Tsaarin amiraali

Kirjavaraston aarteita 2

Luettuaan Heikki Tiilikaisen teoksen Tsaarin amiraali suomalainen Oscar von Kraemer ei voi olla ihmettelemättä, kuinka ylipäänsä kykenisi kirjoittamaan kenestäkään 1800- luvun hämäläissyntyisestä ihmisestä sivuuttaen tuon Hauhon Hyömäen kartanossa syntyneen suomenruotsalaisen upseerin, jonka tie sentään vei jo seitsenvuotiaana Pietarin merikadettikouluun ja sitä tietä maailman kaukaisimmillekin merille. 

Tulevan amiraalin lähtökohdat olivat yhtä aikaa sekä onnekkaat että ankarat: eversti-isä kuoli varhain pojan ollessa hieman alle viisivuotias. Lesken lapsineen oli muutettava Hyömäestä Hämeenlinnaan. Tuttava- ja sukupiiriin kuului kuitenkin Pietarissa toimiva Suomen asioiden ylin hoitaja, ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder, jonka myötävaikutuksella Oscarin veli Robert otettiin Tie- ja vesiyhteyslaitokseen. Bror-veli ja Oscar puolestaan aloittivat Pietarissa kadettikoulun merikomppaniassa vuonna 1827.

On useampi vuosi siitä kun ensimmäisen kerran luin tämän elämäkerran, ja paluu teoksen ääreen on vain vahvistanut mielikuvaa siitä, että jos jostakusta niin Oscar von Kraemerista elämänvaiheineen tulisi laatia elokuva tai minisarja. Tiilikaisen teoksen esittelemä mies ei jää kuivakkaaksi hallintomieheksi tai yksioikoiseksi meriupseeriksi. Nykylukijaa saattavat hätkähdyttää sanankäänteet, jotka osoittavat karusti hänen olleen aikansa ihminen luonnehtiessaan laajoilla matkoillaan kohtaamiaan ihmisiä ja kansoja. Emme kuitenkaan saa sortua anakronismiin eli odottaa hänen välttävän ilmaisuja, joita emme nykypäivänä suosi.

Kraemerin uran ja elämän varrelta on erotettavissa joitain selkeitä vaiheita. Ensinnä oli luonnollisesti perusopintovaihe, jossa nuori ja jopa aikansa oloissa lyhytvartinen poika sai osoittaa sitkeyttään. Siinä hänellä oli tukena vanhempi veljensä ja suomalainen siirtokunta. Kirjeet löytävät tuolloin ja vielä vuosia myöhemminkin äidille Hämeenlinnaan. Tässä yhteydessä ja pitkin kertomuksen ajanvirtaa onkin lukijan hyvä antaa mielikuvituksensa soljua ajatukseen, kuinka maailmanmatkaajalla oli kaukana horisonttien takanakin mielessä lapsuustantereet ja Hämeenlinna.

Nuori meriupseeri kaipasi toimintaa ja sotilaskunniaa tahtoessaan siirton Krimille. Huonokuntoiseksi kuvaillun Itämerenlaivaston rutiinien sijaan siellä oli luvassa mainetekoja Venäjän ja Osmanien valtakunnan välien kiristyessä. Aluksi sota kuitenkin antoi odottaa itseään, ja Kraemer anoi edelleen Kaukasukselle. Iso-Britannian, Ranskan ja Sardinian julistaessa lopulta sodan Venäjälle, ja Krimin sodan eli täkäläisittäin Oolannin sodan alkaessa Kraemer koki tyrmistyksekseen joutuneensa hiukan syrjään toiminnan polttopisteestä. Silti osansa hurmeisista taistoista oli hänkin vielä saava etenkin piiritetyssä Sevastopolista, josta kirjeet kuulemma kuitenkin kaikesta huolimatta löysivät Hämeenlinnaan ja takaisin. Kielitaitoisena Kraemer sai monenmoisia ylimääräisiä tehtäviä esimerkiksi kiinniotettujen vihollisten kuulustelujen tulkkina. Ilmeisesti hän sai kosolti kokemusta, josta oli hyötyä tulevaisuuden kansaínvälisissä tehtävissä ja jopa ollessaan mukana keisarillisissa seurueissa. Noita myöhempiä vaiheita ennen hänen oli toki selvittävä Sevastopolista hengissä. Huhtikuun kuudentenatoista 1855 hän haavoittuikin. Vaikkei kaikilla Sevastopolin puolustajilla ollut mahdollista saada asiallista hoitoa eikä vastapuolen vastaava ollut muuta kuin katastrofi, Kraemerin pelasti myöhemmin Venäjällä liki legendaariseen kuuluisuuteen ja maineeseen noussut myöhempi akateemikko, lääkäri ja kirurgi Pirogov.

Krimin sodan rauha solmittiin 30 maaliskuuta 1856. Tuleva amiraali oli säilyttänyt henkensä ja ilmeisesti päässyt sotainnostaan. Pitkin Eurooppaa ynnä Saksan Aachenissa vietetyn toipumisloman jälkeen oli vuorossa komennus harmaassa Kronstadissa. Ilmeisesti ympäristön yleisen ankeuden tunnetta lisäsivät matkoilla hankitut velat. Helpotusta toi tehtävän saaminen Mustallemerelle lähtevässä laivasto-osastossa. Tuolloisten matkojen yhteydessä meriupseeri ehti myös tutustua kauttakulkumaihin niin kuin tuolloin muun muassa Espanjaan ja Kreikkaan. Aluksissa oli höyrykone apuvoimana, ja tekstissä mainitaankin toistuvasti, kuinka höyrykattilat vaativat huoltoa ja laiva hiilestämistä.

Ajan tavan mukaan Kraemer oli saanut koulutuksen, jossa antiikin kulttuurilla oli merkittävä osuus, joten hänen alkuaikojensa kuvailemat pettymykset esimerkiksi Ateenaan pitänevät varmasti sisällään melkoisen emotionaalisen myllerryksen. Tuskin hän tuolloin vielä saattoi aavistaa, millainen merkitys tuollakin maalla hallitsijoitaan myöten tulikaan hänelle vielä olemaan. Sen sijaan Kostantinopolin kauneus kuulemma sai osakseen toistuvan ihailevia toteamuksia. Paluu Kronstadtiin tietenkin jo etukäteen tympäisi kaukomatkojen makuun päässyttä nuorta miestä. Vuonna 1858 hän saikin määräyksen ensimmäiseksi upseeriksi alukselle, jonka oli määrä kaksivuotisella purjehduksellaan ennättää Kiinaan ja Amur-joelle asti.

Matkustavan maanmiehen ensimmäinen kirje löytyy Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning
-julkaisun vuoden 1860 numerosta 2.
Kansalliskirjaston digitoitu aineisto https://digi.kansalliskirjasto.fi

Seuraaviin kolmeen vuoteen liittyy mielenkiintoinen vaihe Oscar von Kraemerin elämässä, mikä tarkoittaa kiintoisuutta paitsi tietenkin asianomaisen itsensä myös jälkipolvien kannalta, sillä tuolloin hän toimi eräänlaisena J. V. Snellmanin sanomalehti Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning ulkomaankirjeenvaihtajana otsakkeen Bref från en resande landsman (Kirjeitä matkustavalta maanmieheltä). Meriupseerin kirjoittamat matkakuvaukset Snellmanin lehdessä saattavat jonkin verran kohahduttaa nykylukijan silmäkulmia. Elämäkertakirjan kirjoittaja Tiilikainen kuitenkin toteaa sekä Snellmanin että von Kraemerin suhtautuneen tietyllä vieroksunnalla skandinavismiin, jota kannattajineen salainen poliisi tarkkaili kiinteästi.

Kraemerin saama hyvä klassinen koulutus takasi tarvittavat yleistiedot, joita kelpasi pitkillä matkoilla kartuttaa niin lukemalla kuin itse kokemalla. Niin kuin kirjan kirjoittaja edelleen toteaa kirje oli aikakauden ihmisten tärkein kommunikaatioväline sähköisten välineiden ottaessa vasta hapuilevia ja kalliita joskin pikaisestu kasvavia ensi askeliaan. Postilaitokset toimivat oloihin ja etäisyyksiin nähden ilmeisen erinomaisesti ja luotettavasti. Kraemerin tapauksessa olivat kirjeet siis kulkeneet aikanaan jopa piiritetyn Sevastopolin ja Hämeenlinnan välillä. Sittemmin laajempikin lukijakunta pääsi nauttimaan hänen kynänjäljestään sanomalehden kautta. Hän ei kuulemma pahemmin käännä klassisia lentäviä lauseita tai ranskan-, espanjan- tai englanninkielisiä ilmauksia, vaan lukijan oletetaan omaksuneen vastaavan sivistys- ja kielitaidon. Tiilikainen toteaakin noiden monien viittausten todennäköisesti tekevän vaikeata hahmottaa monelle nykyään itseään sangen sivistyneenäkin pitävälle lukijalle. Lisäksi 1800-luvun matkakirjoittaja ei vaivaudu lainkaan kainostelemaan tai kaunistelemaan kuvaillessaan kohtamiaan kulttuureja tai ihmisiä. Antipatiat tai tympäytyneisyys joitakin ominaispiirteitä kohtaan tulevat kuulemma esille. Epäilemättä 2020-luvun lukijan täytyisi siis kamppailla ollakseen antamatta anakronismin luikerralla mieleensä, jottei vaatisi tekstistä nykypäivän hienotunteisuutta. Toisaalta esimerkiksi Cornwallin kaivostyöläisten olot tuntuvat hirvittävän Kraemeria sangen peittelemättömästi.

Pitkän laivamatkan aikataulut sotkeentuvat jo Englannin rannikolla aluksen höyryputkiston ongelmien vuoksi, ja Kraemer pääsee heti tuolla hyödyntämään purjehduksellisen hukka-aikansa. Nykypäivän ihmisen saattaa olla vaikeata ymmärtää tuon ajan maailmaa, jossa ei vain piipahdettu viikonlopuksi toisella puolella Eurooppaa tai ponkaistu tuosta vain valtamerten tuolle puolelle. Hiukankin etäämmälle suuntautuneilta matkoilta paluu todennäköisesti mutkistui ja viivästyi. Kraemerin tapauksessa nousussa ollut laivastoura tietenkin asetti omat tiensä vaihtuville suunnitelmille. Imperiumina Venäjä käytti laivastoaan voimannäyttöön ja läsnäolonsa merkkinä. Siinä sivussa matkakirjoittaja sai oivaa materiaalia kuvauksiinsa Kauko-Idästä Kiinaa ja Japania myöten puhumattakaan etäisistä etelämeren saarista.

Ensimmäisen viivästyksen Kraemer käytti siis hyväksi tutustuessaan sekä Britannian rautateihin että erinäisiin kaupunkeihin ympäröivine maaseutuineen. Samalla hän esitti teräviä huomiotaan niin asemien sijoittelusta kuin kohtaamistaan näkymistä.

”Matkustaminen Englannissa on jokseenkin kallista, sillä et tahdo mielelläsi ottaa paikkaa toisessa luokassa; siellä kohtaamasi seura on epämukavaa ja itse vaunut ovat jotensakin siivottomia ja synkkiä. Jopa ensimmäisen luokan vaunut ovat huonompia kuin Saksan toisessa - - -”

Kaikki viivästykset ja sosiaalinen kanssakäyminen brittien kanssa loppuivat aikanaan, ja laiva pääsi jatkamaan pitkää purjehdustaan. Kuvatessaan myöhemmin matkan jatkoa kohti Hyväntoivonniemiä hän kuvailee lyhyesti maiseman avaruutta ja mainitsee jopa päivien yksitoikkoisuuuden. Sitä taustaa vasten ymmärtää hänen kertomuksensa saapumisesta Kap Verdelle:

” - - - Nämä saaret sijaitsevat välillä 15 ° ja 17 ° N. leveysaste, siten tropiikissa, - ja tietenkin odotimme [niiden] näyttävän entrooppiselta luonto täydessä kauneudessaan, rikkaine kasvillisuuksineen ja sen maukkaine hedelmineen, - saavamme nähdä ihmisten näkemään elävän primitiivisessä viattomuudessä, tyytyväisinä ja runsaudessa leväten palmujen, kookos- ja banaanipuiden alla - - -

- - - Mutta kuinka julmasti ja naurettavasti petyimmekään! Olimme yksinkertaisesti unohtaneet tosiasian, että tämä [saari]ryhmä kuuluu Portugalille, laiskimmalle ja taikauskoisimmalle Eurooppaan syntyneistä kansakunnista, sellaiselle jonka sanotaan kykenevän muuttamaan jopa paratiisin - - - ”

Laivan miehistö toivoi Kap Verdelle päästyään löytävänsä trooppisen paratiisin, mutta joutui
pettymään löytäessään karun kivikkoiset ja jyrkkärantaiset saaret. Kraemerin luonnehdinta
saarten portugalilaisten hallitsijoiden luonteenlaaduste eivät suinkaan mairittele. Vasemman-
puoleisesta kuvasta voi hahmottaa, kuinka etelämpänä Kap Verde Kanariansaarilta katsottuna
Afrikan länsirannikon tuntumassa. Oikealla puolestaan Fajan lahti ja kylä Bravan saarella
kuvattuna 1994. Siitä näkee hyvin kuinka karu näky laivan miehistöä Kap Verdellä odotti.
Kuvat Wikimedia commons

Ohitan tässä Kraemerin Afrikan eteläkärkeen liittyvät kirjoitukset, mutta liitän vielä otteen tunnelmista matkaajien päästessä viimein Indonesiaan koettuaan sitä ennen toukokuun 17. ja 18. päivä Madagaskarin seutuvilla pahimman myrskyn, mitä Kraemer oli sitä ennen kokenut (vaikka hän kuvailee jo monta käyneensä läpi).

”Ohitimme Kauriin kääntöpiirin 20 kesäkuuta kevyellä ja suotuisalla eteläpasaatilla, ja päivä päivältä koimme olomme lämpimämmäksi ja kuumemman miellyttäväksi, tosin joskus tuuli varsin voimakkaasti.

27. kesäkuuta saavutimme vihdoin Jaavan ja ankkuroimme yöllä sen eteläiselle rannikolle; seuraavana aamuna jatkoimme Sunda salmeen ankkuroituaksemme klo 2 yöllä Anjerin [Anyer] kaupungin ulkopuolelle.

Seuraavana aamuna meitä odotti iloinen näky laivan ollessa meille niin vieraalla rannikolla parinkymmenen malaijiveneen ympäröidessä sitä, kaikki täynnä hedelmiä ja muuta ruokaa, papukaijoja, apinoita ja puolialastomia malaijia huudellen ja kiljuen; mielelläni astuin maihin 51 päivän merimatkan jälkeen.

Ja millainen maa! Ellei siellä asuisi krokotiileja, käärmeitä eikä puolivillejä ihmisiä sitä voisi kutsua hyvin maalliseksi paratiisiksi. Pienoinen Anjerin kaupunki on täysin uponneena ikuisen trooppiseen vihreyteen, jolta se tuskin näyttää olevan pelastettavissa; tiheän majesteettiset metsät kookospähkinä- ja banaanipuita, monia muita meille tuntemattomia puita ja kasveja peittävät merenrannan veden reunaan asti; ilma on selkeä, taivas ja vesi taivaansininen; ja lisää: ei kuumetta tai kulkutauteja, jotka ovat niin yleisiä trooppisissa maissa!

Jos olisimme pystyneet viipymään siellä muutaman päivä, olisin halunnut mielelläni tehdä retken Bataviaan, joka sijaitsee vain 8 tunnin päässä, mutta kapteeni sai toistuvia määräyksiä kiirehtiä Peiho – joelle [eli Hai-joki] (jonka kautta pääsemme Pekingiin) [yhdistää Pekingin Tianjiniin ja Bohainmereen], jotta yhdistyisimme siellä liittoutuneiden muiden laivueiden kanssa, jäisimme niihin. Vierailumme Singaporessa olisi yhtä lyhyt ja sitten vierailemme myös Shanghaissa. Hyvällä onnella meillä voi olla hyvää aikaa ottaa osaa Pekingin retkikuntaan - - -”

Tällaista saivat siis Litteraturblad för allmän medborgerlig bildningin seuraajat lukea vuosina 1860-1862. Aprikoin vain, mitähän sai Kraemerin vanha äiti Hämeenlinnassa lukea.

Anjer eli Anyer ja Sunda salmi, mistä Kraemer uskoo löytäneensä viimein maanpäällissen paratiisin,
mikäli siellä ei olisi krokotiileja, käärmeitä tai puolivillejä ihmisiä. Oikealla on Sunda salmen
kartta vuodelta 1729.
Kuvat Wikimedia Commons

Anyer (Anjer). Sunda salmi kuvattuna satamasta. Maalaus on vuodelta 1872 eli noin 12 vuotta
myöhemmin kuin Kraemer siellä kävi.
Kuva Wikimedia Commons

Helsingin ja Hämeenlinnan välille alkuvuodesta 1862 avattu rautatieyhteys ilmestyy kuin kuliseista tarinaan jos toiseenkin. Uuden kulkuyhteyden alkukuukausina raiteille tupsahtaa myös Kraemerin viettäessä loppukesän Suomessa vieraillen sukulaisten ja tuttavien luona unohtamatta Ruotsiakaan. Seuraavana kesänä 1863 hän sai komentonsa oman laivan, joka oli Porissa rakennettu 17 tykin korvetti. Heti elokuun alussa alus sai käskyn liittyä eskaaderiin, jolla oli salaisena tehtävänä olla väline poliittisessa lähentymisessä Yhdysvaltain kanssa. Ajankohtaan liittyi maaorjuuden lakkauttaminen Venäjällä ja Yhdysvaltojen sisällissota. Koneistonsa osasena Kraemer pääsi Tiilikaisen mukaan osaksi seuraelämän hyökymäistä pyöritystä. Yhdysvaltain purjehdukseen liittyi jatkeena Kraemerille mieluinen ja ilmeisesti ylimääräinen tehtävä kiertää Karibialla, missä matkaaja saattoi jälleen havainnoida sekä elämän loistokkaat että nurjat puolet. Kiertueen aikoihin liittyi myös taustalle surua Kraemerin äidin Ulrika von Kraemerin kuollessa Hämeenlinnassa 20. helmikuuta 1864 poikansa ollessa samaan aikaan Havannassa.

Aika tavoin heti uransa alusta Kraemer pääsi kosketuksiin eri hallitsijoiden kanssa näiden tehdessä tarkastuksia aluksilla. On syytä muistaa, että alukset olivat tärkeä väline kuljettaa hallitsijasuvun jäsenet seurueineen käynneille eri hoveihin ja lomille. Tärkeä merkkipaalu oli määräys 1866 fregatti Osljabjan päälliköksi, jossa alettiin kouluttaa 16-vuotiasta Aleksei Aleksanrovitsia seuraavaksi merivoimien komentajaksi amiraali Possietin ohjauksessa. Loistokkuus oli ainakin ensimmäisiltä kuukausilta poissa, sillä huonoon kuntoon päässeen aluksen kunnostaminen tuntui vievän aluksen päällikönkin voimat ennen kuin päästiin ensimmäiselle purjehdukselle Madeiralle ja matkan tärkeimpään tavoitteeseen eli keisarin kuolleen vanhimman pojan Nikolai Aleksandrovitsin morsiamen, Tanskan prinsessan Dagmarin saaminen kiinnostumaan seuraavasta kruununperijästä eli tulevasta Aleksanteri III:sta. Vielä oli järjestettävä prinsessan matka Pietariin. Ilmeisesti keisari oli erittäin tyytyväinen Kraemerin suorituksiin, koska nimitti hänet sivuadjutantiksi 25.9.1866. Siinä yhteydessä Kraemer pääsi ja joutui paiskimaan töitä etikettiin kuuluneiden kohteliaisuus- ja kiitoskäyntien kanssa ylempiensä suuntaan, mikä varmasti viimeisteli hänen diplomaattisia taitojaan, joille oli oleva myöhemmin runsaasti käyttöä.

Syksyyn 1866 liittyi tapaaminen tulevan vaimon eli vapaaherratar Sophie Cedercreutzin kanssa. Vaikka ikäeroa 22-vuotiaan nuorikon ja 38 ikävuoteen ehtineen meriupseerin välille olikin ehtinyt kertyä, he ilmeisesti oivalsivat oitis löytäneensä elämänkumppaninsa. Heti avioliittoa ennen ja sen alkuvaiheissa laivasto vei Kraemerin pitkille matkoille. Balkanin tilanne ajoi sulhasen laivoineen muun muassa Kreikkaan, jonka silloiseen tilanteeseen lukija pääsee tutustumaan mielenkiintoisella tavalla samoin kuin aikakauden vallasväen keskinäisiin suhdeverkostoihin, joihin Kraemerkin pääsee sittemmin perheineen kytkeytymään. Hänen laivansa ottaa osaa suureen pakolaisten kuljettamiseen Kreetalta Turkin salliessa näiden poistua saarelta. Sophie otti osansa kuolleen äidin sijalla Oscarin hellien kirjeiden kohteena, ja etäisyyttä todella oli heidän välillään tulevina vuosina riittävä keisarin laivaston ottaessa osaa niin diplomatiaan kuin sotilaallisiin operaatioihin. Häätkin pidettiin Kreikassa morsiamen isän, senaattori Carl Emil Cedercreutzin lähdettyä itse viemään tyttärensä Ateenaan vihittäväksi. Ensimmäinen sähkeonnittelu häiden johdosta tuli itse Kreikan kuningattarelta, ja keisari ylensi Kraemerin 1. luokan kapteeniksi.

Vladivostok kuvattuna 30 elokuuta 1880. Tiilikainen kertoo kirjassaan mielenkiintoisen yksityiskohdan.
Kaukoidänmatkallaan 1860-luvun alussa tapasi Kraemer Leonard Jägerskiöld -nimisen ystävän, joka oli aluksineen
talvehtinut paikassa nimeltä Port May joutuen siellä kaatamaan metsää ja rakentamaan jonkinlaisen
asumuksen. He eivät tuolloin tienneet ystävän perustaneen paikan, josta tuli Venäjälle tärkeä Vladivostok. Ihmiselämä
saattaa olla täynnä merkillisiä kohtaloita ja sattumuksia.
Kuva Wikimedia Commons

Politiikka otti kuitenkin pian taas osansa. Kraemer sai tehtäväkseen uhmata Krimin sodan jälkeen vallinnutta venäläisalusten kieltoa purjehtia Bosporin salmista. Kulissipeli oli kuitenkin saanut sulttaanin sallimaan voimannäytön. Paluumatkalle osui Oscar von Kraemerin uran vaarallisin hetki eli Aleksandr Nevskin haaksirikko Tanskan rannikolla. Vaikka kannella oli myös amiraali Possiet, Kraemer oli sentään aluksen päällikkö. Lisäksi tietenkin mukana oli myös suuriruhtinas Aleksei. Tiilikaisen teoksessa on sangen yksityiskohtainen selvitys tapahtumien kulusta. Kraemerin ura olisi saattanut päättyä tuohon onnettomuuteen, mutta keisari lähetti sen sijaan kiitokset pelastustöistä ja miehistön toiminnasta. Hallitsijan osuus oli lopulta ratkaiseva myös tapahtumia setvittäessä myöhemmin oikeusistuimessa. Epäilyksiä ei jäänyt siitä, että keisari arvosti meriupseeriaan. Toukokuussa 1869 tuli nimitys keisarin eskaaderimajuriksi, jonka tehtävänä oli muun muassa toimia hallitsijan huvipursien päällikkönä.

Vara-amiraali, kenraaliadjutantti
Johan Fredrik Oskar von Kraemer
kuvattuna Pietarissa 1890.
Kuva Museovirasto-Musketti
Historian kuvakokoelma

Muiden tapahtumien ohella jatkui taustalla suuriruhtinas Aleksein valmentaminen laivastouraa varten. Kraemer ei päässyt oman perheensä ja hiljattain syntyneen poikansa pariin, sillä itsellään keisarilla oli huolia jälkikasvunsa suhteen. Aleksei nimittäin oli iskenyt silmänsä epäsäätyiseen suhteeseen ja julistanut menevänsä naimisiin äitinsä hovineidon kanssa. Keisari ei voinut moista sallia, vaan kruununperijä oli lähetettävä maailmanympäryspurjehdukselle amiraali Possietin valvonnan alla ja Kraemerin komentaessa fregatti Svetlanaa. Matka oli pitkä ja siihen liittyi myös suurisuhtinaan kuuluisa käynti Villissä lännessä, jota on myös hyödynnetty aiheena Lucky Luke -sarjakuva-albumissa. Vaikka suuriruhtinaan oli siis itse asiassa amiraali Possietin ohjauksessa ja seurueessa oli lukuisia muitakin henkilöitä laajan kiertueen eri vaiheissa, kielitaitoisen ja jopa aikalaisten keskuudessa pienikokoisen Oscar von Kraemerin tahtoisi nähdä sarjakuvassa esiintyvän lyhyenlännän henkivartiokaartieversin ja suurisuhtinaan avustajan esikuvana. Tuossa vaiheessa Oscarilla oli jo ilmeisesti vankka kokemus vallasväen asioiden järjestelystä taustalla ja siis kontakteja kruunupäitä myöten.

Suuriruhtinas seikkaili laajasti lännessä ja tapasi mielenkiintoisia henkilöitä, mutta tunteen palo kiellettyä suhdetta kohtaan ei tainnut pahemmin laimeta. Fregatti Svetlana päätyi pitkälle matkalle Karibialle ja Kauko-Itään vasten Kraemerin toivetta päästä kotiin. Paluumatkalle sentään lopulta päästiin Suezin kanavan kauta. Sielläkään tosin ei vältytty kommelluksilta. Italiassa oli tilaisuus tavata viimein vaimo Sophie ja esikoispoika Alexis.

Vuoden 1874 maaliskuusta olivat vuorossa Kronstadtin satamakapteenin tehtävät ja vastaaminen muun muassa alusten korjaamizsesta ja henkilöstöasioista. Perhekin kasvoi. Taustalla eli ongelmallinen ja sotainen suhde Tuekin kanssa. Vuonna 1877 julistettu sota ei aluksi sivunnut Kraemeria, vaan hän sai viettää perhe-elämää. Laivasto valmistautui puolustamaan myös Suomen rannikkoa ja tekniikkakin taustalla kehittyi.

Kraemerin ura oli väistämättä kääntymässä ehtoopuolelle. Vielä olivat vuorossa nimitys eskaaderikomentajaksi Välimerelle, toimiminen siellä keisarinnan käytössä, hovipalvelusta keisarillisilla purjehduksilla sekä toimimista laivaston teknisen komitean puheenjohtajana. Tärkeänä merkkipaaluna oli myös vielä toimi Venäjän laivaston pääesikunnan päällikkönä ja Mustanmeren laivaston komentajan sijaisena. Hän päätyi myös meriakatemiaan ja valtakunnanneuvoston jäseneksi. Aktiivipalveluksen jälkeen seurasi ylennys amiraaliksi. Vuosina 1898-1903 hän toimi Venäjän Punaisen Ristin esimiehenä. Vanha amiraali kuoli 10.9.1904 Pekkalan kartanossa Ruovedellä.

Oscar von Kraemer eli mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän. Matkojensa varrella hän tapasi mitä erikoisempiin tehtäviin maailmalle päätyneitä suomalaisia. Hänen muassaan lukija saa oppia, kuinka suomalaisesta Johan Casimir Ehrnroothista oli tulla Venäjän virkamiehenä Bulgarian hallitsija tai maanmiehet osallistuivat keisari luottomiehinä Puolan kapinaa. Mikäli muuan Gustaf Mannerheim olisi aikanaan tavoittanut Kraemerin, olisi tulevan marsalkankin ura saattanut muovautua toisenlaiseksi. Venäjän asiantuntijana muun muassa Timo Vihavainen on aikanaan kiinnittänyt Tiilikaisen teoksen virheellisiksi katsomiinsa venäläisiin nimiin, mutta maallikolle teoksen lukuisat reunahuomautukset aikalaisista ja laivastosta ovat hyvin antoisaa luettavaa ja uusia vinkkejä tarjoavaa. Minut se sai penkomaan vielä tulevan amiraalin kirjeenvaihtajan toimen satoa vuosilta 180-1862. Tiilikaisen teos on paitsi seikkaperäinen kuvaus usein liian helposti yliharpatusta ajanjaksosta Euroopan ja maailman historiassa ynnä Suomen autonomian ajan vaiheista ennen sortokausia. Oscar von Kraemer kuului aikaan, jolloin Suomi kehittyi vinhasti osana Venäjän imperiumia. Kuohuntavaiheiden alkaessa oli hänen vuoronsa jo väsyneenä väistyä nuorempien tieltä.

* * *

LÄHTEET:

Heikki Tiilikainen. Tsaarin amiraali – suomalainen Oscar von Kraemer


Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning 1860-1862

• N:o 2 Februari 1860
• N:o 11 November 1860
• N:o 12 December 1860