Hämeenlinna sijaitsee
Vanajaveden laaksossa paikallaan idästä länteen ja etelästä
pohjoiseen johtavien teiden risteyksessä. Tämä strateginen paikka
on oivallettu jo vuosisatoja sitten. Koskensilta on se alueen
läntinen portti, joka nykyään liiankin joutuisasti ohitetaan
päällystettyä valtatietä pitkin matkalla kohti Turkua. Kannas
entisen Sammon- eli Alajärven ja Iso-Munakkaan välillä on ollut jo
Härkätien vanhimman linjauksen reitillä kohti Rengon Kuittilaa.
 |
| Koskensillan merkitys on näkynyt kartoissa kautta aikojen. Vasemmalla on osa tuntemattoman tekijän 1840-luvulla laatimasta Luolajan kartasta [2131 09, 2132 07 vanaja]. Mielenkiintoiseksi kartan tekee selvästi jälkikäteen lisätty merkintä Koskenniskasta ja tielinjasta. Kuvernööri Rehbinder teki vuonna 1844 ehdotuksen Härkätien uudesta linjauksesta uudestaan Alajärven eteläpuolitse, mikä toteutui 1850- luvulla. Oikealla on osa Avanderin 1706 laatimasta kartasta, jossa paikka on myös huomioitu. Molemmat kartat on tuottanut www.vanhakartta.fi<http://www.vanhakartta.fi> ja Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto. Pysyvät linkit karttoihin ovat http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200910214246 ja http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200805164429 |
 |
| Koskensilta HämeenlinnanLuolajassa ohitetaan nykyään turhankin huomaamattomasti. Satakunta vuotta sitten niin ei todellakaan ollut |
Hiukan hätäistä
tarkempi vilkaisu karttaan riittää osoittamaan, että Koskensilta
on ollut todennäköinen paikka mitellä voimia kansakunnan
kriisivaiheissa, mikäli Hämeenlinnan hallinta on ollut kyseessä.
Janakkalan Laurinmäki on ollut aikanaan autonomian lopussa
varustuksena oma lukunsa ja ilmeisesti vain punaisten taitamattomuus
esti siellä saksalaisia jumittumasta paikoilleen. Mikäli Venäjän
imperiumi olisi ollut voimissaan, hyökkäys Janakkalan kautta olisi
ollut verisempi. Läntinen suunta Turusta Hämeenlinnaan jää
ilmeisesti usein varjoon.
Taannoin
Kaupunkiuutisissa julkaistu juttu Luolajan juoksuhaudoista sai
Joenhiiden tutustumaan paikkaan. Sata vuotta on ollut pitkä aika
Alajärven ja Iso-Munakkaan rantamilla. Maisema on muuttunut sangen
radikaalisti. Silta on enää hankalasti hahmoteltavissa osana
10-tietä. Nykyajan kulkijat porhaltavat yhdysjoen ylitse sitä
useinkaan edes tajuamatta. Raili Rytkösen Vanajan historia II
-teoksen sivulta 393 löytyy valokuva Koskensillasta 1890-luvulta.
Vaikka tuossakin kuvassa näkyy metsää länsirannalla, itse sillan
tienoo on aukeata. Valokuvassa katsotaan siis kohti Renkoa. Kuvaajan
taakse vasemmalle on jäänyt osin jyrkkärinteinen louhikkomäki,
jota vielä tänäänkin kiertävät sata vuotta aiemmin kaivetut
juoksuhaudat. Mikäli nyt malttaa seisahtua Luolajantien ja 10-tien
risteykseen, huomaa en koilisrinteen hakkuujäljet, jotka osin
paljastavat puiden enimmäkseen kätkemät maastonmuodot, jotka ovat
varmasti linnoitustöiden aikana olleet paljaaksi hakattuina.
 |
| Metsä on vallannut ryteiköllään sen, mistä voisi katseellaan tavoittaa kaivantojen alun. Aika ja luonto ovat maiseman muovaajina lähes yhtä armottomia kuin ihminen. |
 |
| Kukkulan laella etsintä lopulta palkittiin. |
Juoksuhaudan jäänteet
alkavat kuin varkain sankasti pusikoituneesta alarinteestä. Aivan
aluksi en niitä havainnut, vaan harhailin noin kahdenkymmenen metrin
päästä niiden ohitse. Vasta palatessani osasin katsoa oikein
vesakon verhoamaan viiltoon tienpientareella. Pusikon takana
paljastui aluksi mäen kallioisuus, ja uskoin olevani oikeilla
jäljillä. Silti täytyy tunnustaa, että ilman lähistöltä
tapaamani paikallisen neuvoja en olisi ryteikköön uskaltautunut
kompuroimaan. Ensimmäiset merkit juoksuhaudoista pistivät kuin
varkain pusikon keskeltä palattuani hitaasti mäkeä alas. Sen
jälkeen olikin helppoa seurata mutkittelevaa uraa, joka muuttui
kaakon suuntaan yhä selvemmäksi. Lopulta löytyi jo ristikkäisiä
kaivantoja. Pusikon vaihtuessa kookkaiksi puiksi oli hautakin
syvempää päättyen yhtäkkiä metsän eteläreunassa. Samoin
kaivanto päättyi kuin seinään korkeammalla mäellä.
Tahtomattani tein
vertailuja vuotta aiemmin Laurinmäellä näkemiini kaivantoihin.
Samoja piirteitä oli nähtävissä niin maisemassa kuin ihmiskäden
töiden jäänteissä. Tuolla Koskensillan alueella yksityiskohdat
olivat joiltain osiltaan hiukan pienempiä. Samalla aivan 10-tien
kahtapuolta myöhemmät rakennustyöt ovat varmaan tuhonneet
rakennelmia. Edellä mainitun Kaupunkiuutisten jutun mukaanhan
ainakin Koskensillan juoksuhautoja purkaminen alkoi melkein heti
niiden valmistuttua. Hirret käytettiin uudelleen.
 |
| Juoksuhaudan jäänteet sulautuvat maastoon alkaen ja päättyen yhtäkkiä. |
Laurinmäellä sotatoimet
jäivät lyhyiksi. Entä kuinka olikaan Koskensillan laita? Oliko
siellä tehty tyystin turhaa työtä? Anna-Maria Vilkuna on liittänyt
Vanajan historia III -teokseensa luolajalaisen maanviljelijä Markku
Seppälän tallentaman tarinan Luolajan taistelusta, jonka henkiset
jäljet ovat repineet sittemmin kuulemma tämän entisen Vanajan
pitäjän suurimman kylän asukkaiden sisikuntaa.
27. huhtikuuta 1918
Hämeenlinna oli jo saksalaisten hallinnassa punaisten joukon
ilmestyessä lännestä kohti Koskensiltaa. Tulijat olivat ilmeisesti
tietämättömiä kaupungissa tapahtuneesta vallanvaihdosta.
Saksalaiset olivat ehtineet kaivaa varustuksia maantien varrelle ja
saattoivat rauhassa kone- ja pikakiväärinsä kanssa odottaa
mahdollisia vihollisia. Punaisten saapuessa apujoukkoja hälytettiin
kaupungista ja tykkejä ajettiin asemiin sepää Luoman pajan lähelle
suutari Aron perunapellolle.
Voimasuhteet huomioon
ottaen sen lopputulos ei ollut yllätys. Kuusi punakaartilaista
kaatui, aseita heitettiin metsiin ja ojiin, kuormastot hylättiin
tielle. Ratsain kynnelle kyenneet punaiset pakenivat ratsain
Hyrvälän, Mierolan ja Alvettulan kautta Hauholle ja Lahteen. Siinä
onkin sitten pohtimista, ovatko pakenijat palanneet Kuittilaan asti
vai millaisia polkuja on tuohon aikaan ollut Renkovahan ja
Järviöisten kautta Kouvalaan, mikä olisi suorin reitti kohti
Hyrvälää. Vanhat kartat ovat antaneet joitain viitteitä
jonkinlaisista poluista osan matkasta. Onhan Järviöisistäkin
sentään ollut pakko jotenkin ihmisten ilmoille päästä. Jospa
tuohonkin joskus selvyyden saan. Ratsukot ovat sentään polkujakin
voineet edetä. Menon on täytynyt olla paniikkimainen ratsastusta
hevosia säästämättä. Alajärven länsirantakin siis sai noina
kevään 1918 hirvittävinä viikoina oman kaoottisen pakotarinansa.
Vanhalla tielinjalla
kuluneina vuosisatoina liikkuneita ja matkansa pään Koskensillan
pielessä tavanneita on toki ollut muitakin kuin mainitut
punakaartilaiset. Kesäkuun 16. 1910 kirjoitti sanomalehti Hämetär
Koskensillan mäestä tien vierestä kuolleena löytyneestä
kauppamatkustajasta, jonka uskottiin tehneen itsemurhan myrkkypullon
avulla. Pelkkää tuskaa ja kuolemaa ei sentään Koskensillan
historiasta ole ollut pikaisella lukemisella löydettävissä.
Linnoitustyöt tarjosivat aikanaan runsaasti töitä. Vuoden 1881
toukokuussa sanomalehdet Hämäläinen ja Hämeen
Sanomat julistivat 300 hevosmiehelle töitä lankkujen vetämiseen
muun muassa Koskensillasta.
* * *
Lähteet:
Raili Rytkönen. Vanajan historia I
Anna-Maria Vilkuna. Vanajan historia
III
Hämäläinen 28.5.1881; Hämeen Sanomat 27.5.1881
Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 17.9.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti