Vuosi 1967 Osallistujan silmin osa II

Kirjavaraston aarteita 5b

Olemme nyt ehtineet Osallistujan matkassa maaliskuuhun 1967. Lehden ulkoasua määrittelee vuosikymmenenkin jälkeen silmäiltäessä tuolloin käynnissä ollut kirjatyöntekijöiden lakko, joka liittyi osana aikakauden suureen murrokseen. Ilmoitusmäärät olivat laskussa ja edessä oli siirtyminen seuraavana vuonna viisipäiväiseen työviikkoon. Toimitustyö oli muuttumassa onnettomuuksiin ja rikosiin keskittyvästä uutisoinnista tapahtumien taustoja selvittäväksi. Nyt ovat tarkasteltavina Osallistuja-lehden numerot 6-10.

Pankit panostivat lähipalveluun. Hämeenlinnan
Vanha Säästöpankki ilmoitti aloittavansa 15.3.
pankkiautipalvelun esikaupungeissa. Autosta
oli kuulemma saatavilla kaikki pankkipalvelut.

Kirjatyöntekijät olivat siis lakossa. Lehden etusivu oli jotenkin tavallista karumpi. Etusivun juttu oli yhden palstan pohdintaa lakon vaikutuksista K-kaupan mainoksen vallattua pääosan tilasta. Postiljooneilta oli kyselty repun paksuudesta. Kannettavana oli ollut kirjeiden ja mainosten ynnä Osallistujan jakaminen. Muuan liikkeenrajoittaja sai todeta oman aamunsa poikkeuksellisuuden lehden puuttuessa. Vanha kultaseppä joutui huomaamaan pelkän radion uutisnälkänsä tyydyttäjäksi. Free lancerina toimiva toimittajalla oli ”suru puserossa” jouduttuaan käymään Työnvälitystoimistossa. Eräs mies puolestaan pahoitteli, koska ei päässyt tutkimaan edellisen päivän urheilutapahtumien selostuksia eikä paikallisia uutisia. Yksi lakkolainen kertoi tovereineen käyttävänsä aikansa kävellen kaupungilla ja pysähtelemällä keskustelemaan ”polttavista kysymyksistä”.

Pikku-uutisena sivun alalaidassa kerrottiin kaupunginvaltuuston 8.3. pitämässään kokouksessa muun muassa hyväksyneen Teatteri Oy:n lainan takauksen uudistamisen ja myöntäneen Ty:n sekakuorolle 2000 markan avustuksen. Niin ikään myös hyväksyttiin kh:n toimenpiteet II kaupunginlääkärin viran väliaikaisen hoidon järjestämiseksi.

Lakon keskellä elokuvamainokset
saovat ilmeisesti normaalia
suuremman näkyvyyden.

Elokuvateatterit mainostivat aiempaa suuremmilla mainoksilla. Cinemassa pyöri ”odotettuna merkkitapauksena” Marlon Brandon ”Hurjapäät”, pitkäperjantaina oli odotettavissa juhlaensi-iltana spektaakkeli ”Raamattu”. Tarinassa 19.3. oli tulossa ensi-iltaan hurjaa menoa ralli-ajokilla- dynamiittia- rautalankamusiikkia otsakkeella ”He tulivat tappaakseen”. Satulinna tarjosi samalle päivälle Marlon Brandoa, Anjanette Johnia ja Comer Saxonia elokuvassa ”Sonorasta lounaaseen”. Samassa teatterissa oli tulossa myös ”7 kultaista miestä”, ”Hautajaiset Berliinissä” ja ”Paholaisen naamio”. Satulinnassa ratsasti Buffalo Bill, Walt Disneyn piirroselokuvia edusti ”Miekka kivessä”.

Hämeenkaaressa oli odotettavissa 18.3. tanssit orkesterina Seppo Riihelä kumppaneineen. Myös Hämeenlinnan kansantalo Keinukalliolla kutsui tansseihin julkaisten neljän eri päivän esiintyjät.

* * *

Kun päästiin huhtikuun puolelle, Osallistuja kirjoitti etusivulla mun muassa perunasta. Arkipäiväisen asian kerrottiin olevan monille kaupunkilaisille elinkeino. Esille pääsivät niin ostajat kuin kasvattajatkin. Oman tarinansa saivat myös Kottaraiset eli paikalliset päiväkotilapset. Osallistujan lukijat pääsivät kurkistamaan kolmen lastentarhanopettajan, kahden lastenhoitajan ja neljän harjoittelijan paimentaman lapsikatraan arkeen.

Historianharrastajan kannalta erityisen mielenkiintoisia ovat huolella viimeistellyt pienoismallit, joihin on mahdollisimman tarkoin pyritty vangitsemaan jokin tarkka ajankohta. Itse muistan aikanani ihailleeni kuvia Viipurin kaupungista eräänä tiettynä kellonaikana ja päivämääränä. Huhtikuussa 1967 Osallistuja kirjoitti Toivo Salmisen kahdeksan vuotta aiemmin valmistuneesta Hämeenlinnan kaupungin pienoismallista, joka oli päätnyt yksityiseen omistukseen kaupungin kieltäydyttyä maksamaan siitä korvausta. Asia oli tullut uudestaan ajankohtaiseksi, koska samalta tekijältä oli valmistunut uusi ja aiempaa suurempi pienoismalli. Kirjoituksen otsikko ”Pienoismalli vai talomuseo” kertoo kaiken tekstin pohjavireestä, sillä tuolloin arvokkaimmat hämeenlinnalaiset puutalot olivat hiljakseen mätänevinä hirsi- ja lankkukasoina nykyisen linnanpuiston kupeella. Osallistujan kuvan perusteella Joenhiisi pohtii, onko hän päässytkään koskaan juuri mainittua taideteosta ihailemaan. Jokin versio penoismalleista on kyllä aikanaan ollutkin nähtävillä. Eri asiaksi sitten on jäänyt, kuka sen on tehnyt.

Osallistuja toteaa, että ”erittäin pikkutarkasti tehty rakennuksen pienoismalli tulee varmaan kustannuksiltaan huomattavasti halvemmaksi kuinvanhan rakennuksen uudelleen pystyttäminen. Se on lisäksi käytännöllisempi havaintoväline niille, jotka haluavat saada havainnollisen kuvan vanhasta kotikaupungistaan”.

Nykypäivän lukija tietää, kuinka Osallistujan kirjoituksessakin mainittujen rakenteellisesti arvokkaille rakennuksille ja kauounginosille on käynyt niiden tulevaisuudesta kehkeytyneiden kulttuuririitojen päätyttyä ”kaupungin uudistajien” hyväksi. Eivät ole vanhat rakennukset nousseet enää kaupunginpuistoon tai muuallekaan, vaan hirret saivat mädäntyä.

Musiikkielämästä todettiin, että edellinen vuosi oli ollut uuden jazzin läpimurto.

* * *

Vuonna 1967 Ahvenistolla rakennettiin hyppyrimäen lisäksi myös moottorirataa, jonka kohtalo on ollut valoisampi kuin mäen. Huhtikuun 20. päivänä Osallistujan lukija saivat lukea etusivulta kaupunkimme tuolloin ehkä kaikkien aikojen lahjakkaimpana moottoriurheilijana pidetyn ja kymmenisen vuotta aiemmin TT-ajoissa vakavaan onnettomuuteen uransa päättäneen Seppo Kivisen kehuvan rataa ja julistavan ajavansa siellä. Valokuvasta saattoi nähdä rata-ajajien ja lehdistön edustajia kiertämässä josain suolenkin varrella pohjustus- ja pengerrystöiden ollessa käynnissä. Taka-alalla häämöttää jo radalle rakennettu silta. Radalta puuttuu toki vielä päällystys.

Joenhiideltä löytyy enemmän moottoriradasta täältä.

Nimimerkki Eskhatos kirjoitti raatihuoneella pidetystä Laulu-Veljien mieskuoron konsertista. Vaikkei kirjoittaja täysin esitystä tyrmännytkään sen kuvaileminen ”jonkinlaiseksi kuoroviihteeksi, joka tunnetusti on Suomessa suosittua” paljastaa arvostelijan odottaneen hiukan enemmän tilaisuudelta. Hän toteaakin hiukan myöhemmin, että ohjelmiston joukkoon olisi voinut hänen mielestään yrittää soveltaa jonkin suurimuotoisemmankin sävellyksen .

”Neiti Aika saa tuhat puhelua päivässä” kertoi Osllistuja esitellessään Hämeenlinnan Puhelin Oy:n 12 erikoisnumeroa, joita olivat muun muassa:

• Neiti Aika
• Tanssimusiikki
• Kaukopuhelupalvelu
• Numerotiedustelu
• Viikon levyuutuudet
• STT:n uutiset
• Viihdemusiikki
• Elokuva- ja teatteriohjelmat
• Päivän sana

Tilastotietoa vuosien 1965-1969 puhelinliikenteestä löytyy Suomen virallisen tilasto julkaisusta. Posti- ja lennätinlaitos
1969 sivulta 141. www.doria.fi eli tästä. KUVAA VOI SUURENTAA NAKSAUTTAMALLA SEN KOHDALLA.

Sähköpylväitä Hansgasmäen seudulla vuonna 2014.

Vuonna 1966 selkeästi susosituimpia näyttäisivät artikkelin mukaan olleen Neiti aika 361820 valinnalla ja Tanssimusiikki 158904 valinnalla. Toiminta oli huhtikuun 1967 tienoilla laajenemassa paikallisutisiin ja mainontaan. Tarkoitus oli myös laajentaa autokatsastustilauksiin ja vapaisiin työpaikkoihin. Suunnitteilla oli myös kokousaikapalvelu.

Palvelunumeroiden esittelyn lisäksi Osallistujan lukijat saivat tietoa puhelinyhtiön toiminnasta puhelinverkon ylläpidossa ja korjauksissa.Yksityiskohtana vuosikymmenten takaa voimme artikkelista lukea, että juuri sen ilmestyessä Raatihuoneenkadun varrella oli korjattavana 500 puhelinta mykistänyt maakaapelivika. Vesi oli päässyt murtuneeseen kaapeliin. Moisen vian aiheutti kuulemma keväisin usein routa.

* * *

Seikkailu-urheilu oli tuskin käsitteenä tuttu kuusikymmenlukulaisille, mutta lehdenlukijat pääsivät huhtikuun lopulla 1967 lukemaan etusivulta hämeenlinnalaisten urheilusukeltajien seikkailuretkestä keskelle Välimerta. Tukikohdakseen sukeltajat valitsivat Mallorcan saaren. Mukaansa he laativat jopa aarrekartan varmoina tulevista esinelöydöistä ja haikaloihin suhtauduttiin varauksella.

Lähestynyt vappu antoi aihetta kerrata vanhoja uskomuksia. ”Coco loondo nyt wircopi, Meri/ maa/ ia tajuas ihastupi...” lainaus Mikael Agricolan rukoiskirjasta vuodelta 1544 johdatteli lukijat kohti vapunajan pohdintoja ja muinaisten maanviljelijöiden vuodenkehityksen ennusteita ja satotoiveiden aprikointia.

Kesän lähestyessä toimituksessa arvioitiin myös paikkakunnan urheiluelämää, jota kuvailtiin sangen karuun sävyyn. ” Penkkiurheilija saa tyytyä hyvin vähään. Hämeenlinnan urheiluyleisö on saamut tyytyä viime vuosina hyvin vähään. Yhdet hyvät yleisurheilukilpailut vuodessa, muutama Suomi-sarjan jääkiekko-ottelu, jossa taso nousee tyydyttäväksi, joka toinen vuosi pesäpalloa samassa sarjassa, korkeintaan kahdet nyrkkeilykilpailut - niissäkin valtaosa alokasluokan otteluita, mestaruussarjan lentopalloilua, jossa katsomotilat rajoitetut ja Suomi-sarjan jalkapalloilun Kaurialassa”.

Samalla sivulla intouduttiin myös pohtimaan, voiko auto olla taloudellinen. Kallis auto tunnustettiin jokapäiväiseen elämään kuuluvaksi, joten sen käytöstä oli syytä pyrkiä tekemään mahdollisimman taloudellista. Asiaan liittyen lehti mainosti pikkujutussaan Volkswagen-maahantuojan kiinnittäneen asiaan ”poikkeuksellisen suurta huomiota”. Taloudellinen ajatelu ei saanut estää ihmistä hankkimasta autoa. Autoilun talouseliset seikat pyrittiin liittämään vietettyyn taloudellisen kasvatuksen vuoteen.

Kulttuurin puolelta seminaarin näytelmäpiirin Liisa Majapuron ohjaamana toteuttama Peter Weissin näytelmä Yövieraat sai Osallistujan palstalla sangen suosiollisen arvostelun otsakkeella ”Teatteria ulkopuolella teatterin”. Nimimerkki Esi Rippu totesi muun muassa:”Näytelmässä vallitsee runon humala. Vain tämän runon humalan ja mielettömyyden pohjalta ymmärretään näytelmän tarkoitus. Liisa Majapuro hallitsi näytelmän ajatuksen ja sai aikaan mitä riemastuttavimpia kohtauksia.”

Aulangon retkeilyalueen koettiin annetun mennä jokseenkin rempalleen.

Kevään ja kesän koittaessa Osallistuja kiinnitti huolestuneena huomiota Aulangon matkailualueen surkeana pitämäänsä tilaan ja ilmoitti kaiken olevan siellä ”ihanasti rempallaan”. Lehden mukaan alueen kunto ei tehnyt suinkaan kunniaa matkailijoiden odotuksille. Näkötornin kuvattiin olevan tulossa rapistuessaan pian Pisan tornin osastolle. Rauniolinnakkeen läheisyydessä kivipöydän kerrottiin painuneen 45 astetta kenolleen. Myös Onnentemppelin kuntoa ei suinkaan kehuttu. Myös promitiiviseksi kuvattu retkeilymaja sai osansa arvostelusta. Artikkelin lopussa on vielä jonkinlainen puuceen ja halkoliiterin risteytystä muistuttaneesta ikkunattomasta kopista, jota sanotaan kesäkeittiöksi. Missähän lie sekin aikanaan nököttänyt?

* * *

1960-luvun loppu oli keskustassa kiivaan
ja nykypolvien ristiriitaisten ajatusten
kohteena olevan rakentamisen aikaa. Kadut
jättivät kuntonsa puolesta paljon toivo-
misen varaa. Osallistuja ei kaunistellut
sanojaan kuvatessaan tilannetta.

Vapun jälkeen Osallistuja kiersi unohdettuina pidettyjä nähtävyyksiä, joihin kuuluivat niin Cygnaeuksaen muistopaasi Kaurialan kansalaiskoulun pihamaalla, Karvarin patsas postitalon edessä, Parolan leijona kuin Aulangon perustajan muistolaatta. Mielenkiintoinen paikka on ilmeisesti myös Suomen osuustoiminnan syntysanojen lausumisen muistomerkki Hattulan Lehijärven tuntumassa, jonka voinen liittää lähiaikojen retkikohteeksi.

Maailmalta lehden huomiota kiinnitti Cassius Clay, ”tuo tuhma poika”, joka kapinoi Vietnamin sotaa vastaan ja julisti olevansa mustien muslimien pappi menettäen voittamattomana mestaruustittelinsä. ”Lastulevy – rakentajien monikäyttöinen raaka-aine julisti Osallistuja sivun mittaisessa tekstissään. Kotipihan kunnostajille tarjottiin kainiita, huokeita ja helppohoitoisia vinkkejä.

”Tilanne Hämeenlinnan pääväylällä, Raatihuoneenkadulla. Ensin sukellus ja sen jälkeen putoaminen syvään kuoppaan”, kirjoitti Osallistuja takasivun artikkelissaan, jossa katujen kuntoa suomittiin ankarasti. Keskustan lukuisat työmaat varmasti vaikuttivat aikansa ongelmiin, mutta valitukset katujen kunnosta vaikuttavat silti sangen ajattomilta. Lehden kuvista päätellen traktori tai maastoauto kuitenkin olisivat olleet henkilöautoa oikeampia kulkuvälineitä Hämeenlinnan keskustassa vuonna 1967. Vesi seisoi kuin vallihaudoissa Linnankadun kulmilla ynnä Saaristenkadun ja Kasarmikadun välimaastossa. Katukiveys tuntui jääneen jonnekin irtomaan alle. Tekstin mukaan mainituilla paikoilla oli käynnissä kaiken muun rakentamisen ohella joinkinlaista mäkien tasaamista. Niinpä nykylukija saattaa päätellä kaupunkikuvamme vuosikymmenten kuluessa jo korkeuserojen suhteen muuttuneen.

* * *

Lähteet:


Pirjo-Riitta Puro.Sanomalehdet koulutiellä- 50 vuotta sanomalehtien ja koulujen yhteistyötä. Sivu 10

Suomen virallinentilasto. Posti- ja lennätinlaitos 1969. www.doria.fi.

sivulle 141

Osallistuja-lehti; nrot 6-10