Elämää kylillä

Sepän pirtti. Jykevä portinpieli on saanut ajan saatossa seurakseen kookkaan kuusen. Itse pirtti odottaa 

kutsuvasti kulkijaa pienen  vehreän puutarhan keskellä.

Lauantaina 14.6. vietettiin hämäläisissä kylissä Avoimet kylät -päivää. Kävin tutustumassa Sattulan ja Eteläisten tapahtumiin. Sateinen sää oli vaihtunut tuuliseksi pilvipoudaksi, joka ei onnistunut hyydyttämään uteliasta tunnelmaa. Tällä kertaa tein päätöksen kohteista aivan viime hetkellä ja sain poikkeuksellisesti kyydin. Aluksi suuntasin Sattulaan.

Lehijärven rannalta löytyi rehevän maastonsa keskeltä Sattulan kylä täynnä muistojaan. Sepän pirtti osoittautui mielenkiintoiseksi rakennukseksi, jota kyläläiset ovat sydämellä kunnostaneet säilyttääkseen sen jälkipolville. Luin kuistilta löytämästäni opastaulusta, että pirtin rakennutti ilmeisesti 1890-1893 Rengosta kotoisin ollut seppä Kalle Nummelin. Sisällä pirtissä kyläläiset kertoivat rakennuksen vaiheista ja sen entisistä asukkaista.

Tuoli kuistilla aivan kuin odottaisi pikaisille asioille juuri poistunutta vanhaa emäntää.

Hämärästä kamarista miltei olettaisi voivansa

kurkistaa aikaan, jolloin rattaat Tampereelta 

kolisivat kiviaidan sivuitse matkalla kohti 

Hämeenlinnaa ja pöly leijui matkamiehen

saappaiden perässä.

Pieni tupa täyttyi jo muutamasta ihmisestä. Vanhat esineet ja ajan patina nurkissa loivat omaa kiireetöntä tunnelmaansa. Olisi melkein voinut odottaa pirtin viimeisen asukkaan, satavuotiaaksi eläneen naisihmisen, ilmestyvän kamarista ihmettelemään, millaista väkeä maantieltä on tupsahtanut. Vaikka ulkona olikin kolea, tuulinen päivä, sitä ei huomannut keskustelun velloessa muisteloissa.

Lauantaisena iltapäivänä puutarhan kookkaan ruotsinpihlajan äärelle oli kokoontunut väkijoukko, joka lähti Jaakko Salosen johdolla kiertokävelylle tutustumaan kylämaisemaan ja kuuntelemaan tarinoita vanhoilta ajoilta. Saimme kuulla muun muassa, että pirtin editse kulki ennen pääväylä Tampereelta Helsinkiin. Naapurustossa oli kuulemma peräti kolme kauppaa. Porttia vastapäätä oli yhä nähtävillä merkkejä entisestä kaivosta, joka oli ollut aikanaan kylän tärkeä kohtaamispaikka, erittäin ”miinoitettu” paikka viitaten kylässä asuneisiin viiteen Miina-nimisen naisihmiseen. Kyläraitiksi jäänyttä maantietä asteltiin risteykseen, jonka ”torille” kokoontuneista ihmisistä kerrottiin anekdootti ilmeisesti varhaiselta viime vuosisadalta. Tampereen suunnalta oli lampsinut kulkija, joka oli kysäissyt paikalla notkuneelta väeltä, veikö tie Hämeenlinnaan. Hänelle oli vastattu, ettei tie mihinkään vie, oli matkalaisen ihan itse käveltävä. Lyhyt tarina loi heti oman vaikutelmansa paikasta, joka nykyisin on täysin unohtunut piiloon, syrjään uusilta tielinjauksilta.

Entinen tieTampereelta Hämeenlinnaan.

Poikkesimme katsomaan jo puretun työväentalon paikkaa. Siellä oppaamme esitteli lähettyvillä sijaitsevien tai sijainneiden tilojen sijoittumista maisemaan. Nykyinen kylä ei enää elä peltoviljelystä, mutta rehevä kasvullisuus kertoo maiden olleen otollisia viljelyksille. Rinne viettää kohti Lehijärveä, joka on kuin suuri maailmanmenoa tarkkaileva silmä rantojen takana.

Päästessämme nykyiselle, päällystetylle tielinjalle saimme tietää, että se on ollut aikanaan tietynlainen jakolinja työväestön ja tilallisten välillä. Länsipuolella eli ns. Rengonkulmalla on asunut työväki. Kävelimme pähkinälehdon sivuitse Mäkelän kivinavetan nurkalle päättämään kiertokävelymme. Vanhaan navettaan oli kerätty näyttely tilan vanhoista asiakirjoista ja kartoista. Vieras saattoi tarkastella vanha ajan rakennustyön jälkeä ja keskustella isännän kanssa entisestä toiminnasta eläinten kanssa.

Tässä kuulemma sijaitsi jonkinlainen kokoontumispaikka, jossa matkantekijät tarkasteltiin ja jokunen kaskukin

taitaa paikalla olla syntynyt.

Uusi päällystetty tie johtaa Nihattulasta Sattulan kautta kohti Pelkolaa. Tielinjaa on nostettu siten, että 

vanha rakennus on jäänyt kurkistelemaan rehevän kasvullisuuden seasta. Ikkunaruudut ovat kuin pälyilevä

silmä, jonka huomasin jo aiemmin kesällä kiertäessäni Lehijärven.

Pähkinälehto valtaa entistä peltomaata. Ihmisen työn jälkiä edustava kivirakennelma maastoutuu maisemaan. 

Tämä voimallinen kasvu osoittaa maaperän hedelmällisyyttä ja kylän edullista mikroilmastoa.

Kesä alkaa olla rehevimmillään viileästä ilmasta huolimatta.

Karri Jutila esittelee Eteläisten rannassa äänitystekniik-

kaa, jolla voi vangita linnunlaulua.

Antoisan Sattula-kierroksen jälkeen oli vielä tilaisuus kiiruhtaa johonkin toiseen kylään, joksi valikoitui Eteläinen. Siellä Eteläisten rannassa oli mahdollista tutustua kasveihin, lintuihin ja ostaa paistettua makkaraa. Ehtiessämme perille tapahtuma oli jo päättymässä, mutta saatoimme vielä vaihtaa jonkin sanan luonnosta ja linnuista. Kuulimme yllättyneinä, kuinka monta lintulajeja oli tuonakin päivänä paikalla havaittu. Täytyi tunnustaa, että tuota lauantaita vakaammalla ja lämpimämmällä säällä olisi tullut lähdettyä liikkeelle aiemmin ja kenties nähtyä enemmän. Silti päivä oli positiivinen yllätys. Täytyy toivoa tapahtumalle jatkoa myöhemmille vuosille niin voisi valita tutustumiskohteiksi vuorostaan joitain muita kyliä. Hämeemmehän on vallan täynnä historialtaan, luonnoltaan ja maisemaltaan suurenmoisia kyliä. Toisaalta jokainen päivähän voi olla oma kyläpäivänsä.

Tarkkailupaikka Eteläisten rannassa, josta käsin saattoi havainnoida kesäistä luontoa.