tiistai 13. toukokuuta 2014

Laivanvarustusta ja sisävesimatkoja

Nykypäivänä Hämeenlinna on erittäin helppo ohittaa moottoritien uraa pitkin. Meluvallit, kerrostalojen betoniseinät ynnä muut esteet rajoittavat näkymää. Ennen kaikkea ihmisillä on kiire ja nopeat kulkuvälineet mahdollistavat tämän hopun.

Kaupunki on aikanaan syntynyt paikkaan, johon ihmiset ovat pysähtyneet. Vanajaveden laakso on ollut luonteva asuinpaikka luoden eri puolille vesistöä omia mikroilmastojaan. Luonto suo yhä unohtumattomia näkymiään, kuten itse huomasin parisen vuotta sitten eräänä alkusyksyn varhaisena aamuna Hattelmalanharjulla. Aurinko oli jo kurkottelemassa ylös kaakkoiselta taivaanrannalta, mutta kaupunkikeskustan ja kuparinvärisen taivaan välissä leijui yhä sankka usvamatto. Koetin kuvitella näkeväni kaupungin puolisentoistasataa vuotta aiemmin, jolloin matkaan Helsingistä Tampereelle tarvittiin vähintään kaksi päivää ja matkustavaisten oli seisahduttava Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnalaisen laivanvarustuksen nousu ja lyhyt kukoistus

Hämäläinen 29.5.1886
Tuolloin olivat juuri saapuneet ensimmäiset junat, jotka symboloivat uutta aikaa. Yhä enemmän ihmisiä ja tavaroita oli saatava kulkemaan rannikon ja sisämaan välillä. Niin kuin K.O. Lindeqvist kirjoittaa Hämeenlinnan kaupungin historiassaan ”rautatie teki välttämättömäksi laivakulun aikaansaamisen Hämeenlinnasta pohjoiseen päin”. Vaikka vesitie oli ollut iät ajat tärkeä kulkutie, ei Vanajan vesistö ollut edullinen laivakululle. Jo 1857 alettiin perata Kuokkalan koskea Lempäälässä. Työ kesti aina vuoteen 1864.

Kosken käsittelemisellä tiedettiin jo etukäteen olevan huomattavat vaikutukset myös maisemaan vesistön varrella, sillä tilanomistajat suostuivat tarvittaviin noin 37 000 päivätyöhön veden alenemisen kautta saatavan lisämaan ansiosta. Myös Mierolan salmea perattiin. Nämä työt olivat olennaisia liikenteen mahdollistamiseksi. Lindeqvist kirjoittaa mm. Laukon kartanon omistajan ja teollisuuden harrastajan Adolf Törngrenin ”höyryotuksesta” Laukosta, joka ei 1859 olisi päässyt Hämeenlinnaan, sillä välissä olivat Herralan, Lepaan ja Mierolan kosket ja matalat. Kuokkalan koski oli suljettuna perkauksen vuoksi. Sanomalehti Hämäläinen kirjoittaa höyryalus Laukosta 9. joulukuuta 1859.

Heinäkuun viidentenä 1863 sitten vietettiin Hämeenlinnassa sitä ”Hämeenlinnan aikakirjoissa merkillistä päivää”, jolloin kaupunkiin saapui ensimmäinen höyrylaiva, nimeltään Ilmarinen. Sanomalehti Hämäläinen kertoo, kuinka alus kiskottiin Tampereen katuja Näsijärveltä Pyhäjärven rantaan. Voi siis kuvitella tapahtuman saamaa huomiota ja muistella mediahässäkkää Hämeenlinnassa vuonna 2013, jolloin kokonainen puutalo siirrettiin muutaman korttelin matkan Hallituskadulta Koulukadulle. Aluksen oli ostanut Venäjän hallitus Tampereen konepajalta 6000 hopearuplalla, niin kuin sanomalehti Hämäläinen toteaa.

Vaikka Hämeenlinnassa koetettiin hankkia omaa laivaa jo vuonna 1862, se ei vielä tuolloin onnistunut. Kahta vuotta myöhemmin alkoi kuitenkin säännöllinen liikenne Hämeenlinnan ja Lempoisten välillä Venäjän kruunun omistamilla laivoilla. Mierolan, Lepaan, Lahisten ja Sääksmäen kirkonkylän kautta kuljetettiin laivojen perässä lotjia tavarankuljetusta varten. 1865 alkoi Hämeenlinnan ja Lempoisten väliä kulkea Elias Lönnrot. 1866 perustettiin Hämeenlinnassa Vanajavesi ångsbåtsbolag eli Vanajaveden höyryalusyhtiö edellä mainitun Adolf Törngrenin toimesta. Tampereen konepaja valmisti 1867 yhtiölle Vanaja-nimisen aluksen, joka joutui toukokuun 26. päivänä pysähtymään Mierolan sillan luokse, koska silta oli liian matala. Seuraavaksi vuodeksi yhtiö korotutti sillan omalla kustannuksellaan.

Syyskuun 10. päivänä 1868 kirjoittaa Hämäläinen: ”Viime tiistaina laskettiin vesille Vanajaveden höyrylaivayhtiön kolmas höyryalus, joka sai nimen Roine. Luultavasti tulee se ensimmäiseksi kyntämään Mallasveden, Roinen ja Längelmäveden reittiä. Se on 65 jalkaa pitkä, raudasta tehty kahden propellerin käytettävä, joiden siivet ovat niin viistotut, että vaikuttavat samaan suuntaan. Se on ensimmäinen alus, joka Hämeenlinnassa on vesille laskettu sitte maailman luomisen”.

Kun Lempoisten kanavakin valmistui hätäaputöinä 1873, laivaliikenne Hämeenlinnasta eli kukoistusaikaansa. Laivanvarustus Hämeenlinnassa koki pikaisen lopun 1875, jolloin Vanajaveden höyryalusyhtiö myi laivansa. Seuraavana vuonna avattiin rautatieyhteys Tampereelle, minkä jälkeen laivaliikennettä jatkettiin pääasiallisesti Hämeenlinnan ja Valkeakosken välillä.

Tärkeät aikataulut

Aivan merkitystä vaille eivät sisävesilaivat Hämeenlinnan ympäristössä toki jääneet rautatien lisärakentamisen jälkeenkään. Otsakkeen ”Yleisöltä” alla kirjoitetaan toukokuun alussa 1914 Hämettäressä, että ”Keski-Hämeen Vanajaveden reitti ei ole suinkaan maisemiensa puolesta huonoimpien Suomen laivareittien joukkoon luettava, mutta sillä reitillä kulkevien matkustajalaivojen kulkuvuoroista on kuulunut valituksia jo useana vuonna”. Kirjoittaja jatkaa, että laivavuorot on sijoitettu kulkemaan peräkkäin ajamalla. Alukset ovat kuulemma kilpaillessaan ajaneet jopa toistensa päälle. Hämeenlinna-Tyrväntö-Sääksmäen laivat kuulemma lähtevät Hämeenlinnaan niin myöhään, ettei matkustaja ehdi torille kaupoille. Tästä on suurta haittaa, koska monet maanviljelijät käyttävät laivareittiä kauppatienään.

Kirjoittaja ehdottaakin Urhon ja Kangasalan vuorojen järjestelemistä siten, että Kangasala lähtisi pohjoisesta kello 4 aamulla ja paluumatkalle Hämeenlinnasta kello 1 päivällä, jotta pidempimatkalaiset hauholaiset ”pääsisivät ainakin illaksi kotiin” ja laivan miehistö voisi ”korjata aamullisen valvomisensa”. Urho voisi kulkea vanhoista ajoistaan perässä, jottei matkustajien tarvitsisi pelätä ainaista kilvanajoa. Siukolan vilkkaasta laiturista voisi kehittyä ”väkirikkain satama”.

Matkailun merkitys ja näkymät 1914

Matkailun merkitystä pohdittiin jo sata vuotta
sitten.
Niin kuin yllä mainitusta kirjoituksestakin ilmenee, alkoivat sata vuotta sitten sisävesiliikenteestä puhuttaessa painotukset liikkua matkailullisiin seikkoihin, vaikka höyrylaivat toki yhä olivat maaseudunihmisille tärkeitä arkielämän kulkuvälineitä. 28.5. 1914 Hämetär julkaisee kirjoituksen otsikolla: ”Saadaanko Tampereen-Kangasalan-Hämeenlinnan reitistä nykyistään parempi matkailulinja”.

Suurimpien matkailureittiemme tunnustetaan sata vuotta sitten kulkevan Itä-Suomen halki. Kuitenkin todetaan länsisuomalaisen maiseman voivan kilpailla Saimaan luonnon kanssa. Ulkomaalaiset ovat aivan ”vaistomaisesti” käyttäneet kohteenaan Länsi-Suomea, vaikkei sen tunnetuksi tekemiseksi kirjoittajan mukaan ole uhrattu mitään, ”päinvastoin voivat m.m. sen
liikennevälineetkin olla aivan matkailuoloja vastaamattomalla kannalla”.

Kirjoituksessa todetaan Hämeen järvien etuna lyhyt matka Helsingistä. Paitsi nopeampaa on myös rautatiematka Tampereelle tai Kangasalle huokeampaa kuin Viipuriin tai Lappeenrantaan. Vuonna 1914 Kangasalan kirkonkylälle pääsee asemalta 5 kilometrin hyväkuntoista maantietä. Käytössä on majoitustiloja, joista mainitaan erityisesti Seurahuone ynnä Kangasalan Lepo- ja matkustajakoti. Kangasala kuuluu olevan kesäasukkaiden erityisessä suosiossa.

Tampereen ja Kangasalan välinen maantie sen sijaan ei saa kirjoittajalta kummoista arvosanaa. Harjumaisemien kauneus toki muistetaan mainita. Entä sitten sisävesiliikenne? Ulkomaalaisten matkailijain luku on kuulemma ilahduttavan suuri ja lisääntyisi, jos kulkuneuvot olisivat paremmat, Hämeenlinnan-Pälkäneen-Kangasalan reittiä kulkee 1914 vain yksi höyryvene, jonka sanotaan olevan liian pieni matkailutarpeita varten. Kangasalalle tehdään ainoastaan kaksi matkaa viikossa. Höyryveneen lähtöaikojen ei katsota palvelevan matkailijoita. Eipä ole ihme, että jo havitellaan automobiililiikennettä niin Tampereen ja Kangasalan kuin Pälkäneen ja Hämeenlinnankin välille.

Kaksi matkaa Vanajavedellä

Jonkinlaista aikansa tutkivaa journalismia harrasti keväällä 1914 Hämettäreen kirjoittanut nimimerkki Engineer, joka maalailee sanoin Lokki-nimisen aluksen matkanteon Hämeenlinnasta Tampereelle. Konhonselän kohdalla Lokki kohtasi aikansa merkin Vanajalla eli suuren tukkilautan, joka vallan jumitti matkanteon hyväksi aikaa. Tässä jutussa kiinnitetään huomiota jokavuotiseen reitillä koettuun matalan veden aiheuttamaan ongelmaan. Ratkaisuksi hän ehdottaa sulun rakentamista Lepaan salmeen. Lempäälästä päästyään kulkijan silmiin osuvat Nokian tehtaiden piiput, Pirkkalan pappilan rakennukset,. Hän kiinnittää huomiota maakartanoiden hyvinhoidettuihin viljelyksiin ja huviloiden kauniisiin puutarhoihin. 11 tunnin ja 15 minuutin matkan jälkeen Lokki saapuu perille.

Ennen lähtöä 1999. Hämeenlinnan laivalaituria ei ollut vielä 
peruskorjattu eikä laajennettu.
Joenhiisi astui laivaan 1999. Oli sateentihkuinen kesäkuinen puolipäivä. Mielenkiinnolla piti pohtia, millainen sadekeli matkasta oikein oli tulossa. Tiedossa oli useamman tunnin matka, aivan Tampereelle asti. Matkustajia kiipesi kannelle yllättävän paljon, myös bussilastillinen japanilaisia. Matkan alkaessa näytti siltä, että edessä oli puheensorinan täyttämä retki. Siksi ällistys olikin melkoinen aluksen seisahtuessa Aulangon laiturin: japanilaiset poistuivat. Heidän sisävesimatkansa oli siis vienyt laivarannasta Aulangolle, ei siis ainakaan edes Visavuoreen, jossa Joenhiidelle oli tiedossa laivanvaihto, jotta Tampere oli tavoitettavissa.

Vielä sentään matkustajia riitti. Maisemia kelpasi ihailla katseen kiinnittyessä laitureihin ja mökkeihin. Aurinkokin alkoi tunkeutua esille, joten matkapäivästä oli kuin olikin tulossa oivallinen. Vanajanselällä tuuli oli raikasta ja ilma jo täysin selkeätä. Avaruuden tuntu oli vapauttava. Visavuoressa aikaa ennen laivanvaihtoa ei ollut kovin paljon, joten rakennukseen ei voinut kovin tarkoin perehtyä.

Vanajanselällä on vapaan avaruuden tuntua.


Yllätykseksi lähes kaikki matkustajat palasivat samalla aluksella takaisin Hämeenlinnan suuntaan, joten Tampereelle jatkoi vain kolme neljä. Kannella ei uskaltanut enää olla kovin kauan, sillä iholla alkoi jo päivänhelotus tuntua. Iltapäivän kypsyessä hiljakseen ehtoota kohti oli tilaisuus tarkkailla niitä samoja maisemia kuin nimimerkki Engineer vuonna 1914. Lempäälän kanavaa, Pirkkalaa, tehtaanpiippuja. Oma lukunsa oli tietenkin kylpylä Eden.

Tammerkoski oli lähes kuivillaan. Kaupunkilaiset koettivat
onneaan etsimällä koskeen heitettyjä tavaroita. Paljon ihmisiä
oli liikkeellä kauniissa iltasäässä.
Oli jo ilta saavuttaessa laituriin Tampereella, juuri sellainen valaistukseltaan kylläinen kesäilta, jollaisia talvisin tahtoo muistella. Tammerkosken varrella liikkui sankoin joukoin väkeä. Näkymä itse koskelle oli kuitenkin hätkähdyttävän erikoinen: koski oli nimittäin lähes kuivillaan.Tunnelma oli jollain lailla epätodellinen ihmisten kahlaillessa etsimässä ostokärryjen ja polkupyöränraatojen joukosta mahdollisia löytöjä. Valonkehrän alkaessa vääjäämättä painua taivaanrannan taakse oli aika suunnistaa raukein jäsenin kohti rautatieasemaa ja palata junalla kotiin aivan samoin kuin Engineer vuonna 1914. Hän vain ei ollut lähtenyt paluumatkalle vielä samana päivänä.

Lähteet:
K.O. Lindeqvist. Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809-75
Hämäläinen nro 49-9.12.1859
Hämäläinen nro 28- 10.7.1863
Hämäläinen nro 37-10.09.1868

Hämetär toukokuussa 1914

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti