Ensiaskelia sodan jälkeen

Toukokuun kuudentenatoista 1918 valkoisten paraati Helsingissä päätti seremoniallisesti sisällissodan. Vankileirien ja yleisen puutteen kautta kansallinen murhenäytelmä ei kuitenkaan ollut mitenkään ohitse. Hämeenlinnassa esimerkiksi Hämetär julkaisi pari päivää myöhemmin Hämeen läänin Lääninkomitean 17. päivälle päivätyn tiedonannon, jonka mukaan ”sattuneesta syystä saa Lääninkomitea täten ilmoittaa, että elintarvikelautakunnat eivät ole oikeutettuja antamaan yksityisille perunain osto- ja kuljetuslupia, paitsi jos perunat todistettavasti ovat kuljetusluvan anojan itse viljelemiä, sekä että aikaisemminkin annetut lupakirjat ovat menettäneet voimansa”. Oli koittanut raskas toipumisen aika

Valtuusto asetti komitean, jonka puheenjohtaja A. TH: Böök kuulutti viljelyspalstojen vuokraukseen halukkaita, etenkin vähävaraisia, ilmoittautumaan ennen tiistaita 21.5. entisessä Alasen talossa.

Heti valkoisten paraatipäivänä käynnistyivät Hämeenlinnassa asevelvollisuuskutsunnat. Hämettären mukaan 16.5. torstaina kävi kaikkiaan 212 miestä, joista määrättiin 40 varsinaiseen väkeen, 82 varaväkeen ja 100 hylättiin. Seuraavan päivän luvut olivat yhteensä 229 miestä, joista 40 varsinaiseen. 100 varaväkeen ja 89 hylättiin.

Koulujen vajaiksi jääneitä lukuvuosia pääteltiin. Samassa yhteydessä todettiin uusien oppilaiden sisäänpääsytutkintojen jäävän seuraavaan syksyyn.

Rengon kunnan Suojeluskunnan Esikunta julkaisi 18. toukokuuta kuulutuksen, jonka mukaan jokaisen kunnan asukkaan oli itse kunniasanallaan vakuutettava antaneensa oikeat tiedot hallussaan torstaina 23.6. kello 12 olevista elintarveaineista. Samalla oli ilmoitettava perheen silloinen jäsenluku. Kunkin talollisen oli otettava ilmoitukset vastaan alustalaisiltaan ja laadittava niistä luettelo toimittaen sen viimeistään perjantaina 24.6. Rengon Elintarvikelautakunnan kansliaan Sajaniemessä. Erikseen korostettiin ilmoituksen laiminlyönnistä koituvia petosrangaistuksia. Samalla ilmoitettiin elintarvikkeiden kuljetuksen kunnan rajojen ulkopuolelle kielletyksi ilman Elintarvikelautakunnan lupaa. Nälänhädän uhka oli todellinen.

Sekä Hämeen Sanomissa että Hämettäressä julkaistiin 18.5.1918 Elintarvikehallituksen voimakas vetoomus
kaikelle kansalle taistelusta uhkaavaa nälänhätää vastaan. Sota oli kenties ohitse, mutta koettelemukset
yhä jatkuivat.

Ilkka Teerijoki on hiljattain ilmestyneessä kirjassaan kuvannut sangen perusteellisesti Hämeenlinnan vankileirien aikaa. En yritäkään tässä kerrata sitä, mutta vilkaisu Hämeen Sanomiin lauantailta 8. kesäkuuta 1918 osoittaa heti etusivulla, että jotenkin erityistä aikaa kaupungissamme vietettiin. Vankileirin päällikkö Bruno Andersin haki ilmoituksella 35 reipasta ja tarmokasta miestä toistaiseksi sotavankileirin palvelukseen vartijaksi Palkkana tarjottiin 450 mk ja ruoka. Etenkin tuo ruoka oli luonnollisesti pula-aikana melkoinen etu. Luonnollisesti hakijoilta edellytettiin luotettavuustodistusta suojeluskunnalta. Mainittu 450 mk vastaisi rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan nykyrahassa 159,60 euroa. Saman laskurin mukaan työmiehen kesdkimääräinen tuntipalkka oli 1918 2,49 mk. Junalippu 2lk Helsinki-Hämeenlinna 1918 11,25 mk (2018 15,00 €).

Hiukan alempana samaisessa sanomalehdessä kaivataan kirjallisuutta sotavangeille. Luonnollisesti kyseessä ei ollut ihan minkälainen lukemisto tahansa, vaan kaikkien joilla oli hallussaan ”raamattuja, raamatun osia, uskonnollista tai hyvää kaunokirjallista kirjallisuutta, jota ei tarvitse, pyydetään jätämään nämä kirjansa sotavangeille jaettavaksi Kivikasarmin vankileirin kansliaan”. Myös rahalahjat kyseiseen tarkoitukseen olivat tervetulleita.

Hämeenlinnan sotavankileirillä oli myös erityinen kasvatusasiain johtaja Niilo Mustala, joka haki ilmoituksella ”heti suurempaa määrää asiaa harrastavia ylioppilaita ja kansakoulunopettajia” huolehtimaan vankienhenkisestä hoidoksi. Palkaksi mainitaan 650 mk kuussa. Ruoasta ei ole mitään mainintaa, joten suuremmasta markkamäärästä huolimatta todellinen ansio saattoi olosuhteista johtuen jäädä alle vanginvartijoiden.

Kuin hirtehisenä sattumana heti sotavankileirin ilmoitusten alla mainostaa tuotteitaan Uusi Ruumisarkkuliike Helin & K;l . Tietenkin sopii pohtia, tokkopa leirillä menehtyneitä arkutettiin. Puutteenalaisia menehtyi oletettavasti silti aitausten ulkopuolellakin. Kaikkien jo kohdattujen koettelemusten lisäksi levisi maahamme nimittäin nk. Espanjantauti, johon menehtyi väkeä [Espanjantauti Lahdessa]. 

Ilmoitukset Hämeen Sanomissa 18.5.1918 kertovat, kuinka elämä sodan jälkeen pyrki toipumaan.

Kesäkuun 15. 2018 kirjoitti Hämeen Sanomat, kuinka punaiset olivat Hämeenlinnasta paetessaan Mierolansillan. Samassa yhteydessä oli tuhottu kolme laivaa, lotja ynnä ampumatarvikkeita. Kesäkuun alussa vedestä oli nostettu tykki. Kyläläisille oli tullut touhua mainitun sotavälineen pesemisestä. Joessa oli kuulemma vielä kuularuisku eli konekivääri. Seuraavan kerran Mierolassa poiketessa taidankin pohtia, vieläkö siellä jossain lymyilee tuo vanha ase vai onnistuivatko etsijät sen löytämään?

Samassa lehdessä vedottiin jo kymmenien tuhansien vankileireillä viruneiden puolesta. Vaikka myönnettiin joukossa olevan myös törkeästi syyllisiä, huomautettiin aitojen taakse joutuneen tyystin syyttömiäkin ja niitä, jotka eivät ole käsittäneet tekojensa rikollisuutta. Huomiota kiinnitettiin niihin, jotka olivat täyttäneet punaisten joukossa inhimillistä velvollisuuttaan, kuten sairaanhoitajat. Lisäksi huomautettiin monia ajaneen tekoihinsa suoranaisen itsensä ja perheensä nälkäkuoleman uhan. Aseellista pakottamista punakaartiin ei sitäkään unohdettu mainita. Lisäksi todettiin kunnon työmiesten tarve yhteiskunnassa.

Viime päivinä Tornio on ollut uutisissa lähinnä kevään 2018 huipputulvien vuoksi. Sata vuotta sitten hämeenlinnalaiset saivat lukea lehdestään, että siellä haikailtiin vuoden 1917 oloja. Vaikka oli eletty suuren maailmansodan aikoja, lehden mukaan Tornio oli vielä edellisenä vuonna ollut ”kansainwälisen tawara- ja matkustajaliikkeen kauttakulkupaikkana, jonka vuoksi Torniossa wilisi wäkeä melkeinpä maailman joka kulmalta ja tawaraliike oli suurenmoinen”. Kesäkuussa 1918 Torniossa kuulemme ikävöitiin ”kilometrejä pitkiä tawarakasoja” rautatien varrelta. Kauttakulkuliikenne oli siirtynyt Etelä-Suomeen, ja Tornio oli hiljentynyt.

Me rauhallisen ja vakaan maan asukkaat tuskin kykenemme ymmärtämään sitä yhteiskunnan läpi käynyttä myllerrystä, jonka läpi vasta itsenäistynyt Suomi raahautui. Liian helposti silloisia tekoja ja tekijöitä arvostellaan nykypäivän lähtökohdista käsin.

* * *

Lähteet:

Hämetär 18.5.1918

Hämeen Sanomat 18.5.1918

Hämeen Sanomat 8.6.1918

Hämeen Sanomat 15.6.1918