torstai 8. toukokuuta 2014

Hangasmäen tiellä

Tämä retki sai pontimensa vanhasta tekstistä julkaisussa Wanajan varrella- Wanaja-seuran julkaisuja XVIII. Siinä Pekka Lampinen haastattelee Hilma Niinivuorta. Päretalo tien varrella kertoo vanhasta maailmasta Hangasmäessä, jossa maantie johtaa Hämeenlinnasta itään. Vuonna 1971 kirjoitetusta jutusta tulee siitäkin jo pian 43 vuotta, mutta tarina vie aina vuoteen 1914, jolloin maanteillä liikkui monenlaisia kulkumiehiä.

Päreillä talo vuorattiin vasta 1920-luvulla, mutta jo sitä ennen tupa oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan, sillä penkeillä yöpyi moni aikakauden matkamies. Niinivuori muistelee muun muassa sellaisia kulkukauppiaita kuin Harju-Aukusti, Musta-Vaseli ja Silmäpuoli-Vaseli. Kulkukauppiaat, laukkuryssät tulivat aina Vienan-Karjalasta asti. Matkanteko maantiellä oli toisenlaista kuin nykypäivänä, jolloin yhä suuremmat rekat jyrisevät vuorokauden ympäri taipaleita, joiden taittaminen vei muinoin viikkokausia. Nykyisin satunnaista matkaajaa tervehtivät lähinnä toinen toistaan suuremmat koirat.

Koska Hangasmäki on sijainnut Ylisen Viipurin tien varrella, sen nimi löytyy vanhoista asiakirjoista. Kylä sijaitsee noin 10 kilometriä Vanajan kirkosta koilliseen. Hangasmäen torppa oli 1557 Hätilän latokartanon, myöhemmin sotilasvirkatalon torppa. Vanhoista kartoista voi seurata tielinjan kulkua kylän halki. Valtatie 10 noudattelee pääpiirteissään vanhan Viipurintien linjausta, mutta Hangasmäenkin kohdalla se varsinkin eteläpuolella koukkaa hiukan luoteeseen. Kylän pohjoispuolella valtatie ilmeisesti halkaisee kylän. Museoviraston Kulttuuriympäristö rekisteriportaali mainitsee nykyiset Heikkilän ja Anttilan tilat ynnä kiviaidat tien molemmin puolin.

Kiviaidat kahtapuolta valtatietä osoittavat tulleeni 
oikeaan paikkaan Hangasmäen  torpan maille.
Tällaisin pohjatiedoin päätän lähteä polkemaan Hätilän kautta kohti Hangasmäkeä. Toukokuinen sää on juuri sopiva matkantekoon. Alkumatkan pyörätiet helpottavat taivallusta, mutta puolimatkassa täytyy sukeltautua vilkkaan liikenteen sekaan. Oman tunnelmansa polkemiseen luo tarve tarkkailla jokaista yksityiskohtaa tienpientareella. Päätän seurata valtatietä kylän pohjoispäähän ja palata vanhempaa tielinjaa takaisin.

Yksinäinenpysäkkikato valtatien varrella. Tällaisena
ohitamme nykyään niin monta paikkaa lähimaisemassamme
oppimatta niitä tuntemaan.
Lähestyessäni määränpäätä alan ymmärtää, että mäki kuvaa hyvin tätä kylää. Hämeenlinnan kaupungin internet-sivujen mukaan hanka tarkoittaa hirvenpyyntiin tarkoitettua aitausta. No hyvä, lähestyn siis muinaista mäelle sijoitettua pyyntiaitausta. Puuskuttaessani mäenlaelle erotan puisen kyltin, joka ilmoittaa saapuneeni Hangasmäkeen. Ilmoitustaululla on pari A4-arkkia, jotka paljastavat seutukunnalla olevan elämää.

Laskeuduttuani satulasta alan heti tähystellä kiviaitoja. Toden totta, maantien vasemmalla puolella erotan useita kivilatomuksia, jotka ovat kuin romahtaneita kiviaitoja, mikäli niitä vertaa Hämeenlinnan Kaupunginpuiston entistettyihin aitoihin. Joka tapauksessa ne erottavat selvästi maapalstoja. Samantapaisia nurmettuneita rakennelmia näkyy myös toisella puolella tietä. Olen ilmeisesti saapunut maille, joilla ennen sijaitsi Hangasmäen torppa.

Entä päreseinäinen mökki? Olisiko siitä näkyvissä enää mitään yli neljänkymmenen vuoden jälkeen? Muistan ennalta tutkimistani kartoista, että valtatien kaakkoispuolelle kaartuu vanha tielinja, jonka nimenä onkin Hangasmäentie. Suunnistan pientä kujamaista tietä kohti mainittua tietä. Löydän maitolaiturin ja rivin postilaatikoita. Päätän tutkia ensin tien koillispään, joka on merkitty umpikujaksi. Erotan joitain vanhoja rakennuksia, mutten mitään päreseinäistä.


Hangasmäen idylliä. Tämä ei ole Päretalo, vaikka
onkin kuin muistutus menneiltä ajoilta kurkistaessaan
puiden lomasta.
Palatessani lounaaseen pääsen laskemaan pitkää mäkeä. Joidenkin uudehkojen talojen jälkeen päädyn metsän keskelle.Tunnelma on ristiriitainen seisahtuessani hiekkateille kuuntelemaan vilkkaalta tieltä kantautuvaa liikenteen hurinaa, vaikka ympäristöni on rauhallisuuden perikuva. Olen paikassa joka on pieni osanen maisemamme räsymattoa. Vilkuilen sivulleni metsään. Mieleeni nousee pohtia pienen hetken niitä aikoja jolloin tienpientareet näyttivät kauttaaltaan kylien välissä tuollaisilta kulkumiesten etsiessä matkallaan sellaisia taloja kuin vanha päretalo Hangasmäessä.


Jatkan matkaani tietäen putkahtavani ennen pitkää takaisin valtatie 10:n asvalttinauhan varrelle. Odotan näkeväni jossain paikallisen ihmisen, ei liian nuoren, jolta tiedustelisin päretalon kohtalosta. En ihmettele, vaikken enää löytäisikään siitä merkkiäkään. Pekka Lampisen haastattelussa Hilma Niinivuori jo kertoo vuoraamisen ja päreiden kiinnittämisen olleen aikanaan melkoinen homma, joten ainakaan uusien päreiden naulaaminen ei ole enää ollut todennäköistä, vaikka sinänsä päreet olivat kuulemma tiivistäneet mökin hyvin ja tehneet entistä lämpimämmäksi.

Teen mutkan uimarannalla, joka jo odottaa kesäväkeä vastapäätä Kankaistenjärven Tervasaarta. Melkein kuulen korvissani lasten huudot katsellessani keinuja. Uimarannan ohitse kulkeva maantie on juuri sennäköinen hiekkatie, että voisin kuvitella olevani millä tahansa vuosikymmenellä omana elinaikanani. Ojan kohdalla kaiteet ovat puuta. Vain uimarannalle vievän tieuran eteen kiskotut kivenlohkareet muistuttavat ajasta, jolloin ihmiset pyrkivät tunkemaan autoillaan jokaiseen paikkaan tai että autoja ylipäänsä tuntuu olevan ihan liikaa.

Niin sitten löydän vielä ihmisen, jolta kysyä tärkeimmän kysymykseni eli miten onkaan Päretalon kohtalon laita. Tämä ystävällinen asukas kertoo tietävänsä hyvin, että tällainen talo on ollut muttei enää – tai paremminkin talo kyllä on muttei enää päreitä. Pääsen vielä kartasta tähyilemään, missä neuvojani hyvin tietämä talo sijaitsee. Olenkin jo tietämättäni ajanut talon ohitse. Se on vaihtanut omistajaa ja sitä on kuulemma korotettu ja kunnostettu. Talolla vain on siis ikään kuin uudet vaatteet ja se jatkaa edelleen elämäänsä. Kelpaa siis entisaikojen kulkijoiden haamujen yhä taivaltaa seutukunnalla. Itse olen harhailija tämän ajan, joten tältä osin olen tyytyväinen. Toki innostun, mikäli eteeni löytyy tästäkin talosta uusia tarinoita.


On aika kääntää polkupyörä takaisin kotia kohti kunhan ensin käyn vielä tervehtimässä taloa. Hangasmäentien koillispäässä vanha maantie on jäänyt enää kapeaksi uraksi. Hiukan edempänä on siis talo, joka on tullut kuuluisaksi päretalona. Nyt sillä on uusi elämä. Tällä kuvalla on Joenhiidelle suuri symbolinen merkitys. Niin on hänenkin lapsuudenkotinsa kohdalla Härkätie muuttunut kevyen liikenteen väyläksi. Maitolaituri on vain jo ammoin sieltä kadonnut,  Hangasmäellä se vielä on. Näin maisema vaihtelee ja yhdistelee osasiaan. Joenhiiden lapsuudenkoti on vain jo purettu, mutta se onkin sitten jo ihan eri tarina...


Lähteet:
Wanajan varrella – Wanaja-seuran julkaisu XVIII 1971
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)