Viiltoja kaupunkimaisemassa

Moni saattaa tulla harvoin miettineeksi kaupunkimaiseman olevan alituisessa muutoksessa ikään kuin hiljakseen ikääntyvä ihmisolento. Toisinaan muutokset ovat pikaisia mutta usein perin verkkaisia. Hämeenlinnan keskusta oli 1960- ja 1970-luvuilla yhtä purku- ja rakennustyömaata. Ainoastaan vähäinen pilkahdus moisesta on nyt nähtävissä Rauhankadun ja Raatihuoneenkadun kulmassa, missä entisen Anniskeluyhtiön ja sittemmin kaupungin Teknisen viraston käytössä olleen rakennuksen jugend-seinien sisälle on ryhdytty muokkaamaan yksityisasuntoja. Kyseisen talon 1959 valmistunut lisäsiipi on jo purettu.

Viilto maisemassa. Entinen viraston lisäsiipi on saanut väistyä. Aukko talorivistössä on kuin aukko
ikenessä, vaikka silmä oli vuosikymmenien aikana ehtinyt jo tottua purettuun nyt rakennukseen, joka
sai liittyä historian hämäriin poistuneiden hämeenlinnalaistalojen varjoihin.

Purkutyömaa on viilto kaupunkiruumiissa. Hetkeksi paljastuu paljas maankamara. Poistetun rakennuksen iästä riippuen kaavitaan esille enemmän tai vähemmän jo aiemmin muokattua maaperää, mutta siitä huolimatta ohikulkija saattaa tilapäisen avaruudentunteen hätkähdyttämänä pohtia ihmisrakennelmin kätkettyä maanpovea. Itse olen usein leikitellyt ajatuksella maisemasta ennen ihmisten tunkeutumista tämän kaupunkiytimen kallioiselle saarelle. Jotain käsitystä antaa Einar Palmunen teoksessaan Saaristen kuninkaallinen latokartano.

”Minkälainen oli se paikka, johon kaupunki siirtyi? Erään asiakirjan mukaan Niementaustan mäki kohosi jonkin verran ympäristöään korkeammalle. Sen itäpuolella oli Vanajavesi ja muualla soiset niittymaat ympäröivät sitä. Mutta uusi alue oli toista vertaa isompi kuin entinen, 1200 kyynärää pitkä ja 400 leveä (entinen oli 700 x 300 kyynärää). Paikalla sijaitsivat Saaristen rakennukset sekä lampuotien asunnot, mutta suurin osa oli karua, viljelykselle sopimatonta kivikko- ja santamaata, jolla paikoin kasvoi katajapensaita ja pieniä mäntyjä.”

Mikä ihmeen kyynärä? Teoksesta Tiima, tiu, tynnyri-miten ennen mitattiin käy selville, että meillä on ollut käytössä kaksi ei kyynärämitta eli ruotsalainen ja venäläinen. Ensin mainitun pituudeksi on sanottu 59,38 cm ja venäläisen vastineen jopa 71,12 cm. Mainittakoon tämä, jotta Palmusen kertomat pinta-alat jollain lailla asettuisivat mittakaavaan.

Postikorttikuva kirkontornista itään antaa näkymän vuoden 1831 palosta säästyneestä osasta kaupunkia.
Oikeassa alakulmassa erottuu kuitenkin jo Anniskeluyhtiön kivitalo. Kuva on otettu viimeistään 1909,
jolloin purkutyöt olivat jo tavoittaneet osan vanhimmista taloista.
Kuva Hämeenlinnan Lydia / Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Sellainen siis oli Niementaustan alkuperäinen maisema. Sen päälle ihmiset sitten alkoivat kasata rakennuksiaan. Ensimmäisten rakentajien elämästä ja kädenjäljestä ei ole enää mitään nähtävissä ja jatkuvasti katoaa mennyttä sieltä ja täältä. Seudun karusta perusluonteesta saivat kuulemma jokin aika sitten työmiehet muistutuksen muuttaessaan ennen kirjastona ja sen jälkeen opetustiloina toiminutta entistä sotilaskirkkoa Kumppanuustaloksi. Hissin rakentamista hankaloitti rakennuksen sijainti suuren kiven päällä. Sekä edellä mainitun Palmusen teoksen että K. O. Lindeqvistin Kaupungin Ruotsin vallan aikaisen historian liitteenä olevasta karttapiirroksesta näkee selvästi, että nykyisen Rauhankadun paikkeille on merkitty korkeata hiekkamaata. Jugend-rakennuksen ympäristö kirkosta itään päin on sikälikin ollut merkityksellistä seutua, että siellä sijaitsi se pieni alue kaupunkia, joka säästyi vuoden 1831 tuhoisasta tulipalosta. Jos minne niin sinne olisi aikanaan pitänyt jättää jonkinlainen museotaloalue. Olen saanut sellaisen käsityksen, että jossain Vanajan rannalla oli vielä 1960-luvulla 1700-luvulta peräisin olleita taloja. Jo aiemmin olen kirjoittanut muun muassa Vainikaisen talon periytymisestä jopa nk. Vanhankaupungin alueelta.

Yksityiskohta kartasta, joka esittää Hämeenlinnan taloja ja kattoja noin vuonna 1892 eli siis aikana, jolloin
Anniskeluyhtiön kivitaloa ei vielä ollut. Kartta on kokonaisuudessaan nähtävillä Hämeenlinnan Lydiassa. Kartan
numerot auttavat hahmottamaan tekstissäni mainitut tapahtumat. Anniskeluyhtiön uudisrakennus kohosi tontille
numero 49, ja tontille 51 sijoittui Aleksis Kiven Kanervalan painoksen panttaaminen. Tontilla 50 toimi majoitus-
liike ja pihamaalla myytiin huutokaupalla silakoita.

Raastuvankadun ja Rauhankadun kulmauksessa on muun muassa näytelty suomalaisen kirjallisuuden historiaa. Einar Palmunen mainitsee eräässä Hämeenlinna-seuralle toimittamansa Vanhaa Hämeenlinnaa kuvina -teoksen kuvatekstissä, että Raatihuoneenkadun ja Rauhankadun kulmassa sijaisti ennen kauppias M. Klepoffin liiketalo, jonka omisti myöhemmin Skogster. Mainitussa talossa Aleksis Kivi panttasi Kanervala-runoteoksensa lähes koko painoksen. Oheisessa kartassa paikka merkitty ilmeisesti numerolla 51. Klepoffin nimi nimi esiintyy Raastuvankadun ja Rauhankadun risteyksen yhteydessä ainakin 4.10.1910, jolloin Hämeen sanomat kertoi Rakennusliike O.Y. Pohjan ostaneen leskirouva Klepoffin omistaman talon paikalta, jolle oli määrä rakentaa uusi kivirakennus.

Muutoksen tuulet olivat muutenkin alkaneet tuivertaa vuoden 1831 tulipalosta säästyneissä kortteleissa Rauhankadun varrella. Keväällä 1906 kauppias A.Skogster osti 500 markalla Anniskeluyhtiön tontilla Rauhankadun varrella sijaitsevat, purettavaviksi tuomitut rakennukset. Mainituissa rakennuksissa kerrottiin olleen kaupungin palon jälkeen lääninhallituksen huoneiston. Hämetär otsikoi pikku-uutisensa sangen enteellisesti: ”Häwiäwä Hämeenlinna”.

Teetarjoilua Anniskeluyhtiössä 1900-1909.
Kuva Hämeenlinnan Lydia /
Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

”Oma talo Hämeenlinnan wäkijuomain wähittäismyynti ja anniskeluyhtiölle”, kirjoitti Hämeen Sanomat lauantainumerossaan 3. joulukuuta 1898. Lehti mainitsi kertoneensa jo edellisessä numerossaan mainitun yhtiön ylimääräisestä yhtiökokouksesta, jossa oli päätetty ostaa oma tontti ja rakentaa ”ajanmukainen ja tarpeenwaatima huoneisto liikettä warten”. Soveliaimmaksi katsottiin äänestyksen jälkeen tontti nro 49 Raastuvankadun ja Rauhankadun kulmassa. Paikalla sijaitsivat tuolloin räätäli Lindellin, kauppias Heleniuksen ja osittain entisen vankilakirjuri Eklundin perillisten omistamat järjestämättömät talot. Mainittujen talojen arvoksi arvioitiin liikamaan ja rakennusten myynnin jälkeen noin 24 000 markkaa [vuoden 2015 euroissa 109 900]. Arkkitehtitoimisto Helin & Nyström oli laatinut suunnitelman Rauhankadulle sijoitettavaksi viinakaupan ja Raastuvankadulle viini- ja konjakkikaipat sekä anniskelun. Yläkertaan oli määrä rakentaa kulmaportaiden päähän kaksi ”awaraa salia” työväenkeittiötä varten sekä asunnot palvelusväelle ja virkailijoille. Kustannusarvioksi esitettiin noin 107 000 markkaa [490 000 e/2015]. Valmista oli määrä tulla kesäkuun 1. päivään 1900 mennessä.

Niinpä kun sitten 25. kesäkuuta vuonna 1900 samainen sanomalehti saattoi kertoa ”kolmen kiwimuurin” rakentumisesta yhtaikaisesti Raastuvankadulle, joukossa oli myös Hämeenlinnan Wäkijuomawähittäismyynti- ja anniskeluosakeyhtiön ”uhkea kaksikerroksinen walkaistu talo, joka jo on niin walmis, että telineet on korjattu pois ja ulkotöitä wiimeistellään. Rakennus tekee katsojaan erittäin miellyttäwän waikutuksen; se on kaunis näyte nykyaikaisesta arkkitehtuurista. Yhtiön nimi on siewillä, walkeilla korkokirjaimilla molemmissa fasaadeissa sekä Rauhan- että Raastuwankadun puolella; koristeet owat yksinkertaisia, mutta erittäin aistikkaita, ja kaikki todistaa huolellista työtä sekä suunnittelijain että urakoitsijain puolelta.”

Residenssikadun (nyk. Hallituskatu) ja Rauhankadun kulmassa toimi huoneenvuokrausta. Ensin näyttäisi vieraskoti toimineen Rauhankatu 50:ssä. Kesäkuussa 1908 O. Lahtinen ilmoitti toiminnan siirtyneen kadun vastakkaiselle, pohjoiselle puolelle osoitteeseen Rauhankatu 94. Vieraskodit toivat luonnollisesti kortteleihin kaikenlaisia kulkijoita, joista myös Rauhankatu 50 sai osansa: Hämetär tiesi kertoa elokuun alussa 1904, että muuan Helsingistä kotoisin ollut puusepän työntekijä Heiskanen oli rötöstellyt itsensä Hämeenlinnan raastuvanoikeuden eteen. Kyseessä oli varkaus talossa nro 50 Rauhankadun varrella. Voro oli ottanut kesäkuussa mukaansa takin ja taskukellon saaden 1 vuoden vankeustuomion. Roistolla oli kuitenkin selvittämättömiä kolttosia myös Helsingissä, joten hänet lähetettiin sikäläisen Etsivän toimiston lisätutkimuksiin.

Tapahtuipa seudulla muutakin hämärää. Hämeen Voima kertoi heinäkuussa 1909, että muuan Enberg oli intoutunut samaisessa Rauhankatu 50:ssä kaupittelemaan laitonta viinaa. Liekö asiakkaina ollut väkeä, joka ei syystä tai toisesta voinut asioida Anniskeluyhtiössä? Joka tapauksessa luvaton liiketoiminta tuotti sakkoa 75 mk ynnä päälle 20 mk veroa. Luonnollisesti käsillä ollut kauppatavara julistettiin kruunun omaisuudeksi.

Korttelin XII pihamailla liikkui 1900-luvun alussa viinan- ja vuokrahuoneiden etsijöiden lisäksi väkeä joka tarvitsi suutarin palveluja – tai silakoita! Mainittujen kalojen huutokauppailmoituksiin olen törmännyt useammassakin aikakauden lehdessä, ainakin muutaman kerran. Kerran jopa löytyi lehdestä ilmoitus samassa osoitteessa tapahtuneesta lipunmyynnistä sisävesiristeilylle hinaajan vetämässä proomussa pitkin Vanajaa. Nyt en vain muista päivämäärää. Elämä on siis kautta aikojen sykkinyt kaupungin siirron jälkeen tuossa korttelissa ja sen ympäristössä. Itse muistan vielä Kumi-Linjan viimeiset vuodet, jolloin asuessani Raatihuoneenkadulla tarvitsin yllättäen ja sangen proosallisesti viemärin vuoksi nk. ”tulisuudelmaa”. Tuolloin 1980-luvulla saatoin lampsia parin korttelin päähän liikkeeseen, josta apu löytyi alta puolen tunnin hakematta esinettä mistään laitakaupungin erikoiskaupoista.

Sanomalehtien pikku-uutiset ja mainokset ovat jääneet muistuttaneet paikalla ennen toimineista ja eläneistä
ihmisistä.

Nyttemmin on siis revitty alas entisen kaupungin viraston lisärakennus. Miksikään kaunistukseksi sitä tuskin on voinut kutsua. Ironiaa sisältyy siihen, että nyttemmin alkavat tulla tiensä päähän rakennukset ainoastaan muutaman vuosikymmenen seistyään paikalla, jolta niiden satoja vuosia vanhat edeltäjät aikanaan suurieleisesti saivat väistyä. Kaupunkiruumista muokataan yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Nyt purkutyömaa on paljastanut armotta Anniskeluyhtiön rakennuttaman jugend-rakennuksen pohjoispäädystä 1900-luvun ihmisten jäljet: puretun portaikon arvet, seinään puhkotut oviaukot ja seinästä törröttävät metalliset ilmastointiputket. Ne ovat kuin ihmiskeholle kerääntynyttä haavaumat. Samoin ovat paljastuneet arvorakennuksen tukijalan massiiviset kivilohkareet.

Purkutyömaa on kurkistus kaupunkimaiseman ihon alle, kuin kehon tukirangan tonkimista. Menneen
maailman tomu ja ihmisten liikeet aivan kuin tulvahtavat esille.

Hiekkaa. Taas on kaupunkiruumiin orvaskesi kuovittu.
Vielä viime vuosisadan alussa olisi saattanut toivoa
näkevänsä sitä maaperää, jolle linnan kupeelta muut-
taneet vanhat hämeenlinnalaiset asettuivat elämään.

Kiinteistöä ollaan siis muovaamassa kohti uutta aikaa. Talon vanhoihin rakennuspiirustuksiin voi tutustua Hämeenlinnan Lydiassa. Poliittisissa ja taloudellisissa piireissä elää sitkeästi pakkomielle rakentaa torin alle tilat autojen säilytystä varten. Pelättävissä on, ettei kaavaillun työmaan vaikutuksia ympäristön rakennuksiin ole otettu tarpeeksi huomioon. Joka tapauksessa maallikko voi vain aprikoida, millaiseksi päättäjät ovat tällä kertaa seudun kasvoja kyhäämässä. Kirotaanko heidän kättensä töitä samalla lailla kuin vanhan puutalokeskustan lyhytnäköistä turmelemista? Kestävätkö päätösten takana olevat aatteet ja tarpeet tällä kertaa 10-20 vuotta kauemmin? Vai estääkö kaupungin kurjistuva talous osin suuruudenhullut suunnitelmat? Yhtä kaikki, kaupunkiympäristö ei ole stabiili, muuttumaton. Usein kuitenkin tahtoisi sukeltaa menneisyyteen, jolloin ympäristö vaikuttaa olleen enemmän ihmisenkokoinen kuin nykyään.

 * * *

 LÄHTEET:

Einar Palmunen. Saaristen kuninkaallinen latokartano

Einar palmunen (toim.)Vanhaa Hämeenlinnaa kuvina

Hämeenlinnan Lydia/ Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

K.O. Lindeqvist. Kaupungin historia Ruotsin vallan aikana

Tiima, tiu, tynnyri – miten ennen mitattiin. Turun maakuntamueo . Näyttelyesite 32

Hämeen Sanomat 6.6.1895; 3.12.1898; 25.6.1900; 2.11.1904; 17.4.1905; 5.6.1908; 4.10.1910

Hämeen Voima  12.12.1906 ja 27.7.1909

Hämetär 9.8.1904 ja 22.5.1906

 

Hämewiki - Anniskeluyhtiön toimitalo

Hämeen Sanomat: Vanha tekninen virasto muuttuu asunnoiksi, 26.01.2016