Koleraa ja muotihattuja

Toisinaan arkistoja selatessa huomio kiinnittyy tarinaan, joka ei jätä rauhaan. Olen aina ollut kiinnostunut kuulemaan ja lukemaan elämäntarinoita ja välähdyksiä niistä ihmisistä, jotka ovat aikanaan astelleet samoilla kaduilla kuin me.

Vasemmassa kuvassa keskellä sorvarimestarin leski Amanda Hambom (o.s. Saxelin), myöhemmin Ikonen,
Albert Hambom (s. 25.11.1865 ja k. 1914 Helsingissä Postihallituksen Tiliosaston ylireviisorina)
ja oikealla Linda Hambom (s. 22.9.1864 k. 29.10.1941). Oikeassa kuvassa Linda Hambom aikuisena.
Kuvat Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Täytyy myöntää, että etsiessäni käsiini Hämeenlinnan Käsityöläisten ja tehtailijain yhdistyksen arkiston tavoittelin tuollaista häivähdystä ihmisistä. Voimme yhä nähdä jopa Hämeenlinnassa joitakin 1960- ja 1970-luvun betonielementtivimmasta säästyneitä rakennuksia. Aivan uusimman liikekeskuksen vieressä nököttää pieni hautausmaa kivineen. Käsityöläisyys ja kauppa on hallinnon ohella ollut kaupungin perustehtävä alusta asti.

Yhdistyksen merkittävä toimintakenttä oli alkeiskoulutuksen järjestäminen. Kun nk. sunnuntaikoulut oli lakkautettu ja käsityöläiskoulut perustettu, tuli varmistaa viimeksi mainittuihin pääseville lain vaatimat ylemmän kansakoulun läpikäyneen taidot. Koska sellaisia vielä tuolloin läheskään kaikilla käsityöläisoppilailla ei ollut, täytyi käsityöläisyhdistyksen järjestää valmistavia luokkia maaliskuun 2 pnä 1890. Ongelmatonta koulutus ei ollut, sillä läheskään kaikki oppilaat eivät viihtyneet koulussa, jonka kahdella luokalla järjestettiin opetusta niin äidinkielessä, laskennossa, oikeinkirjoituksessa, kaunokirjoituksessa kuin piirustuksessakin. Etenkin maalaiset kutsuivat lapsensa toisinaan kotiin maatöihin. Lisäksi useita oppilaita kohtaan oli syytä ryhtyä kurinpitotoimiin.

Toiminnasta ilmenee pöytäkirjojen perusteella 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa oleellinen toiminta kisällien ja aloittelevien käsityöläisten opintomatkojen rahoittamisessa apurahoin. Useamman kerran myönnettyjä varoja jouduttiin perimään takaisin erinäisten syiden takia. Toisinaan matkalaisten vastoinkäymiset johtuivat täysin hallitsemattomista tapahtumista maailmalla. Niin myös eräässä tapauksessa kesällä 1894.

Linda Hambomin stipendianomuksen alku.

Heinäkuun 24 pnä 1894 pidetyssä Hlinnan Käsityöläisten ja Tehdastelijain yhdistyksen kokouksessa muuan neiti Linda Hambom ilmoitti, ettei ollut voinut käyttää saamaansa stipendiä säädetyllä tavalla, koska matkalla Ruotsiin von Döbeln -nimisen laivan oli täytynyt Turun ja Tukholman välillä jäädä karanteeniin puhjenneen koleran vuoksi. Päästyään viimein Tukholmaan hän ei voinut saada työpaikkaa. Toisista lähteistä on ilmennyt, etteivät ruotsalaiset sallineet karanteenissa olleiden ryhtyä perillä töihin. Luonnollisesti yhdistys suhtautui asiaan ymmärtäväisesti, mutta ohjeisti asianomaista stipendiaattia matkustamaan uudestaan Ruotsiin. Myöhemmin elokuussa hän suostuikin lähtemään uudestaan.

Kolerakaranteenista kirjoitettiin laajasti eri sanomalehdissä. Jo tuossa olisi pienen elokuvan tai kirjan aihe. Jotenkin
näen usein silmissäni pikkukaupungin modistin reelingin ääressä pohtimassa, kuinka stipendimatka lopulta päättyykään.

Döbelnin matkustajalistaa, jossa näkyy
myös neiti Hambom.
Hufvudstadsbladet 10.7.1894

Jotenkin olen tavan takaa nähnyt silmissäni tuon von Döbeln -aluksen lähtemässä koleran riivaamasta Pietarista matkalleen kohti Tukholmaa. 2. heinäkuuta 1894 se jatkoi Helsingistä Hankoon ja Turkuun. Lähdettäessä Turusta mukana oli 116 matkustajaa ja 31 miehistön jäsentä. Kyseinen alus oli vakiinnuttanut asemansa Pietarin ja Tukholman välisessä liikenteessä. Muun muassa kuuluisa madame Kollontai [s. 31.3.1872], tuleva Neuvostoliiton suurlähettiläs Ruotsissa, kertoo muistelmissaan tehneensä kuusitoistavuotiaana ensimmäisen matkansa Tukholmaan juuri von Döbelnillä. Vuoden 1894 koleraepidemiassa Suomi selvisi sangen vähällä lähinnä edellisten koettelemusten opettamana. Ruotsalaiset kuitenkin suhtautuivat vakavasti idästä maahansa pyrkineisiin aluksiin. Döbeln oli ainoastaan yksi Tukholman ulkopuolelle Fejan saaren karanteeniin päätyneistä laivoista. Ruotsinkieltä taitavat voivat lukea tapauksesta tästä ja tästä. Vaikka suomalaisten matkustajien todettiin jälkeen päin pysyneen ilmeisen terveinä, tilanne oli vakava. Täysin kuolemantapauksilta ei säästytty, sillä muuan englantilainen, Mr Thomas Bleiben Englannin Birminghamista, sai hautakiven saarelle.

Olin jo aiemmin törmännyt Linda Hambomin nimeen tutustuessani vuonna 1911 painettuun oppaaseen Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet ynnä joulun alla 1914 Hämettäressä olleeseen esittelyyn kaupunkimme kauppaliikkeistä. Tuolloin muistettiin mainita Hambomin myyneen muotiliikkeensä Anni Martinille. Kolera tai vaikeudet opintomatkalla eivät siis estäneet tuota modistia perustamasta omaa muotiliikettä. Vaikka parisen vuotta emminkin tutkia lähemmin tapausta olen siis nyt jonkin verran selannut arkistoja löytääkseni lisää mainintoja tästä henkilöstä.

Linda Amanda Hambom syntyi 22.9.1864 sorvarimestari Johan Ludvig Hambomin ja Amanda Hambomin (o.s. Saxelin, myöh. Ikonen) tyttärenä. Hänen vuotta nuorempi veljensä Albert päätyi lopulta Helsinkiin Postihallituksen Tiliosaston ylireviisoriksi kuollen jo vuonna 1914. Sorvarimestari-isä oli syntynyt vuonna 1835 Helsingissä, mutta käynyt opin Hämeenlinnassa, joka kuului Helsingin sorvarien ammattikuntaan. Toimittuaan ensin Helsingissä sorvarimestari Hambom siirtyi Hämeenlinnaan saaden 22.4.1866 lainhuudon maalari Karl Johan Lagermanilta ostamaansa taloon tontiin nro 20. Se sijaitsi Saaristenkadun ja Prykikadun (nykyinen Palokunnankatu) risteyksen koilliskulmassa. John Ludvig Hambom kuoli kuitenkin jo tammikuussa 1868. Leski Amanda meni uusiin naimisiin 27.8.1875 räätäli Matti Ikosen kanssa. 

Hämeenlinnan Käsityöläis- ja Tehtailijainyhdistyksen arkistosta löytyy Linda Hambomin stipendianomus vuodelta 1893. Sen liitteenä olevasta Amanda Ikosen lausunnosta ilmenee, että ”tyttäreni Linda Hambom on monen vuoden ajan eli lapsuudesta alkaen työskennellyt olkiteollisuuden alalla ja päättäen siitä että on yleisesä näyttelyssä saanut palkinnon hyvällä menestyksellä, jonka puolueettomasti todistan”. Tähän asti en ole löytänyt todistusta palkinnosta, mutta jo vuonna 1900 Linda Hambom Hämeenlinnasta mainitaan erityisesti Pellervo-julkaisun numerossa 8. Siinä kerrotaan, kuinka ”Etelä-Hämeen maalaisseura wiime wuonna palkkasi neiti Hambomin Hämeenlinnasta. Hän oli wiikon kussakin seuran 4:ssä pitäjässä, antaen opetusta keskipitäjällä olewalla koululla. Palkkiota annettiin 100 mk ynnä täysihoito siltä ajalta, siis 25 mk. tuli kustannus kutakin kuntaa kohden, mutta siitäkin suoritti pääseura puolet. Oppilaiden määrä nousi paljon toiselle sadalle, ja omatekoisissa hatuissaan sieltä moni tyttönen palasi. Asia sietäisi ottaa huomioon muuallakin, ja juuri nyt, kun olet alkawat olla paraillaan. Kaswaessa ne olisi katkottawa, että saa hywiä ja eheitä. Kun seura haluaa opetusta, kirjoittakoon yllämainitulle neidille yllämainitulla osotteella, ehkä hän suostuu lähtemään.”

Pellervo -aikakauslehti nro 8/1900 osoittaa Linda Hambomin saavuttaneen jo kansallista kuuluisuutta ammatti-
alallaan.

Esimerkkinä vuoden 1900 hattumuodista voimme katsoa Kansalliskirjaston kokoelmista kuvaa Finska strå- och filthattfagriks aktiebolaget -yhtiön [vapaasti käännettynä Suomen Olki- ja vilttihattu Osakeyhtiö] mainoksen vuodelta 1900. Mielenkiintoisena yksityiskohtana huomioni on kiinnittyneenä siihen että tuossa yhteydessä mainitaan Olga Lundell -niminen henkilö. Linda Hambomin Albert -veljen vaimon Naemin on kerrottu olleen omaasukuaan Lundell. Tuossa on jo hattujen ja sukunimien yhteyksiä tavalla, joka pistää miettimään. En ole kuitenkaan tutkinut asiaa sen tarkemmin.

Hämeenlinnan raastuvanoikeuden arkiston luettelossa Hämeenlinnan liikkeenharjoittajista 1909-1910 löytyy merkintä, jonka mukaan Linda Hambomin liike on ilmoitettu rekisteriin 15.9.1900. Kuitenkin hän siis on harjoittanut jonkinlaista toimintaa jo aiemminkin. Vuosien 1900 ja 1911 välillä Linda Hambomin muotiliike toimi useissa osoitteissa. Monta kertaa lehdissä olleissa mainoksissa liikepaikka tyydyttiin ilmoittamaan sangen pikkukaupunkimaiseen tapaan, kuten ”Rökmanin kauppahuoneisto (v. 1900)” tai ”vastapäätä herra Ohlsonin kukkakauppaa (v.1902)”. Eräästä myöhemmästä mainoksesta tosin ilmenee, että tuo paikka vastapäätä mainittua kukkakauppaa sijaitsi osoitteessa Kasarmikatu 26. Kolmisen vuotta myöhemmin oli vuorossa kauppias Söderlundin talo Residenssikatu 60 (nyk. Hallituskatu). 19.9.1908 Linda Hambom ilmoitti muuttaneensa muotiliikkeen Strönbergin eli sittemmin Korrin taloon eli tontille nro 21 Saaristenkadulle.

Residenssikatu vuoden 1892 asemakaavassa. Merkittynä on yksi osoitteista, joissa Linda Hambomin liike
toimi, tontti 60 korttelissa 15. Kuten näkyy tontilla oli useampia rakennuksia.

Muutospiirustus 1870-luvulta korttelista nro 60. Pitkä sivu ilmeisesti Kasarmikadun puolelta. Piirustuksesta
näkyvät hyvin liike- ja asuintilat. VOIT NAPSAUTTAA KUVAA SAADAKSESI SEN HIUKAN SUUREMMAKSI.
Kuva Hämeenlinnan maistraatin arkisto/ Purettujen kiinteistöjen rakennuspiirustusten kokoelma / KA

Hattukauppa kävi laajemmaltikin kuin vain tietyssä osoitteessa. Esimerkiksi 17. ja 18.toukokuuta 1909 kesähattuja oli myytävänä kahvila Kotirauhassa Forssassa, missä Linda Hamdom oli hattuineen ilmeisesti useammankin kerran. Kuten jo mainitsin, hän lopetti liikkeensä ja myi sen Anni Martinille vuonna 1911 jatkaen vielä joitain vuosia työtänsä modistina. Arkistomerkintöjen mukaan hän selvisi vuosien 1917-18 mullistuksista kuolen vuonna 1941 ehtimättä siis nähdä toisen maailmanpalon seurauksia. Ahveniston hautausmaalta olen löytänyt paikan, missä hän lepää yhdessä äitinsä ja räätäli Ikosen ynnä eräiden muiden Ikosten kanssa.

Hämetär 16. maaliskuuta 1911. Lind Hambomin nimi poistui julkisuudesta.

* * *

Lähteet:

Hämeenlinnan Käsityöläisten ja Tehtailijain arkisto / KA 

Hämeenlinnan käsityöläiskortisto/ KA

Hämeenlinnan raastuvanoikeuden ja maistraatin arkisto/ KA

Hauhon kihlakunnan henkikirjoitajan arkisto/ Hämeenlinnan kaupungin henkikirjat / KA

Museo Skogster/ Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Valtiokalenterit 1894-1914

Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnan kirkonkirjat / KA

Kansalliskirjasto: Pellervo nro 8/ 1900

Nya Pressen perjantaina 20. heinäkuuta 1894