Nyt kurkistamme menneisyyteen Brandluren – Palotorvi -julkaisun avulla. Sen ensimmäisen vuosikerran kuudes numero oli vuotta aiemmin esitellyt Hämeenlinnan vapaaehtoisen palokunnan 25-vuotiusjuhlan tapahtumia ja vuotta myöhemmin, tarkemmin sanoen huhtikuun 1899 numerossa palataan Hämeelinnaan esitellen hämeenlinnalaisten kuutisen vuotta sitten valmistunutta uutta paloasemaa, joka on korvannut Tähtipuiston länsilaidassa sijaitsevan vanhan Ruiskuaseman. Palataanpa siis vuoteen 1899.
 |
| Brandluren - Palotorvi -lehti kirjoitti huhtikuussa 1899 edellisenä vuonna 25-vuotisjuhliaan viettäneen Hämeenlinnan vapaaehtoisen palokunnankuutisen vuotta aiemmin valmistuneesta uudesta talosta. Kuva: Brandluren-Palotorvi/digi.kansalliskirjasto.fi |
Palotorvi aloittaa tekstinsä jakamalla selkeästi ruusunsa ja risunsa:
”V. P. K:n talo Hämeenlinnassa rakennettiin vuosina 1892—1893 etelä osalla kaupungin raatihuonetonttia, etusivu Rautatorille päin. Alakerros on tiilistä holvatulla katolla ja yläkerros puusta. Kalustohuoneen samoinkuin voimistelusalin lattia on sementistä betonipohjalla. Kalustohuoneella on kolme suurta ulospäin aukeavaa kaksoisovea, sisäpuolelta suljettavat irtonaisella puutelkillä. Talven aikana seisovat ruiskus rulla-alustalla oviin päin, mitkä kaipaavat kynnyksiä. Voimistelusalia ei ole voitu käyttää varsinaiseen tarkoitukseensa, koska tämän korkeus muun muassa ei ole täyttä 5 metriä. Juhlasaliin, joka on avara ja korkea kaltevalia katolla, voidaan itäisen seinän päähän| sijoittaa siirrettävä näyttämö, joka on helposti kokoonsaatava ja irroitettava. Salia voi myöskin käyttää konserttia varten. Ilmanvaihtoa varten löytyy salin katossa kaksi luukkua. Talossa on korkea ja avara vinti. Harjoitushuone puuttuu. Kustannukset talosta, lukuunottamatta ulkopuolista laudoitusta, nousivat päälle (30,000 markkaa, josta yli 10,000 markkaa meni perustan paalutukseen, kivijalkaan ja sokkeliin.”
Kokonaisuutena julkaisu kuitenkin toteaa talon vastaavan tarkoitustaan, etenkin kalustohuoneensa puolesta. Puutteena tosin todetaan sijainti jyrkän mäen alla. Aikanaan eri yhteyksissä on tullutkin esiin vetohevosten joutuminen melkoiselle rasitukselle heti alkumatkalla kiiruhdettaessa ylämäkeä palopaikalle. Kauppaa on kuulemma alun perin hierottu keskemmältä kaupunkia ja korkeammalta paikalta, mutta sellaista tontia ei ole saatu. On päädytty kuitenkin kaikista pyrkimyksistä huolimatta raatihuoneen tontin etelälaitaan. Mainitun tontin ovat tarjonneet aikanaan kaupunginvaltuutetut kunnan käytettäväksi. Tässä yhteydessä mainitaan kunnan oman rakennusrahaston jääneen 8300 markan vaiheille, jolloin lahjoitusvaroina oli saatu vielä 32630 markkaa sekä kuoletuslainana kaupunginkassasta 20000 markkaa. Mainittakoon, että rahamuseon laskurin mukaan 20000 vuoden 1892 markkaa vastaisi 101609,91 euroa 2025.
Myöhemmistä järjestelyistä todetaan:
”...Kunta, joka ei voinut velasta tehdä usempia kuin kaksi lyhennysmaksua, anoi senjälkeen, että jäljellä oleva osa tästä Smk 18,000 esiin tuoduista syistä poistettaisiin tili-kirjoista. Tämän johdosta päättivät kaupunginvaltuutetut kirjoittaa velka kuitiksi ja ottaa talo haltuunsa, myöntämällä kuitenkin kunnalle oikeus vastaiseksi vuokratta tässä käyttää tarpeen vaatimia huoneistoja.”
 |
| Hämeenlinnan VPK:n vuosina 1892-1893 rakennettu Rantatorin varrella 1800-luvulla. VOIT NAPSAUTTAA KUVAA SUUREMMAKSI. Kuva: Brandluren-Palotorvi/digi.kansalliskirjasto.fi |
Vuonna 1899 eletään yhä aikaa, jolloin kaupunkimme paloturva on paloasetusten määräämien palotoimikunnan, vuodesta 1878 yleisen palosammutuskunnan sekä 1873 perustetun vapaaehtoisen palokunnan vastuulla. Palomestari J. J. Jägerroosin kutsusta maaliskuun 30. päivänä 1873 Raatihuoneella on pidetty kokous, jossa eräiden muiden kaupunkien esimerkin perusteella perustettiin vapaaehtoinen palosammutuskunta. Sen jäsenmäärä nousi pian sataan ja sittemmin yli 200. Palokalusto on saatu kaupungilta. Vakituisen palokunnan perustamista joudutaan odottamaan vuoteen 1911.
Luonnollisesti palovalvonnan tärkeys on havaittu jo huomattavasti aiemmin. Viimeistään vuoden 1831 vähintään 2/3 kaupungista tuhonnut suuri tulipalo on varmasti toiminut suurena herätyksenä. Jo ennen vapaaehtoisen palosammutuskunnan virallista perustamista on toimintaa ohjannut kaupungille vahvistettu vuoden 1865 paloasetus, jonka mukaan on asetettu erityinen palotoimikunta, johon kuuluu pormestari sekä jäseninä kuvernöörin, paloapuyhtiön ja raastuvankokouksen valitsemat edustajat. Vuonna 1873 kunnallislaki on aiheuttanut joitain uudelleen järjestelyjä unohtamatta vuoden 1878 paloasetusta.
Edellä mainittujen asetusten koukeroiden selvittely ei ole tämän kirjoituksen tavoitteena, joten todettakoon vain, että paloasetus velvoitti talonomistajat varustautumaan tikapuilla, kahdella palosangolla, palokoukulla sekä vesitynnyrillä. Aina vuoteen 1911 eli vakituisen palokunnan perustamiseen asti kaupungilla olivat kiertävät palovartijat. Yleisen palosammutuskunnan voi sanoa olleen koko kaupungin asia, mikä ilmenee tarkasteltaessa esimerkiksi ruiskumestarien ja miehistön nimilistoja. Ruiskumestareista on mainittu mm. kauppiaat A. Gust. Skogster, J. K. Fredriksson, tehtailija J. F. Alanko, maisteri W, Schmausser. Miehistöä oli ruiskua kohti noin 60 koostuen monenmoisesta väestä eri yhteiskuntaluokista. Koskimies luettelee esimerkiksi ruiskun nro 4 miehistöstä Kyösti Larssonin (Larin-Kyösti), tohtori Manner, arkkitehti H. Helin ja maisteri Gunnar Palander (myöh. professori Suolahti).
Huolimatta yleisestä osallistumisesta palotoimeen ja sen rinnastamisesta asevelvollisuuteen Koskimies toteaa vapaaehtoisen palokunnan olleen kaupungille paremmaksi turvaksi kuin yleinen palosammutuskunta. VPK:n jäsenet olivatkin vapautettuja pakollisesta [palovalvonta] palveluksesta. Jäsenyyden VPK:ssa katsotaan aikanaan merkiksi kaupungissa saavutetusta merkittävästä asemasta. Tämä ”porvariskaarti” ottaa univormuineen vastaan arvovieraat ja saattaa jäsenensä hautaan. Henkisiä harrastuksia ei sovi unohtaa. Vapaapalokuntalaisilla oli oma kirjastonsa, orkesterinsa, näytelmä- ja voimisteluseuransa. Ilmoitukset V.P.K:n iltamista ja muista huvitilaisuuksista toistuvat vanhojen sanmalehtien sivuilla muistumina kuluneista ajoista.
Mainittakoon esimerkkinä sivistystoiminnasta VPK:n vuonna 1878 perustettu Hämeenlinnan VPK:n soittokunta. Toimintaansa soittokunnassa syksystä 1892 muistelee Akseli Salokannel muistelmateoksessaan Vanhaa Hämeenlinnaa. Torvet oli ostettu Hämeenlinnan tarkka-ampujapataljoonan jäämistöstä. Soittokunnan puuhamiehillä olikin taustaa mainitusta pataljoonasta. Soittoharjoituksia Salokannel tosin kertoo pidetyn kahdesti viikossa Gaddin talossa ja VPK:n hallussa olleen lyseon tilava rukoussali ja kaksi pienempää huonetta. Salokanteleen tekstistä jää tosin mietityttämään, koskeeko harjoittelupaikkojen aika ja paikat ennen uutta taloa vai myös sen valmistuttua.
Palotorven vuonna 1899 julkaisemasta VPK:n talon pohjapiirroksesta ilmenee selvästi toiminnan moninaisuus aikana, jolloin kaupunkilaisten yhteinen kanssakäyminen ei säätyerojen vuoksi ollut itsestään selvää.
 |
| VPK:n talon pohjapiirroksen numeroitujen huoneiden selitykset. Kuva: Brandluren-Palotorvi/digi.kansalliskirjasto.fi |
 |
| Hämeenlinnan VPK:n talon pohjapiirros vuonna 1899. VOIT NAPSAUTTAA KUVAA SUUREMMAKSI. Kuva: Brandluren-Palotorvi/digi.kansalliskirjasto.fi |
* * *
Lähteet:
Brandluren- Palotorvi. N:o 4 H;gissä 30 p:nä 1899
Akseli Salokannel. Vanhaa Hämeenlinnaa
Y.S. Koskimies. Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944
