Uuden kesän ollessa
koittamassa on syytä muistella menneitä. Vanhojen valokuvien
selaaminen on nostanut mieleen kesän 2005. Se oli mieleenpainuva
pyöräilykesä, jonka aikana tuli kierrettyä innokkaasti maakuntaa.
Kesä polkimilla huipentui taipaleeseen Härkätiellä. Se oli hienoa
aikaa pyörän päällä tuo vuosi 2005, ja siitä on täyttymässä
kymmenen vuotta. Uskomatonta.
Renko on merkinnyt aina Joenhiidelle paljon, etenkin Renkajoki ja Renkajärvi. Muutokset maisemassa ovat vertautuneet samalla omaan vanhenemiseen lähes yhtä paljon kuin Hämeenlinnassakin. Lapsuuden maailmankuva laajeni ensimmäiseksi juuri Rengon ja Hattulan suuntaan. Siksi ilmeisesti kuluneina vuosina luonnonrauhan takamaiden etsintä on ensinnä alkanut juuri Renkajärven ympäristöstä. Niin ollen tämä kuvallinen yhteenveto vuodesta 2005 on syytä aloittaa juuri yllä olevasta näkymästä. Kuvasta taitaa puuttua vain eräänä kesänä järveen isketyn tolpan päässä nököttänyt lokki, joka jostain syystä on jäänyt selvästi mieleeni.
Asuessani 1970-luvulla Rengossa käytössä ei ollut digikuvaamisen helppoutta. Siksipä ei olekaan tarkasteltavina juuri kuvia sen ajan Rengosta. Kirkonkylä oli toki tuolloin tuttuakin tutumpi läpikulkupaikka. Seuraavan vuosikymmenen alun muuton jälkeen samoille paikoille ei tullut palattua ennen 2000-lukua. Maailmaa piti nähdä muualta, ja vuodet kuluivat armotonta vauhtia. Viimein vuonna 2005 päätin lähteä polkupyörälläni ja kamera laukussa lounaiseen ja läntiseen Renkoon.
Polkupyöräillessä toki näkee enemmän kuin autoillessa, mutta silti täytyy kuitenkin seisahtua saadakseen valokuvia. Jostain syystä selailemiini kuviin ei ole osunut ainuttakaan entisestä kotikylästäni. Ehkä se on muuttunut niin paljon, ettei ole osannut toistaiseksi valita kohdetta. Kenties ajanjakso elämästä siellä oli kuitenkin niin lyhyt, että siitä on jo erkaantunut jokseenkin kauaksi. Sen sijaan löytyy kuvia niiltä kulmilta, joilla en ole nelisenkymmentä vuotta aiemmin edes liikkunut. Maantien varrelta Ahoisten ja Nummenkylän väliltä löytyy maisemaa, joka oletettavasti on lähempänä lapsuuteni ja nuoruuteni asua kuin entisen kotikyläni seutu.
Lietsan jälkeen vanha Härkätie mutkittelee mäkisen maaston lomitse Lopelta Urjalaan johtavan maantie ylitse kohti Tammelan Portaan kylää. Lopelta kohti 10-tietä vievä tie on liikennemääräänsä nähden kapea. Raskas liikenne vetää polkupyöräilijän totiseksi. Turun valtatien pohjoispuolella Teurolle suuntaava maantie on osoittautunut kuitenkin hyvin päällystetyksi ja viettää sopivasti kohti Tammelan Teuroa. Itse asiassa ensimmäisellä kerralla saattaa kulkija olla vaarassa ohittaa viehättävän kylän turhankin pikaisesti. Vuonna 2005 sieltä löytyi jopa kyläkauppa, jossa pyörälenkeilläni pari kertaa poikkesin. Viime kesänä sitä turhaan etsiskelin. Ajan kulumisen armottomuudesta kielii sekin, että sain kuulla kaupan lopettaneen jo vuosia aiemmin.
Kesäkuussa 2005 retkien kohteina olivat siis Renko, Hattula ja Tammela. Seuraavaksi kolusin Hämeenlinnan itäistä ympäristöä. Suven silloisesta kauneudesta käyköön esimerkistä otos Tuuloksen Suolijärven suunnalta.
Kun lähtee Hämeenlinnasta polkupyöräilemään Tuuloksen suuntaan, päätyy väistämättä myös joko Lammille tai Hauholle. Jälkimmäisestä puhuttaessa ei voi sivuuttaa Wanhaa Raittia. 2000- ja 2010-luvuilla varastooni on kertynyt siitä lukuisia otoksia. Kymmenen vuotta sitten se oli minulle vielä maisemallisesti uusi tuttavuus.
Koska kaksipyöräisellä tekee mieluiten matkaa siedettävässä kelissä, myös muistoni Raitilta ovat pääsääntöisesti aurinkoisia ja jokseenkin lämpimiä. Aina takana on ollut vähintään 20-30 kilometriä taivalta, jonkin kerran huomattavasti enemmän. Siksipä onkin ollut hyvä levähtää tovi kirkon kiviseinien sisällä ja kierrellä hiljakseen Raittia. Vuoden 2005 otoksista ei sattunut silmiin yhtä hyviä kuvia kirkosta kuin myöhemmiltä ajoilta, joten jätän kirkkokuvan toiseen kertaan.
Sen sijaan alla oleva pensasaidan takana lymyilevä tupa tai sauna piippuineen edustaa tunnelmaa, jota sellaisenaan en ole enää tavoittanut. Mieleeni nousee elävästi kuvaus vanhasta Hämeenlinnasta katsottuna Myllymäen kallioilta. Tuolloin nimittäin sen aikaiset enintään kaksikerroksiset puutalot peittyivät kesäisin puiden rehevän lehvästön alle. Jotenkin inhimillinen elämä oli tuolloin oikeammassa mittakaavassa luonnon kanssa kuin nykyisinä pompöösien kauppakeskusten aikoina.
Seuraavaksi laitan esille kuvia Lammin ja Hausjärven suunnalta. Varastosta ei jostain syystä löydy kyseiseltä vuodelta kuvaa itse Lammin kirkolta. Se ei sinänsä ole yllätys, koska kiehtovia ovat olleet enemmän itse taipaleet maisemineen keskuspaikoille kuin perillä oleminen. Maantie Turengista Lammille oli aikanaan ensimmäisellä kerralla varsinainen kokemus, sillä vilkas tie oli mutkainen ja kapea. Senkin varrelta löytyi muutamia kiintoisia yksityiskohtia, joista varmaan useita jäi ikuistamatta. On hyvä, että sitäkin reittiä on tullut polkupyöräiltyä.
Vuonna 2005 oli helteinen heinäkuun päivä päättäessäni polkea Turengin ja Lammin kautta Hausjärvelle sekä palata Riihimäen kautta Hämeenlinnaan. Kyseessä taisi olla yksi kesän kuumimmista päivistä, mutta säästä oli ainakin luvattu vakaata. Siispä varasin runsaasti vettä matkaan ja hieroin aurinkovoiteet jäseniin. Kun aloitti matkanteon aamuvarhaisella ilma ei ollut ahdistava. Etukäteen tahdoin etenkin ohittaa paikan, jossa venäläinen matruusi ampui Alfred Kordelinin maraskuussa 1917. Mommilan veriteothan ovat olleet varsinainen käsite.
Matkaa taittui ja maisemat vaihtuivat. Jälkeenpäin ajatellen olisin kaiketi voinut valita viileämmänkin päivän, mutta suomalainen kesä ei aina tarjoa monia vaihtoehtoja nautittavalle maisemapyöräilylle. Tavoitin silti Mommilan ja sain joitain valokuvia. Kartano toki piileskeli jossain puistonsa katveessa.
Sainpa kuitenkin tuollakin retkellä kirkkokuvan ikuistaessani näkymän Mommilan kirkosta. Edessä oli vielä jonkin verran matkaa itse veriteon muistomerkille, paikalle missä Kordelin rekeensä ammuttiin. Tapaus vaikutti syvästi paikalla olleeseen nuoreen lakimieheen Risto Rytiin, joka tuohon aikaan toimi liikemiehen lainopillisena neuvonantajana. Näin ollen Mommilan tapahtumilla on ollut monenlaiset vaikutuksensa itsenäisen Suomen ensimmäisiin vuosikymmeniin niin itsensä Kordelinin poismenon kuin tulevan presidentinkin toiminnan kautta.
Muutama kilometri muistomerkiltä Hausjärven suuntaan lämmin ilmanala ilmeisesti otti sikäli veronsa, että epähuomiossa laskettelin pyörälläni joutuisassa alamäessä sellaiseen kuoppaan, että rengas polkupyörästäni puhkesi jyhkeästi kumahtaen. Samalla paljastuivat myös kilometrien ja ajan haperruttamat päälirenkaatkin. Matkan jatko onkin sitten oma tarinansa. Lisää valokuvia tuolta reissulta vain ei tullut enää mieleen ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti