinnut olla edes eri paikassa kuin mihin se lopulta rakennettiin.

Harjakokeuteensa uusi hyppyrimäki pääsi 19.6.1967. Korkeuseroa alamäen montun ja näköalatasanteen välille tuli noin 91 metriäja porrastornin korkeudeksi maanpinnasta noin 47 metriä. Arkkitehtisuunnittelu oli Heikki Aitolan ja rakennussuunnittelu dipl.insinööri Ilkka Lehtinen rakennustoimiston insinööriosastolta.

Raimo Majuri Ahveniston hyppyrimäen ensimmäisessä 
hypyssä 14.12.1967. Virallisesti ensimmäisen hyppääjän
oli määrä olla Pentti Lehtelä SM-hiihtojen yhteydessä.
Hämeen Sanomat 15.12.1966.

24. marraskuuta 1966 päästiin lopulta siihen vaiheeseen, että Suomen Hiihtoliiton edustajat Olavi Sihvonen ja Pentti Heino tarkastivat seuraavan tammikuun 13. ja 14. päivinä pidettäviksi päätettyjen SM-hiihtojen kisanäyttämön kunnon. Pikkukorjauksia lukuunottamatta tarkastajat katsoivat Hämeenlinnassa voitavan pitää minkälaatuisia mäki- ja hiihtokisoja tahansa. Etenkin uusi hiihtomäki tarkastettiin kuulemma perinpohjaisesti. Sekä mäen kriittinen että loppupiste todettiin selvästi merkityiksi. Kääntöalue oli riittävän laaja. Myös arvostelutuomareiden torni täytti vaatimukset. Eräitä laitteita tosin vielä puuttui, mutta niiden oli määrä olla valmiina SM-kisoihin mennessä.

Pentti Heino arvioi mäen varsin helpoksi hypätä. Mäkiennätyksen hän otaksui asettuvan 74 metrin vaiheille [mäkiennätys 82 metriä, Vesa Hakala]. Pienillä muutoksilla uskottiin hyppyjen pituuksia voitavan kasvattaa. Mäessä oli varsinaisesti 4 lähtötasoa, mutta myös näköalatasoa saatettiin käyttää. Alin lähtötaso oli 174 metrin korkeudessa merenpinnasta, näköalatasanne 180,5 metrin korkeudessa. Puku- ja välinesuojat olivat tilapäisrakennelmia.

Pari päivää ennen SM-kisojen alkamista tunnelmat Ahvenistolla olivat rauhallisen odottavat. Vielä ennen kisoja Hämeenlinnassa harjoitelleet hyppääjät olivat Lahdessa, josta heitä odoteltiin Hämeenlinnaan. Hämeen Sanomat julkaisi etusivullaan valokuvan iltavalaistusta hyppyrimäestä, jota kuvailtiin upeaksi laitokseksi. 13.1. oli määrä aloittaa kisat yhdistetyn kisoilla. Tammikuun 12. päivän Hämeen Sanomissa Veikko Kankkonen kehui makeä erinomaiseksi kokeiltuaan sitä runsaan parinkymmenen asteen pakkassäässä. Edellisen päivän jälkeen pisin harjoituksissa hypätty hyppy 77 metriä oli Tampereen Pyrinnön Eero Gröndahlin nimissä. Hän oli venyttänyt jopa yli 80 metriä kaatuen hyppynsä. Kankkosen hypyt olivat olleet 65 ja 67 metrisiä.

Kisojen järjestelyissä varauduttiin autojen pysäköintiin varaamalla uuden moottoriradan varikko ja osa radasta pysäköintialueeksi. Sieltä yleisö pääsi portaita pitkin hiihtomäen alueelle.

Tammikuun 14. päivänä Hämeen Sanomat julkaisi etusivullaan valokuvan hienosti juhlaliputetusta hyppyrimäestä, joka kohosi tomusokerin lailla harjun peittäneestä pakkaskuuraisesta metsästä. Taustalla oli Ravirata-alueen pelto ainoana rakennuksenaan takareunalle rakennettu osuusmeijeri. Meijerin takana näkyi muutamaa vuotta aiemmin valmistunut moottoritie ja Ojoisten uusia kerrostaloja. Vanha asuntoalue Meijerikadun ja Parolantien kulmassa vaikuttaa kovin pieneltä tuossa valokuvassa.

Pakkanen oli kireätä SM-kisojen alkaessa. Tuomaristo oli tehnyt päätöksen siirtää kisoja päivällä ellei pakkanen lauhdu alle 25 asteen. Ensimmäisen kerran SM-kisojen historiassa kilpailtiin mäen joukkuemestaruudesta, ja paikkana oli siis juuri Ahveniston hyppyrimäki. Tiettävästi tuolloin ei täsmälleen vastaavaa kilpailua ollut minkään muun maan mestaruuskilpailujen ohjelmassa. Mestaruuden vei Lahden Hiihtoseura joukkueella Raimo Ekholm-Keijo Laiho-Veikko Kankkonen. Kankkonen hyppäsi kisan pisimmän hypyn, 69 metriä, mikä oli kymmenisen metriä vähemmän kuin oli harjoituksissa hypätty paremmalla kelillä. Päivän päättivät mäen vihkiäistapahtuma, iltamäenlasku ja ilotulitus. Ohjelmassa olivat myös kisatanssiaiset.

Pakkanen lauhtui sunnuntaiksi, jolloin saatettiin yhdistetyn ja mäenlaskun SM-kisat viedä suunnitellusti päätökseen. Erikoismäenlaskun voitti Topi Mattila, mutta mäkiennätys - 74,5 metriä – meni Paavo Maunulle. Mäkimestaruus oli 21-vuotiaalle Mattilalle ensimmäinen. Mattilan mukaan hyppyrin nokka oli erittäin nopea, joten hän joutui hiukan hyppyä korjailemaan. Hänenkin mielestään Hämeenlinnan hyppyrimäki oli lajissaan vertaansa vailla. Hypätä piti osata niin suuressa kuin pienemmässäkin mäessä.

Yhdistetyn hiihto-osuuden voittajaksi riuhtoi Ahveniston maastoissa Esa Klinga niin kuin Hämeen Sanomat kuvaili. Ilpo Nuolikivi voitti yhdistetyn kokonaiskilpailun. Hämeenlinnan Hiihtoseuran Raimo Majuri johti puolivälissä kilpailua, mutta Ilpo Nuolikivi otti väliaika-asemalla kärkipaikan  saaden lopulta tyytyä toiseen sijaan. Pistoksia tuntenut Majuri saavutti kisassa kuitenkin kolmannen sijan. Vaikka pakkanen oli lauhtunut edellisen päivän lukemista kymmenisen astetta, olosuhteita luonnehdittiin kylmiksi. Kaikkinensa tunnelma Ahvenistolla lienee ollut melkoinen.

Kaupunkinäkymää hyppyrimäeltä vuonna 1971. Kuva kaitafilmiltä.
Toukokuussa pakkaset olivat enää muisto. Hyppyrimäen näköalatasanne avattiin yleisölle. Paikka oli avoinna joka päivä klo 9-21. Pienen pääsymaksun suuruudesta Hämeen Sanomat ei jutussaan 22.5. kertonut, mutta mainitsi mäen juurella sijainneen kioskin. Myyntikojussa oli vieraskirja tornissa kävijöitä varten. Kaikkien vieraskirjaan nimensä merkinneiden kesken arvottiin matkailukauden päätyttyä viikon maksuton oleskelu Aulangossa tai jossain muussa lomakeskuksessa. Ei lainkaan hullumpi ajatus nykypäivänäkään.

Näkymä kohti mäkimontua vuonna 1971
Vuoden 1968 kallistuessa loppuaan kohti hämeenlinnalaiset saattoivat todeta Ahveniston vuoden olleen tapahtumia täynnä. Hyppyrimäki oli otettu käyttöön, ja moottoriradalla ylitettiin 100 000 kävijän rajapyykki. Moottorirata oli luonnollisesti vuoden suurin yleisönkerääjä Hämeenlinnassa. Silti ei ole syytä unohtaa Ahveniston hyppyrimäen lyhyttä kulta-aikaa osana hämeenlinnalaista historiaa. Mäen virallisesta sulkemisesta vuonna 1995 on jo siis melkein 20 vuotta, mutta silti torni uhmaa yhä myrskyjä ja ajan hammasta.

Vuonna 2005 tornissa näytti olevan jopa joitain ikkunaruutuja vielä ehjänä, mutta alastulorinne oli jo                       metsittymässä.

Vuonna 2014 hyppyrin nokalla on jäljellä enää betoninen luuranko, mutta tuomaritorni seisoo yhä
vahdissa rinteen kupeella.

Viime vuosina on kehitelty joitain suunnitelmia hyppyrimäen tulevaisuudeksi. Hyppyrimäen puolesta on ollut ainakin blogikin, jonka toiminta tosin lienee hiipunut. On myös tutkittu purkamisen mahdollisuutta. Ilmeisesti rakenteet on aikanaan tehty niin hyvin, että purkaminen maksaisi liikaa. On myös ollut liikkeellä huhuja mäen kunnostamisesta. Mitä sille lopulta tapahtuneenkaan tornin profiili on piirtynyt lähtemättömästi mieleeni lähestyessäni kaupunkia niin pohjoisesta kuin lännestäkin. Vuodesta toiseen se on toivottanut minut tervetulleeksi kotiin. Sen nykyinen, vuosien hoitamattomuuden seurauksena syntynyt alennustila on häpeäksi tälle kaupungille.

You Tubesta löytyy vanhaa kaitafilmiä mäen rakentamisesta.


LÄHTEET:




Hämeenlinnan kaupungin pöytäkirjat:

1964 Ca3:52 19/64 13.4 28§

1965 Ca3:56 23/65 14.6. 4§

Ca3:58 48/65 29.11. 18§

1966 Ca3:59 5/66 31.1. 26§

10/66 28.2. 27§

Ca3:32 41/66 17.10. 25§



Hämeen Sanomat:

19.10.1966; 20.6.1967; 25.11.1967; 15.12.1967; 6.1.1968; 11.1.1968; 12.1.1968; 14.1.1968; 15.1.1968; 22.5.1968; 14.8.1968; 20.8.1968

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , ,

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ahveniston moottorirata

Ei tullut Pullerinmäen kupeelle hautausmaata, mutta 1960-luvun puuhamiehet toteuttivat hankkeen moottoristadionista. Vuosikymmenten varrella se on nostattanut toisinaan kiivastakin polemiikkia. Silti siitä on syntynyt kiistämätön seutunsa maamerkki.

Lapsuudessani en sen tulemiseen osannut kiinnittää niin paljon huomiota, että tarkkoja muistikuvia työmaasta olisi jäänyt mieleen. Silti todistetusti olen puolivalmista rataa katsellut, sillä siitä on jäänyt jäljelle valokuva. Selvemmin muistan puolestaan katkelmia radan alkuvaiheista, lähinnä katsojien autoista. Niitä ilmestyi mitä merkillisimpiin paikkoihin portinpieliin ja kadunvarsille. Mieli olisi toki tehnyt katsomaan itse kisojakin, mutta niistä jäi mieleen ainoastaan pääsuoran jälkeinen kaarre, jota kiertäneitä autoja pystyi tähystelemään koti-ikkunasta.

Myöhemmin toki on jonkin kerran tullut kisoja katsomassa käytyä. Yksi varhaisimmista kisatilanteisiin liittyvistä muistoista on ollut Ronnie Peterssonin auton hyytyminen pääsuoralle. En vain millään käsitä, miksi juuri tuo yksityiskohta on syöpynyt mieleeni tai miksi itsepäisesti uskon sen olleen juuri Peterssonin auton. Muistikuva sai toki uutta merkitystä ruotsalaisen menehdyttyä Monzassa 1978 – tai oikeammin onnettomuutta seuranneena päivänä milanolaisessa sairaalassa.



Mitä kaikkea tapahtuikaan mottoriradan alkuvaiheissa?

Keskiviikkona tammikuun 19. päivänä 1966 Hämeen Sanomat kertoi, että monien viivytysten jälkeen moottoriratahanke läheni lopullista toteutumistaan. Teknisten suunnitelmien edistyttyä ja vireillä olleiden valitusten saadessa ratkaisunsa rakennustöihin uskottiin päästävän seuraavan toukokuun aikana. Lehdessä esitettiin myös kuva radasta valmistetusta pienoismallista. Korkeuserot olivat selvästi nähtävissä. Katsojien turvallisuutta pidettiin erinomaisena, sillä katsomot suunniteltiin rakennettaviksi joka puolella reilusti ratalinjan yläpuolelle.

1960-luvun puolivälissä elettiin vielä aikaa, jolloin Suomessa oli kokeiltu vain osissa maata yleistä kattonopeutta – 4 kuukautta 1962 Turun ja Porin sekä Hämeen lääneissä 90 km tunnissa, joten liikennöinti maanteillä taisi olla aika villiä. Ainakin sanomalehdissä julkaistiin toinen toistaan pysäyttävämpiä valokuvia rusinoiksi rutatuista ajopeleistä. Nykypäivän painotekniikalla ne olisivat liki inhorealistisia. Niinpä on hyvin ymmärrettävää, että jo suunnitteluvaiheessa radan koulutuksellista käyttöä pidettiin yhtenä päätarkoituksena. Niin kuin hankkeen vetäjäksi tituleerattu evl. Heikki Mikkola mainitussa tammikuun lehdessä toteaa oli tarkoitus nimenomaan saada nuorten moottoriharrastukset keskitettyä sellaisiin olosuhteisiin, mistä ei aiheudu vaaraa muulle liikenteelle. Tarkoitus oli saattaa ”kortteliajajat” hiomaan taitojaan suljetulle alueelle.

Ahveniston moottorirata ympäristöineen juhannuksena 1971. Ensimmäiset kisat oli ajettu heinäkuussa 1967.

Meluongelma on ilmeisesti ollut mukana väittelyissä alusta asti. Siitä todetaan, että tarkoituksena pidettiin ajaa kesäisin ainoastaan kaksi erikoisajoneuvoilla ajettavaa kilpailua. Muuhun toimintaan oli määrä käyttää normaalivarusteisia ajokkeja. Öinen päristely tai hulinointi oli kiellettyä alun pitäen.

Radan kehittämisestä todettiin, että ensiksi oli tarkoitus rakentaa rata. Alueen muista rakennelmista oli kokonaissuunnitelma työn alla toteutuksen siirtyessä myöhempään vaiheeseen.

Syyskuun yhdeksäntenä 1966 sitten päästiin esittelemään sanomalehdessä moottoriradan rakennustöiden etenemistä. Suuren hiekkakuopan kupeella suuret maansiirtokoneet yhä työskentelivät, vaikka ¾ maansiirtotöistä kerrottiin olevan jo tehtynä. Kesäkuun kolmantena alkaneiden töiden kerrottiin olevan kaksi viikkoa edellä ja valmista oli määrä olla 1.7.1967 mennessä. Käsiteltäväksi maamassaksi oli arvioitu 225 000 kuutiometriä, josta oli käsitelty lähes 165 000 kuutiota. Alikulkusillan anturat oli jo valettu ja risteyssillan anturoiden valu oli alkanut edellisenä keskiviikkona. Alkuperäisiin suunnitelmiin oli jo tehty sikäli muutoksia, että johtotornin luo oli päärtty rakennetavaksi kahden metrin levyinen alikulkutunneli. Varikkorakennusta oli päätetty muuttaa, ja sen kohdalta rataa levennettiin. Erikseen rakennettavaksi tuli myös mainostorni, jonne kuuluttamot sijoitettiin. Noin 30 miestä oli töissä eri työpisteissä.

Hiekkakuopan reunalle oli määrä tulla istumapaikkoja 60 000 katsojalle. Lisäksi muita katsomotiloja uskottiin luonnonrinteissä riittävän. Vielä tuossa vaiheessa itse pää- ja varikosuoran reunus näytti epämääräiseltä hiekka-autiomaalta, jonka keskellä oli betonivalua meneillään.

Moottoriradan rakennustöiden edetessä katsottiin aiheelliseksi muistuttaa, ettei ensimmäisen vuoden käytön ollut määrä rajoittua ainoastaan 16.7. ajettaviin kansallisiin vakioautokisoihin, 6.8. ajettaviin ensimmäisiin Ahveniston kansainvälisiin moottorikilpailuihin, 23.8. toteutettaviin vakioautojen SM-osakilpailuihin eikä Jyväskylän Suurajojen pikataipaleeseen 19.8. Suuri huomio aiottiin myös kiinnittittää ”jokamiesautoilijan” liikennekoulutukseen. Varsinaisen ajokoulutuksen siirtämistä pois ahtailta kaduilta myös harkittiin.

Huhtikuun viidentenätoista asteli tyytyväinen mies, toiminnanjohtaja Heikki Mikkola, määrätietoisin askelin Hämeen Sanomien kansikuvassa. Ahveniston moottorirata oli kuukauden sisään saamassa asfalttipeitteensä. Harjunsyrjä oli saanut ne muotonsa, jotka sillä on ollut jo melkein viisikymmentä vuotta.

Miltei valmiina olevaa rataa esiteltiin muistuttamalla Hämeenlinnan keskeisestä sijainnista suurimpiin asutuskeskuksiimme nähden. Ensimmäisten kisojen tuomaa jännitystä tuskin maltettiin odottaa unohtamatta rinteiltä avautunutta maisemaa, joka toki oli tuolloin huomattavasti avarampi kuin viisikymmentä vuotta myöhemmin. Moottoriradan valvontatornin valutyöt olivat juuri valmistuneet, ja se kuivui odottaen omaa viimeistelyään mm. televisiolaitteita varten. Jälleen kerran toistui vahva näkemys niin aloittelevien kuin kokeneempienkin autoilijoiden koulutusmahdollisuuksista.

Rinne varikkosuoran vieressä oli vuonna 1971 vielä näin karun näköinen. Huomaa keskellä näkyvä 
erityinen katsomorakennelma.

12. kesäkuuta alkoivat alueella siivoustalkoot. Niin silloin kuin seuraavinakin iltoina kutsuttiin paikalle asiasta kiinnostuneita. Suuri H-hetki eli radan valmistuminen lähestyi. Myöhemmin saman kuukauden aikana aloitettiin myös itse radan kaunistamistyöt. Toimenpiteitä pidettiin sangen haasteellisina sorakuopan maalajin, karkean soran vuoksi. Niinpä sanomalehti mainitsikin kasvikokeista, joiden tuloksia saatettiin muös hyödyntää uusien maanteiden halkomilla harjanteilla. Kesäkuussa aloitettiin muun muassa koe lähtösuoran varikonpuoleisessa rinteessä, jonne kylvettiin erikoissiemenseos ja lannoitteita sekä suojakasvina kauraa. Maanmuokkauksen ja kastelun lisäksi maata sidottiin ruiskuttamalla emulsioainetta. Muutama vuorokausi myöhemmin oli määrä aloittaa säännöllinen, vuorokausittainen kastelu. Tuloksia odotettiin jo 16.7. pidettävissä kilpailuissa. Tulosten toivottiin auttavan tienluiskien nurmettamisessa.

Suuri päivä koitti viimein 16.7. Maaherra Jorma Tuominen katkaisi radan ylittäneen silkkinauhan. Jo edellisenä päivänä olivat kilpailijat ottaneet tuntumaa upouudesta radasta. 6000 katsojaa sai nähdäkseen runsaasti ulosajoja. Jo aiemmin tosin ainakin Kaj Godenhjelm, Eino Kalpala, Timo Mäkinen ja Olli Lyytikäinen olivat kuulemma olleet kokeilemassa rataa. Tuolloin lauantain harjoituksissa Timo Mäkisen epävirallinen rataennätys sai heti kyytiä.

Sunnuntain Hämeen Sanomat kirjoitti muun muassa: ” TÄNÄÄN TAPAHTUU – tai tapahtui oikeammin jo eilen – se mitä Hämeenlinnassa on vuosikausia suunniteltu ja kaavailtu. Moottorien hevosvoimat päästetään irti stadionilla, joka hakee vertaistaan. Pullerinmäen soramonttu on muuttunut moottoriradaksi , jolla vauhdikkaat veikot ja neitoset saavat turvallisesti näyttää, mihin he ja heidän ajokkinsa oikeassa ympäristössä pystyvät. Silti voidaan todeta, että ratarautojen valitus olisi kaukunut sorakuopan ja Ahveniston harjun rinteillä jo vuosi sitten, elleivät eräät olisi katsoneet jopa kansalaisvelvollisuudekseen tyrmätä suurta suunnitelmaa. Radan rakennuttaja AK:n Etelä-Hämeen piiri ei kuitenkaan vähästä säikähtänyt, vaan jatkoi kaikesta vastustuksesta huolimatta pyrkimystään rakentaa paikka, jossa meikäläistä ajokulttuuria voidaan turvallisesti kehittää . Kamppailun ensimmäinen erä päättyikin ”klubilaisten” voitoksi. Kuinka käy jatkossa?”

Kuten jutussa vielä todetaan, rata-hanke oli jälleen vaarassa uuden valituksen noustua pinnalle toiminnan hädin tuskin alettua. Radan historian valitusten ja selvitysten luetteleminen olisi kokonaan uuden, huomattavasti puisevamman jutun aihe. Nyt haluan muistella rataa kiistämättömänä Hämeenlinnan ja kotikulmieni historian muistomerkkinä.

Sunnuntaina 16.7. alkoi kuitenkin itse kilpailutoiminta. Moottorit mylvivät ja bensankatku täytti ilman. Paikallinen sanomalehti kertoi lähes 30 000 katsojan tulleen seuraamaan avajaiskilpailuja. Mainittakoon, että Hämeenlinnassa oli 1964 ollut asukkaita 30 747*. Tämä kertoo jotain tuolloisen tapahtuman mittasuhteista. Hans Laine ja Ahti Vaara olivat ensimmäisten kisojen kärkinimet. Formulan 4:n yhdeksän kierroksen kisaa hallitsi Ruotsin Jan Torgnysson ja formula V:ä Ulf Andersson niin ikään Ruotsista.

Elokuun alussa tahti vain kiihtyi, olivat vuorossa kansainväliset kisat. Muun muassa Leo Kinnunen, Timo Mäkinen, Andrew Page, Manfred Mohr, Curt Lincoln olivat nimiä, jotka kertoivat tuolloin paljon. Rataa kiersivät luokka alle 1000 ksm, luokka alle 1300 ksm, luokka alle 2000, formula V, formula 3. Sadesää vaikutti tuloksiin. Suolenkillä tapahtuivat ratkaisut.

Moottorirata sai kehuja. Muun muassa ruhtinas C. von Metternich kuvasi rataa erittäin kauniiksi. Nousut ja laskut tekivät siitä mielenkiintoisen ja arvostettavan autourheilupaikan. Toisaalta Curt Lincolmin mukaan Ahvenistolla olisi saanut olla enemmän suoria.

Huippukuljettaja Jim Clark teki oitis vaikutuksen.
Syyskuun alussa paikalle saapuivat sitten maailmankuulut Formula 2 -kuljettajat, heistä nimekkäimpänä Jim Clark. Hän kiersi rataa 1,25:n tahtia pakottaen Jochen Rindtin ja Jack Brabhamin taakseen. Mutkainen rata toki kuulemma aiheutti aluksi sopeutumisvaikeuksia. Viidentenä syyskuuta saattoikin paikallinen sanomalehtemme julkaista kuvan kahdesta moottoriurheilulegendasta samassa kuvassa Ahvenistolla, Graham Hill ja Jim Clark. Tuolloin kävivät ilmeisesti selkeästi selväksi Ahveniston pahimmat heikkoudet eli sen ahtaus ja mutkaisuus nopeimmille autoille. Silti, on ilmeisesti kuluneilla muutamalla vuosikymmenellä löytynyt niitäkin autoluokkia, joille rata on sopinut enemmän kuin erinomaisesti.

Ottaen huomioon vuosikymmenten vastatuulet Ahveniston moottorirata on ollut varsinainen selviytyjä. Sen valmistuessa alkoi välittömästi jonkinlainen kilpailu Keimolan kanssa. Mielipiteet radoista menivät asiantuntijoilla pahasti ristiin. Silti historia on näyttänyt, kumpi radoista on ensin sortunut.

Koleana lokakuun päivänä seistessäni radan aution aidan ääressä ja katselen yksinäisen rullasuksihiihtäjän aherrusta asfalttinauhalla. Näkemättäkin muistan vuosikymmenten vandalismin raatelemat rakennelmat harjulla, joita on koetettu pitää jollain lailla kunnossa. Kuvittelen harjunrinteet täyteen ihmisiä ja muistan äkkiä sen toukokuun päivän 1984, jolloin hallinnasta karannut helikopteri syöksyi alas rinnettä väkijoukkoon. Itse en ollut paikalla, vaan töissä keskikaupungilla. Kuulin vain ohitse kiitäneiden ambulanssien huudon...

Moottorirata lokakuun puolessavälissä vuonna 2014.
Tahdon kuitenkin enemmän kuvitella radalla rajojaan koetelleiden kuljettajien hurmiota. Jochen Rindt, Jack Brabham puhumattakaan suomalaisista Mäkisestä ja Kinnusesta... Jim Clark kiidättämässä F2-ajokkiaan toisilta karkuun, alle vuotta ennen kuin Hockenheimin F2-kisa koitui hänen kohtalokseen. Tokkopa Hämeenlinnaan koskaan saadaan enää yhdellä kertaa sellaista aikansa moottoriurheilun huippuryhmää yhdellä kertaa. Ajat ovat vain muuttuneet. Entäpä sitten Ahveniston päättymättömän valitus- ja selvityskierteen askeleet? Se jää nähtäväksi. Nyt talven lähestyessä vain tuuli tuivertaa kaarteissa kuin muistellen edesmenneiden mestareiden kiitoa. Tämäkin on osa historiaa, hämeenlinnalaisen maiseman historiaa huolimatta siitä, mitä me asiasta tuumimme.



LÄHTEET:


Hämeen Sanomat
19.1.1966; 9.9.1966; 2.10.1966; 15.4.1967; 20.5.1967; 13.6.1967; 21.6.1967; 16.7. 1967; 17.7.1967; 5.8.1967; 6.8.1967; 7.8.1967; 20.8.1967; 5.9.1967; 8.4.1968



*) Avain omaan maahan. Tietoja Suomen kaupungeista kauppaloista ja maalaiskunnista. Koonnut VIIKKOSANOMAT keväällä 1964.




Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)